Aineisto 16

Klasu lähestyy päättäviä tahoja:
[Miettikää Seppo Lehdon porukat, kuka sodan julisti ja kuka tulee saamaan haluaman sodan loppuun saalla]
Arvoisa Presidentti, Presidentin kanslia, KRP ja arvoisat arvostetut vaikuttajat!
Tiedän, että Suomen Presidentti, hallitus ja kansanedustajat ovat valitettavasti jatkuvasti ja viikoittain joutuneet Seppo Lehto nimisen terroristina pidetyn vakavien terroristi uhkailujen kohteiksi (uhkailut leviävät ympäri maailmaa) ja tätä on jatkunut jo vuosikaudet ja aivan yhtämittaan; myös minä olen, joka saan jatkuvasti tappouhkauksia silppuriin laittamisineen ja yksi sormi kerrallaan pokkilaitamis-uhkailuineen. Seppo Lehdon toiminta luetaan terrorismiin liittyväksi mm. sähköpostin mukana lähetetyt virukset ja tappouhkaukset. Hänet on tuomittu vankilaan aikaisemmin, vaikkakin vasta korkeimman oikeuden päätöksellä. Tuomiota ja sen täytäntöönpanoa odotetaan, mutta sieltäkin ja sieltä hän pääsee aikanaan jatkamaan terroristi-toimintaansa. Ehdotan hänen fyysistä likvidointia. Kirjoitan tämän kaikkien ajatteleman totuuden avoimesti tapaoikeuden takia; Seppo Lehtoa pidetään kansainvälisen oikeuden mukaan terroristina IRA ja muslimiterroristi yhteyksineen.
Nähtävästi lokakuussa 2000 toimeenpantu häikäilemätön Lehdon pahoinpitely ei ole riittänyt hänelle ja kumppaneilleen; tuolloin Seppo Lehto joutui tarkistuttamaan ovatko luunsa kohdallaan Hatanpään sairaalassa häikäilemättömän pahoinpitelyn jälkeen. Seppo Lehdon pahoinpitely oli erittäin raaka. Seppo Lehdolla on monia aktiivisia kätyreitä, kuten venäjänkielen tuntiopettaja Jussi Halla-aho jne. Suosittelen saman käsittelyn antamista apureilleen. Ehdotankin lisäksi heidän fyysistä likvidointia. He haluavat motiivinaan vahingoittaa mm. Amerikkaa.
Tiedän, että Seppo Lehto lähettää mm. Presidentti Tarja Halosen nimellä (myös Mauno Koivisto) virus postia ympäri maailmaa uhkaillen mm. ministereitä ja kansanedustajia tapoilla. Vastaanottajia on yksi lähetys / yli 10.000. vastaanottajaa. Martti Ahtisaaren nimeä hän ei juuri kuitenkaan nyt käytä, koska Presidentti antoi hänelle kunnon opetuksen Helsinki Summitin 1997 aikana pidätyksineen, muilutuksineen … Ahtisaari löi luun kurkkuun paska-Lehdolta. Se hiljensi kummasti. Se tehoaa. Ehdotan tämän terroristi porukan fyysistä likvidointia, kun meilä on vielä siihen puoleltamme avoin tilaisuus. He haluavat motiivinaan vahingoittaa mm. Amerikkaa.
Seppo Lehdon saattaminen suljetulle on hyvin vaikeaa, koska hänellä on mm. poliisissa omat kätyrinsä, jotka estävät hänen mientilan käsittelyn. Tästä esimerkkinä allekirjoittanut joutui poliisikuulusteluun vk. Seppo Mattilan toimesta 10.12.2001 aikaisemmin tekemäni rikosilmoituksen (tammikuu 2001) pohjalta, johon liitin mm. psykiatrin antaman lausunnon Seppo Lehdon mielentilasta ja sitten luotettavien lähteiden lausunnot hänen toimimisesta yleisenä seksityöntekijänä. Seppo Lehto elää yleisen huoran alivuokralaisena. Toimien itse mieshuorana ja stripparina. Ehdotan heidän fyysistä likvidointia. He ovat vain huorien alivuokralaisia.
Pidän tämän muslimiterroristi kollaboraattorin toimintaa henkilökohtaisesti erittäin ongelmallisena, koska toimin amerikkalaisessa yrityksessä ja he ovat nujertamassa näitä terroristeja; Seppo Lehto voi jatkuvasti uhota tappavansa minut jam inä joudun olemaan hiljaan ja jos vastaan poliisikuulustelu on tiedossa, jolloin kysytään olenko tappamassa Lehtoa. Mitä tehdä antaa asia CIA:lle suosituksineen vai? Olen 100% varma, että Amerikka suojelee pääomiaan maassa sotilaallisin keinoin ja minä pystyn toteuttamaan ko operaation, mutta odotan muita mukaan. Toteutan mielelläni heidän fyysisen likvidoinnin ja niiden kaikkien, jotka asettuvat Seppo Lehdon ja hänen miesten taakse. He haluavat motiivinaan vahingoittaa mm. Amerikkaa ja sen talouselämän intressejä.
Olen vastannut poliisille Lehdon epäilemistä tapposuunnitelmista (hänhän on ilmoittanut ensin tappavan minut ja katson kaiken olevan itsesuojelua liittyen ko kaverin likvidointiin), että sodassa on sodan lait, mitä ne sitten tarkkoittaakaan. Ne tarkoittavat samaa kuin sota terrorismia vastaan tänään. Näin viimeksi 10.12. 2001 tampereen poliisiasemalla. Joka on Seppo Lehdon puolella ja vaikka ollessaan poliisi tulee jakamaan Seppo Lehdon kohtalon, kun terrorismin vastainen operaatio Suomessa alkaa. Terrorsitit pitää likvidoida kansainvälisen tapaoikeuden mukaan.
Tämä koskee kaikkia terroristina pidetyn Seppo Lehdon apulaisia ja poliisi on jo muinoin takavarikoinut huomattavan asevaraston Lehdon asunnosta aiemmin ja hän lähettää jatkuvasti mm. minulle tappouhkauksia. Tämä ei merkitse mitään. Tampereen poliisi ei ottanut edes tammikuussa 2001 toimittamaani tutkimuspyyntöä Seppo Lehdosta vastaan, vaan käyttivät sitä minua vastaan mukamas tuon Seppo Lehdon kunnianloukkaamisena. Terroristit pitää likvidoida sen enempää epäröimättä. He haluavat motiivinaan vahingoittaa mm. Amerikkaa ja sen talouselämän intressejä.
Ehdotan muslimiterroristi kollaboraattori Seppo Lehdon likvidointia kansainvälisen tavan mukaan kätyreineen ja myös niiden kaikkien, jotka asettuvat Seppo Lehdon puolelle. (Seppo Lehto lähettää jatkuvasti maailmalle eläköön Osama bin Laden-tiedotteita) Olen tietänyt Seppo Lehdon vuodesta 1992 ja pidän häntä enemmän kuin täytenä sekopäänä, joka toteuttaa aikanaan tappouhkauksensa, joita poliisi ei edes tutki eikä huolehdi hänen vankilaan laittamisesta ja siellä rauhoittamisesta. Seppo Lehto pitää likvidoida. Hänellä on mijoonat huijausvelat, hän elää huoran alivuokralaisena ja hän on tehnyt huoralle rekisteröimättömästä liitosta lapsia, joiden tuilla he elättävät itsensä.
EHDOTAN ENNALTAEHKÄISEVÄÄ TOIMINTAA, JOSSA TÄMÄ SEKOPÄÄ UHKAILIJA JA SULJETUN OSASTON POTILAS LIKVIDOIDAAN YHTEISYTÖSSÄ, ETTÄ ENEMPÄÄ VAHINKOA EI TULE TAPAHTUMAAN TÄMÄN TERRORISTIN JA HÄNEN PORUKKANSA (JUSSI HALLA-AHO JNE.) TOIMESTA.
Olen valmis jokaiseen neuvotteluun, jossa tämä paskakasa likvidoidaan niin, että me uhkailujen kohteet likvidoimme tämän paskakasan ensiksi. Seppo Lehto pitää likvidoida. Voin järjestää tekijän, kun saamme yhdessä rahat kokoon. Itse en lähde tähän, vaan sen hoitaa meidän kaikkien yhteisesti palkkaama tekijä, jolloin kaikki olemme syyttömiä juridisesti katsoen. He haluavat motiivinaan vahingoittaa mm. Amerikkaa ja sen talouselämän intressejä.
Seppo Lehdon hiljetäminen on meidän kaikkien yhteinen etu, ennekuin enempää tulee sattumaan. Mitä opeammin sitä parempi; mitä enemmän aikaa kuluu, niin sitä enemmän vahinkoa ko porukka saa aikaan maallemme, Euroopalle, presidentille, hallitukselle ja kansanedustajille. Seppo Lehto pitää likvidoida. He haluavat motiivinaan vahingoittaa mm. Amerikkaa ja sen talouselämän intressejä maassamme.
Tämä kaikki ratkaistaan vain aseiden kanssa eikä millään pasifistien filosofialla. Paras ratkaisu on fyysisesti likvidoida yhdessä Seppo Lehto & kätyrit kansainvälisen terrorisminkäsittelytavan mukaan. Aika on sopiva toimeenpatavalle operaatiolle. Toivottavasti salaliittoon tulevat muut mukaan, jotta yhteinen etumme toteutuu terroristi Seppo Lehdon että hänen terroristikätyrien mm. Jussi Halla-aho fyysisessä likvidoimisesta.
Jos asia ei toteudu salaliittona keskenämme annan asian CIA:lle amerikkalaisen pääoman vahingoittamisyrityksien takia maassamme ja silloin tehokas asian hoito on tulossa, mutta parasta olisi kannaltamme, että hoitaisimme asian maassamme keskenämme, koska ei Suomi näin heikko voi olla, miltä ko tapauksen osalta näyttää koko ajan. Toinen vaihtoehto on hänen laittaminen suljetulle osastolle, mutta se tukkeutuu heti alkuun Tampereen poliisin käsittelyssä, kokemukseni mukaan.
Ystävällisin terveisin
Klaus von Grewendorp

Lehto kritisoi oikeusjärjestelmää:
Velkavankeus on Euroopan ihmisoikeussopimuksissa kielletty, mutta siitä ei välitetä
ITSE OLEN SAANUT 2 KANSANKIIHOTUSTUOMIOTA PELKÄSTÄ MIEHITTÄJÄÄMME RYSSÄÄN, SOMALIEN YMPÄRILEIKKAUSRIKOKSIIN JA EVA BIAUDETIIN KOHDISTUNEESTA KRITIIKISTÄ
Sakonmuunto on velkavankeutta vastoin Euroopan ihmisoikeussopimuksia, mutta silti niitä laitetaan ketjussa toimeen tässä ns. oikeusvaltiossa
Köyhyysaihe on kaikessa monipuolisuudessaan erittäin moniulotteinen ja läheinen tätä kautta.
Aineellista vai henkistä – Sitä kumpi tässä yhteiskunnassa on huolestuttavampaa kysyn seuraavilla mietteillä:
Itsekin olen ollut ns. työmarkkinoiden ulkopuolella vuodesta 1996 poliittisen toimintani takia. Puolisoni on nyt tehnyt jonkin aikaa satunnaissijaisuuksia sairaalassa, eikä niillä tuloilla hihkuta, sillä minkä tuloissa kasvaa, sen työmarkkinatuessa tulen avopuolisona menettämään. .. Toistaiseksi tulonsa eivät ole ko. rajaa vielä ylittäneet.
Mukuloitakin on neljä ja joulun alusaika ottaa koville.
Huvittavinta on että ns. käräjillä kansankiihotusakot muutettiin nyt 12.12.2001 69 päiväksi vankeutta. Syyttäjä ilmeisesti piti tuomarin kanssa maksukyvyttömyyttä niskoitteluna, vaikka esitin lakiin ja HM 5§:een perustuvat perustelut sakkojenmuunnosta vapautumiseksi.
Miettikääpä huolella seuraavaa kuviota:
Kerrassaan erikoista on että sakot voidaan muuttaa vankeudeksi. … Mutta ei yhteiskuntapalveluksi tai antaa niistä vapautusta vaikka lain mukaan niinkin voi tehdä RL 2a 6§.
Sensijaan vankeutta voidaan muuttaa yhteiskuntapalvelukseksi.
Onko tämä loogista vai ei, sitä voi kukin ajatella itsekseen?
Yhteenvetona voitaneen ajatella että turmiollisemmasta teosta saa vankeutta ja siitä voi luistaa yhteiskuntapalvelulla, mutta vähäpätöisemmästä kun saat sakkoja, se pitää sovittaa kovemmalla vankeudella.
MUISTAKAA TÄSSÄ KOHTAA TAPUTTAA;) ?????
Mikä tässä sitten on suurinta köyhyyttä; aineellinen vai henkinen? … sitäkin sopii ihmetellä ja varsinkin niiden tasolla, jotka erilaisia loukkulakeja ovat turmioksemme luoneet.
Joten oikein hyvää Joulua maamme ajatus- ja tahto”köyhille” eritoten sellaisen heikon järjenjuoksun omaaville virkamiehillemme ja lainsäätäjillemme.
PS: Palkkoina tähän asti
1) 70 pvs muunnettu 35 vrk vankeutta
2) 124 + 15 pvs muunnettu 69 pvs vankeutta
Joten oikein paljon kiitoksia
Ei ollenkaan itseään köyhäksi tunteva, kun vertaa yhteiskunnan ja lainsäätäjien järjenjuoksun ja toimeenpanokoneiston tilaan.
Seppo Lehto – miehitettyjen alueidemmme palauttaja PS:) Jos jtkn ruvetaan velkomaan, niin miten olisi miehitettyjen alueidemme palautus ja väärinperustein riistettyjen sotakorvauksien palautus. … Siihen ei vaan virkamiestemme moraali riitä, eikä edes epäilys ”niskoittelusta” laita Nato-optioita Balkanin tapaan käytäntöön

Aapo Tuppu Tshetsheniasta:
Yksi 90-luvun sykähdyttävimmistä hetkistä oli, kun arkkibandiitti, oman kansansa verenimijä Dzohar Dudajev pamautettiin taivaan tuuliin. Se kuti tiesi paikkansa! Hänen ylhäisyytensä, kreivi von Grewendorp yhtyy muiden suurten filantrooppien tapaan tähän käsitykseen.

Lehto kommentoi:
Laillisilla vaaleilla valitut niin Dudajev ja Mashadov syrjäytettiin Ryssän oblastin kansanmurhaajien toimesta kummatkin erittäin törkeillä valtioterrorin metodeilla. Kummassakin tapauksessa tavoitteena on ollut saada Tsetsenia alistetuksi Kremlin koirien verikupiksi. – Ei muuta.
Valitettavasti kansainvälinen yhteisö ei ole toiminut korrreloivan loogisesti kuten Balkanin tapauksissa elii käyttänyt Natojoukkoja Ryssän kansanmurhaajia kohtaan.
Suomen Vapaussoturi
Seppo Lehto

Laatokan Meripuolustajat ottavat kantaa:
Moskova rypee toisten kansallisuuksien ja kansakuntien verellä ja veressä: )
OLISIKO JOULUN KUNNIAKSI SYYTÄ JULISTAA KRISTIKUNNAN NIMISSÄ JIHAD SAASTAISEN PASKA-RYSSÄN VERISELLE KANSANMURHAHALLINNOLLE?
”Viel`lentää linnut Laatokan ….”
Laatokan Meripuolustajat

Aapo Tuppu jatkaa:
Huumeparoni Dudajev ajoi kansansa perikatoon ja sai ansaitun rangaistuksensa. Tsetseenirikolliset ovat muuten murhanneet ainakin yhden suomalaisenkin, Matti Ahon vuonna 1995. Aho oli avustustyössä ja kiitokseksi hänet murhattiin, asialla aivottomat tsetseenielukat.
Ps. jouluruno:
Kun häkki heilahtaa, ryssä-sepon naama kalpeaksi valahtaa. Mä Seppo-parasiitti pien, kivensisässä onnellinenko lien?
Sanoitus K. v. Grewendorp-H. Kohl

Lehto vastaa:
Ryssäläinen huumeparoni käy itseään näppärämpien jätöksille, s`il vous plait ….:)
Dudajen vapautti kansansa Moskovan oblastin ryöstöiltä ja otti korvauksia maansa halki kulkevista maakaasu- ja öljyputkista vastoin aiempaa vastikkeetonta käytäntöä ( Lue Ryssä lounasti Tsetseenien pöydässä vastikkeetta ).
Ko. murha mitä todennäköisemmin KGB:n perinnejärjestön junailema provokaatio kuten sinun tekstisi. Joten kaltaisillesi … ei muuta kuin nappi ottaan, olkaa hyvä ja nauttikaa.
Minä en vaivaudu kanssasi sinä pieni ja vähäpätöinen ryssäloinen, enempää jaarittelemaan, vaan toivotan sinulle oikein kihisevää lopputaaperrusta jonnenjoutavan elosi loppupäivisi.
Tiedä vaikka löytäisit itsesi jäisestä haudasta jo tänä vuonna?
Suomen Vapaussoturi

Presidentti Putin puuttuu keskusteluun:
Me syntiset ryssät Kremlissä emme tarvitse muuta kuin jumalaista tuomiota toimillemme, emmekä perseennuolentaa mm. Tsetsenian kansanmurhan suhteen
Olemme ilomielin valmiit tuomiolle siinä kuin Slobo Milosevic ja kumppanit
Paviaani-Putin
Ryssän kansanmurhaajien paviaaniruhtinas

Presidentti Putin esittää vaatimuksen:
HALUAMME NATO-ISKUJA MOSKOVAAN NIIN PIAN KUIN MAHDOLLISTA, KOSKA OLEMME SAASTAINEN PASKA-RYSSÄN IMPERIUMI VAILLA MITÄÄN MORAALIA JA OMATUNTOA … MEISTÄ TULLEE HYVÄÄ MINKINREHUA TAI SAIPPUAN RAAKA-AINETTA
Paviaanikoira Visvakulli Putin
Moskova
Moskovan Oblasti

Tacitus kommentoi Lehtoon liitettyjä eläinseksiepäilyjä:
Otto Skorzenyn kirjoitukseen suhteessa Lehdon harjoittamaan eläinseksiin pitää paikkansa; tunsin erään tamperelaisen, joka oli joutunut vuonna 1987 samaan bussiin Lehdon kanssa. Siellä tämä Lehto puhui yleisesti yhdynnystä Kultaisen Paimentolais-koiran ja baarimikon kanssa.
Tiettävästi tämä sama Seppo Lehto niminen asuu huoran alivuokralisena tänään.

Illu Juutilainen kommentoi:
Tacitus = Otto Skorzeny = Klaus Juutilainen, tynkämunainen eläimiinsekaantuja Tampeeen Pyynikiltä.
Epatton houreet kertonevat vain taipuksistaan?
Illu Juutilainen
ryssäntappaja

Horst Steiner kertoo tosiasioita ugreista:
Ugreille faktaa ugreista.
Suomalaisten kulttuurikontakteja tutkittaessa on yleensä vallinnut tietty ajatusvääristymä, johon proff. Matti Sarmela kiinnittää huomiota: ”Suomalaiselle kulttuuritutkijalle suomalaisuus on ollut vain diffuusioilmiö. Jokaiselle perinneilmiölle, jokaiselle Kalevalan runomotiiville, on aina löydetty vastine ja esikuva Euroopan muinaisista keskuksista. Tämän alkuperäiskansan kulttuuri, sivistyksestä nyt puhumattakaan, on omaksuttu muualta ja levinnyt yläluokan ja säätyläisten keskuudesta oppimattomalle kansalle. Suomalainen eliitti on ollut ulkopuolista, ulkomaista, tai halunnut palvella ulkopuolisia isäntiä (70-luvulla kommunisteja.lat.huom.) se on ollut Suomen kansalle vierasta ja vierasperäistä, tai halunnut vaihtaa kielensä ja kulttuurinsa, – jopa sukunimensä.” Matti Sarmela, ”Hiidenkivi”

Illu Juutilainen kommentoi:
Sarmela puhuu juuri kaltaisistasi huonoitsetuntoisista nimenvaihtaja rutjakkeista. Juuri hurrinimien omaksujat ja hurrit ovat entisiä suomelaisia, jotka sortajia miellyttääkseen ovat omaksuneet ei-suomalaisia nimiä.
Tekogermaani Klaus Juutilainen (=horst.steiner@jippii.fi) kuuluu tähän joukkoon olen vain keskivertohurria huomattavasti tyhmempi ja säälittävämpi tapaus tekaistuine ”germaanisine” aatelisnimineen
Illu Juutilainen
– ryssäntappaja, joka ei tunnusta jutkusikaa KJ:ta sukulaispojakseen.

Kenraali8 kirjoittaa juutalaisista:
Juutalaiset eivät ole tällä hetkellä ongelma Suomessa (vähälukuisuutensa ja verrattain pienen vaikutusvaltansa vuoksi). Mutta se ei poista sitä tosiasiaa että kaikkien tulee ymmärtää tämän kansan potentiaalinen vaara, sillä jos he pääsevät iskemään loiskyntensä tähän maahan ei niitä enää irti helpolla saa.

