Aineisto 22

Mikko kertoo kokemuksiaan thai-hieronnasta:
Kävin tuolla Rongankadun paikassa ja pyysin 20min hieronnan jonka hinta oli 10 Euroa. Tyttö sanoi heti tämä ei olla oikea hieronta vaan sellainen hieronta, johon vastasin jees jees. Tyttö ohjas minut koppiini ja sanoi ottaa kaikki vaatteet pois ja häipy. Siinä sit istuskelin pikkuhousut jalassa patjalla kun tyttö tuli takaisin ja istui viereen hyväillen säärtäni ja kysyen mitä saisi olla? Minä sitten kysymään mitä olis tarjota ja mihin rahaan. Tyttö tähän vastasi käsihoito 50 euroa ja seksi 150 euroa . No sit kovan tinkaamisen jälkeen päädyttiin seksissä 80 euron hintaan jonka jälkeen tyttö lähti kopista rahojen kanssa pois ja tuli jonkin ajan kuluttua takaisin, käski minun ottaan pikkuhousutkin pois. No mä kilttinä poikana toimin niinkuin käskettiin ja tyttö myös riisuutui. Kävin selälleni patjalle ja tyttö alkoi hyväileen komeuttani, jonkin aikaa sitä hinkaten laittoi kumin päälle ja kysyi kuinka haluisin? Vastasin tähän että tule päälle vaan, no jonkin aikaa ratsastettuaan tyttö nousi pois päältä ja sanoi sinun vuorosi ja kävi selälleen makaamaan. No minä sit konttasin tämän säärienväliina ja aloin jyystään. Laukasin aika pian mutta kun olin maksanut kuitenkin niin jatkoin samalla stondiksella vielä hetken ennen ulosvetämistäni. Tyttö kysyi et joko sait, nyökkäsin ja tyttö sanoi hyi poika päästit sisään. No siinä sit vetäsin kortsun pois päältä ja tyttö vielä putsasi vehkeeni ja kiitti sekä toivotti tervetuloa uudelleen.

Lehto kommentoi:
Suosittelemme mikko75@hotmail.com:ille siirtymistä kotimaisen vitun käyttöön parittelutoiminnoissaan.
Vaikka emme toki kielläkään ulkomaisten vittujen arvoa harjoittelukappaleena kehoitamme silti kaltaisianne hakeutumaan vakituiseen parisuhteen suomalaisen naisen kanssa. Sen ei luulisi olevan kovin vaikeaa, jos et komujemme tavoin ole ylipainoinen, alikuntoinen, tupakoiva läski.
Harjoittelujakson jälkeen voitte siirtyä harjoittamaan lisääntymistoimintoja ja sinäkin voit töräyttää naistasi useamman kerran päivässä ilman kumisuojausta. Näin lisääntyy nautinto ja maamme väestöpohja.
Jos vierasmaalaisiin vittuihin haluaa välttämättä vehkeensä lykätä on ensiarvoisen tärkeää muistaa asianmukainen kumisuojaus. Ryssäläisten pillunjakajien kanssa on syytä olla varuillaan. Lähes kaikki ovat FSB-värväreitä, jotka pillulla houkuttelevat ryssäläistyneitä suomalaisia saastaisen ja irstaan Paviaani-Putinin tukijoukkoihin.