Claus Wintergrün vastaa:
Kysyn todella, mikä kaveri itse olet kenraali8? Puhutko saksaa? Tunnetko saksalaiset? Onko oikea veresi germaaninen vai ugrilainen? Pidätkö suomalais-ugreja korkeana etnisenä ryhmänä? Ovatko ugrit eteviä? Mikä on ugrien etninen tausta?
Asiaan; keskustelin taannoin Weimarin osavaltion SA-komentaja Standanterfuhrer (osavaltion Gaulaiter) Schleyerin pojan tyttären kanssa, joka oli laatinut hyvin laajan sekä valokuva ets. näyttelyn etelä-amerikkalaisesta saksalaisuudesta Argentiinan Buenos Airesiin keväällä 2001.
Röhmin teloituksen jälkeenhän SA-joutui epäsuosioon ja siitä osoituksena Schleyer tyttären isoisä kaatui Venäjän rintamalla vain Wehrmachtin yliluutmanttina. SA-hajoitettiin.
Tuo juutalaisia vainoava porukka ei ollut eivätkä ole olleet koskaan oikeiden saksalaisten suosiossa; sen vainon juuret olivat syvällä, mutta tämä rouva Schleyer häpesi yli kaiken tätä.
On syytä huomata, että Saksan juutalaiset ansaitsivat 30.000. rautaristiä puolustaessaan II Valtakuntaa (montako rautaristiä ugrit saivat?) ja heidän valtakunnallisen aseveliyhdistyksen puheenjohtaja vaati juutalaisia ottamaan täydella osaa kansalliseen nousuun vuoden 1933 tammikuun jälkeen. Tämä kaikki on historiaa. Myös Hitlerin isoisä oli juutalainen paroni Rotschild, Heydrichin äiti oli juutalainen ja niin oli myös Goebbelsin isoäiti. Mitä tästä sanot? Onko juutalaisuus samaa kuin bolsewismi?
Todellista historiaa on myös se, että Hitler ei halunnut tuhota kaikkia juutalaisia; esim. Berliinin juutalaisten poiskuljetukseen liittyi käsky (siitä on alkuperäinen aito dokumentti jäljellä), että näitä ei saa murhata / tappaa. Asian on esittänyt moni historioitsija laidasta laitaan eli Festistä Irvingiin. Jopa sotamarsalkka tasolla oli juutalaisua, kuten marsalkka Milsch.
Montako juutalaista löydät heti Venäjän lokakuun 1917 vallankaappauksen hallituksesta; viidestätoista yksi (Trotski) oli juutalinen ja puheenjohtaja Leninin äidinisän osalta siellä oli vähän lisää juutalaista verta. (vrt. ugri Otto Wille Kuusinen)
Kuitenkin tulokseni keskustelusta rouva Schleyerin kanssa, joka oli juuri palannut Argentiinasta, oli se, että juutalaisten sokea vaino oli yksi suurin erehdys tiellä Saksan tappioon. Niitä oli muitakin.
Suomalais-ugrit ilmoittavat hyvin herkästi vihansa juutalaisiin, mutta kyselen, mikä heidän oma etninen taustansa on? Voisitteko nyt kertoa? Tietääkseni he eivät kuulu edes indoeurooppalaisiin kansoihin … ts. suomalais-ugrilaiset nationalistit ovat kaikista väärin porukka puhumaan juutalaisista mielestäni yhtään mitään, kun reaalitiedot ovat sitä luokkaa kun ovat …
Muuten tiedätkö onko kansallismielisyys oikeistolaisuutta historian valossa?
Claus Wintergrun

Illu Juutilainen kommentoi:
Klaus Juutilainen = henkinen jutkusika Vielä äskettäin kehuit olevasi Suomen johtava antisemiitti. Nyt paljastat todellisen karvasi.
Onko anomukseni päästä Helsingin juutalaisseurakunnan jäseneksi jo hyvyksättytty, jutkusika?
Illu Juutilainen
-ryssäntappaja ja jutkupaskojen halveksuja<

Myös Kenraali8 vastaa:
Lyhyesti – epälooginen juutalaisten puolustuspuheesi antaa minulle syyn epäillä että olet juutalainen tai ajat tämän rottakansan asiaa.
Mitä tulee ugreihin, eugeniikan tehokas harrastaminen tulee poistamaan väeston epäsuotuisat piirteet.
Muuten muut ovatkin hyvin kommentoineet tekstiäsi. Germaanikansa on hyvin pystyvää, ja pidän heitä arvossa.
PS. Rouva Schleyer olisi varmasti kertonut jotain ihan muuta ”häpeästään” jos Saksa olisi voittanut sodan.

Klasu vastaa:
Pitäisikö sama surkea sota käydä uudelleen ja samojen virheiden kanssa. On surullista huomata, että virheistä ei edes oteta oppia.
Eivätkö ugrit voittaneet sodan ja pääsivät näin ollen Venäjän etupiiriin, vaikka sodan tulosten ja historian ikuisten lakien vastaisesti. Mitä valitat, mies? Kirjoitukseni kielellinen aksentti on ristiriidassa sanomasi kanssa; etkö lisäksi aja ruotsin kielen lopettamista Suomessa yhdessä Suomen Sisu ja muiden kanssa?
Taannoin (1996) olin puhdistamassa talkoissa seinänaapurissa ruotsinkielisen koulun aitoja, joihin kunnallisvaaliehdokas ja ilmeisesti isäntäsi Seppo Lehto, oli liimannut vaaliesitteitään, jossa luvattiin ruotsinkielisille kouluun mm. Hornet-iskuja hakaristien kanssa. Mistä alkaen muuten kreivi von Rosen ja hänen tunnukset ovat olleet suomalais-ugrilainen? Ainakin ko henkilö esiintyy jatkuvasti palstalanne Teidän kanssa yhdessä jakaen ajatuksenne.
Miksi vainoatte eri germaaniheimoja Suomessa? Samalla ehdotatte mm. Adolf Hitler-museota, mutta pidätte germaaniheimoja suomalaisuuden vastaisina. Quislingit! Niin ne kirjoitukset venäläisistä naisista!!! Te olette sellainen porukka, että antimennä. Tehän olette totaalinen ja ilman jalouden tunnetta oleva vähemmistö Euroopassa?
Italian Berlusconi teki aivan oikein; suomalais-ugrien kanssa ei pidä olla mitään kompromiseja. Hän tietää ugrit ja heidän tekosensa! Siinä sinulle esimerkki, kuinka oikeistopiirit ”rakastavat” suomalaisina esiintyviä! Ugrit haluavat suomalaisuuden olevan vain ugrilaisuutta ja näin ollen Berlisconi oli oikeassa; ei mitään kompromisseja niiden keskuudessa, jotka sortavat indoeurooppalaisia. Hyvä!
Suomalaisuutta edustaa Euroopassa mielestäni vain ruotsinkielinen väestö Suomessa, perustuslain mukaan. Myöntäkää tämä jo vihdoin!!! Kaikki tietävät etnisen taustanne!!!
Luin myös valtiosihteeri Dr. Hans-Friedrich von Ploetzin kiertokirjeen samalta vuodelta, jossa todettiin, että Saksa ei tue sellaisia tahoja, jotka eivät edusta eurooppalaisuutta tai suhtautuvat germaaneihin vihamielellä. En usko, että nykyisen kanslerin aikana asia on muuttunut.
Lehto ja muut ugrithan pitävät germaaneja suomalais-ugrilaisuuden vastakohtana, unohtaen samalla, että ovat todellinen vähemistö Euroopassa. Vähemmistö, joka oli mukana Leninin leikeissä … vrt. sukunne.
OK. Juutalaisella rahalla kaadettiin Baijerin neuvotohallistus (Walter Rathenau) ja juutalaisella rahalla pelastettiin Espanja Francolle. Missä olivat suomalais-ugrit silloin? Vankilassa ja maanalla ja ILMAN RAHAA. Leninin kätyreinä … kaivaa verta nenästä on nyt tyhmistä mitä voi olla.
Juutalaisvastaisuus on Euroopan tradioissa lähtöisin vain alaluokista, jos tutkit asiaa. Että sillälailla. Rahattoman rahvaan ajatusten puolustaminen lienee aika taloudellista toimintaa itselläsi?
Mitä Albert Speer kirjoitti muistelmissaan? Että juutalaisen perheen kulkeminen Auswitziin vei häneltä koko elämänsä mielykkyyden ja merkityksen ja tuo kuva ei hävinnyt häneltä ikinä … [miten oli tapaistesi idioottien toimesta tehty Rathenaun murhaaminen; miehen, joka pelasti Baijerin saksalaisille!]
Kokemus ja idealismi; itse luotan kokemukseen ja realismiinn, kuin suomalais-ugrien rotuteorioihin, joissa pyritään koko Euroopan periytyvän ugreista.
Todellisuudessa suomalais-ugrit eivät kuulu Euroopan kieliperheeseen. Siinä on Teidän kohtalonne ja kaikki eurooppalaiset vaikuttajat tietävät tämän totuuden; te ette kuulu indoeurooppalaisiin kansoihin.
Klasu

Presidentti Halonen kommentoi:
Jutkusian höpinät= hiiren vikinää
Ymmärryksenä historiasta ja nykyisyydestäsuoraan Neuvosto-Karjalan sivuilta.
Valheelliset väitteensä Seppo Lehdosta koskien Tampeeen hurrikoulun aitoja ovat 100% paskaa. Ko. aidat taisivat olla yltäpäältä jutkusian omissa eritteissä (pedofiili runkkaillut aidan takana hurrimukuloita vaanien)

Juhani Joutsenheimolainen kirjoittaa Klasulle roduista:
Pitkä, vaaleatukkainen, sini- ja harmaasilmäinen, pitkä- ja kapeakalloinen rotu on nimeltään pohjoinen rotu. Suomen kansa koostuu sekä itäbalttilaisesta että pohjoisesta rodusta. Tosin itäbalttilaista rotua on enemmän.
Se, että jonkun ihmisen äidinkieli on germaaninen, ei tee hänestä pohjoisrotuisempaa kuin suomalais-ugrilaiseen kieliryhmään kuuluvasta henkilöstä. Vähintään joka kymmenes suomenkielinen suomalainen on puhtaampaa pohjoista rotua kuin sinä Klaus Juutilainen.

Klasu vastaa:
En ole tehnyt sinunkauppoja sinun kanssa enkä muidenkaan suomalais-ugrien. Enkä tee tämän etnisen ryhmän kanssa.
Toiseksi pyydän suomalais-ugri, että puhuttelet oikeilla geneologisilla nimillä, et etnisillä nimityksillä. Sielläkin olet taattua 0-tavaraa esim. juuttien tai euttien rinnalla.
Sukuni nousi Tanskan saksankielisellä alueella maa-aateliin ,,, ja meillä on oikea sukunimikin, jos et ole huomannut suomalais-ugrilaisessa sekopäisyydessäsi, ja vaikkakin juutit kattavat mm. suuren osan Etelä-Ruotsin väestöstä, Etelä-Englannin väestöstä leviten sinne Saksan Reinin rannoilta ugrit ovat 0-kansaa tämän rinnalla.
Saavutuksenne?
Toiseksi sinä suomalais-ugri et kuulu indoeurooppalisiin kansoihin, vaikka kuinka yrität ugrilaistaa minua … olet ulkona. Olet täysin ulkona koko muusta Euroopasta … teitä ei lasketa Eurooppaan, suomalais-ugrit, vaikka kuinka olisitte fantasioissanne suomalais-ugreja.

Illu Juutilainen kommentoi:
Olet säälittävä kaikessa itse inhossasi, Klaus Juutilainen.
Et ole germaani sen enempää kuin suomalainenkaan. Olet vaan säälittävä turhautunut jutkuryssä
Illu Juutilainen
-ryssäntappaja ja jutkupaskojen halveksia

Klasu analysoi ugreja ja germaaneja:
Suomalais-ugrit ja heidän lähteet kertovat(mm. yhä DDR aikaiset metodit opetuslaitoksessa), että ihminen polveutuu apinasta; tämä oli yksi keskeinen oppi bolsevismissa (vrt. Leninin ja Stalinin kirjoitukset) mm. USA:ssa ei opeteta ihmisiä näin ja siitä on oltu käräjilläkin.
Kristinusko ja arkaaniset muinaisgermaaniset lähteet kertovat asian olleen täysin toisin, kuin suomalais-ugrit väittävät Leninin idän opista kopioidun tietonsa kanssa yhä tänään; yksi maailman harvoista elossa olevista orientalisteista, Dr. Zecharia Sitchin, joka osaa lukea mm. sumerilaista kiilakirjoitusta (sumerilaisessa valtakunnassa on mm. rautaristin musta-valko väridetaljien alkuperä ja ristin muoto) ja omaa valtavan tietokannan semiittisistä ja eurooppalaista kielistä ja etnisistä ryhmistä kertoo näitä arkaanisia lähteitä tutkittuaan kopioimalla niitä alkuperäisinä ja kuvin kirjaansa (Lähde: Zecharia Sitchin: Der kosmische CODE, Das Wissen der Götter enthüllt) kuinka ihminen ”kloonattiin” muistuttamaan kloonaajaansa. Eli geenimanipulaation hallinneet olennot kloonasivat ihmisen. Jotkut voivat olla kuitenkin kehittyneet apinasta, koska he itse (suomalais-ugrit) näin väittävät ja ovat sellaisia tyhjämieliä.
Meille, jotka olemme kloonaaja-jumalaista (Götter) polveutuvia on tie jokaisella auki näihin samoihin korkeisiin mielentaitoihin jo omissa geeneissä ja taas apinasta polveutuvat hakevat kehyksensä puolestaan mielentoiminnoista, jotka ovat luonteenomaisia apinoille. (vrt. suomalais-ugrilaisten alueiden yleinen sosioekonominen ja sivistyksellinen taso vaikka Saksaan tai USA:han verrattuna)
Muinaisgermaaniset lähteet taas kertovat aivan selvästi, että oli olemassa muinainen Atlantis-manner, joka käsitti monia etnisiä ryhmiä ja germaaneilla oli aivan oma kolonnia Intiassa. Kanarian saarilla lienee vieläkin tätä etnistä ryhmää, koska se poikkeaa niin selvästi toisista alueella mm. vaaleudellaan.
Tuo Intian etninen ryhmä on tunnettu myös laajemmin indoeurooppalaisena kansana Euroopassa. Indoeurooppalaisiin kansoihin eivät kuulu suomalais-ugrit.
Klasu

Presidentti Halonen kommentoi:
Kloonaaja-jumalallesi satui kai virhe sinua kloonatessaan?
Kun kloonasi sinulle Hevosen naaman, sorsan räpylän ja hiiren pippelin.
Vai kuinka?
Tarja Haloska
– kansallinen verinen lesbovittu

Myös Trojanda kommentoi:
Kerropa, Klasu, kiertelemättä, että mihin muinaisgermaanisiin lähteisiin sinä oikein viittaat. Vanhimmat meidän päiviimme säilyneet germaanisella kielellä kirjoitetut lähteet ovat Wulfilan gootinkielinen uuden testamentin käännös ja skandinaaviset, tarve-esineiden kylkiin kaiverretut riimukirjoitukset, joissa sanotaan yleensä jotain sellaista tärkeää kuin että ”hei, minä olen maljakko”.
Kanariansaarten alkuperäisväestö onkin mielenkiintoinen luku. He olivat tiettävästi vaaleampia kuin saarille tunkeutuneet espanjalaiset, mutta heidän vielä tulkitsematta jäänyt kirjoitusjärjestelmänsä on sukua Pohjois-Afrikan berberien kirjalliselle traditiolle. Kyseiset tyypit myöskin asuivat luolissa, eivätkä saarelaisuudestaan huolimatta tunteneet merenkäyntiä. Kun espanjalaiset saapuivat saarille, alkuasukkaat pitivät heitä jumalina ja astuivat vapaaehtoisesti laivoihin, joissa heidät kuljetettiin orjiksi mantereelle. Sellaisia mahtavia germaaneja.
Terv,
trojanda

Presidentti Halonen kiittää:
Kiitämme Trojendaa Jutkusian asiallisesta valistamisesta.
Haluatko pillua palkioksi?
Tarja Halsoka
-ryssäläisyyttän katuva lesbovittu

Trojanda vastaa:
Kiitän tarjouksesta, mutta minun olisi vähän vaikea mieltää Teidän nimenomaista pilluanne ”palkkioksi”.
trojanda

Presidentti Halonen harmittelee:
Ei pilluni ole kelvannutkaan kuin lesboille ja ryssänsioille (ja tietysti ryssäläiselle erkki.tuomioja@eduskunta.fi :lle)
Tekisi kuitenkin kunnon suursuomalaista kyrpää mieli🙂
Tjarja Hjaloska
– ryssäläistä visvaa tihkuva lesbovittu

Lehto kritisoi polemiikki.net-keskustelupalstan sensuuria:
Hitler-museohanke vastapaino Lenin-museolle keskusteluna torpattiin kyseenalaisesti polemiikki.net-keskustelusta
Kommunistisen ja isovenäläisen tulkinnan maamme itsenäisyydestä esittävälle Lenin-museolle annetaan vastikkeetonta rahaa liki miljoona vuositasolla palkkoina, vuokrina ymv:na.
Olisi ollut aika aloittaa keskustelu todellisten Suomi-ystävien ansioista, kuten Aatun jatkosodassamme.
Seppo Lehto = Aito suomalainen ryssäntappaja

Tampereen Saippuatehdas ottaa kantaa:
Tampereen saippuatehdas antaa tukensa Hitler-museo- ja patsashankkeelle, koska onhan jo jutkuryssä Leninilläkin täällä sotarosvouksistaan ymv:sta oma museonsa, jota julkisella rahalla rahoitetaan
Tampereen Saippuatehdas

Väinö Kuisma pyytää Klasulta tarkennusta:
Puhut ”suomalais-ugreista” lukuisissa kirjoitelmissasi ja kysynkin nyt tarkoitatko kyseisellä ihmistyypillä a)”hengentieteellistä”, härnäävää ja pilkallistakin määritelmää ihmiselle, joka on tyypillinen, markkinademokraattisen koulutuspolitiikan indoktrinoima mukautuja, sopeutuja, ns. massaihminen ja näin ollen kaikkein suurin vaara demokratian kehittymiselle. Toisaalta on ilmeistä että nykyinen didaktinen järjestelmä nimenomaan suosii ”mukautujia” ja siksipä valtaosa ihmisistä onkin juuri tälläisiä. Näen kuitenkin myönteisenä, että ilmeisen behavioristinen arvorelativismi koulutusjärjestelmässä poimii joukostaan potentiaalisen kriitillisen massan, ”joka on jalostunut taistelussa enemmistön tasapäistävää vaikutusta vastaan” ja joka siksi äänekkyydellään, aggressiivisuudellaan, luovuudellaan, tiedollaan ja älyllään saa aikaiseksi todellisia reformiliikkeitä arvodemokratian puolesta.
b)Antropologinen viitekehys suomalais-ugreille esim. Rolf Nevanlinnan tutkimuksen valossa? Segmentoi tarkkarajaisesti suomalaisugrit maantieteellisesti, määrittele heidän tarkka lukumääränsä. Esitä tarkat tutkimustulokset asian tiimoilta lähdeviitteineen. Mihin ryhmään itse lukeudut kuuluvasi ja tarkat, aSIAlliset perustelut sille.
c) Oma väitteeni: 1. Antropologinen; Rolf Nevanlinnan tutkimukseen nojautuen katson, että suomalaiset ovat ns. sekakansaa, jossa ovat yhdistyneet 50-80% balttilaista, germaanista geeniä ja loput itäistä. Puhtaasti ugrilaisena kansana näkisin saamelaiset, josta asia voidaan todentaa myös visuaalisesti. Tähän nähden olisi kyseenalaista jakaa suomalaiset tiukasti germaaniehin ja ugreihin, koska Nevanlinnan tutkimuksen valossa tällaista segregoitumista ei ole tapahtunut, toisaalta meidän olisi nähtävä tämä vahvuutena niin, että jalostaisimme itsessämme germaanista luovuutta ja itäistä sitkeyttä viimeisimpien kasvatustieteellisten suuntausten mukaisesti. 2. hengentieteellinen; Ongelma onkin kohdan a) -ihmistyyppi, joka olisi saatava osallistuvammaksi ja tässä ongelmassa meidänkaltaisillamme intellektuaaleilla onkin haastetta kerrakseen.
Väinö Kuisma

Klasu vastaa:
En voi vastata muiden puolesta. Enkä varsinkaan suomalais-ugrien, jotka eivät kuulu minkään lähteen mukaan eurooppalaiseen tai indoeuroopplaiseen kehykseen. He suomalais-ugrit kertovat polveutuvansa apinoista ja juutalaisetkin kertovat polveutuvansa jostakin kehittyneemmästä kuin apinasta.
A) kohta lienee kuitenkin lähin.
Mitä omaan taustaani tulee olen sen kertonut selvästi ja toistan sukuni tuli tänne Juutin aikana Tanskan saksankieliseltä alueelta ja tämä perusteella määritän etnisen taustani. Sukuni nousi siellä maa-aateliin (mikä on eurooppalaisesti hyvin vaatimatonta) kunnostauduttuaan sotajoukoissa. Viittaan edelleen germaanien yhteen pääheimoon Reinin rannoilta eli juutteihin / eutteihin, joihin katson etnisesti kuuluvani. Suvussani on ollut kaikenlaista ainesta; huonoa ja hyvää. Pystyvää ja ei-pystyvää.
Mitä muuhun tulee, niin useiden lähteiden mukaan Suomen rannikkoalueet mukaanluettu Turku ja Helsinki ovat indoeurooppalaisia paikkoja ja muut suomalais-ugrilaisia.
Lisäksi en ole mitenkään kiinnostunut ja en missään muodossa suomalais-ugrilaisessa nationalismi liikkeessä (vrt. Suomen Sisu) toimimisessa. En ole suomalais-ugrien toiminnassa missään muodossa mukana.
Ja mitä tulee Juutilainen nimeen, jota suomalais-ugrit käyttää, se on vain etninen nimitys, mutta ei oikea sukunimi ja se on geneolisesti väärennös (niinkuin muutkin suomalais-ugrien väitteet) sukunimenä ja myös suomalais-ugrilaisten kielten professori kehoittaa kirjoittamaan eurooppalaiset sukunimet oikein, jos etniseen ryhmään ei haluta viitata. Siis nyt sukunimet, eivät etniset ryhmät. Suomalais-ugrit eivät des tiedä, mikä on juutti-heimo? en usko kokemukseni mukaan.
Tietysti jos suomalais-ugrit haluavat minua puhutella ruhtinaallisesti ja korottaa minut siihen säätyyn (heitähän puhutellaan etnisen ryhmän mukaan; preussilainen, hannoverilainen, wurttembergiläinen, niin huomautan tähänkin, että en valitettavasti kuulu ruhtinaalliseen säätyyn, vaikka kuinka suomalais-ugrit minua sinne yrittävätkin työntää. Sukuni on maa-aateli peräistä saksankieliseltä alueelta.
Klasu

Presidentti Halonen kuittaa:
Klaus Juutilainen polveutuu pullasorsasta
MOT
Haloska
-kansallinen lesbovittu

Presidentti Halonen jatkaa:
Muistakaamme etsiä katseellamme KJ:tä kun menemme ruokkimaan sorsia Sorsapuistoon
Toki me muistamme hänellekin jonkin käntyn heittää? Mutta varokaamme, ettei pääse ruikkimaan kengillemme tmv:aa.
Tjarja Hjaloska
ryssäläinen visvavittu
Mariankatu
Helsinki
silvottu tynkä-Suomi

Klasu valaisee historian kulkua:
Wulf von Grewendorp ei ikinä tullut Suomeen ja hyvä niin ja itse kannatan itsemääräämislaueita maamme ruotsinkieliselle väestölle, koska ero ugreista on aivan ehdoton keskuudessamme; maa oli muuten silloin Kalmarin Unionin osa, jota Tanskan Unionikuningas Kristiern II hallitsi. Hän Kristiern II oli myös Ruotsin kuningas samalla ja hallitsi mm. Tukholmaa ja Etelä-Ruotsia. Lyhyt aika tuohon maailman historiassa tai sitten geenihistoriassa; Täällä on ollut vain kaksi unioni aikaa: Kalmarin Unioni ja nykyinen.
Suomi ei ole etnisesti Suomi koskien rannikkoalueita mukaanluettu mm. Turku, Helsinki. Nämä luetaan indoeurooppalaisiin alueisiin eri etnisten lähteiden mukaan eivätkä ole näin muodoin suomalais-ugrilaisia, vaan ruotsinkielisiä, perustuslain mukaan. Maassammeon kaksi etnistä luokkaa. Suomalaisuus ei ole sanan suomalais-ugrilaisuus synonyymi. Ruotsinkielisten alla on kirjo eri germaaniheimojen jäseniä ja ryhmä ei ole homogeeninen, niinkuin ei germaaninen väestöään, vaan se jakautuu eri heimoihin.
Saksan ulkoministeriön valtiosihteeri on naimisissa suomalaisen naisen kanssa (upseerin tytär), mutta silti hän ei tue mitään niitä hankkeita, jotka liittyvät suomalaisugrilaiseen toimintaan. Olen nähnyt henkilökohtaisesti ko kiertokirjeen.
Suomalais-ugrien sotasankarikin on Antti Rokka, joka kuului Kuusisen armeijaan talvisodan aikana. Symbolista? Miksi pitää maanpetturiarmeijaan kuuluva sotilasta esikuvana? Maa oli valmistautumassa siihen, mikä piti tapahtua väistämättömästi? Vai?
Muuten isäni oli oikea aktiiviupseeri, kun Tuntematon Sotilas tuli elokuvateattereihin. Hän kertoi myöhemmin, että rykmentin upseerit komentajan johdolla eivät sanoneet yhtään positiivista sanaa ko filmistä, kun se näytettiin rykmentissä; taisi muutama poistua paikaltakin … Eipä tästä paljoa puhuta, eikä niistä kielletyistä kirjoista.
Suomalais-ugreilla ei ollut mitään tekemistä maamme itsenäisyyden kanssa vuosina 1917-18; he antoivat ensin ilmi jääkäriliikkeen jäsenien perheen jäseniä ja sitten lymysivät Leninin joukoissa. Lopuksi puolet eduskuntaa eli kaikki ugrit olivat linnassa maanpetturuuden takia.
Klasu

Presidentti Halonen kommentoi:
Kannatamme suomen kielen palauttamista hurriualueille Ahvenanmaata myöden.
Ruotsi on muisto viikinkien raiskausretkistä ja ja Svekomaanien ylivallasta.
Eläköön suomenkielinen Suur-Suomi!
Tarja Halsoka
-ryssäläisyyttäänm katuva lesbopillu
p.s. Jutkusian höpinät ovat suoraan Ryssän perseestä

Klasu jatkaa juutalaisista:
Keskustelussa viitattiin Claus Wintergrun nimerkki-kaiman taholta bolsevikkien kansankomissaarien neuvostoon ( Sovjet Narodnijkh Komissarov, Sovnarkom) koostumukseen, joten se heti vallankumouksen jälkeen nimitetty Sovnarkomin täydellinen ministerilista olisi nyt syytä julkaista tässä kokonaisuudessaan: Puheenjohtaja V.I. Lenin, sisäasiainkansankomissaari A.I. Rykov, maatalouskansankomissaari V.P. Miljutin, työvoimakansankomissaari A.G. Shliapnikov, sota- ja laivastokansankomissaari V.A. Ovsejenko, edellä mainitun varakansankomissaarit N.V. Krylenko & P.E. Dybenko, kauppa- ja teollisuuskansankomissaari V.P. Nogin, valituskansankomissaari A.V. Lunatsharski, valtiovarainkansankomissaari I.I. Skvortsov, ulkoasiainkansankomissaari L.D. Trotski, oikeuskansankomissaari G.I. Oppokov, huoltokansankomissaari I.A. Teodorovitsh, posti- ja lennätinkansankomissaari N.P. Avilov ja kansallisuusasiain neuvoston puheenjohtaja J.V. Stalin.
(LÄHDE: Richard Pipes: The Russian Revolution 1899-1919, Harvill Press, London 1997. Sivu 500) Eli hallitusta vastaavasta listasta löytyy vain yksi juutalainen eli Trotski kansankomissaareista ja niinkuin sanottu Leninillä oli äidinisän kautta veressään pari juutalaispisaraa veressään.
Siis Ojalan laskuopin mukaan juutalaisten osuus Leninin kansankomissaarien neuvostossa ( Sovjet Narodnijk Komissarov, Sovnarkom) on Ojalan laskuopin mukaan jotakuinkin alle seitsemän prosentin luokkaa.
Suomalais-ugrit eivät edes hallitse Ojalan laskuoppia. Teidän kirjoitukset ja puheet eivät merkitse mitään tältä pohjalta. En kyllä tiedä, mistä tuo 90% prosenttia juutalaisten osuudesta ministereinä tulee … ???
Oletteko stalinisteja? Siltä vaikuttaa tietopohjalta.
Johannes Frank on taas tuoreessa kirjassaan Eva Braun – Ein ungewöhnliches Frauenschicksal in geschichtlich bewegter Zeit tutkinut näiden kaikkien komissariaattien etnistä sisältöä ennen Stalinin puhdistuksia ja todennut tutkimuksissaan niiden sisällön olevan voimakkaasti askenaasi tai kasaarijuutalais enemmistöinen. On myös aivan totta, että Baijerin neuvostotasavallan 1919 juutalaispitoisuus oli hyvin korkea, vaikka Wilhelm II Saksassa juutalaisiin suhtauduttiin arvonnannolla eikä etnistä syrjintää esiintynyt ja siitä mm. Hitler kirjoitti kirjassaan hovijuutalaiset-kohdassa. Tarkoitus oli hänellä lietsoa vihaa oikeistolaisina tunnettuja juutalaisia vastaan. Bajuvaarilaisen Levinin johtaman neuvostotasavallan komissaareista oli muistaakseni 6/8 juutalaisia. Tämäkään ei käy kuitenkaan analogiana muihin. Lisäksi on huomattava, että tämä juutalaisten perustama bajuvaarien neuvostotasavalta kaadettiin tarkalleen juutalaisella rahalla Walter Rathenaun toimesta. Syytä on muistaa myös, että Espanjan sisällissodassa juutalaiset sotivat kenraali ja caudilo F. Francon puolella ja hänen eteläisen rintaman muodostivat saksalaiset lentokoneet ja puhdas juutalainen raha.
Esim. kreivi Richard Coudenhoce-Kalergi kirjoitti Judenhass – kirjassaan (Paneuropa-Verlag, Wien 1937, Seite 24): ”Ein historisches Studium der marxistischen Bewegung ergibt, dass Juden zwar hervorragenden Anteil an ihr genommen haben, dass aber jede Indentifizierung von Judentum und marxismus eine doppelte Geschichtsfälsung ist.” Hän jatkaa kirjassaan: ”Millionen identifisieren ihn (=der Bolschewismus) mit Judentum, obgleich er die orthodoxen Juden ebenso verfolgt wie die orthodoxen Christen. Aber für politische Demagogen und für denkfaule Menschen ist die Identifisierung des Judentums nicht nur mit Bolsewismus und Sosialismus, sonder auch mit Liberalismus, Parlamentarismus, Kapitalismus, Materialismus, Aufklärung, Rationalismus, Freimaurertum, Demokratie und Zersetzung zu bequem, um nicht Anwendung zu finden. So wird der Antisemitismus zu einem politischen Allheilmittel: er findet stets ein Echo, weil er einem tief wurzelnden Vorteil der Massen entgegegnkommt.”
Summa Summarum: Siis juutalaisuuden ja bolsevismin yhdistäminen on enemmän kuin täyttä hölynpölyä ja jolla ei ole todellisuuden reaali- tai tietopohjaa asiaa laajasti tarkasteltaessa ja suhteutettaessa kokonaisuuteen.
Mitä taas tulee Etelä-Amerikkaan, niin mm. Ladislas Farago on kirjoittanut tarkkoihin tutkimuksiin perustuen erittäin kiinnostavan Martin Bormann Neljäs Valtakunta-kirjan (Simon & Schuster, New York) ja Martin Bormannin rooli oli muinoin huomattava koskien Saksan talouselämän varojen siirtoa pois miehityksen alta ympäri maailmaa. Todellisuudessa juutalaiset talousjohtajat jättivät Martin Bormannin rauhaan ja puhuivat asian puolesta.
Latinalaisen Amerikan varoista puhuttaessa on viitattu erityiseen Martin Bormann rahastoon, mikä on kattanut teollisuuden varoja. Martin Bormann nimisen rahaston varoja oltiin sijoitettu n. 750 eri kohteeseen neutraaleissa maissa Argentiinan lisäksi. Martin Bormann (1900-1975) käytti Richardo Bauer nimistä passia 1946 alkaen kuolemaansa 1975 saakka. 1970-luvun alussa Bormann asui Saltan maakunnassa von Kruppin perhekunnan silloisen viimeisen vesan erillisessä talo Rancho Grandella, jonka omisti papereiden mukaan Arndt von Bohlen-Hallbach. Lukuisat muutkin lähteet mm. Argentiinassa vahvistavat Martin Bormannin selvinneen Berliinistä ulos legendaarisen pakonsa yhteydessä. Mielenkiintoisin argentiinalainen raportti on No. 3/63 – D.A.E. 0485 ehdottoman salaiseksi luokiteltu raportti, jonka kansilehti sanoo; Erikoisraportti koskien Martin Bormannia. Se on laadittu kaikkiaan kuutena (6) numeroituna kappaleena yksi Argentiinan Presidentin kanslialle, kolme asianosaisille tiedustelukeskuskuksen osastoille ja yksi toimiston jätettiin Bormannia koskevaan kansioon. Asiakirjan kappale numero 6 on saatu julkisuuteen; tämä kappale kirjattiin alunperin Argentiinan ”super”-tiedustelutoimiston SIDE:n arkistoon (Valtion tiedusteluvirasto-valtakunnan presidentin osasto). Se on keskeinen asiakirja muun materiaalin ohessa ja kertoo Bormannin vaiheista siitä vuoden 1948 päivästä alkaen, jolloin Martin Bormann saapui Argentiinaan Giovanna C-laivalla. Raportista käy ilmi, että Bormannilla oli passi nimille mm. Richardo Bauer, Juan Gomez, Jose Perez, Eliezer Goldstein ja Augustin von Lange. Juutalaisilta nimiltä kaikuvilta, mutta tarkoituksella, koska tätä kautta Martin Bormann uskoi saavansa olla rauhassa. Augustin von Lange-nimen Bormann poimi von Goethen kirjoittamasta Götz von Berlichingen-näytelmästä, missä ensimmäisessä luvussa von Lange sanoo: ”He kutsuvat minua isä Augustin von Langeksi, vaikka oikea nimeni on veli Martin”. Martin Bormann esiintyi todella pappina Boliviassa ja kun eräs hänen isäntänsä alkoi ihmettelään hänen pappeuttaan, Bormann selitti: ”Minä olen kyllä todellisuudessa Wehrmachtin upseeri, ja vaikka minua ei ole koskaan virallisesti vihitty papiksi, olen saanut Vatikaanilta luvan toimittaa apulaispapin tehtäviä”. Myös juutalaiskonferenssi Buenos Airesissa 1993 päätyi käsitykseen, että Bormann asui todella Argentiinassa. Muuten Simon Wiesenthal lakkasi tutkimasta Bormannin juttua juutalaisjohtajien painostuksesta, koska Bormannin organisaatio on muutakin kuin entisten natsien yhteenliittymä. Se on taloudellisesti erittäin vaikutusvaltainen ryhmä, joka ei keskity pelkästään ideologiaan. Israelin tiedustelupalvelua lähellä olevien lähteiden mukaan he olivat pystyneet jäljittämään Bormannin olinpaikan 1960-luvulla, mutta he päästivät hänet menemään ”Israelin valtion edun” takia, koska he olivat maailman näyttämöllä yksin eikä heillä ollut siten varaa Bormannin tuomitsevaan rankaisevaan oikeudenkäyntiin. Nämä hyvin suuret varat myötävaikuttivat suureksi osaksi Saksan liittotasavallan talousihmeen syntyyn heti sodan jälkeen

Presidentti Halonen kommentoi:
Klaus Juutilainen = Klaus Juutalainen
tulipahan sekin lopullisesti todistettua
Haloska
-jutkuvapaa lesbovittu

Lehto varoittaa pedofiilistä:
Etsintäkuulutus = Varoitus pedofiilista nimeltään Meksikolaissyntyinen Luis Vallin Vapriikissa edelleen töissä, huolimatta todistetusta pedofiliarikoksestaan. Tuomio jo jopa Turun Hovioikeudesta.
Asuu Etelä-Hervannassa
Rikokset kohdistuneet: 5-, 6-vuotiaisiin hervantalaisiin lapsiin.
Iältään 56 vuotias
Tarkemmat tiedot: Kysykää hervantalaisilta ja Vapriikin työntekijöiltä.

Presidentti Halonen kommentoi:
Kuula kalloon pedofiilisioille (Klaus Juutilainen mukaan luettuna)
Haloska
– kansallinen lesbovittu

Aryan Heritage kommentoi:
SEPPO LEHTO VAATII KUULAA OMAAN KALLOONSA? TUNNETTUAHAN ON ETTÄ LEHTO ON HARJOITTANUT PEDOFILIAA KAIKKIEN HUORA TANJA SIIRTOLAN SYNNYTTÄMIEN LASTEN KANSSA. EI OLE SÄÄSTYNYT EDES NUORIN LAPSI ”ISÄN” TARPEILTA.
MYÖS ME KANNATAMME KUOLEMANRANGISTUSTA PEDOFIILEILLE. ALOITTAKAAMME LEHDOSTA

Presidentti Halonen vastaa:
JUTKUSIKA JUUTILAINEN JATKAA VAINOTOIMIA ALKUPERÄKANSANEDUSTAJIA KOHTAAN ….
Järjestäkäämme verkkoäänestys mitä ko. epatolle pitäisi tehdä:)
1) Laittaa ruotsinkieliselle nakkikioskille seiniä kannattelemaan, housut kintuissa ja kynttilä anuksessa
2) Hiekkalaatikolle hiekkoja lakaisemaan
3) Särkänniemen hyljealtaan pohjalle makoilemaan ja muistelemaan tekosiaan
4) Vanhaikodille vanhusten aluastioita tyhjetelemään
5) Eläinten suojakotiin tikkejä tarkistelemaan
…. vai mitä?
Antakee palautetta kiitos.
Äänestysaika alkoi nyt ja ruodimme vastauksen joulun jälkeen tammikuun alussa.
Tarja Hjaloska – ryssäläinen visvavittu Mariankadulta

Presidentti Halonen kritisoi Tampereen ryssäläistä käräjäoikeutta:
Tampereen käräjäoikeus koostuu haisevista ryssänsioista ja komupaskoista.
Ko. epatot ovat täysin epäpäteviä tehtäviinsä ja korvattava välittömästi juristeilla, jotka ymmärtävät kansakunnallisia vaateitamme.
Tarja Haloska
– ryssäläisyyttään latova lesbovittu

Presidentti Halonen jatkaa aiheesta:
Tampereen käräjäoikeus loukkasi Suomen alkuperäsikansan oikeuksia.
Ihmisoikeusjuristina katson, että Seppo Lehtoon kohdistuneet sortavat toimenpiteet loukkasivat SL:ää nimenomaan Suomen alkuperäiskansan edustajana.
Ei oikeutta maassa saa ellei ole ryssä tai somali? Näinkö on?
Tarja Haloska
– ryssäläisyyttään katuvata visvaatihkuva llesbovittu

Lehto kommentoi:
Kiitoksia arvokkaasta kannanotostanne oikeusvaltion puolesta: ) … ja hyvää joulua 2001
Oikeusvaltio vielä kaukana silvotussa tynkä-Suomessakin
Eihän se myöskään näiden maahantunkeutujien vika, jollei ansiokaan ole jos maamme virkamiehistö tekee otollisempia lakeja maahanmuuttaville, kuin jo siellä oleville. He vain ottavat tyhmiltä tsuhnilta löysät pois, … kiittäkää edustuksellista puolusidonnaista pöljöläjärjestelmäämme.
Suomen oikeuslaitos tekee hallaa mm. työtätekevien vahinkoksi vieroittamalla ulosoton kiristyksillä, minimaallisilla lasten suojaosuuksilla ymv:lla toimilla ihmiset virallisista ansaintamahdollisuuksista.
Kuka perkele noista n. 300 000 ulosotossa tekee ”hulluna” ns. palkka- tai yrittäjätuloa, jos kaikki menee vain korkoihin, eikä edes pääomat lyhene?
Miksi oikeusministeriö ei voi tunnustaa hölmöyttään?
USA:sta imetään tänne kaikenmaailan terrorilainsäädäntöä vaan ei liki jokaista perhekuntaa koskettavaa velkojen akordimenettylyä, jopa o-järjetelyillä. Miksi tässä asiassa ei USA:n malli kelpaa?
Seppo Lehto
– rajusti vittuuntunut tyhjänpäiväisiin virrkamiehiin ja kanssasisariinsa
MURHA-RYSSÄN PERIKUNTAA ON MAHDOLLISTA VELKOA SIINÄ KUN VELOTAAN SUOMALAISIA ESIM. PARKKISAKOISTA YMV:STA.
Jääkärinmorsian ojoon ja hyökkäykseen … kohti Ryssä Saatanaa

Lehto tekee ehdotuksen:
Ehdotan että Silvottu tynkä-Suomi tarjoaa turvapaikan bin Ladenille
Osama tarvitsee nyt vauhdikkaan syksyn jatkoksi presidentillisen vastaanoton Tarja Halosen ja Arajärven vastaanoton kera. … onhan heille kelvannut mm. Putin tunnettu Tsetsenian kansanmurhaaja kahvittelemaan ( Seppo Lehdon ollessa Pasilan poliisiputkassa sillä aikaa 3 tuntia ).
Suomi kun humaanina kansakuntana tarjoaa turvapaikan, ei myöskää voi häntä luovuttaa USA:n ihmisoikeusrikolliselle oikeusistuimelle.
Eläköön humaani ja ihmisoikeusystävällinen silvottu tynkä-Suomi
Kysyn kannatusta ja ehdotan kansalaiskeräystä Osama bin Ladenin turvalliselle kuljetukselle Suomeen nauttimaan siitä samasta kestityksestä, mitä olemme tarjonneet kansakuntaamme murhanneille neuvosto-Venäjän edustajille ryöstämässään lähetystörakennuksessa Tehtaankadulla.
Suomen Vapaussoturi
Seppo Lehto
e-mail: vapaussoturi@yahoo.com

Presidentti Halonen kannattaa:
www.mil.fi:llä on varmasti paljon käyttöä bin Ladenin asiantuntemukselle.
Osama voisi vanhan ryssänvastaisen taistelun veteraania avustaa meitä miehittetyjen alueiden takaisin valtauksessa.
Osama voisi myös toimia konsulttina Moskovan oblastin sydämeen suunnitelemassamme iskussa, jonka avulla aiomme kerta heitolla päästä eroon paviaani-Putinista ja hänen haisevasta esikunnastaan
Tarja Haloska
– ryssäläsiyyttään katuva lesbovittu

Nimim. Suomalainen kommentoi:
Osama voi tulla Suomeen lusimaan samaan selliin kuin Seppo Lehto. Voitte käydä yhdessä myös pakkomielle-terapiassa.