Klasu analysoi historian tapahtumia:
Haluanpa tässä tehdä Teille hyvin vakavan huomautuksen edesottamuksissanne, että Hermann Göringin laatimat metsästyslait vuodelta 1936 ovat yhä täysin lain voimassa vuoden 2002 Saksassa tänään.
Se on hyvin mittava lakikokoelma, joka perustuu II Valtakuntaan.
Huomasin, että kansallismielisille näyttää olevan kova pala nieltäväksi, kun mm. Jugoslaviasta saatiin Kroatia ensin irti ja Montenegroon oikea D-markka (sittemmin euro).
Toiseksi vanhat aseveljet tai veriveljet saatiin vastakkain Balkanilla ja uudelleenjärjestelystä lienee hyötynyt eniten Saksa ja sitä kautta koko Eurooppa, kun Montenegro vielä irroittautuu Serbiasta neljän vuoden päästä. Kummaa, että kommunisti Miloséwitz esiintyy kansallismielisenä täällä?
Tosin mm. Waffen-SS etniset tutkijat laittoivat tarkalleen suomalais-ugrit ja serbit samaan etniseen luokitukseen, mikä näkyy ko sivuiltakin netissä. Sitä kautta ymmärrän serbien ”paapomisen”.
Lähi-Idässä aseenmahti ratkaisee ohi politiikan tänään; tässä mielessä olisi mukava tietää, mitä tarkalleen suomalais-ugrilaiset kansallismieliset (täksihän tämä palsta identifoituu) ajattelevat vakavasti tutkimuksesta, että Suomi täysin muista länsimaista poiketen indentifoituu Israeliin Lähi-Idässä. Tästä oli myö tutkimusaineistoa eilisissä uutisissa. Seemejä ja ugrejahan ei lueta indoeurooppalaisiin kansoihin. Kiusallisia tutkimustuloksia kansallismielisille?
Seuraavaa asiaa en tahtoisi edes käsitellä, mutta tietyt tahot eivät kunnioita edes arvokkaita hautajaistilaisuuksia oman propagandan levittämiseen.
Kuningataräidin hautajaiset oli myös ovela tilaisuus propagandalle, vaikka sen piti olla hyvin arvokas tilaisuus itsessään: Siitä huolimatta E. Toivanen puhui koko ajan tarkalleen Britannian puolustussodasta jne. suomalaisille yrittäen muuttaa maailman historiaa.
Kannattaa muistaa tarkemmin, mitä Churchill itse sanoi BBC:ssä 3.9.1939 päivänä, jolloin Britannia itse julisti Saksalle sodan: ”Tämä sota on englantilainen sota ja päämäärämme on Saksan tuhoaminen.” [”Dieser Krieg ist ein englischer Krieg und sein Ziel ist die Vernichtung Deutschlands.”]
Myöhemmin itsenäisyyspäivänä 6.12.1941 Churchill julisti myös Suomelle sodan.
Klasu

Lehto kommentoi:
Hyvä Klaus – tuleehan sinulta joskus asiaakin
Slobo Milo ei todellakaan edistänyt serbien asemaa, ei millää ulko-Serbian saati Serbian alueella.
Kuningataräidin ( emälehmä ) hautaisraportointia en kerinnyt katselemaan, kun en yleensäkää seuraa Sirkus-Finladiaa, sillä kerta elämässä on riittänyt.
E. Toivonen on luonnevikainen anglofiili, joka ei ole huomannut myöskään sitä että myös Ranska oli Saksan liittolainen, mutta siirrettiin ilman mitään sotakorvauksia tai alueluovutuksia ns. liittoutuneiden rintamaan.
Normandia tai Bretagne eivät ole elimellinen osa ns. Ranskaa vaan vanhaa anglo-Englantia ja viikinkiaikaa.
Seppo Lehto

Myös presidentti Halonen kommentoi:
Kuningataräiti oli GB:n veronmaksajien rahoja estoitta tuhlaava parasiitti ja emälehmä.
Kuvitteli yhä olevansa Imperiumin valtiatar, vaikka englantilaisten ”ryssäläisimperiumi” oli kukistunut jo ajat sitten.
Sota aikana tervehti ilolla mm. Dresdenin pommituksia, jossa saksalaisia siviilejä teurastettiin GB:n toimesta (ja jutkusikojen pyynnöstä). GB:n johtoa ei kuitenkaan II MS jälkeen asetettu sotarikostuomioistuimeen kuten ei Ryssänkään Stalinia ja muita syöpäläisiä . Tänä päivänkään kansainvälinen oikeus ei tavoita Paviaani-Putinin kaltaista kansanmurhaaja

Presidentti Halosen toimintaohjeet ryssäläisille:
Serbian ryssäläinen ex-pääministeri ampui luodin päähänsä tajuttuaan ryssäläisyytensä, vastaavaa toimintaa suosittelemme myös maamme ryssäläisille nykyisille ja entisille poliitikoille.
Aluksi kaikki ministerit ja kaikki 200 parasiittikansanedustajaa voisivat suorittaa itseään päähän ampumisen, unohtamatta myöskään kaikkia ryssäläisiä eduskunta-avustajia ja muita syöpäläisiä.