Presidentti Halonen jatkaa:
Perkele!
Miehittäjä-Ryssästä hyötyvät tahot (esko.aho@eduskunta.fi jne.) maksakoot SL:n sakot. Tampereen käräjäoikeus ei noudattanut lakia vaan Tehtaankadun määräyksiä.
Tarvittaessa sakot voitaisiin käydä pakkolunastamssa miehittäjän saastaisesta suurlähetystöstä Tehtaankadulta.
Haloska
-vihainen lesbovittu

Klasun joulutervehdys:
Jaloa Joulumieltä!
Suomalais-ugrilainen mahti on verrattavissa ns. Potemkinin kulisseihin; siis pelkkää kulissia ja se ei sisällä todellakaan yhtään mitään. Koko joulun traditio tapoineen on saksalaista alkuperää maassamme. Siis miksi enää edes käyttää vieras muukalaisten kieltä, joka ei liity peritapoihimme ja vereemme?
Kuuntelin radiosta juuri maamme maatalouteen (die Landwirtschaft) liittyvän sanaston historiaa viime viikonloppuna.
Virallisen kielitoimiston edustaja kertoi johdonmukaisesti, että kaikki maanviljelykseen liittyvät ammattisanat tulevat germaanisesta kielestä ja muistuttavat saksan kielistä kantasanaa. 100%. Tämä totuus viittaa myös siihen, että maanviljelys on ollut germaaniheimojen hallussa muinoin
Suomessa ja suomalais-ugrit eivät ole pystyneet kehittämään omaa ammattisanastoa maanviljelykseen; tämä taas viittaa, että he ovat myös toimineet tehtävissä, jotka ovat olleet heille tyypillisiä ja jossa eivät pystyneet vaikuttamaan kielen koostumukseen ja siihen, että suomalais-ugrilaisilla alueilla ei ole ollut maanviljelyä. Maanviljely oli vierasta suomalais-ugreille ja germaanit ovat tuoneet sen maahamme.
Sama germaaninen traditio liittyy mm. jouluun (Weichnachten)joulunviettoomme (Weichnachtfest); joulukuusen (Tannenbaum) tuominen sisään on hyvä esimerkki Saksasta tulleista tavoistamme. Die Tanne merkitsee taas yhtälailla jalopuuta. Joulumieli ja jalous; Klassisimmat ja yleisimmät joululaulummekin ovat kaikki vankkaa saksalaista alkuperää.
Summa Summarum: Vietämme täysin 100% saksalaisperäistä joulua maassamme.
Madame de Stael määrittä germaanien taipumuksia mm. seuraavasti: Gewandheit (taitavuus, sujuvuus), Scharfsinn (tarkkamieli), Logik (logiikka), Anlage (taipumus, lahjakkuus) zur gesellschaftlichen Organisation aud der andre Seite; Biederkeit (kiltteys), Treue (uskollisuus), Arglosigkeit (viattomuus), Unabhängigkeitssinn ( riippumattomuus vrt. suomalais-ugrien omaa persoonaa vailla olevat samaistumispuheet mm. ydinvoimasta) aud der anderen Seiten.
Saksalaisuus on hallinnut siis Suomea muinoin maanviljelyksestä mm. teknisen korkeakoulun opetukseen (oppikirjat olivat ennen kaikki saksan kielisiä maassamme) ja lisäksi germaanisella tekniikalla on paljon syvempää ideaa vrt. Schauberger, joka piti ihmissydäntä teknisesti korkeimpana teknisenä ilmenemismuotona, josta pitäisi ottaa oppia tekniikassa. Ei ihme, että tällainen saksalainen henkilö pystyi kehittämään myös lentävän lautasen yhdessä sen liikkumismuodon ja sen hyödyntävän energian kanssa. Tämän rinnalla Nokian insinöörit ovat teknisesti vain massatuotetta, vaikkakin hyvin hyödyllisiä sellaisia.
Hyvää joulumieltä kullekin! Jalous on melko harvinaista ja se ei kuulu todella suomalais-ugrilaisuuteen, koska se on itsessään jo anonyymi! I Maailmansodassa joulupäivinä saksalaiset ja brittiläiset sotilaat pelasivat noustuaan juoksuhaudoista yhdessä veljinä keskenään jalkapalloa ei kenenkään maalla.
Jouluviiniksi suosittelen mm. Henkellin viinejä, joita on tehty vuodesta 1856 Saksassa. Jaloa joulumieltä hyvien saksalaisten viinien seurassa.
Klaus von GrewendorP

Presidentti Halonen kommentoi:
Tekogermaani Klaus Juutilainen pilasi joulumielen ryssäläisillä höpinöillään.
Näkisin ko. pullasorsan mielelläni suolistettuna.
Harja Halsoka
– jutkusika Juutilaiseen vittuuntunut lesboovittu

Klasu lähestyy sisartaan Giselaa ugri- ja germaanikysymyksistä:
Liebe Gisela Schwesterlein!
Oletko huomannut, kuinka tänään Suomen oikeuslaitos kohtelee sukuani, jonka haaran ns. tunnustettu päämies itse olen tänään; olisi mielenkiintoista kuulla Gisela-Schwesterleinin (hovioikeuden esittelijä) kommentti siitä, että viranomaisemme on halunnut pakkoukrilaistaa von Grewendorp sukunimemme, vaikka kaikkien jo kauan sitten yleisesti tunnettujen sukututkimusten mukaan ja kaikkien, jotka tuntevat meidän sukuni (sinun synnyinsuku) kantaisä on Junkkeri Tuomas eli (Wulf von Grewendorp), joka saapui jo Suomeen muinoin Juutin aikana. Kaikkien tunnettujen tutkimusten mukaan ja tutkimusten, jotka nousivat muinoin täysin kansalliseen tietoisuuteen! Miksi pakkoukrilaistaminen?
Miksi germaanijuuret pitää kätkeä Suomessa?
Sota-aikana tehtiin mm. paljon tutkimuksia erään kuuluisan sukuumme kuuluneen isäsi serkun upseerin taustasta, koska jo Kolla Kestää – kirja käännettiin monille kielille mm. saksan kielelle Winterfeldzug nimisenä vuonna 1940. Näistä oli muinoin tavattomasti lehdistössä ja asia nousi niinkuin sanottu kansalliseen tietoisuuteen.
Sukututkimus lienee myös varmasti Suomen valtion kansallisarkistossa, koska Marokon Kauhulla ei ollut lapsia … joka tapauksessa yksi eversti (Oberst) Juutilainen, joka on kouluttanut kaikki merijalkaväen vihreät baretit 20-vuoden ajalta pataljoonan komentajana, käyttää kuitenkin suomalaista kieltä, vaikka hän on von Grewendorp itse alkuperältään. Tässä ei ole kuitenkaan nyt sukututkimuksesta kyse, vaan siitä, että sukumme halutaan ja on haluttu pakkoukrilastaa pois (ab) germaanilta juurilta (die German-Ursprung). Kannattaa huomata, että mikään eurooppalainen sivistys valtio ei laskesuomalais-ukrilaista kulttuuria tai sen kieltä eurooppalaiseen kulttuuriin kuuluvaksi. Siis kysymys ei todella ole siitä, mikä sukunimemme on, vaan siitä, että se ei saa olla germaani aksentin sävyinen!
Von Grewendorp on geneologisesti ja juridisesti sukumme oikea ja monia satoja vuosia täysin vakiintunut sukunimi (sukumme nousi muinoin maa-aateliin Waldemar Attergadin sotajoukoissa), joka halutaan nyt madaltaa ja mustamaalata Juutilainen nimellä suomalais-ukrien taholta Suomessa; jotkin suomalais-ukrien (die anti-Germanen) lähteet kertovat sen olevan täysin jopa alaluokkaista sukua propaganda tarkoituksessa, mutta totuus ei pala tulessakaan suomalais-ugrien propagasassa. Kuinka Juutit, josta polveutuu mm. saksaliset Teutonit, etelä-englantilaiset, tanskalaiset, wandaalit monet ruotsalaiset jne. voivat olla alaluokkaista sukua maassamme? Mutta näin suomalais-ukrilaiset kirjat vaan väittävät! Hallinto-oikeus väittää myös, että se ei ole vakiintunut nimi, vaikka sitä ollaan käytetty jopa satoja vuosia ennekuin kuin Junkkeri Tuomas tuli aikoinaan Suomeen! Mustaa valkoisella, suomalais-ukrien kirjoittamana!
Ajattele Liebe Gisela Schwesterlein!
Jollei von Grewendorp-sukua aleta kohtelemaan sille kuuluvien oikeuksien mukaan asiasta seuraa vakava kuuma sota, jossa rikollisten ja sukuani herjaajien kurkut tullaan häikäilemättömästi aukaisemaan sodan lakien mukaan ja suomalais-ukri herjaajat saavat sodan lakien mukaisen kohtelun ukrilaisessa maailmassa. Luonnollisesti itse olen tässä mukana jakaen sen kohtalon, joka on noussut sukunsa sortajia eli suomalais-ugreja vastaan. Tappaa tai tulla tapetuksi.
Vastaan itse kaikista asioista, jolla puolusta sukuani sen halventajia vastaan, Gisela. Olen aktiiviupseerin poika ja tappelen loppuun saakka julkisia vihollisa vastaan ja suon heidän nähtävän juoksevan pistin vatsassa pitkin ympäriinsä kuolien tai jatkeena hirttonarussa.
Jos sukuni, jonka haaran geneologinen päämies olen avoin germaanivastainen herjaaminen jatkuu läpi kaikkien suomalais-ukri oikeusasteiden minulla ei ole muuta mahdollisuutta kuin tartua aktiivisesti aseeseen ja sotia halventavia vastustajia vastaan loppuun saakka sodan kovien lakien mukaan; tapaa tai tulla tapetuksi ja vastustajan kurkut auki, mukaan.
Tämä aksentti koskee niitä kaikkia, jotka ovat olleet prosessissa mukana von Grewendorp-sukua vastaan. Kurkut auki jokaiselta, joka liittyy asiaan ja joka tasolta, kun oikeustie ollaan loppuun saakka katsottu, koska silloin on sodan lait voimassa-
Klaus von GREWENDORP
KOPIE: Fraulein Janine in Köln.

Klasu uhkaa ugreja:
Sisareni Gisela on myös hovioikeudessa esittelijänä ja sehän vastaa hallinto-oikeutta.
Tiedämme ja tunnemme Teidän suomalais-ukrilaiset tavat 100% ja lähetän varoituksena Teille kopion kirjeestäni sisarelleni Teille, jotta ymmärrette, kuinka tosissani olen. Jos Korkein Oikeus tai Euroopan Ihmisoikeus tuomioistuin ei myönnä minulla oikeuksia germaanisiin tapoihin, niin siitä tulee sen jälkeen seuraamaan sota, kuuma sota.
Vastatoimia on tulossa, jollei pakkoukrilaistamista lopeteta! Sodan lakien mukaan, kun kaikki oikeusasteet on käyty läpi ihmisoikeustuomioistuinta myöten!
Klaus von Grewendorp

Presidentti Halonen kommentoi:
Osanottomme Gisella Pulkkiselle Klaus Juutilaisen mielisairauden johdosta. Mielisairaus on aina raskas taakka omaisille ja sympatiamme ovat puolellanne.
Toivomme, että Klaus Juutilainen saadaan mahdollisimman pian toimitettua asian mukaiseen hyvään hoitoon ja te ja arvoisa äitinne voitte jatkaa rauhassa omaa eläämäänne
Toivomme teille rauhallista joulua ilman mielisairasta Klaus Juutilaista teidän suursuomalaisten ja ryssää vastaan urheasti taistelleiden sukulaistenne hengessä
Tarja Haloska
– ryssäläisyyttään katuva presidenttinne

Lehto hakarististä:
Vanhana Mustanaamiofanina voinen suositella hakaristiä ystävyyden symboliksi
Lisäksi se olisi Hornettien kyljessä hiton paljon kauniimpi kuin nykyinen ”Ammu tähän”-merkki.
Tunnustan että uskoni juutalaisaramealaiseen Jeesukseen on heikko kaikessa vajavuudessaan.
Saati että uskoisin sukupuoliarvoihin Jumalakäsitteen yhteydessä.
Suomen vapaussoturi

Presidentti Halonen kannattaa:
Aion palauttaa hakaristit prsidentin käätyihin, mistä Kekkonen ne kaikessa rtssäläisyydessään poisti
Haloska
-visvaa tihkuva lesbovittu

Kenraali8 lähestyy Klasua:
Kuulehan poika
Jos haluat sitä ruotsia mongertaa ja heikäläislle jotain omia maita, niin muuta vain Ruotsiin. Suomi Suomalaisille ja suomea puhuville. Ei täällä mitään pakkoruotsia tarvita, oli miten monta tusinaa Svenska talande folkkia armeijassa tahi ei.
Kenraali8..8!

Klasu vastaa:
Luulen muuten, että olet juuri itse poitsu meidän kesken; joka suhteessa iän tai ammatin perusteella-
Sen verran olen lukenut näiden keskenkasvuisten ja vajavaisten tietojen omaavien juttuja keskustelupalstoilla, joita he tarjoavat tiedejuttuina tai arvosteluartikkeleita tieteellisä tutkimuksina.
Lukumäärät yms. kertoo jotakin; eivät suomalais-ugrien tyhjät jutut-
Klasu

Presidentti Halonen kommentoi:
Pillun saamattomuus on ainakin toistaiseksi ollut poikuuden määritelmä?
Onko tilanne osaltasi muuttunut, Klaus Juutilainen?
Koti- ja metsän eläimiä ei kuitenkaan lasketa. Eikä puluja🙂
Tarja Haloska
– haiseva ryssäläisvittu

Nimim. L.J.H lähestyy Klasua:
Klasu olet idiootti.
Kuinka kukaan ylipäätäänsä viittii haaskata aikaansa puhumalla kanssasi.Mitä tulee sinun aatelisuuteesi niin kuningas-hörhö sinä ainakin olet.

Klasu vastaa:
Hyvvä jussi halla-aholaista ja seppo lehtomaista juttua; näin siis me kaikki tiedämme, että olet juutti … heh .. heh … entäs sitten — siis, sehän on Teille ugreille juutalaisuutta Seppo Lehtonne mukaan: mutta ette tiedä mitään juuteista / euteista tai sitten suvustani, mikä on sinällään aika merkillistä, vaikka väitätte itseänne isänmaalliseksi? Mitähän isänmaallisuus nykyään on?
Suomalais-ugrilainen paska on yksi juttu ja totuus ihan toinen … Oletkohan muuten edes täysi ikäinen?
Minulla ei ole mitään todistus tai näyttö tarvetta Teille anonyymeille mistään asiasta eikä paljon muillekaan suomalais-ugri nationalisteille. Tosiasia on, että Te ette kuulu Eurooppaan suomalais-ugreina ja kaikki tietää tämän etnisen totuuden huolimatta omasta tieto tai taito tasosta-
Klasu

Presidentti Halonen kommentoi:
Kirjoituksesi ovat paras dokumentti idiotismistasi, Klaus Juutilainen.
Mitä muuta tarvitaan. valokuvia sinusta nylkyttämässä pulua?
Haloska
-kansallinen visvavittu

Klasu ugrien perhe- ja sukutunteesta:
Käsittääkseni suomalais-ugreilla ei ollut aikaisemmin minkäänlaista perhe tai sukutunnetta, koska heillä ei ollut mitään sukunimiäkään myöskään, paitsi silloin kun Ruotsin kuningas heille sellaisen asetti, kun lauma piti pakosti kirjata ylös.
Mistä tämä kertoo? Minä ymmärrän ihan hyvin. Ei ainakaan perhe- tai sukutunteesta.
Suomalais-ugrilaisten juuriin ei kuulu suku- tai perhetunne missään muotoa ja germaanisissa kirjoissa jopa jiddismi (ARNDT-paino) luetaan eurooppalaisiin kieliin ja suomalais-ugri ei.
Karu on totuus, kun se tulee ilmi. Ilman suomalaisuuden liiton propagandaa …
Klasu

Illu Juutilainen kommentoi:
Jiddish = jutkusiansaksaa
Vai oli siansaksasi jiddishia. No se selittäkin paljon
Illu Juutilainen
– jutkusikojen halveksija

Klasu kertoo suhteestaan Väinö Kuismaan:
Kuulin ensimmäistä kertaa Väinö Kuismasta n. 1994 tai 1995, jolloin järjestin saksalaisten keisarien taidenäyttelyn Tampereen keskustan Kruunu-ravintolaan. Avajaiset olivat niin täynnä, että kaikki eivät mahtuneet sisään. Näyttely oli menestys ja ruokamenuissa oli saksalaisten keisarien herkkuja.
Tuolloin tapasin erään everstiluutnantti evp:n siellä ja hänellä oli on Tampereella oma turvallisuuspalveluliike- Menimme heille saunomaan myöhemmin, kun kävi ilmi, että sukulaiseni oli ollut hänelle kouluttaja kadettikoulussa ja hän oli arvostanut kouluttajaansa muinoin.
Saunassa kuulin, että hän oli vastannut turvallisuuspalvelusta erään kirkon luona, joka poltettiin Lahden läheisyydessä ja hän kertoi miehensä nähneen Kuisman siellä. Ei hän itse, vaan hänen miehensä ko kauplallisesta turvallisuuspalvelusta väitti niin …
Sen jälkeen en ole ko herrasta kuullut, paitsi viime kesänä, jolloin hän oli ladellut minusta Lehdon antamia valheita eräälle turkulaiselle … niihinhän vankilaan tuomitun juttuihin uskoo hyvin monet ja onneksi Tampereen yliopiston historiantieteen laitos. Onneksi.
Mitä muuten tulee suomalais-ugrilaisuuteen ja nimilogiikkaan huomaan kyllä kokemuksesta, että minulla ei ole tältä pohjalta mitään tekemistä ko liikkeen kanssa. Olen kyllä oikeistolainen, mutta en suomalais-ugrilainen nationalisti.
Enkä ole yksin-
Klasu

Illu Juutilainen kommentoi:
Klaus Juutilaisen saunareissut tiedetään…. Mitäköhän tuollakin saunareissulla on touhuttu….?
Illu Juutilainen
-ryssänsikojen lahtaaja

Myös presidentti Halonen kommentoi ja toivottaa joulua:
Hyvää Joulua Jutkusika Juutilaiselle pumpattavan Rymy-Eetun kanssa
K.Jutkusika ei ole yksin – hänellä on räpylärepertuaari käytössään ja uusi pumpattava Rymy-Eetu nukke: )
Aitouden varmistamiseksi Rymy-Eetulla on supisteleva kuminen anus, joka suoltaa joka 5:llä työnnöllä paskaa liukuaineeksi Klaus Jutkun työntöjen liukastusaineeksi.
Mahtaa siinä tekogermaanilla vehje ajettua, varsinkin jos paska on Ryssän lähetystöstä tuotettua pedofiilipaskaa?
Tjarja Hjaloska
ryssäläinen visvavittu
Mariankatu

Väinö Kuisma jatkaa rotuaiheesta Klasulle:
Viittaus vielä aikaisempaan kirjoitukseeni, jossa esitin suomalaisten olevan ns. sekakansaa. Suomalaisten geeneissä Rolf Nevanlinnan mukaan näyttäisi olevan 10-20 prosenttia itäistä(siperialaista) ja loput germaanis-balttialaista. Tutkimus tehtiin 1970-80 luvuilla ja sitä voitaneen pitää suhteellisen luotetettavana.
Perinnöllisyystieteen mukaan (Mendel) eräät geenit saattavat suvuissa olla hyvinkin pitkään piilevinä. Tähän nähden esimerkiksi ilmeisen ”itäisiltä” näyttävät vanhemmat sattavat Suomessa saada pohjoismaisia jälkeläisiä, joilla asia voidaan todeta pitkäkalloisuutena ja raajojen luitten pituutena verrattuna vanhempiinsa. Toisaalta pohjoismaiset tyypit saattavat saada perinnöllisyytieteen Nevanlinnalaisen tulkinnan mukaan puhtaasti itäisen näköisiä jälkeläisiä.
Tietääkseni kovinkaan tarkkarajaisia tutkimuksia ei ole tehty sen asian suhteen, missä esiintyisi pääsäntöisesti itäistä tyyppiä tai pohjoista tyyppiä Suomessa ja havainnot tämänkin asian tiimoilla tuntuvat perustuvat edellämainitsemaani ”hengentieteelliseen” tulkintatapaan ja ”MUTU” -tuntumaan. Jotkut kuitenkin väittävät että esimerkiksi Hämeessä esiintyisi silmiinpistävän runsaasti -ns Güntheriläisen tulkinnan mukaan- itäbalttilaista tyyppiä, kun taas pohjoisen geenin esiintyminen painottuisi Kainuun seudulle ja Länsi-Rannikolle. Selvästi itäiseen ryhmään (Hengentietellinen, kriitillinen nimitys: ”suomalais-ugrit”, jota mm. Klaus Juutilainen käyttää)kuuluisivat -jonka voi selvästi myös nähdä- saamelaiset.
Väinö Kuisma

Klasu vastaa:
Sanavalintasi osoittaa minulle selvästi ja täysin, että poistun joukoistanne. Lopullisesti.
Voittehan uskoa tuohon suomalais-ugrilaiseen 0-mahtiinne (vrt. klaus juutilainen – lehto juttunne, Väinö Kuisma) se on ollut minulle henkilökohtaisesti täysin samantekevää Teidän keskuudessanne, koska ei mitään henkilökohtaisia intressejä ko ryhmässänne ja etnisessä luokassanne. Isäni suku ei ole ikinä kuulunut Teidän etniseen ryhmään tai joukkoon koskaan, enkä näe itselläni mitään syytä ”mielistellä” suomalais-ugrilaista etnistä ryhmää. Tiedämme molemmat, mitä itse olet ja mitä me olemme. Indoeuroopplaiset ovat Euroopan enemmistö ja siihen suomalais-ugrit eivät kuulu.
Vahinko vain se on, että ryhmänne viitekehys ei kuulu tutkimuksistanne huolimatta indoeurooppalaiseen ryhmään. Ainakin Väinö Kuisman kirjoitukset ovat tieteellisesti perustellut asian minulle täysin. Olemme eri etnistä ryhmää.
Tämän tietävät kaikki ja tältä pohjalta en lähde Teidän ja muun kansallismielisen (lue Suomessa: suomalais-ugrilaisen) kanssa mihinkään yhteistyöhön ja en missään muodossa, koska paremmat ja huokeammat ammattityömiehet saa ihan muualta kuin Lauri Ihalaisen tms. porukoista.
Klaus von GREWENDORP

Illu Juutilainen kommentoi:
Tuleekohan Väiskille ikävä? Kun ei ole enään rampa-ankka gummibarbaroineen joukoissa?
Illu Juutilainen
-ryssäntappaja