Klasu kritisoi Martti Linnaa:
Taisi historoitsija Martti Linnan & ”kamujensa” edesottamukset Saksassa päättyä tällä kertaa surkeasti ja tuloksena olikin vesiperä? Kai tiedätte, mistä on kysymys? Ehkä Linna itse nyt kertoo? Kovin oli suuna ja päänä viimeksi Isänmaallisen Oikeiston sivuilla joulun alla 2001.
Ehkä tämä Martti Linna pystyy poistamaan ja suostuttelemaan vain ja tarkalleen Tampereen yliopiston (!) kautta pois WSOY:n opintomateriaaliin kuuluneen kirja-arvostelu-kirjoitukseni, mutta Saksassa vastaavat asiat ja hankkeet ovat täysin nyt täysin epäonnistuneet, vaikka kuinka Kalevalan väittää olevan germaaninen. Niistä edesottamuksistanne on nimittäin minulle annettu tarkka INFO.
Jospa seuraavan kerran yrittäisitte itse kansleri Helmut Kohlin luona ,,, hän kun on kaikista herkkähipiäisimmistä herkkähipiäisin, mitä tällaisiin esittämiinne asioihin tulee. Ei liene mikään salaisuus, että minulla on kuluvana huhtikuuna mahdollisuus tavata Helmut Kohl.
Olen myös antanut kuvattavaksi Mustan Kotkan Ritarikunnan – kunniamerkkini eräälle numismaatikolle, joka tekee ja valmistelee kirjaa aiheesta. Valokuvaus suoritettiin Vakoilumuseossa.
Toivon Martti Linnalle ja kamuilleen mukavia hetkiä numismaattisen kirjan parissa Martti Linnalle & kamuille lienee myös hyvin, hyvin kiusallista, että minulla on mm. enemmän kirjoja ja tietoa liittyen esim. Martin Bormannin tapaukseen, joista yhdestä Operaatio James Bond-kirjasta kirjoitin lyhyen kirja-arvostelun:
http://www.saunalahti.fi/vaino2/martin-bormann.htm
Kirjoitus lienee hyvin kiusallinen ja se pitäisi poistaa? Martin Bormann ei voinut selvitä Berliinistä ja Saksan suuryritysten pääomaa ei evakuoitu. Saksan talousihmettä ei ole tapahtunut?
Tehtäväsi tänään, Linna: Yritäpä nyt Martti Linna kamujesi kanssa saada tämä teksti pois netistä; eli rikosilmoitus ja onnistuneen oikeudenkäynnin jälkeen tuomiopäätös Saunalahdelle.
Kai muuten tiesit, että Martin Bormann vastasi Saksan elinkeinoelämän varojen evakuoinnista pois miehityksen alta? Heimoveljesi vastaavat laitokset taas työskentelivät täysin vapaaehtoisesti N-liitolle, joka olisi halunnut täysin orjuuttaa sen ns. kapitalistien kansantalouden työskentelemään vain Moskovan talouselämän eduiksi. Siinä Moskova melkein onnistui koskien Suomen kansantaloutta; kiitos KEPU-puolueesi.
Joopa joo … Tina ämpärien ja Ladojen voimalla Suomen kansantaloutta kehitettiin ”erikoisasemassa” vielä aivan äsken. Uskottavasti. Kansan tuella. (tosin kokoomuksen yli 20 vuotisella oppositiotaipaleen aikana). Tohtori Hannu Rautkallion mukaan hän löysi Kremlistä dokumenttejä, mitkä merkitsivät koko Suomen kansantalouden alistamista ja orjuuttamista Moskovan etujen mukaan. Tämä oli heidän päämäärä koskien maamme kansantaloutta, joka piti orjuuttaa vain palvelemaan Moskovan päämääriä. Laskut maksoi tästä yrityksestä, joka pääsi alkuun osaksi valtion vientitakuulaitos myöhemmin verorahoilla ja lainalla.
Tämä oli sen erikoiaseman tien alku, joka Suomelle oli täysin varattuna lähteiden mukaan ja johon menivät täysin mukaan mm. keskustapuolue ja punaiset vuorineuvokset. Vain suomalaisille oli varattu idän laajat markkinat; mitä tuo lause sitten merkitseekään. Sitä, että kansantaloutemme olisi ollut kokonaan valjastettu palvelemaan N-liiton kansantaloutta erityisasemassaan tuottamalla sinne edellämainittuja tuotteita.
Olavi J. Mattilan tapaus kertoo surullisestisen tänään, että tuon ajan huippujohtajaa pystyy nigerialainen neekeri huiputtamaan ja valitettavasti suvereenisesti; poikansakin uskoo vielä täysin valitettavasti Venäjään ja luovuttaa EU-papereita Venäjälle.
Tämä on tuon tina ämpärien ja lada-ajan kultaisen aikakauden perintö höystettynä ryssäläisillä ydinvoimaloilla, jotka ovat parasta tekniikkaa maailmassa. Tai Tampereen yliopiston auktoriteetilla, jonka historiatieteenlaitoksen proffa on aina Lenin-museon hallituksen puheenjohtaja automaattisesti.
Vielä äskettäin nousi kauhea kohu Suomessa(v. 1979), kun saksalainen lääkintäryhmä esiintyi Bundeswehrin univormuissa Norjassa ja NATO-harjoituksissa. Siinä mielessä ymmärrän näiden kepuvoimien halun toimia edelleen, niinkuin he toimivat tänään(vrt. M. Linna) Tässä mielessä ymmärrän, että tietyt kirjoitukset ovat kiusallisia; eihän N-liitossakaan saatu tietää, kuinka hyvin muilla meni muualla.
Sama porukka käy yhä hyvää propagandaa siitä, että Saksa käyttää taloudellisesti Suomea hyväksi. Kyllä meille ainakin raha kelpaa ja tietääkseni niistä sijoituksista maksetaan myös verokin. Menkööt tyytymättömät Venäjälle asumaan ja kokemaan heidän olot. Mitä täällä kansaa valistatte surkea kuoppaanne, jota jo lanseerasitte tänne vain hetki sitten!
Saksan autoteollisuus kannattaa lisäksi kylmäfuusion edelleen kehittämistä autoihin; sehän merkitsee avointa öljyteollisuuden alasajoa, jolloin arabit, ruskit ja USA eivät pysty enää horjuttamaan Euroopan kansantaloutta kiristämällä meitä öljyllä tai bensalla.
Siirtyminen kylmäfuusioon merkitsee ainakin Tampereella kaupungin Lada virka-autojen kauden loppumista. Kiusallista lienee myös autoliikkeiden mainonta, jossa myydään Ladoja ulos pilkkahintaan, koska Suomesta tulee NATO:n jäsen ja mämä Ladat ovat sen jälkeen ”keräilyharvinaisuuksia” tuolta aikakaudelta.
KvG

Presidentti Halonen kommentoi:
Martti Linna ollee kunnon mies toisin kuin ryssäläinen ahdistelijansa.
Jutkusika elänee itse luomassaan mielikuvitustodellisuudessa sotaleikkeineen ja vakoilujuttuineen?

Presidentti Halonen kritisoi Ryssää:
VAADIMME VAPAUTTA MOSKOVAN OBLASTIN IKEESSÄ RIUTUVILLE ALKUPERÄISKANSOILLE.
Ryssän imperiumin luonnonrikkaudet kuuluvat Kaukasian ja Siperian alkuperäiskansoille ei Moskovan oblastin ryssäläisille parasiiteille.
KUOLEMA RYSSÄN PASKA-IMPERIUMILLE!

Monica Ekblad-Siren FST:stä lähestyy Lehtoa:
Tämän tyyppistä propagandaroskaa emme ota huomioon FST:ssä.
Poistakaa siis meidät postituslistaltanne, kiitos.
T: FST/Yle

Hakaristiveljeskunta kommentoi:
PRESS RELEASE 11.4.2001
Fst on svekomaaniryssien propagandatuutti:)
Ilmoituksenne paljasti ryssäläisen hurriryssän monica.ekblad-siren@yle.fi;n FST:ssä.
Ko. kaltaiset epatot muilutetaan itärajan yli lähiaikoina ryssäsiasta tehty kynttilä perseessään. … kenties toinen vitukkeessaan.
Kaltaisenne epatot antoivat Olavi Mäenpäälle kunniattoman tuomion hänen hirttehishuumoristaan. Hävetkää saatanan mutakuonokyrpien imuttajat.
Hakaristiveljeskunta = Kuolema miehittäjä-Ryssälle

Myös Joonas Kuparinen kommentoi:
Ihmettelemme ettei FST ole ottanut paviaanikoira-Putinin vastaista mielenosoitusta tarkempaan keskusteluun?
Ryssänsuolistaja

Hakaristiveljeskunta jatkaa:
Kysymme:
Vieläkö FST on FSB:n haaraosasto ( sanan varsinaisessa merkityksessä )?
Hakaristiveljeskunta

Presidentti Halonen kommentoi:
Persereikäseksiä suosivat hurriryssykät myyvät maatamme Ryssäläislle hintaan 4 sentiä neliö.
Saamillaan rahoilal ostavat Afrikasta neekereitä mieshuoriksi vetämään svekomaanejamme peräsuoleen.