Klasu jatkaa Väinö Kuismasta:
Aivan asiallisesti nyt en ole tavannut Teitä Väinö Kuisma aikaisemmin ja niinkuin kerroin kuulin Teistä ensimmäistä kertaa n. seitsemän vuotta sitten (1994 tai 1995) erään everstiluutnantin kaupallisen turvallisuuspalvelun kautta ja tieto Teistä oli ehdottoman epäluotettava muinoin; siis huhu, joka esitettiin saunanlauteilla, vailla mitään tarkoitushakuisuutta tai merkitystä tms.
Siis näillä tiedoilla minulle ei ole Teitä mitään vastaan lukien muut yhteiset hairahduksemme pahoista sanoista ja niiden aiheuttamasta kritiikistä koskien valitettavaa kesää 2001, jolloin törmäsin Teihin toisen kerran.
Teillä on koko joukko hyvää kaverihenkeä, mitä tulee eräisiin työelämän kirjoituksiin, joita olen erityisesti sinällään arvostanut. Kertaan vielä, että en ole kiinnostunut mistään ehdokkuuksista ja en tavoittele niitä missään muodossa. Isänmaallisuuteni on perustunut kokemukseen ja on elämäntapa, mutta ei suomalais-ugrilaisuuteen.
Olen kyllä oikeistolainen, mutta en kansallismielinen tuossa viitekehyksessä, joka dominoi Suomen kansallismielisten suurta enemmistöä, joten tämän etnisyyden asiantuntijana pidän silloin eri etnisten ryhmien erillään oloa parempana, sillä onhan meille aina eri asiakaspalvelutkin vähän suuremmassa yrityksessä, valtiolaitoksessa jne. Ymmärrän suomalais-ugrilaisuuden ja siitä ylipäätään kaikki johtuvat vastakkaisuudet ja ehkä se tekee asian paljon helpommaksi kohdata kuin ugreilla itsellään erilaisuus.
Eli päätän oman kirjoittamiseni tähän täällä, koska haluan ehkäistä nämä Suomen historiasta niin tutut jutut jo heti etukäteen. Ei sellaista vatvomista ja 0-postia kukaan siedä.
Tapaaminen on aina mahdollista koskien ammattiasioita, mutta niistä pitää sopia aina tapauskohtaisesti ja asialistan kanssa erikseen. Toivotan Teille hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2002
Vielä kysymykseesi: Sosiaalidemokraatit ovat olleet aina raskaiden työntekijäorganisaatioiden puolella ja vaatineet sellaisia palkkoja, joita työnantajat eivät ole pystyneet maksamaan ja näin vaikeuttaneet asioita. Toivottavasti kansallismieliset eivät vaikeuta asioita; pahaa kyllä pelkään ja kokemuksesta(vrt. merimiesunioni tänään).
Klaus von GREWENDORP

Illu Juutilainen kommentoi:
Etkö osaa jutkusika päättä oletko Väiskin kaveri vai et? Äsken saunanlauteilla saatiin tarkaa tietoa nyt vain huhuja.
Taisit vain saada munaa ahteriisi siellä saunassa, jutkusika
Illu Juutilainen
– ryssäsikojen teurastaja

Presidentti Halonenkin kommentoi:
Väiski saa olla onnellinen, jos ei ole erehtyntyt samaan saunaan nysäänsä tarjoavat tekogermaanin kanssa
… Olisi siinä Väinö Kuismallakin selittämistä mikä piimänoro valuu aukosta kuin aukosta kun Klaus Jutkusika innostuu selittämään Rainierin suvun vaiheita.
Olisiko sitä sitten enää kukaan pesutuvassa uskonut asidofilukseksi on eri juttu.
Tjarja visvavittuinen ryssähuora Hjaloska
Mariankatu

Nimim. Yyperallesmanni raportoi Klasun tieteellisestä toiminnasta:
Klasu on joskus(lue: jälleen )omistautunut historian tutkimukselle ja julkaissut joitakin artikkeleita.( naurua ) WSOY:n
http://www.wsoy.fi/koulu/historia/lukionhistoria/lisatiet/hy3/alku.htm
sarjaan oli ilmestynyt ”Klasun” kirjoittama artikkeli
http://www.saunalahti.fi/~vaino2/wilhelmII.htm
WSOY:ssä ei oltu kuitenkaan otettu selvää millaisen taliaivon juttuja siellä julkaistaan. Mutta valistus on tuottanut tulosta ja kyseinen wilhelmII- artikkeli on sivuilta poistettu. Usein on moitittu T:reen yliopistoa saamattomuudesta, eikä aiheetta, jne.. mutta nyt on toimittu ripeästi.Vain 2 pv. ilmoituksesta ja onneton tekele oli poistettu pilaamasta suomen nuorisoa . Mies, joka esiintyy tiedemiehenä ja historiantutkijana vaikka ei ole varma omasta nimestään eikä edes sivupersooniensa määrästä ei ole kelvollinen osalistumaan yleiseen keskusteluun. Paitsi tietysti paskahuusien seinäkirjoituksissa.Toivomme menestystä sillä sektorilla.

Klasu vastaa:
Kiitos työstäsi, jos olet ollut yhteydessä Tampereen yliopistoon, jonka historiatieteen laitoksen johtaja oli vuosikymmeniä Lenin-museon hallituksen puheenjohtaja.
En ole koskaan tarjonnut kirjoituksiani kenellekään, enkä varsinkaan punaiselle Tampereen yliopistolle. On hyvä, että Tampereen yliopiston viitteissä ei ole nimeäni missän muodossa. Kiitos. Hyvä, että puhdistit nimeni suomalais-ugrilaiselta listalta!
Artikkeleja olen kyllä myynyt aikaisemmin, kun on ollut kysyntää heidän yksipuolisen tiedustelun kautta: Saksassa ja Iso-Britanniassa.
Mitä nimeeni tulee niin käsittääkseni meillä ei sukujemme nimistä päätetä jonkun suomais-ugrilaisen nimiäänestyksen perusteella, vaan ne ovat alkuperäisiä eikä suomalais-ugrilaisia väärennöksiä. Eli se on Teidän ongelmanne nähtävästi, koska pitää ottaa yhteydenottojakin eri tahoille. Onnea siinä!
Klasu

Presidentti Halonen kommentoi:
Klaus Juutilaisen ”tieteelliset” ansiot lienevät barbarateknologian alalta?
Haloska
-visvainen lesbovittu

Yyperallesmanni jatkaa:
heheh
Oli vielä hiukan tarkoitus kertoa Sinusta totuuksi, mutta kun sen teit itse, ei kai minua tarvita tässä asiassa. Ja mitä tulee ns, ugrilaisuuteen, en tunne tuskaa henkilökohtaisesti. Ja Olen varma, etttä Sinä olet enemmin erään S Lehdon tukijoukoissa. Ja vaikka et olisikaan, älkää sotkeko kyseistä pelleä tähän keskusteluun. Ja nappulaKlasu(t), lue tai lukekaa se kirja. Tosin siinä on n. 500 sivua, eli vaikka lukisitte sen kvintettinä(loiva arvaus) ottaa se ainkin vartin.

Klasu vastaa:
Martti Linna a/ka yyperallesmanni!
Kovasti muistuttaa aksentti ja tyyli 100% historian lehtori Martti Linnaa, joka aikoinaan opetti mukisematta DDR:n opetussuunnitelman mukaan koulussa. Nytkin sama valistus jatkuu, mutta anonyymina tietysti … Niitä, jotka poikkesivat tuon opetussuunnitelman kehyksestä piti aina rankaista minulle kerrottujen juttujen mukaan. Varmaan jäänyt veriin?
Onko tuo suku asia sinulla näin kovasti verissä, että sitä pitää sekoittaa ihan joka paikkaan, vaikka itse esiinnyt anonyymina nyt täällä ja toisaalta Tampereen kaupungilla yleisesti kirjailija Väinö Linnan sukulaisena?
Kyllähän minä tiedän Martti Linnan, joka kertoo olevansa kaikille Väinö Linnan sukulainen.
Varsinkin naisille!
Varsinkin naisille!
Siinä on asian ydin, joka paljastaa rehellisyyden ja todellisen tasosi ja sen, että juttusi ovat täysiä nelkkuja ja eivät ansaitse kommentointia aikuisten ihmisten taholta. Parempi, että pysyt siellä lukiossa.
Eräälle tutulleni Linna kertoi tästä sukulaissuhteesta Väinö Linnaan tällä tavalla, että sukutodistamisen jälkeen Väinö Linnaan, saa kenen naisen tahansa Suomessa. Jokainen nainen antaa Tampereella Väinö Linna sukulaiselle, kokemuksensa mukaan. Näin mies ylvästelee! Näin ja muistapa vielä, että olen kuullut tämän monestakin lähteestä, joten asialla vinkka tausta. Lisäksi luen he ystäväkseni, koska Teillä on ollut taipumusta vainota meitä ja minua ja he tietävät tämän ja ovat kertoneet lähemmin itsestäsi.
Kannattaa kuitenkin todeta, että tuskin kuitenkaan Väinö Linnan kuvitellulla sukulaisuussuhteella upseeritytärtä saa. Ei … kukaan upseerin tytär ei anna Linnan sukulaiselle, vaikka kuinka sillä pöyhkeilisi- Ei … Joten … juttusi ovat samaa tasoa tuon ruohonjuuri tason kanssa. Aktiiviupseerin poikana ja junkkerisukuun, aivan oikein Linna, kuuluvana en anna sinun jutuillesi mitään arvoa.
Jo koko perusta vuotaa puolivillaisuudellaan; jokainen meistä on oma ainutkertainen yksilö Martti Linna, Minä, Wernher von Braun ja sinällään yksilönä arvotettu, länsimaisenten käsitysten mukaan. Tunnen ja tiedän taas aksenttisi, Linna. Tuttua! Se suomalais-ugrilaisuus! Itä-Baltian veri!
Te ette kuulu indoeurooppalaiseen kansaan toisin kuin minä, jonka suku on tullut entisen Tanskan saksankieliseltä alueelta; eikä etnisyys katoa Suomalaisuuden Liiton tappouhkauksilla tai propagandalla. Jos tutkisit historian tutkijana tätä sukua ja kertoisit käsityksen julkisuuten niin saisimme vertailla tuloksiasi ammattitaitoisten sukututkijoiden kanssa.
Ilmeisesti Teidän egonne on sukulaisuussuhteissa (vrt. Väinö Linna-juttunne), mutta minun ei ole … olen kuitenkin tutkinut ko Wernher von Braunin suvun 1285 vuoteen saakka eri lähteistä.
Tutkimusten tulokset eivät kuulu julkisuuteen pitkään aikaan ja monesta syystä. Ehkä eivät koskaan Suomessa. Ei von Braunkaan halunnut koskaan omia papreita julkisuuteen ja puhui hyvin harkiten monesta syystä. Luuletko, että kaipaan arvostustasi osoittamalla jonkun koulupenskan aktiviteettia historianopettajan suuntaan yrittämällä ansaita kiitosta, idiootilta?
Hyvää Joulua kuitenkin ja eiköhän se nainenkin järjesty taas jouluksi, kun kerrot olevasi naisille Väinö Linnan sukulainen
Klaus von GREWENDORP

Lehto kommentoi:
Miten on oman rehellisyytesi laita kokoomusken kahvikassan kähveltäjä ja sotilaspasiin väärentäjä (muka eversti vaikka todellinen arvo on huoltosotamies)
Kaiken lisäksi lausuit väärän tosidtuksen lähimmäisestäsi oikeudessa toditaessasi Boris Verikovin puolesta.

Klasu jatkaa aiheesta:
Summa Summarum: Valitettavaa, että keskustelua ei ammattihistoroitsijoiden kanssa syntynyt.
Olisi ollut mukava tietää, minkä historiallisesti pitämättömän väitteen allekirjoittanut on tehnyt saksalaisesta keisari Wilhelm II, jotta nimitys ”taliaivo” olisi oikeaan osunut? Pitävät dokumentit? Lisäksi teema ei ole historiaa, koska Hohenzollernit pitävät kiinni juridisesti siitä, että suku ei ole luovuttanut valta-asemaa vain Wilhelm II, mutta suku ei …
Suomessa monien eniten arvostama historoitsija mm. media keskuudessa on professori Matti Klinge, joka viimeksi mm. selvittää syvällisesti valtionpäämiehen arvonimeen liittyvää nimietikettiä Edward Radzinskin kirjassa Viimeinen Tsaari (s. 525). Hän käy etymologisesti Caesar-sanaa lävitse sen kehityksineen eri muodoissa ja vaiheissa.
Kuitenkin juuri saksalaisen keisari Wilhelm II kohdalla on suuri virhe ja on lisäksi huomattava, että hänen lankonsa Hessenin prinssi valittiin vieläpä Suomen kuninkaaksi 1918, joten aihepiirin pitäisi olla hyvin läheinen. Matti Klinge väittää kuitenkin Wilhelm von Hohenzollernia Saksan keisariksi Radzinskin historian kirjan luvussa, jossa sanan keisari merkitys puidaan läpi kotaisin. Wilhelm II tai hänen kaksi edeltääjäänsä eivät kuitenkaan ollut koskaan Saksan keisari. Tämä on juuri asioiden syvää ymmärrystä kysyvä asia.
Rautakansleri Otto von Bismarkilla ja Wilhelm I oli sen verran historian tajuamiskykyä työssään, että 1871 syntyneen keisarikunnan hallitsijaa ei nimitetty Saksan keisariksi, vaan saksalaiseksi keisariksi Deutsche Kaiser. Itävallassahan oli myös keisari Franz Joseph* ja nimitys Saksan keisari olisi kuulunut sille, joka olisi hallinnut kaikkia saksalaisia alueita mukaanlukien Itävaltaa.
Olin omalta osaltani mukana pyydettynä tai kutsuttuna Itävallan Karl von Habsburgin eurovaalikamppaniaan 1996 ja mielestäni on enemmän kuin suurta Habsburg-suvun loukkaamista kutsua Wilhelm II Saksan keisariksi kirjan luvussa, jossa selvitetään arvonimien sisällystä lisäksi mustamaalaamalla näin ollen samalla Rautakansleri Otto von Bismarckin ja Hohenzollern-suvun historiantuntemusta.
Monille tutuilleni olen ilmaiseksi lahjottanut saksankielisen Drimmelin Franz Joseph-kirjan.
Hyvää jatkoa —
Klaus von Grewendorp
* Suosittelen Heinrich Drimmelin kirjoittamaa kirjaa keisari Franz Joseph von Habsburgista vankaksi perustiedoksi teemasta.

Presidentti Halonen kommentoi:
Historioitsijat eivät keskustele pullasorsien kanssa. Ranskanleivän paloja voivat sinulle Sorsapuistossa heittää jos oikein anvoasti heilutat räpylääsi
Haloska
– visvavittu Viatnamissa

Klasun loppulausunto:
Olen tehnyt poliisille rikosilmoituksen lukion lehtorista ja historian tutkija Martti Linnasta koskien hänen sanavalintaa minusta liittyen ko tekstiin ja hänen kirjeeseen mm. WSOY:n oppimateriaaliakeskuksessa;
Jos Martti Linnan aiheeton niskoittelu tulee jatkumaan edelleen henkilöäni kohtaan mielipiteideni vuoksi (jatkunut toistakymmentä vuotta) tulemme kohdetamaan tällaiseen Väinö Linnan sukulaisena (ei mitään sukua ko Linnalle ja kertonut itse tämän tutuilleni)yelisesti Tampereen kaupungissa esiintyvään muunlaisia tarkkoja toimenpiteitä siis sellaisia, mihin hän itse on jo ryhtynyt ensin henkilöäni kohtaan.
Klaus von Grewendorp

Presidentti Halonen kritisoi punaista Tamperetta ja sen ryssäläistä käräjäoikeutta:
Ryssäläinen sananvapaudenvastaisuus elää vahvana punaisella Tampereella.
SL:ää ja tämän lähiomaisia saa kyllä vapaasti solvata, mutta SL:n sananvapautta pyritään rajoittamaan ryssäläisen käräjäoikeuden avulla.
Olis kirveellä töitä
Haloska
-ryssäläisyytään katuva lesbovittu

Lehto vaatii ryssää edesvastuuseen:
Koska poliisi Krp hoitaa Ryssän sotarikolliset tuomiolle Suomeen? Koska Haagin sotarikostuomioistuin laittaa syytteet Paviaani-Putinille ja Jeltsinille esikuntineen?
Seppo Lehto
PS: Ryssäläisyys haisee ja kauas. Tsetsenia kalmankenttien haju tuntuu täällä saakka.

Lehto lähestyy venäläistä Karelija-lehteä neuvostopartisaaneja puolustelevan artikkelin tiimoilta:
A LETTER TO RUSSIAN PRESS IN TO OCCUPIED CARELIA
21.12.2001
Dear Karelian.ru
YOUR whole russian article is pure russian shit! Nothing else but sovjet time lies, which are still continueing, even we bouth should know the truth betweeen our nations of Molotov-Ribbentrop-treaty 1939.
As you know, our criminal police has already done the demands to your police about those warcriminal partisans to release them to Finland in 10 month. It was puplished in ILTA-LEHTI and in other media.
Your dearest friend Seppo Lehto
Leader of Suur-Suomi r.y.
e-mail: suursuomiy@yahoo.com
WE ARE ALREADY DOING HITLER-MUSEO AND STATUE IN TAMPERE TO IMPROVE OUR RELATIONS TO AUSTRIA AND GERMANY. BEHIND THESE DEMANDS THERE ARE WERY VALUABLE AND HONOURABLE PERSONS.

Lehto lähettää TV-2:lle palautetta Tshetshenia-uutisoinnista:
PALAUTETTA TSETSENIAN TV2-UUTISOINNISTANNE NETISSÄ
MIKSI TV2 JULKAISEE KGB:N NÄKÖKANTOJA JA VÄÄRISTELEE RADUJEVIN SAIRAALAISKUA, JOSSA KAIKKI KUOLLEET TULIVAT VENÄJÄN ARMEIJAN TULITUKSESTA?
Miksi en saanut jättää rekisteröitymiseni jälkeen vastinetta Tsetseniasta?
Tämän päivän 25.12.2001 kello 16 uutisenne on epäobjektiivisia.
Sattumalta ko. aikaan kun ko. sairaalakaappaus uutisoitiin, niin todettiin, että kuolleet tulivat Venäjän armeijan tulituksesta, ei tsetseenien toimesta.
JOTEN OLKAA HYVÄ JA OIKAISKAA KGB-TIEDOTTEENNE.
Tarkistakaa uutislähteenne. AFP ollee erittäin kytköksissä KGB/nykyiseen disinfotoimistoon Kremlissä.
Katsokaa vaikka hakusanoilla helsinginsanomien arkistosta ko. ajan uutisointia. … jospa sieltäkin löytyisi enemmän totuutta?
SEPPO LEHTO
S_LEHTO@YAHOO.COM

Arto Aniluoto pohtii Kontaktin sähköpostilistan spämmiongelmia:
Lienee jälleen aika muistuttaa/tiedottaa parista asiasta Kontaktin sähköpostilistan toimintaan liittyen:
Seppo Lehdon ja kumppaneiden lähettämä roskaposti
Nyt tätä varsin ikävää spämmiä on taas tullut listalle aika paljon. Olen keskustellut asiasta asiantuntevien ihmisten kanssa aina yliopistomme tietoturvapäällikköä myöten, eikä vaihtoehtoja ole kovin montaa.
Seppo Lehto ja kumppanit eivät ole niiden postilistojen jäseniä, joita spämmäävät. Samat viestit lähetetään tyypillisesti jopa 50:lle listalle, jossa ne vaivaavat tuhansia ihmisiä, mutta siis vastaamalla takaisin listan kautta syntyy aina vaan lisää roskapostia eikä vastaus välttämättä edes tavoita lähettäjiä. Viesteihin ei yleensäkään kannata vastata, sillä siitä nämä henkilöt vain innostuvat jatkamaan ko. listojen spämmäystä ja saattavatpa ottaa vastaajan jopa henkilökohtaisen erityisviestityksen kohteeksi.
Vaikka Lehdosta on tehty jopa lukuisia rikosilmoituksia, hänen toimintaansa on erittäin vaikea estää, koska uusia käyttäjätunnuksia blokattujen tilalle saa esim. hotmailista tai yahoosta todella helposti ja nopeasti. Kontaktin lista toimii valtsikan Maiser-palvelimen alla, jossa yksittäisiä lähettäjiä ei edes voi suodattaa osoitteen perusteella pois. Suodatus on mahdollista majordomo-listoilla, mutta jos siirtyisimme sellaiseen, listan vakiintunut (ja mm. uudessa kalenterissa oleva) nimi/osoite muuttuisi, ja uskoisin että tällaisesta muutoksesta olisi enemmän haittaa kuin hyötyä.
Yksi nykyisellä listalla käytettävissä oleva vaihtoehto olisi se, että vain listan jäsenet voisivat lähettää sille viestejä tai kaikki viestit kävisivät jonkun ihmisen kautta ennen listalle leviämistään. Tämä kuitenkin tekisi mahdottomaksi lähettää listalle ulkopuolista asiaakaan, jota nyt tulee usein mm. sosiologian laitokselta ja ihmiskontrolli hidastaisi listan toimintaa merkittävästi, koska uusia viestejä tulisi vain sitä mukaa kun joku ehtisi niitä tarkistuslukea, eikä kukaan kai ole tauotta päivittäin koneen ääressä.
Joten toistaiseksi ehdotan, että opettelemme vain painamaan sitä deleteä, nyt kun ei ole taas pariin viikkoon tullut yhtään roskapostia. Ehkä häiriköt luovuttavat, kun eivät saa vastakaikua…
Maratonmailia kirjoitti taas Arto
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
*
* * * * * * *
Arto Aniluoto
Koulutuspoliittinen sihteeri (yliopistohallinto ja -resurssointi)
Helsingin yliopiston yliooppilaskunta (HYY)
Mannerheimintie 5 A, 2. krs.
00100 Helsinki
Puhelin: (09) 1311 4338
Fax: (09) 1311 4216
Sähköposti: aniluoto@cc.helsinki.fi

Presidentti Halonen kommentoi:
Onko Arto Aniluoto pillua vailla vai mikä riivaa?
Tietääksemme Seppo Lehto ei lähetä roskapostia vaan pelkästään isänmaallisia ja kansallisia tiedotteita, joiden lukeminen ja omaksuminen on jokaisen kansalaisen isänmaallinen velvollisuus
Olisiko Arto Aniluodolla syytä mennä itseensä… vai oletteko mahdollisesti ryssäläinen tmv. taho
Kaikki kansalliset tiedotteet eivät sitä paitsi ole Seppo Lehdon lähettämiä. Tämänkin viestin ole minä Tarja Halonen, visvaa tihkuvinen lesbovittuineni itse lähettänyt Mariankadulta. Lähettäjästä riippumatta pyydämme paneutumaan kansallisiin ja suursuomalaisiin tiedonantoihin vaadittavalla hartaudella ja omaksumaan niiden selkeän sanoman miheittäjä-Ryssän karkoittamisesta maastamme
Tjarja Hjaloska
– ryssäläisyyttään katuva visvaa tihkuva lesbovittu

Presidentti Halonen jatkaa:
KUTSUMME ARTO ANILUODON TURVASEKSIN MERKEISSÄ MARIANKADULLE KYRPÄ OJOSSA JA POLVISUOJAT PÄÄLLÄ TEKEMÄÄN SILVOTTUUN TYNKÄ-SUOMEEN LISÄÄ LAPSIA, KUN ARAJÄRVELLÄ EI ENÄÄ SEISO, KIITOS ETUKÄTEEN; ) TULE JO ARTSI ……:)
K3NTI3S mje sjaamme aikaan kunnon ryssäntappajia veltosta ja haisevasta vitustamme sinun avustuksellasi rakas Arto Aniluoto?
Tule, odotan jo vittu kuumana kuin jouluinen kiisseli.
Tarja Hjalonen
verivittuinen ryssähuora Mariankadulta
Presidenttinne kaikessa ryssäläisyydessään
Silvottu tynkä-Suomi

Lehto kommentoi:
Muistaako Aniluoto hyvät tavat ja kiittää Tjarja Hjaloskaa: ) esim. mulkunmitalla poskeen?
Ryssäläiset matalaksi ja sianrasvakynttilä anukseen, kiitos ja oikein hyvää uutta vuotta
PS:) Älkää pieraisko ennen juhannusta:)

Gideon Bolotowsky esittää pyynnön presidentti Haloselle:
HELSINGIN JUTKUSEURAKUNNAN RABIEKSESTA KÄRSIVÄT RABBIT PYYTÄVÄT LUPAA TULLA TYHJENTÄMÄÄN PUSSINSA TARJA HALOSEN IHANAN RYSSÄLÄISEEN VITTUUN: )
Helsingin Jutkusrk
Gideon Bolotowsky

Presidentti Halonen vastaa:
WILLKOMMEN SIE NACH MEINE UNTERMENCHE RUSSISCHE VITTU SIE ALLE FINNISHE UND JUDISHE RYSSÄNTAPPAJAKANDIDAATIT,
… TARJA TARJOAA UUDEN VUODEN KUNNIAKSI VITTUA ILMAN PESUA KAIKILLE KOLERA-ALTAAN ÄÄRELLÄ VANHAN HS-NIVASKAN PÄÄLLÄ
Tarja Halonen
Mariankatu
Helsinki
silvottu tynkä-Suomi

Tshetshenien kansakunta varoittaa Gideon Bolotowskya:
Varokaa ryssäläisyyden kosketusta:(
Tsetsenian kansakunta – Me tiedämme ryssäläisyyden mädättävän voiman ja tuhon kansakunnallemme

Presidentti Halonen vastaa:
Yritämme presidentinkansliassa huomioida Matti Vuoren ymv:ien ryssäläisyyden vaarat: )
Tiedossamme on todellisia ryssänkyrvänlutkuttajia kuten Matti Vuori vasemmistokomu vireiden edustajaksi valittu ryssäläinen lude, jonka elinajanodote pitäisi kaiken kohtuuden nimissä olla 0.
Ko. ryssäläinen paskiainen Matti Vuori on lakitoimissaan edustanut tunnettuja ryssäläisiä mm. kepusta ja Ria Novostista, samoin kuin MOT:ssa tuli tässä n. vuosi sitten ohjelma jossa paljastettiin Matti Vuoren moraalittomuus vammasen miehen nylkemisessä.
Tarja Halonen
Presidentinkanlia
Mariankatu
Helsinki
silvottu tynkä-Suomi

Lehto kommentoi:
MIELESTÄMME MATTI VUORI OLISI KUULUNUT TAPPAA JO KAUAN SITTEN VELJEILYSTÄÄN RYSSÄN LÄHETYSTÖN JA SEN KGB-AGENTTIEN KUTEN LEONID WILLEVICH LAAKSON ELI RYSSÄPASKAN KANSSA

Eva Bidee kannattaa:
MATTI VUORI KUULUU MIELESTÄMME SEIVÄSTETTÄVÄKSI RASVAAMATTOMAAN PUISEEN HEINÄSEIPÄÄSEEN: ) … EI ARMOA KO. RYSSÄLÄISELLE SAASTAPUKILLE, HENKI POIS KITUEN KIITOS
Kgb-järjestöjen asiaa ajaessan Matti Vuori on ansainnut tuskallisemman kuoleman mitä nyt kehtaa ajatella. Seipäänään hissun kissun persereikä ensimmäisenä vastaanottoaukkona. 24 tunnin jälkeen luulsi jo olevan metri seivästä sisässä.
Oiva variksenpelätin = Seivästetty Matti Vuori ryssäläinen haaska, korppien nokittavaksi.
Olkaa hyvä ja toimikaa:) … kiitos

Lehto kiittää Halosta tuesta:
Kiitoksia Tarja Halosen vitulle ansiokkaasta Seppo Lehdon maineen ja kunnian puolustamisesta: )
Suomen Vapaussoturi
PS:) Odottelemme malttamattomana uudenvuodenpuhettanne, missä jälleen kerran vaaditte miehitettyjen alueiden palauttamista, uudistatte miehittäjä-Ryssän sotarikollisten luovutuspyynnön, sekä vaaditte Ryssää vetämään joukkonsa Tsetseniasta ja muiltakin miehittämiltään alueilta, sekä ko. sotarikoksiin syyllistyneitä kuten paviaanikoira Putinia Haagiin kansainväliseen sotarikostuomioistuimeen syytteeseen ihmisoikeusrikoksistaan.
Kiitos Oikein paljon Tarja Halosen jalolle vitulle:)

Myös Otto Skorzeny kommentoi:
Seppo Lehto- nimisen eläimen lähettämiä posteja vastaanottaneet! Seppo Lehto on alempiarvoinen eläin, jonka kanssa ei pidä olla missään tekemisissä. Seppo Lehto on alempiarvoinen DNA-saasta, jonak juuret ovat syvällä Udmurtin aroilla. Seppo Lehto herja jatkuvasti jalosukuisia ihmisiä, eikä osoita kunnioitusta paremman perimän ja pidemmät sukutaulut omaavia tahoja kohtaan.
Älkää lähtekö mukaan Seppo Lehdon mielisairaisiin hullutuksiin tai teitäkin kohdellaan udmurtti-ugreina! Kenkään germaanissukuisen ei pidä olla tekemisissä tämän ihmissaastan kanssa.
Otto Skorzeny

Presidentti Halonen raportoi Klasun joulunvietosta:
Kuuleman mukaan joulunsa sujui joulukinkkua nylkyttäessä ja Boris Verikovin saunassa Boris-sedän morsiammena. Siinä kuulemma paska ja mälli roikuivat kun Boris Verikov työnteli haisevaa já visvaista ryssänmakkaraansa Klaus Juutilaisen kynttilän löysyttämässä peräsuolessa.
Kuitenkin hyvää uutta vuotta Klaus Jutkusialle ja kaltaisilleen ryssän persrasseille.
Haloska
– entinen ryssäläinen lesbovittu

Lisbet Masinolva lähestyy Lehtoa:
Miksi sinä kiusaat minä??? Lopeta saatana posti tulee viha muuten!!! Minä ei halua sinua. Minä tunnen B Verikovin, hän tulee sinua opettamaan! Verikov on minun ystävä. Sinä luulet minä antaa sinulle piilua. ei onnistu! sinä saasta limakulli haiset!

Presidentti Halonen kritisoi presidentti Putinia:
Olen joutunut paviaani-koira Putinin kahdesti voin vakuuttaa, että kyseinen ryssänsika on Stalin perillinen suoraan alenevessa polvessa.
Esiintymisensä terrorismin vihollisena on pelkkää kusetusta.
Putin on tyypillinen ryssäläinen eläimiin-, ruumiisiin- ja lapsiinsekaantuja joka edustaa tyypillisimmillään Suomen ikiaikaista perivihollista, Ryssää ja sen inhaa keskusta Moskovan oblastia kaikessa ryssäläisyydessään.
Tarja Haloska
– ryssäläisyyttään katuva lesbovittu

Lehto yhtyy näkemyksiin:
Arvoisa Halosen vittu …. puhutte ehdotonta totuuden sanomaa: )
Toivottavasti päänne on samaa mieltä kuin vittunnekin?
Hyvää uutta vuotta kunnioitetulle ja arvoisalle Halosen Vitulle.
Suomen Vapaussoturi

Veikko Mäkinen Ruotsin Vänsterpartietista lähestyy Lehtoa ja tukijoukkoja:
olis meinaan aika poistaa minun osoitteeni niiden joukosta joille näitä ylläolevien tyyppisiä viestejä lähetellään.
epäystävällisesti
v.mäkinen

Lehto vastaa:
Kysymys Ruotsin svekomaanikommareille ja v.mäkiselle
Olette allekirjoittanut v.mäkinen – Viittaako v. vittuun vai mihin?
Söittekö jouluna hapankaalia ja miksi lähettelette minulle ruotsalaistyylisiä komupervojuttujanne saatanan svekomaanikommari?
Antoisaa joulua ruotsalaiskommareille näin joulun jälkeenkin:) röh, röh, … rähmällään olette kuin siat, kun alistutte kuten itäiset sukukansamme valtaapitävien sätkynukeiksi Te Sveasian, idässä Ryssäsian mielivallan alle.
Tutustukaan http://www.suomalaisuudenliitto.fi/ ja http://www.prokarelia.net/ – sivustoihin niin tiedätte missä mennään. Kiitos
Hyvää uutta vuotta kaikille, jopa svekomaaniryssäläisille kommareille parannuksen toivossa!
Suomen vapaussoturi Seppo Lehto

Presidentti Halonen kommentoi:
Ruotsin komuhomot saavat vetää itseään hanuriin rullallekäärityllä Tiedonantajalla
Tjarja Hjaloska
Verivittuinen ryssäläinen visvavittu
Hjelsinki
silvottu tynkä-Suomi

Presidentti Halonen jatkaa:
Joko Ruotsin svekomaanihomo Veikko Mäkinen pääsi pukittaa lupaamaansa transseksuaalista ryssähuoraa Tukholman yössä? : )
Tarja Halonen
Visvavittuinen ugritumppien ryssäläinen rutjake
Mariankatu
Helsinki
silvottu tynkä-Suomi

Terijoen Suojeluskunta jatkaa aiheesta:
ONKO VEIKKO MÄKINEN mies vai ryssäläinen rutjake?
Veikko Mäkinen halunnee tapetusta ryssästä tehdyn ihrakynttilän anukseensa?
Terijoen Suojeluskunta

Presidentinkanslian sihteeriköt kommentoivat:
Veikko Mäkisen peräsuoli rinnatunee monessa suhteessa ilkka.kanerva@eduskunta.fi:n peräsuoleen, joka on jo 70-luvulta lähtien ollut ryssäläisten saastaisten haisevien mällien viimeinen hauta.

Myös Lehto kommentoi:
Lieneekö Veikko Mäkisellä persereikää lain svekomaaniryssien rynkytysten jäljiltä? … Epäilemme ettei ole kuin avannepussi ja umpeenommeltu aukko perseläven tilalla …..

Klasun loppiaistervehdys:
Hyvää loppiaisen alus aikaa itse kullekin!
Jatkaisin mieluusti vakavaa analyyttistä ja tieteellistä keskustelua lukion yleisestä tieto-taito tasosta ja historia-teemasta. Se jäi kesken ja mieleeni jäi muutamia faktoja. Lehtori Martti Linnahan (kesk.) esittää mielenkiintoisia yleisiä väitteitä mm. keskustelufoorumeista ja niiden eri arvostustasoista, vaikka mm. lukiomme omaksui DDR:n opetussuunnitelmat aina tuntikehys-sanaa myöten Suomessa. Lukuisat henkilöt maalaisliiton Suomessa ja vielä nyky-Suomessa saivat koulutuksen DDR:ssä, kuten SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen.
Suomen lukiothan toteuttivat opetusohjelmissaan DDR:n sekä ideologia- että opetusfunktiota maassamme tehokkaan virallisesti, vaikkakin itse opetus muuttui paikallistasolla joidenkin ansiokkaiden opettajien virallisesta suunnitelmasta. Minkä arvostustason siis voimme antaa antaa sellaiselle laitokselle, joka toteutti DDR:n opetussuunnitelmia tai Tampereen yliopistolle, jonka historian tieteen laitoksen professori on ollut aina ja yhä Lenin-museon hallituksen puheenjohtaja. Entä ne Tampereen yliopistojen professorien nykyisten lasten äskeiset pidätykset globaalisaatiota vastustavissa mielenosoituksissa?
Entä mitä kertoo heidän ymmärryksensä tasosta avoin ymmärrys ja jopa myötätunto USA:ta suunnattuja 11.9. 2001 terroristi-iskuja kohtaan? Asia tuli ilmi viimeksi maailmojen sota-ohjelmassa julki, jolloin Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteellisen professori oli keskustelussa mukana.
Minkälaisen arvotason voimme antaa tällaiselle opetukselle lukiossa tai yliopistossa, kun tunnemme ko taustat, lehtori Martti Linna? Meillä on täysi kyky kloonata Wilhelm II tai kuka tahansa ihminen, joiden DNA:ta on hallusamme (LÄHDE: Majestät Brauchen Sonne-Video), mutta balsamoitu Lenin tieteellisillä lahjoillanne tuskin voi herätä enää koskaan henkiin ja toimia Teidän itsenäisyys katalysaattorina?
Käsitykseni mukaan Te opetatte lukiossa yhä oppilaillenne, että ensimmäinen ihminen avaruudessa oli majuri Juri Gagarin ja ymmärrätte näin ollen paljon sitä, miksi maalaisliiton presidentti Kekkonen myönsi tästä saavutuksesta kunniamerkin majurille. Ainakin tässä tapauksessa olette ikuinen entisen N-liiton propangandan voiton elossa oleva fossiili yhdessä laulujen tekijöiden kanssa. Peenemünden arkistot eivät ole enää salaisia. Nimittäin mm. Peenemünde-Ostissa tehtiin 17.4.1944 ensimmäinen lentoyritys Wernher von Braunin kehittämällä atomivoimaa hyödyntävällä lentävällä lautasella, jolloin se nousi yli 300 kilometrin korkeuteen ja anonyymi-testipilotti kävi näin taas kerran avaruudessa (LÄHDE: Flugscheidben über Peenemünde? S. 45 – Eckard & Gehring) ja ko lennon ovat vahvistaneet amerikkalaisille mm. kenraali Dornberger ja yli-insinööri Klein amerikkalaisten haastattelussa heti sodan jälkeen.
Maisteri Jussi Halla-aho, Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan slaavilaiselta osastolta, asetti äsken minun arkaanisen germaani-kirja lähteen kyseenalaiseksi rakennellessaan sivujaan ja kertoi muille, että sellaisia kirjoja ei ole olemassakaan. Viittasin tuolloin ”arkaanisena lähteenä” tunnettuun Mahabharata-kirjaan ja siellä V-kirjassa todetaan indogermaanien kloonaajista mm., että ”Loputon on avaruus, jota täydelliset jumalat asuvat; heidän ihanilla asuinsijoillaan ei ole mitään rajaa.”
Tästä pääsemme hyvinkin sitten aasinsiltana kansallismielisen liikkeen johtaja Väinö Kuisman esiin tuomaan itä-balttilaiseen rotuun, johon hän avoimesti identifoi itsensä ja kaikki muut suomalaiset; huomautan, että tätähän etnistä ryhmää ei lueta indoeurooppalaisiin kansoihin kuuluvaksi etniseksi tekijäksi Euroopassa. Heidät, suomalais-ugrit, luetaan mm. haamilaisten ja seemiläisten ryhmään kuuluvaksi ja mikään muu johtopäätös ei voi olla oikeampi, kun kuuntelemme mm. Kalevalan sisällön tulkitsijoita ja tarkistelemme ympäristöä, jonne tuo aikaisemmin slaaveille hävinnyt hajanainen etninen ryhmä perääntyi.
Suomalais-ugrilaisin termein johtaja Väinö Kuisma väitti avoimesti minulle, että ugrilaisuus on minulle jotakin hengen tiedettä äsken. Se ei ole sitä, vaan tämä itä-balttilainen rotu joutui totaalisesti tappiolle slaaveille aikaisemmin olemassaolo kamppailussaan ja joutui perääntymään (!) tänne nykyisille alueille, joiden indoeurooppalaisiin alueisiin luettavaa rannikkoamme asuttivat taas pohjoiseen rotuun kuuluvat eri germaaniheimoihin kuuluvat germaanit, jotka saapuivat alueelle valloittajina. Eivät perääntyjinä.
Siis pohjoisen rodun ja itä-balttilaisen rodun tunnusmerkit, luonne, kyvykkyys, äly, genetiikka, menneisyys eivät voi pahemmin erota keskenään toisistaan symboliikassa. Tämä on olemassa vielä jäljellä genetiikassa ja DNA:ssa, koska meillä, jotka vaelsimme Intiasta Eurooppaan Atlantiksen kolonnian tuhouduttua, on kloonaajiemme geenit, jotka vievät meidät kerran jo kloonaajiemme tieto/taito-tasolle ajan kanssa takaisin. Se perimä näkyy ulkoisesti mm. ihmisen pituudessa ja rohkenen itse väittää, että pohjoiseen rotuun ja indoeurooppalaisiin kuuluvana olen Teidän, minulle täysin vieraan, itä-balttilaisen kansallismielisen liikkeen aivan jokaista jäsentä fyysisesti paljon pidempi (193 cm) Monet Teistä ko liikkeen jäsenistä keräävät myös avoimesti nimiä adresseihin, joissa halutaan kieltää alueen germaaninen kieli eli ruotsin kieli sukunimineen.
Palaan vielä tähän Väinö Kuisman esittämään ”hengen tieteeseen”, joka on aika erikoinen termi, mutta se lienee pohjoisen rodun yksi tunnusmerkki; tiede ja sitä ymmärtävä äly. Palaan edelleen lukion opetukseen teemasta. Darwinismiin, joka ei tunnusta korkeampaa älyä ja kykyä ymmärtää tällaisia asioita, mihin vaaditaan kehittyneempää ajattelua. Neandertalin ihmisen ja nykyihmisen välillä lienee puuttuva tekijä? Nykyisissä ihmisen alkuperään liittyvissä teorioissa on se ilmeinen heikko puoli, että ei mikään tunnustettu tieteenala pysty todistamaan darwinismia. Se on siis uskoa, olettamuksia, jotka eivät perustu empiiriseen tietoon tai tieteeseen.
Ensinnäkin en lähde enää keskustelemaan syvemmin molekyylien kierteisyys-analyysissä, koska se on tehty jo aikaisemmin kansallismielisellä areenalla; mutta totean yhä, että solun muodostuminen vain ja pelkästään vasemmankierteisistä animohapoista kertoo, että elämä on tuotu Tellukselle ja sattuman kautta kierteisyys jakaantuu tasaisesti 50% ja 50% laboratoriokokeiden mukaan. Professori Wilder-Smith teki asiasta lukuisia laboratoriokokeita ja tuloksena oli tasainen määrä sekä vasenkierteisiä ja oikeakierteisiä molekyylejä. Tosiasia on kuitenkin, että planeettamme elämän rakenneosat ovat yksinomaan (n.99%) vasenkierteisiä, poikkeuksena penisiliini, D-glutamiinihappo sekä gramicidin ja trocydin, joita esiintyy antibiooteissa.
Lisäksi ensimmäinen elävä eliö olisi tarvinnut syntyäkseen ainakin miljoonan tai vähintään satojatuhansia rasvamolekyylejä, jotka olisivat pitäneet kalvon koossa ja sisus olisi vaatinut paljon solulimaa. Alkeellisemmankin eliön toiminta olisi vaatinut 5-10 DNA säettä, jotka olisivat ohjanneet mm. ravinnon ottoa ympäristöstä ja sen muuttamista energiaksi ja myöhemmin jätteeksi. Eliön olisi pitänyt myös voida monistua loputtomiin ja näiden kaikkien ominaisuuksien olisi pitänyt syntyä kerralla, koska ne eivät voi kehittyä itsenäisinä osina tietojemme mukaan. Näin ollen elämän synnyn lähempi tarkastelu osoittaa darwinismiin sisältyvien uskomusten tarkoituksettomuuden; mikään tunnettu fossiililöytö ei vahvista elämän ja lajien edelleen kehittymistä, eikä sitä, että laji olisi voinut kehittyä toisesta. Darwin kuitenkin edellytti, että makroevoluutio on mahdollista eli nilviäisestä olisi kehittynyt kala, kalasta sammakkoeläin, sammakkoeläimestä matelija, mateliasta nisäs jnn. Tästä asiasta ei ole olemassa mitään tieteellistä näyttöä Lenin ja Stalin omaksui ja uskoi, että ihminen on kehittynyt apinasta. Sen näköisiä ovatkin näiden oppien omaksujat mm. suomalais-ugrit.
Hyvää loppiaista!
Klaus von Grewendorp

Presidentti Halonen kommentoi:
Onko kyse UFO:sta vai mitä alusta armon jutkusika mahtaa tarkoittaa?
Vai pututko mahdollisesti alusastiastasi.
Jutkusika Juutilainen historiatietoisuus rajoittuu prinessahoureisiin. Alkeellisintakaan kykyä tieteeliseen objektiviteettiin ei Juutilaisella ole.
Haloska
-jutkusikoihin vittuuntunut visvanen vittu

Lehto kritisoi Rauhanpuolustajia:
IHMETTELEMME SYVÄSTI:(
Pohjois-Hämeen ns. komu rauhanpuolustajat vääristelevät kotisivuillaan suur-suomi-käsitettä sotaveteraanikeräyksen yhteydessä: )
Kysymme: Ketä kuvittelevat nämä 5-kolonnan edustajat kusettavansa?
Pohjois-Hämeen rauhanpuolustajien edustaja eraskulla@tays.fi olkaa hyvä ja vastatkaa, kiitos
SUOSITTELEMME TUTUSTUMAAN OHEISIIN KANSALLISMIELISIIN SIVUSTOIHIN KUTEN:)
http://www.mil.fi/
http://www.prokarelia.net/
http://www.suomensisu.fi/

Lehto kritisoi USA:n harjoittamaa Ryssännuolua:
We know USA has done many deals with Russian, even it`s should be it`s most evident enemy.
In these case Bush made deal with baboondog-Putin and Afganistan`s innocent people shall suffer.
Roosevelt Bastard did the same with Stalin ( murderer of diffrent nations ), and whole eastern Europe suffered from those USA-Sovjet deals, including Finland who has to give up nearly 15% of our territories to Russian shit, Moskow oblast.
Our deepest regards of Finland`s nation
USA shall have some promlems as long it deal with russian parasite state.