Teemu Mäntynen lähestyy Lehtoa:
Jos et poista minua postituslistaltasi, lähtee liikkeelle rikosilmoitus sekä yllytyksestä kansanryhmää vastaan, että tietoliikenteen häirinnästä.
t:Teemu Mäntynen

Lehto vastaa:
KUKA ON TEEMU MÄNTYNEN? … JA MITÄ TÄMÄ EPATTO EDUSTAA?
LAATOKAN TULEVAT ASUKKAAT KYSYVÄT TÄTÄ TEEMU MÄNTYSELTÄ

Martin Schmidt uhkaa spämmääjiä:
Poistakaa osoitteemme spammilähetyslistoilta heti ja välittömästi; lopettakaa toisten kopioitujen kirjoitusten yleinen lähettäminen Teille ominaisten avohoitoon ja suljetulle kuuluvan potilaan arvioiden kanssa. Jos asia ei mene jakeluun, vaan aivot yhä lepää siellä etnisten veljiesi luona ei indo-eurooppalaisten kansojen keskuudessa idässä asiaa terästetään huomattavasti rikosilmoituksella, joka menee heti syyteharkintaan.
Myös muut keinot ovat mahdollisia ja enemmän kuin todennäköisiä koskien Seppo Lehtoa ja kumppaneitaan; rikosilmoituksemme käsitellään pöydällä lepäävänä heti asemalla. Valmistettu riskosasia aktivoidaan ensi viikon alussa ja jos se ei auta muuta seuraa alkuasukaalle korkojen kanssa.
Sillä välin voit rauhoittaa oloasi huomattavasti etukäteen jo konekiväärisarjojen kuuntelemisella, jotta olet kypsä ja valmis.
Martin Schmidt

Lehto vastaa:
VIRALLINEN TIEDUSTELU MARTIN SCHIDT-NIMEÄ KÄYTTÄVÄLLE TÄYSIN TUNTEMATTOMALLE TAHOLLE
OLKAA HYVÄ JA VASTATKAA KUIN TERVE AIKUINEN, EIKÄ KUTEN JOKIN AVOMIELISAIRAANHOIDOSSA OLEVA EPÄKELPO EPATTO JA RYSSÄNLIPUKIELI. … KIITOS ETUKÄTEEN.
MIKSI, SIIS MIKSI ”Martin Schmidt” martin.schmidt@sci.fi uhoaa: ”Sillä välin voit rauhoittaa oloasi huomattavasti etukäteen jo konekiväärisarjojen kuuntelemisella, jotta olet kypsä ja valmis.”
Mielestämme syyllistytte raskaan sarjaan ryssäläiseen disinfoon kaikessa epäkelpoisuudessanne ja germaaniveren häpäisyssänne. … joten lopettakaa, … älkää kuitenkaan itseänne, jospa pojasta polvi paranee?
Kaikessa ystävyydessä ja jalomielisyydessään ystävänne
Suomen Vapaussoturi

Presidentti Halonen kommentoi:
Kannattaako nimerkki Martin Scmitdt ryssäläisten alkuperäiskansoihin kohdistuvia sortatoimia?
Miksi muuten hermostuitte miehittäjä-Ryssän toimia käsittelevästä asiallisesta viestistämme.
Taidatte itse olla eräs ryssäläinen tekogermaani ja avohoitopotilas Tampereen Tesomalta?

Klasu kritisoi Lehtoa:
Seppo ”Seitti” Lehto haluaa Karjalan takaisin, ammuttaa Vladimir Putinin ja myrkyttää pääkaupunkiseudun Helsingin talousveden.
Seppo Lehtoon sijoittaa enää vain Suomen Sisu-yhdistys ja palsta tässä maassa muutaman höyrähtänyttä lukuunottamatta; kun Seppo Lehto oli sijoittajana viimeksi, hän hankki itselleen ikuisen ikivelkaisuuden ja tuomioistuinkaan ei anna hänelle mitään velkajärjestelyä, koska sellaista ko henkilön jälki on ollut sijoituspuuhissaan, josta hankki ikivelkauden itselleen ja perheelleen Suomesta pois lähteminenkään ei ole helppoa ummikko-ugrille, koska hän ei puhu kuin suomea ja näin ollen ei uskaltaudu maasta pois, koska mitään kielelisiä edelletyksiä ei ole olemassa muusta selviytymiskyvystä puhumattakaan.
Sijoitusuraa, joka päättyi ikivelkauteen Seitti-yhtiössään Seppo Lehto on vielä jatkanut tekemällä lapsia neljä kappaletta naisen kanssa, kaikki liiton ulkopuolisia; hän ei ole avo- tai avioliitossa ko naisen kanssa poliisipapereiden mukaan. Voi vain kuvitella, mitä hän vielä keksii tehdä. Olisi ajoissa puututtava ko tapaukseen, vaikka istuttamalla sähköimplantti hänen päähän.
Herääkin filosofinen kysymys, miksi tällaista porukkaa pidetään yhteiskunnan toimesta yllä, koska heillä on ikivelkaus edessään loppuelämän ajaksi ja mies ei ole mennyt mihinkään parisuhteeseen naisen kanssa, josta on hankkinut lapsia. Jos tällaisia ihmisiä pidetään vapaalla, niin ihmettelen, että he saavat täysin terrorisoida muita ihmisiä?