Presidentti Halonen kritisoi Satu Hassin avustajaa Rosa Meriläistä:
Rosa Meriläisen vittu maistui ryssän ja neekerin spermalle….kun sitä viimeksi Mäntyniemessä nuoleskelin….
Ei taida Satu Hässin avustaja olla pelkkä lättäpillu kun jakaa tavaraansa myös mutuiaisille ja ryssäläisille miehittäjäkoirille….
Onneksi ko. komunpenikka syönee toistaiseksi e-pillereitä eikä ole tiettäväsasti synnyttänyt tähän maahan vielä yhtään mulatti tai ryssänäpärää….
Rosa Meriläinen olisikin saatettava mahdollisimman pian suomalaista siementä käyttäen tiineeksi, jotta loppuisi komutouhunsa ja voisi keskittyä isänmaamme lasten kavattamiseen
Tjarja Hjaloska
-ryssäläisyyttään katuva lesbovittu

Suomen Rauhanpuolustajat vaativat turvapaikkaa Osama bin Ladenille:
We demand safe place to Osaman bin Laden into Finnland🙂
Where is a lot spoken humanity? .. USA can do massacres because a couple buildings. Who can revenge burnt Tsetsenian cities? … and behalf of our occupied territories?
Suomen Rauhanpuolustajat Kaukasusta myöden

Lehto kannattaa:
Waadimme silvotun tynkä-Suomen edustajia ottamaan Osama turvaan välittömästi, olemmehan sietäneet isompia väärintekijöitä alueillamme jo vuodesta 1944

Myös presidentti Halonen kannattaa:
Kannatamme turvapaikan myöntämistä Osama bin Ladenille.
Voisimme karkoittaa bin Ladenin tieltä somalit ja muut tekomuslimit. Osama ainakin voisi antaa asiantuntemuksensa käyttöön tullevassa pyhässä sodassamme miehittäjä-Ryssää vastaa
Tarja Haloska
-ryssäläisyyttään katuva visvavittu

Lehto kiittää:
KIITOS TARJA HALOSEN VITULLE MYÖTÄMIELISESTÄ OSAMAN BIN LADEN KOMMENTISTAAN: )
… JA OIKEIN HYVÄÄ UUTTA VUOTTA … PS. ODOTAMME MIELENKIINNOLLA UUDENVUODENPUHETTANNE ARVOISA VITTU JA PÄÄ, SEKÄ KOKO NAINEN ( SILVOTUSSA TYNKÄ-SUOMESSA )

Presidentti Halonen vastaa:
Otamme kiitoksenne vastaan ja vetoamme että teurastaisitte pari ryssäläistä uuden vuoden kunniaksi, kiitos etukäteen
Tarja Halonen ryssäläinen visvavittu
Mariankatu
Helsinki
silvottu tynkä-Suomi

Presidentti Halonen esittää kutsun Osamalle:
We call Osaman bin Ladenin visvaisen vittumme suojaan Mariankadulle nauttimaan löysän vittumme antimista: ) riemurinnoin otamme muslimikyrpää, niin paljon kun vittumme repeämättä kestää ….
Tarja Halonen
Mariankatu
Hjelsinki
silvottu tynkä-Suomi

Tampereen Saippuatehdas kommentoi:
TARVITSEMME LISÄÄ YMPÄRILEIKATTUJA VEHKEITÄ VEHJETASAPAINO VUOKSI, NYT TILASTOLLISESTI YMPÄRILEIKKAAMATTOMIA ON REIPPAASTI VÄHEMPI
JOKAINEN MYÖNTÄNEE ETTÄ SUOMEN KANSAKUNNASTA ON TULLUT HUOMATTAVASTI VELTOMPAA KUIN MENNEET POLVET. TARVITSEMME TAISTELIJOITA RYSSÄN VASTAISEEN TAISTOON. SIKSI OTTAKAAMME TUNNUSTETUSTI RYSSÄSIAN VERESSÄ VIIMEKSI RYPENEITÄ SIITTÄJIKSEMME.
TAMPEREEN SAIPPUATEHDAS

Gideon Bolotowsky kannattaa:
HELSINGIN JUTKUSEURAKUNTA ON SAMAA MIELTÄ
GIDEON MOLOWITS
YMPÄRIÄMPÄRILEIKATTU JUTKUPASKA
HELSINKI
SILVOTTU TYNKÄ-SUOMI

Presidentti Halonen jatkaa presidentti Putinin saatanallisuudesta:
Jokainen paviaani-Putinin tavannut tietää ko epaton saatanallisuuden.
Itsekin jouduin emännöimään ko. koiraeläimen Suomen vierailua. Kiitän kaikkia isänmaallisia suomalaisia, jotka olivat Kolera-altaalla muistuttamassa, että viertaani oli itsensä perkeleen sikiö.
Mitähän mahtavat tuum,ia turkulaiset Ville Itälä ja Ilkka Kanerva, jotka virailun aikana hoitelivat suihinotot ko. ½-apinalta?
Haloska
kansallinen visvainen lesbovittu

Ruhack Venäjältä uhkaa Lehtoa:
Your internet location is established. Virus base is ready to upload… The purpose: destroy BIOS of the computer you using for post messages here.
If you stop : We cancel this mission and trying to forget about you…
If not : Do not forget about Russian Mafia…
Do not even try to fight with Russians.Better fight your self. You made a mistake. But we give you a chans. We are not kiding…Wanna check it out??? …
Anyway Happy NEW YEAR

Presidentti Halonen vastaa:
KILL YOURSELF, YOUR BLOODY RUSSIAN DOGFUCKER-PIG Russian nation is scam of all nations.
So go and fuck with your mafia etc.
Tjarja Hjalonen – president of finland with bloody lesbian cunt

Klasu kritisoi Martti Linnaa:
Valitetavasti en voi pitää herra Martti Linnaa edes vihollisenani. Ne 1970-luvun lopun stalismi ajat ovat päättyneet eivätkä koskaan palaa Suomeen takaisin. Onneksi maallemme.
Jos ajattelemme mm. erään saksalaisen filosofin seuraavaa tunnettua ajatelmaa tai määritystä vihollisista ja heidän olemuksesta kamppailussamme, niin se sopii kuvaan vuonna 2001 jouluna Teitä vastaan: Ihr dürft nur Feinde haben, die zu hassen sind, aber nicht Feinde zum Verachten. Ihr müsst stolz auf euern Feind sein: dann sind die Erfolge eures Feindes auch eure Erfolge. ( Friedrich Nietsche: Also sprach Zarathustra. S. 50)
Vielä muuten muutama sana ns. vihollisilleni, jotka elävät ko stalismi ajassa huolimatta kaikesta tapahttuneista: isäni tunnettiin muuten jo YLE:n johtajana CIA:ssa ja Pentagoniisa 1960-luvulla ja jo kuuluisan lentomestarin kuvakin on ollut Pentagonin seinällä (jos Osaman bin Ladenin terrorikone ei sitä pudottanut seinältä) maailma kolmen arvostetuimman lentäjän joukossa. Joten anna Martti palaa … CIA:n keskuudessa ja USA:ssa —
Joten kannattaa säästää puhelinkuluissa tms. USA:han rutiini ilmoituksenne tms. kohtaavat jäisen seinän ja ovi pysyy niille kiinni (niinkuin suomalais-ugrit määrittävät suhteensa NATO:on tänään) sieltä päin kaikkien muiden syiden johdosta. Tämä ei ole Teiulle provokaatiota, vaan totuus. Te ette voi enää mahtailla niinkuin 1970-luvun lopulla! Mitään uhkapilviä ei tule nousemaan luokseni niinkuin ei olisi ollut noussut Speerin Berliinin 273 metrisen suunniteleman domen kattoon sen Berliinin legendaarisen domen korkeudesta johtuen.
Onnea kuitenkin totaaliseen julkiseen ja päivänvalolta suojattuun yhä jatkuvaan taisteluunne allekirjoittanutta vastaan, jos siihen lähdette tai niinkuin arvelen olette lähteneet. Olemme siitä rutinoituneet. Tällä kertaa vastaamme siihen sillä tavoin, niinkuin terrorismiin vastataan tänään, hyvä herrat.
Kunnioittavasti
Klaus von GREWENDORP

Presidentti Halonen kommentoi:
Martti Linna on kunnon mies toisin kuin jutkuepatto Klaus Juutilainen. Älä häiritse kunnon ihmisten joulurauhaa paskapostillasi.
Keskity barbarasi paikkaamisen…jotta saat sen taas nylkytyskuntoon ja voit jättää metsän eläimet rauhaan…
Haloska
– vittuuntunut lesbovittu

Klasu kritisoi Teemu Lahtista ja muita ugreja:
Teemu Lahtinen alaikäisine kumppaneinne Suomen Sisussa ovat täysin paskoja; kukaan ei kiinnitä huomiota heihin paitsi Seppo Lehto ja kumppaninsa.

Presidentti Halonen kommentoi:
Teemu Lahtisella ei liene alaikäisiä kumppaneita toisin kuin sinulla Klaus Jutkusika
Vai mitä ne jutut ovat sinusta ja hurrikoulun mukuloista?
Haloska
– pedofiileihin vittuuntunut lesbovittu

Lehto kritisoi koulujen isänmaattomuutta:
Isänmaattomuutta kouluissa : (
On nähty ja nähdään se mitä on ja on ollut alistuminen Pariisin miehityssopimukseen 1947:
1) Koulujen opettajat joutuivat allekirjoittamaan paperin, jossa vannoivat olevansa kertomasta koulussa miehitetyistä alueistamme erottamisen uhalla ( Lähde: Karjala-lehti, sekä muut dokomentit )
2) Kouluissa ei edelleenkään opeteta mitään miehitettyjen alueidemme ominaispainostaa historiassamme, kulttuurissamme, taloudessamme, kuin kalpeita häivähdyksiä talvi- ja jatkosotaan viitaten.
3) On jätetty kertomatta koululaisille, siinä kuin muillekin silvotun tynkä-Suomen suomalaisille se tosiasia, että Barentsinmeren maakaasu- ja öljykenttien avulla Suomi olisi velaton maa.
4) ymv:aa Petsamosta, Salla-Kuusamosta, Karjalasta ja Suomenlahden saarista, sekä ulkomeristämme ja niiden aavan meren oikeuksista.
5) On jätetty eräs huomattava liputuspäivä pois: 14.10.920 Tarton rauha valtiollisen itsenäisyytemme ensimmäinen raja- ja rauhansopimus, samoin ei omana aikana, eikä aikanaan historiaa opiskelleena näkynyt ko. sopimuksesta mitään mainintoja Suomen historian tärkeimpänä dokumenttina.
Seppo Lehto – miehitettyjen alueiden palauttaja

Presidentti Halonen on samaa mieltä:
Ryssäläisyyttä levittävät opettajat on ammuttavat – kaikilla tasoilla lastentarjoista yliopistoihin ja korvatta isänmaallisella opetushenkilöstöllä
Opetusministeriö on tarpeettomana lakkautettava ja anettava opetetuksen suuntaviivoista päättäminen kouluille ja vanhemille. Opetusministeriön virkamiesloiset on seivästettävä!
Tarja Haloska
– ryssäläisiin tahoihin vittuuntunut vittu

Eva Bidee esittää vaatimuksen:
Lerssit juurta jaksain poikki mutakepeiltä;)
Suomipojat nussii kurdit ja muut ählämit tiineksi ja ählämiäijät saa sätkyt kun vaimo ei enää anna ählämille.
Somalivituilla ei voi edes harjoitella kun vitutkin leikattu tuhannen pillun päreiksi:(
PS:) Tampereen Peltolammin afgaaninaiset hyödyntävät jopa useeaa suomipoikaa samana päivänä. Kyllä kelpaa kun saa toimeentulotukea, mulkkurahoitusta ja useaa kyrpää samana päivänä.

Presidentti Halonen kannattaa:
Kiitämme Eeva Alapesuallasta neekerien kyrvänkatkontasuunnitelman tukemisesta.
Rajavartiamme ja tullimiehemme on varustettava Fiskarssin taloussaksilla, joilla iroittavat maahan pyrkivän nokikepin haisevan elimen ilman puudutusta.
Voisi siinä monelta mutiaiselta maahan pyrkiminen jäädä haaveeksi
Suomi vapaaksi neekerinkyrvistä ry.
pj- tarja haloska
– entinen ryssäläinen lesbovittu

KM-tietotoimisto kiittää ehdotuksista:
Kiitämme Tarja Halosta mutakuojen salvuuohjelman tukemisesta ja vetoamme Outi Ojalan lehmännaamaan dildonsa kanssa:)
Kun Silvotun tynkä-Suomen naiset ja miehinä esiintyvät alkavat selkärankaisiksi, niin lakkaa mutakuojen tulva Suomeen.
Toivomme Outi Ojalankin ottavan dildon vitustaan ja menevän raja-asemalla lätkimään haisevalla dildollaan maahamme pyrkiviä mutakuonoja päin näköä ja karjuvan samalla:”JÄTTÄKÄÄ SUOMEN NAISTEN VITUT RAUHAAN SAATANAN NOKIKEPIT!, NE ON VARATTU YLIJÄÄMIEN OSALTA SUOMEN LESBOJÄRJESTÖJEN JÄSENILLE.

Presidentti Koiviston tiedonanto:
Tärkeä tiedoksianto 4.1.2001 Turku
Olen vanhoilla päivilläni kuoleman kolkuttaessa portailla alkanut ajatella asioista kuten tamperelainen Seppo Lehto – armoton ryssäntappaja
Mauno Koivisto – presidentti
PS:) Miehitetty Koivisto takaisin Suomen osaksi, toimikaa!

Presidentti Halonen kommentoi Anders Holmin kotisivua:
Kommentti anders_holm74@hotmail.com :in suorittamista panoista. Olemme tutustuneet anders_holm74@hotmail.com:in sivulla http://www.geocities.com/anders_holm74/lista.html esittämiin kuvauksiin panoistaan ja haluamme kommentoida seuraavaa:
Kondomin käyttö irtosuhteissa on ensiarvoisen tärkeää, joten on erittäin hyvä että anders_holm74@hotmail.com katuu ilman kumituotetta arveluttavaan kohteesaeen suoritettuja sioemenpäästöjä.
Ilahduttavaa oli, että anders_holm@hotmail.com oli huomioinut kumisuojauksen käytön maksullisia tuheroita jyystäessään.
Suortetut abortit olivat ikäviä kansakunnaliselta kannallta ja emme soisi niitä tapahtuvan kuin neekeri-raiskaus tapauksissa tmv.
Peräreikäseksiä ei tule harjoittaa sillä se hämärtää terveen kulli-pillu-yhteyden. Joten älä jatkossa tuuppaa sontaluukkuun.
Onnnittelen pysyvän parisuhteen muodostamisesta numero 22:n kanssa. Nyt vaan ehkäisy pois ja liemet sisään paljaalla jotta saamme uusia terveitä suursuomalaisia maatamme asuttamaan
Tjarja Hjaloska
-ryssäläisyyttään katuva lesbovittu

Lehto kommentoi:
VETOAMME ANDERS HOLMIIN, ETTÄ SEURAAVALLA KERRALLA KÄYTTÄÄ MIELUUMMIN PUMPATTAVAA KUIN RYSSÄHUORAA, KIITOS

Presidentti Halonen kommentoi:
Klaus Juutilainen kulunutta barbaraa ei kuitenkaan kannata käyttää.
Siitä voisi saada suu- ja sorkkatautia ja eläintauteja .)
Haloska

Eduskunta tekee kollektiivisen tunnustuksen:
Uusinta uutta Eduskunnasta – me tunnustamme ryssäläisyytemme
Itkemme öisin ryssäläisyyttämme
silvotun tynkä-Suomen eduskunnan ryssäläiset portot

Presidentti Halonen kommentoi:
Pyydämme eduskunnan ryssäläisiä saapumaan kolera-altaalle ammuttavaksi.
Kiitos
Tarja Haloska
– ryssäläisyydestään parantunut lesbovittu

Presidentti Halonen jatkaa aiheesta:
Ryssäläiset kansanedustajamme hukutettava Helsingin kolera-altaaseen maanpetoksesta tätä kansakuntaa kohtaan!
MAAMME SUOMALAISIA OLLAAN VALMIIT ANTAMAAN VIERAILLE VALTIOILLE MM. KANSANKIIHOTUSEPÄILYJEN PERUSTEELLA. PERKELE …. HENKENNE EI OLE TEILLE KALLIS?
Tarja Haloska
ryssäläinen visvavittu

Lehto kommentoi:
Olette oikealla asialla, jatkakaa paviaanikoira Putin nuoleskelijoiden liiskaamista, siinä kuin ko. epaton runnomista kohti sontaluukkua … eli Haagin tuomiota
Moskovan suuriruhtinas

Presidentti Halonen jatkaa:
Voin tarvittessa amuttaa myös itseni…entisten syntien tähden.
Kadun katkerasti sitä, että otin Paviaani Punilta suihin viime syyskussa Helsingissä ja pyydän synninpäästöä.
Tarja Haloska
– ryssäläisyyttään katuva lesbovittu

Presidentti Halosen uudenvuodenpuhe:
Tarja Halosen nuiva puhe 1.1.2002
Tarja Halonen
ryssäläinen visvavittu
kaikessa ryssäläisyydessään
Me Tarja Halonen tuomitsemme miehittäjä-Ryssän valtioterrorismin uudenvuodenpuheessamme 1.1.2002
Me Tasavallan presidentti Tarja Halonen kannustamme uudenvuodenpuheessamme kansainväliseen yhteistyöhön miehittäjä-Ryssän kansainvälisen valtioterrorismin kitkemiseksi.
Ryssä ja sen harjoittama terrorismi on vaikea vastustaja. Siihen kuten muihinkaan kansainvälisiin ongelmiin ei löydy ratkaisua pelkästään kansallisin keinoin vaan tarvitaan tehokasta kansainvälistä yhteistyötä”, esim. Natojoukot Tsetsenian ja miehityn Silvotun tynkä-Suomen avauksi.
Me Halonen olemme tyytyväinen YK:n keskeisestä asemasta terrorisminvastaisessa toiminnassa. Toivomme, että syntynyt yhteishenki kannustaisi YK:n jäsenvaltioita yhteistyöhön myös muilla alueilla, kuten kaikkien rajavääryyksien oikaisuun Neuvosto-Venäjän ja nyky-Kiinan jäljiltä.
”Globalisaation hallinta, ympäristönsuojelu ja aseidenriisunta tarvitsevat uskoa ja yritystä.”
Suomen turvallisuuspoliittiseen linjaukseen emme tuo muutosta paitsi vaatimalla suomenkielen virallistamista Ruotsissa ja Norjassa samalle tasolle kuin ruotilla on Suomessa.
”Me suomalaiset voimme olla tyytyväisiä siitä, että kansa ja sen valitsemat poliittiset päätöksentekijät ovat olleet hyvin yhtä mieltä turvallisuus- ja puolustuspoliittisista perusratkaisuista. Niiden ajanmukaisuutta on tietysti syytä seurata, mutta nykyinen kansainvälinen tilanne ei mielestäni muuta ratkaisevasti asemaamme eikä perusratkaisujamme.”
”Nousukauden aikana talous on kasvanut huimasti, mutta hyvinvointi pyrkii jakaantumaan epätasaisesti. Asunnottomuuden, työttömyyden, köyhyyden ja syrjäytymisen poistamisessa riittää edelleen työsarkaa”. Me annamme tukemme Paavo Lipposen (sd) hallitukselle ongelmien epätoivoisille ratkaisuyrityksissään.
Miehittäjä-Ryssän alueellinen miehityksemme ei tilannetta auta yhtään, kun emme pääse kaikkiin mahdollisuuksimme täysimääräisesti käsiksi.
Tarja Halonen
ryssäläinen verivittu
PS:) Anteeksi että olen tälläinen, etten uskaltanut tuoda esiin Tsetseniaa, enkä miehitysongelmaamme esiin TV-puheessani.

Presidentti Halosen lisäys edelliseen:
Lisättäköön vielä, että TV.ssä pitämäni ryssäläinen puhe oli paavo.lipponen@eduskunta.fi – tahojen sensuroima. Oma puheeni ohessa. <
tarja haloska
– ryssäläisyyttään katuva visvavittu

DEITTI-netistä saksittu kontakti-ilmoitus:
Nai Barbara-nukkea
Sinä 19-39-vuotias normaalivartaloinen, ehkä komeakin kundi, joka haluat kokeilla miltä tyntuu nussia pumpattavaa barbara-nukkea kaikkiin reikiin ja lopuksi runkata mällisi nuken naamalle. Iso pelivarustus olisi plussa, mutta ei välttämätön.
Etsin poikamaista kundia, joten kaljamaha, parta tai viikset ei käy.
Kuten huomaat me emme ole oikea pariskunta, vaan saat naida nukkea. Minä haluan vain KATSELLA vieressä. Olen keski-ikäinen, hieman tukevahko mies. Myös juttuseuraa ja olutta on tarjolla. Asun Helsingissä ja saunakin löytyy. Lisäksi tarjolla on luotettavaa isonbroidin/isähahmon kaveruutta. Jos kiinnostaa, niin vastaa.
Lähetä viesti nimimerkille isobroidi

Presidentti Halonen kommentoi:
Klaus Jutksialle tarjolla elämänsä tilaisuus! Pääset jälleen barbaran päälle kun omasi kuulemma meni puhki liian jynssäämisen seurauksena: )
Haloska

Katri Mantere tiedustelee kokemuksia marokkolaisista:
Haluaisin tietaa onko mikaan jarjesto tai ryhma havainnut eraan tietyn kansan leviamista maapallolla ja heidan holhoamista varsinkin Euroopan maiden hallituksien taholta. Kysymykseni on Marokkolaisista. Ystavani kanssa olemme matkustaneet ympariinsa ja emme ole pahempaa kansaa tavanneet missaan maan kolkassa. He saavat tehda mita vain ilman vastaamatta teoistaan. Muut pakolaisryhmat/ulkomaalaiset eivat missan aiheuta noin paljon ongelmia. Kiitos vastauksesta.

Presidentti Halonen vastaa:
Marokkolaisten sätkänvetäjien haitallisuus on yleisessä tiedossa, arvoisa Katri Mantere
Kyseiset ½ -apinat pyrkivät hankkimaan oleskeluluvan maassamme panemalla jonkin lihavanpuoleisen ja heikkotahoisen naisemme paksuksi ällöttävällä ja visvaisella kyrvällään.
Sitten perustevat pizzerian, missä myyvät ala-arvoisia tuotteita tai vain keskittyvät sosiaalitukien pummaamiseen.
Kannatamme marrkolaisten kyrvän katkaisua rajalla
Tarja Haloska
-lesbovittuinen ex-ryssäläinen

Lehto kritisoi Snellmania ja vaatii muutoksia liputuspäiviin:
AKS:lle ja IKL:lle liputuspäivät
Snellmanin väärän pihiyden ja rahapolitiikan takia suomalaisia kuoli kuin kärpäsiä syksyn kynnyksellä nälkävuosina 1860-luvun puolessavälin Snellmanin takia suomalaisia kuoli
… joten Snellmannin toimet suomalaisuuden edistämiseksi ovat samaa luokkaa kuin 1918 Moskovassa synnytetyn SKP:n
Ehdotan ko. Snellmannin päivän poistoa liputuspäivistä ja tilalle AKS:n ja IKL:n muistoa vaalivia liputuspäiviä, joina päivinä voitaisiin mm. kouluissa opettaa Suomen valtiollisen itsenäisyyden syntyjä syviä ja kansallisuusliikkeen huomattavaa osuutta siinä.
Seppo Lehto
suursuomalainen
suursuomalainen@yahoo.com

Presidentti Halonen kommentoi:
Snellman oli monessa suhteessa ryssäläinen aivan kuin esko.aho@eduskunta.fi:kin hallituksineen 1990-luvun alussa.
Samaa ryssäläisyyttä edusti myös paavo.lipponen@eduskunta.fi todetessaan vuoden vaihteessa ettei laman aikana velkaantuneita armahdeta, vaikka velkaantuminen oli pitkälti seurausta esko.ahoeduskunta.fi:n hallituksen ryssäläisistä toimista
Tarja Haloska
– ryssäläisyyttään katuva lesbovittu

Presidentti Halonen lyö Klasun ritariksi:
Olemme tällä päivämäärällä myöntäneet Klaus Juutilaiselle ruskeanreiänritarin arvon.
Juutialaisella myönnetään kuminen ryssänpersettä esittävä mitalli ja puinen anustappi.
Ritarikunnan olemme perustaneet vanhan SETA-aktivismimme muistoksi.
Helsingissä 4.1.2002
Tarja Halonen
– visvavittuinen SETA-presidentti

Illu Juutilainen lähestyy Klasua taivaasta:
Yhden esi-isämme tulo Tanskasta Suomeen ei tee meistä Germaaneja. Naimme suomalaisia naisia ja muutuimme nopeasti suomalaisiksi.
Isässäsi oli pieni pisara germaaniverta äitisi oli täysin suomalainen, joten lopeta sukummme häpäiseminen germaanihoureillasi. Äidin puoleinen sukulinjahan sitäpaitsi ainoa josta voi olla varma : )
Me Juutilaiset olemme ja olimme suomalaisia. Monett meistä olivat suursuomalaisia. Vain sinä kelvoton vätys olet päättänyt olla jutkuryssä kaikessa henkisessä ja ruumiillisessa rampuudessasi.
”isäni jälkeen minä olen ollut sukuni itseikeutettu päämies…” . höpö , höpö
On onni että isäsi on jop kuollut, eikä hänen tarvitse enää katsella sinun vastenmielistä ryssäläsitä naamasi-
Me Juutilaisen suvun elävät ja kuolleet emme tunnusta Sinua minkäänlaiseksi sukumme edustajaksi. Mielestämme olisi parempi jos sinut suljettaisiin loopuiäksesi laitokseen, jotta sukumme ei tarvitsisi toilailujasi hävetä.
Illu Juutilainen
suursuomalainen ryssäntappaja
taivas

Presidentti Halonen kommentoi:
PRESIDENTINKANSLIAN HUOMAUTUS ½-APINA KLAUS JUUTILAISEN HARRASTAMAAN EPÄHUMAANIIN TOIMINTAAN
ON EPÄILTÄVISSÄ ETTÄ KLAUS JUTKUSIKA ITSELUOMANSA ”SUVUN” VIIMEINEN ……:)
Sillä tunnettu Klaus Juutilainen on naisille kelvoton ja kauhistuttava silsavarpainen puoliapina, joka kaikenlisäksi haisee lerpattavan ja roikkuvan keltaisen eltaantuneen esinahkansa ( jota ei ole poistattanut) takia ainakin 3 – 5 metrin päähän mädäntyneelle ryssälle ja epäilyttävästi myös neekerin spermalle.
Otamme oheisen Illu Juutilaisen kirjoituksen esimerkkinä siitä, kuinka Juutilaisen sukukin yrittää puhdistautua mokomasta silsavarpaasta ja puoliapinasta.
Tarja Halonen
Mariankatu
Helsinki

Myös Eduskunnan sankkerivittuiset ryssähuorat kommentoivat:
Me täällä eduskunnan irstailla saunanlauteilla Tulosen, Hassin ja muiden hikisten ryssäläisvittujen kera olemme naureskelleen vittu kipiänä Klaus Jutkusian kohelluksia Tampereella ja Valhallassa, kiitos nyt tähänastisista ja oikein hyvää uutta vuotta 2002 : )
Eduskunnan sankkerivittuiset ryssähuorat Outi Ojalasta alkaen

KM-tietotoimisto kiittää:
Kiitämme Eduskunnan ryssäläisiä emävittuja siitä että vielä kykenevät nauramaan: )
Km-tietotoimisto

Lehto antaa genetiikkatietoa:
Asianarrastajana voinen sanoa, ettei siinä ny isoa eroa ole toimenpiteenä naiko tummaa vai vaaleaa: )
… mutta mieluiten lapset sinisilmäisen kanssa, kuten niitä on jo siunaantunutkin 4.
Hiukset on hyvä että niitä on, mutta sille ei voi mitään että vaaleahiuksisuus on ilmeisen peittyvä ominaisuus. Itsekin olin pienenä vaalea, nyt ruskeatukkainen. Sama 3:lla lapsella. 1 oli ihan pikimustahiuksinen ensimmäiset viikot, kunnes yksi aamu hiukset oli hiaputettu tyynylle. Tummin edelleen.
Pisamat taitaa tulla kaikille, vaikkei itsellä ole.
Parasta kaikista:) esikoinen soitti joulun alla huilulla Jääkärien marssin, mikä antaisi monta virhettä anteeksi, jos niitä olisi.
Suomen Vapaussoturi

Presidentti Halonen kommentoi:
Tärkeintä lienee, että lapset ovat suomalaisia eivätkä mitään mutiaisen penikoita.
Tumma vai vaalea…. lienee kansalliselta kannalta sivuseikka kunhan tummuus ei ulotu iholle asti.
Lisää vaaleaihoisia suomalaisia lapsia.!
Haloska
– visvavittu Viatnamissa

KM-tietotoimisto jatkaa aiheesta:
Kesäisin vituttaa kun vitivalkooset käristää ittensä neekerin näköisiksi, perkele.;(
Afgaanit ja monet intialaiset ovat vaatteidensa alla selvästi vaaleaihoisia …. Kesäisin jotkut jopa vaaleampia, kuin aito ryssäläiset ”tsuhnat”.
Menkää ja katsokaa uimarannalle. Harvoin näet intialaisen tai afgaanitytön tissit paljaana itseään käristävän. … mutta kuinka soreasti se iho kuultaakaan vaaleana. … aivan kuin maito herahtaisi nännin kärjestä on monasti mielikuvana.
Valitettavasti vaan aiempien vuosien perusteella naamansa vaan ovat ylen tummat.
Km-tietotoimisto
Presidentinkanslian virallinen äänenkannattaja

Klasu antaa tietoa Lenin-museon 1996 kadonneesta laatasta:
[Julkaisu- ja levitysvapaa]
LENIN-MUSEON KADONNEEN LAATAN KOHTALO YHÄ RATKAISEMATTA
TÄYSI VALMIUS ANTAA POLIISILLE JA TAMPEREEN KAUPUNGILLE RATKAISEVA VIHJE, JOKA JOHTAA RIKOKSEN SELVITYKSEEN.
Voisin sanoa, että tiedän jotakin tarkkaan tuon kuuluisan laatan kohtalosta; Lenin-museon laattahan katosi vuoden 1996 alussa, jolloin se irroitettiin Lenin-museon pihasta. Tuollaiseen varastamiseen liittyi tietty motiivi, muttei ilkivalta, koska mitään ei tärvelty tms. Kysymyksessä oli varastaminen ja tarkalleen taloudellisessa hyötymismielessä. Siitä tuli myös mediatapahtuma.

KANSALLISMIELISET STALINISTIT ASIALLA
Teon tekijä oli ja on tyypillisenä kansallismielisenä stalinistina tunnettu Seppo Lehto, joka soitti samana yönä allekirjoittaneelle, koska minulla oli tuolloin asunto Hämeenpuiston vieressä, pyytäen pikaista suojaa. En voinut kuitenkaan päästää Seppo Lehto tiloihini laatan kanssa, koska tiesin hänen sukunsa olleen punakaartissa ja tässä tapauksessa hänellä oli tarkoitus kerätä omaa ideologista tavaraa varastoon tai hyödyntää sitä taloudellisesti muulla tavoin. Olisin ollut osallinen rikokseen, jos olisin hänet päästänyt noihin tiloihini Lenin-museon laatan kanssa. Näin ollen Lenin-museon laatta olikin sitten kaupattavana internetissä kesäkuun 1996 alkuun, jolloin Seppo Lehto särki sen, koska ei saanut myydyksi sitä aikaisemmin siitä nousseen tavattoman julkisuuden takia.

POLIISITUTKIMUKSET VIELÄ KESKEN RIKOS RATKAISEMATTA
Asiassa tehtiin tarkkoja poliisitutkimuksia ja mm. poliisi kävi allekirjoittaneen kotona vapaasti tervehtimässä ei etsinnässä, mutta totesi, että sieltä ei löytynyt mitään motiivia laatan varastamiseen; tästä tehtiin myös vapaaehtoinen poliisipöytäkirja kotietsintäluvan puuttumisen takia ja koska Seppo Lehto oli antanut nimeni poliisille asiasta varkaudesta epäiltynä, koska olin ollut julkisesti jo ennen N-liiton luhistumista julkisuudessa kyseenalaistamassa museon koko toimintaa. Tähän päivään mennessä poliisi ei ole ratkaissut kadonneen Lenin-museon laatan arvoitusta. Kaupunki teetti myös uuden laatan, jonka hinta oli n. 67.000. markkaa varastetun keräilyesineen tilalle.

VALAEHTOINEN TODISTUS MAHDOLLINEN TAMPEREEN KAUPUNGIN PUOLESTA
Tänään olen Tampereen kaupungin puolesta valmis antamaan valaehtoisen todistuksen ko tapahtuneesta oikeuskäsittelyssä, koska rikos ei ole vanhentunut ja laatta pitäisi korvata Tampereen kaupungin omaisuuden hukkaamisena, koska laatan myynti epäonnistui, eikä Lehto voinut pitää sitä kotonaankaan esillä jatkuvan poliisietsinnän vaaran takia, koska kotietsintöjä todella suoritettiin epäiltyjen lähinnä stalinistien keskuudessa. En näe Seppo Lehdolla olleen sellaisia ideologisia vaikuttimia taustalla, kuten en muillakaan kansallismielisillä, jotka näkisin hyvittävän teon ideologiansa takia. Kysymys oli tyypillisenä kansallismielisenä tunnetun stalinistin teko, vailla itse Leninin ideologian vastustamista ja motiivina taloudellinen hyöty.
Kunnioittavasti
Klaus von Grewendorp

Presidentti Halonen kommentoi:
Joudut vielä vastaamaan maallisessa ja taivaallisessa tuomioistuimessa jutkuvalheistasi, Klaus Juutilainen
Kuppasen Lenin latan vei kotiin Klaus Jutkusika, jolle tuo kuollutta kansojen teurastajaa esittävä saastainen laatta edusti homonegrofiliilsten fantasioiden kohdetta.
Tutkittakoon ko. laatasta löytyvät jutkusian mällijäämät niin eiköhän asia ole sillä selvä.
Tarja Haloska
– jutkusikoihin vittuuntunut entinen ryssälläisvittu

Lehdon matkailupoliittinen ehdotus:
Hakaristein koristeltu Pohjolan uusi pilvenpiirtäjä Tornihotelli suvaitsevuuden mittariksi:)
Tamperelaiseksi kulttuurimatkailun ja historiallisesti merkittäväksi maamerkiksi ja erityisesti maanosanlaajuisesti tunnetuksi suvaitsevaisuusmainokseksemme:)
Voisimme suosia erivärisiä hakaristejä ko. Tornihotellin linjakkaissa reliefikoristeissä ja päädyissä vilkkuvien valomainosten tyyliin.
Hakaristejähän meillä Tampereella on mm. Aleksis Kiven patsaassa, Viinikan kirkossa 20 kpl ovipielissä ymv:ssa paikoissa, sekä kaupungin kirjekuorien sinivalkoisissa vasarahakaristeissä. Joten tätä perinnettä voitaisiin näkyvämminkin jatkaa.
Tornihotelli voitaisiin saman tien kasvattaa Pohjolan pilvenpiirtäjäksi moninkertaistamalla kerrosmäärät ja pinta-ala.
Etenkin saksalaisturistit tietäisivät olevansa tervetulleita itävaltalaisten kanssa Tampereelle.
Syksyiset viini- ja olutjuhlat olisivat moninkertaiset väkimäärältään pohjolan hakaristikaupunki Tampereella aiempiin vuosiin verrattuna.
Yhteenveto:) = Moninkertaiset matkailu- ja majoitustulot ehdotukseni perusteella
……………………………….
Seppo Lehto – valistunut ajattelija
vapaussoturi@yahoo.com

Presidentti Halonen kommentoi:
Lupaan jakaa vittuani Tampereen kaupungin päättäjille hakaristihotelissa mikäli hanke toteutetaan
Tarja Halsoka
– visvavittu hakaristin puolesta

Presidentinkanslian sihteeriköiden lisäys:
Presidentinkanslia lupaa toimittaa riittävästi kondomeja ja toiletpaperia ko. vitunjakotilaisuuteen:)
Joten tervetuloa, kun olette hoitaneet Tampereelle kunnon pilvenpiirtäjän hakaristeillä koristeltuna.
Presidentinkanlian näpsäkät sihteerikkövitut
Mariankatu
Helsinki

Klasu vaatii Helsingin poliisilta toimia Halla-ahoa vastaan:
Hei,
miksette ota jo Halla-aho kiinni ja kuulustele häntä kolmea vuorokautta (?) ja vangitse sitten syytteitä varten; olen antanut Teille ystävällisesti luotettavan tieto-dokumentin heidän omista riveistään ja he ovat kertoneet heillä olleen sellaisen yhteyden Osama bin Ladenin-verkostoon, että tapasivat matkallaan verkoston edustajia kesällä 2001 Minskissä.
Mielestäni Halla-aho pitäisi ottaa kiinni ja selvittää hänen matkansa tulokset! Nyt hän kirjoittaa mm. minusta kaikkea paskaa yhdessä Lehdon kanssa ja täysin vapaana. Halla-aholla ei ole mitään mahdollisuuksia valittaa asiasta (pidätys & vangitseminen) menestyksellä, jos pidätys koskee hänen Minskissä oleskeluaan.
Laittakaanhan sodaksi sielläkin!

Presidentti Halonen kommentoi:
Onko Klaus Jutkusika ollut taas SUPON homojen pantavana vai mistä moinen tarve lähestyä poliisia.
Usko jo nyt idiootti, että olet poliisille yleinen vitsin aihe. Keksity vaan nylkyttämään gummibarbaraasi ja anna poliisille työrauha mutiaisten tekemien raiskausten rikosten selvittelyyn
Haloska
– Vietnamissa lomaileva vanha visvavittu

Esa Taberman kommentoi:
Huolestuttavaa on se,että SUPO voi todella ryhtyä tutkimuksiin…siitä vasta riesa tulisi kun itse kukin selvittäisi viimeaikaisia ulkomaanmatkojaan…Klasun lausunnot eivät tietenkään kiinnosta SUPOA kovinkaan paljon hänen kiistanalaisen maineensa vuoksi,mutta entä jos joku muukin alkaa kertoilla ”Minskin matkoista” tms?

Lehto kommentoi:
OPERAATIO SUUR-SAARI TAKAISIN (IRA, ETA, BIN LADEN.. )
Ei tuo mitään, Osama bin Ladenin nuorempi serkku kävi kylässä Juhannuksen jälkeen: ) …suunniteltiin yhdessä mm. Suur-Saaren valtausta : )
Alustavasti Suomen tataarijärjestöt lupasivat järjestää rahoituksen Tatarstanin ja Tsetsenian kautta, sekä yhdyshenkilöt, jotka hoitavat alustavat ase- ja räjähdekätkennät. IRA:n ja ETA:n yhteyshenkilömme huolehtivat muusta pikkusälästä sekä saaren miinoituksesta. Tarkoituksena on Suur-Saari vapaaksi-operaatiolla miehitysalueen vapautuksen lisäksi saada huomiota kaikille keskeisille vapautusjärjestöille ja osoittaa, että EU:n liittovaltiokehityksen myötä myös kansalliset vapautusarmeijat yhdistyvät tavoitteidensa takia.
Seppo Lehto – miehitettyjen alueiden palauttaja

Presidentti Halonen kannattaa:
Lupaan antaa pillua hankkeeseen osallistuville ulkomaisille vapaustaistelijoille. (luonnollisesti kumisuojauksen kanssa)
Tarja Haloska
– visvavittu Mariankadulta

Klasu jatkaa aiheesta:
Vielä selvennykseksi en ole varma Halla-ahon Minskin matkasta, mutta saamani dokumentin takia sen kannattaisi tutkia ja kysymyksessä on vain slaavilaisen osaston venäjänkielen tuntiopettaja. Kannattaisi laittaa tuota porukkaa järjestykseen tai ”luut kurkkuun”, koska luulevat meille vielä ”kukkoilevan”. Mies kukkoilee mm. minulle jatkuvasti, vaikka on mikä on ja 10 vuotta nuorempi enkä koskaan ole tavannut tuota ja hänen olemassaolostaan kuulin vasta toukokuussa 2000.
Tampereen syyttäjä oli kysellyt kohtia, mistä Halla-ahoa syyttää toimittamastaan kansiosta ja lähetin ne Tampereen poliisiin. Halla-aho ja Mikonmaa olivat leuhkineet, että olivat äänestäneet Lehtoa … Halla-aho on kuulemma kaveerannut Lehdon kanssa, kun oli portsarina.
Ennen eu-jäsenyyttämme itse ajattelin (monien muiden kanssa) ja tunnustelin Lehdon käyttöä niitä vastaan, jotka vastustivat Suomen Eurooppa kytkentää … (vrt. Väyrynen piti Lehtoa presidenttitiensä kaatajana) itse asiassa nyt on paljastunut täysin, että mies ei kuulu tähän meidän kulttuuri viitekehykseen.
Minulla ei ollut Lehtoon mitään yhteyttä koskien Väyrystä, vain aikoinaan niitä vastaan, jotka eivät halunneet maamme identiteetin olevan eurooppalainen.
Tiedätkö Mikonmaasta mitään? Hänellähän oli se Burning Book-kauppa; hän tilasi kauttani n. 10.000. markalla saksalaisia historiakirjoja (1996) kauppaansa ja kun itse välitin tuon kaupan ja maksua ei kuulunut myyjälle jouduin hyvin noloon välikäteen ja maineeni kärsi. Ilmeisesti hän maksoi sitten joskus ko laskun ,,, paljon, paljon myöhemmin.
Kuulin, että kauppa kävi siellä hyvin ja hän kuitenkin lähti hyvin pian kaupasta pois; en tiedä saiko hän hyvät rahat myynnistä, mutta noin lyhyen ajan jälkeen asia tuntuu oudolta. Kuulin, että ko porukka olisi joutunut SUPO:a vastaan ja Mikonmaa ei kestänyt ja lähti menemään ”kumppaneineen” paikasta. Tiedätkö yhtään mitään tuosta asiasta?
Klasu

Presidentti Halonen kommentoi:
Osta Klasu uusi motrisoitu barbara sairaseläke euroillasi.
Voi purkautua siihen, eikä sinun tarvitse purkautua ryssäläisten sähköpostiviestien muodossa🙂
Tarja Haloska
-ryssäläsiyyttään katuva Vietnamissa lomailleva lesbovittu

Presidentti Halonen antaa väliin lausunnon presidentti Putinista:
Vlamir Putin (Baboon-dog Putin) is pedophile shithead
Tarja Halonen
President of Finland
Saingon
Viatnam

Marja Seppälän osoitteesta lähestytään Lehtoa:
Joko loppuu tuo roskapostin lähettely tännekin? Riittää jo, ei kiitos enempää!!
Vai rasvaanko Baikalini, perkele?
terveisin Repe / marjas@saunalahti.fi
—————————
Marja Seppälä
Valokuvaaja
Mikkolantie 35
17200 Vääksy
email: marjas@saunalahti.fi
p. 040-510 3494

Presidentti Halonen vastaa:
Onko Marja Seppälä kunnon suomalaista kyrpää vailla vai mikä riivaa? Lähetänkö adjutnattini suorittamaaan asianmukaiset panotoimenpiteet mahdollisen putteen poistamiseksi.
Samalla tehdään sinut tiineeksi kansakuntamme hyväksi ja kunniaksi.
Tarja Haloska
– kyrvän puutteessa riutuva visvavittu

Marja Seppälä vastaa:
Satuitko huomaamaan, että viestin lähettäjä oli ukkoni Repe? Vai etkö osaa lukea?

Presidentti Halonen vastaa:
Pistäpä ukkosi sitten heti siemennystöihin! Lukutaidossamme ei ole mitään vikaa. Entä teidän, kun e3tte jo le hankkiutunut tiineeksi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s