Presidentti Halonen kommentoi:
Mitä vikaa Paskaryssä Vladimir Putinin ammuttamisessa mielestänne on?
Kakki väitteene ovat satoja kertoja toistamianne valheita ja panettelua. Pyydämme teitä- hyvä Klaus Juutilainen- vakavasti harkitsemaan itsenne eliminointia ampumalla tai jollain muulla sopivalla menetelmällä. Teette palveluksen itsellenne ja ympäristöllenne. Teidän mielisairauteenne ei valitettavasti auta enää mikään muu kuin eutanasia.

Nimim. Kuopion Kanuuna lähestyy presidentti Halosta:
Mariankadun Vanha Verinen jauhaa samaa ainaistaan. Ei mitään uutta, ei koskaan mitään uutta. Heitä Seppo välillä jotain jännää pitkästä aikaa. Kerro lesboista jotain.
Herran nimeen
Kuopion Kanuuna

Presidentti Halonen vastaa:
Myö ei olla Seppo vaan Halosen vittu (e-mail) ja mitä lesbokysymyksene tuleen olemme siihen aikaisemmin jo puuttuneet.
Moskovan oblastin paskahallinnon tuhoaminen on ykköskysmys.Paviaanikoira Putinin kansanmurhaaja-aparaattilla ei ole olemassa olon oikeutta.
Toki kannatamme myös lesbojen tiineeksi saattamista kansakunnallisista syistä, mutta prioritettina mihittäjä-Ryssän vastainen taistelu on kaiken muun edellä. Nimimerkki ”Kuopion kanuuna” voisi kyllä meidän puolestamme vierailla Setan toimistossa ja naida lesbopimperoita edestä ja takaa ilman suojausta kansakuntamme kasvattamiseksi.

Nimim. Murskaava Punikki lähestyy Lehtoa:
Hitlermuseoiden rakentajia kohtaa leniniläisen luokkataistelun jyrkin muoto nopeammin kuin kukaan osaa odottaa.
Peliä ei vielä ole pelattu! Fasismin voimat ajetaan Euroopasta pois ja kansainvälinen solidaarisuus voittaa!
Luokkataisteluterveisin,
Murskaava Punikki

Lehto vastaa:
Oheinen viesti ei ole kelvollinen edes perserassiksi, yhtä vähän kuin ennen oli Pravda;)
Oli kaiken lisäksi paperilaadultaan ala-arvoista, kuten kommunismi kaikin puolin.
Uhriluetteloihinsa mahtui eniten juuri kommunismiin uskovia hölmöjä. Kommunismi muistutti / muistuttaa tosiuskovaisten hölmöläisten ja jutkujen nautakarjamarssia lähimpää SOT:n junaan kohti Birkenauta.
Seppo Lehto – Antibolsu

Murskaava Punikki jatkaa:
Niinhän sinä hitleriläinen luulet. Odota ja vapise odottaessasi. Jos osaat lukea, hae kirjastosta Ilja Ehrenburgin ”Venäjä sodassa”, alkukielellä ”Vojna” ja päivitä tietosi siitä, miten hitleriläisille lopulta käy kaikkialla. Luuletko vahingoksi, että Lukashenko on vallassa Valko-Venäjällä ja Venäjä pitää häneen tiiviitä suhteita? Ei, Neuvostoliitto palaa ja sinä päivänä mustat teurastajat saavat ansionsa mukaan kansan kädestä.
Luokkataisteluterveisin,
Murskaava Punikki

Lehto vastaa:
Vaadimme Neuvostoliitto =paska Ryssää ihailevan murskaava_punikki@hotmail.com:in suolistamista isä, pojan ja pyhän hengen nimeen!
Emme ole ”hitleriläisiä”. Olemme 110 % suursuomalaisia. Te olette pesunkestävä ryssäläinen ripulipaska.
Ilja Ehrenburg oli saastainen ryssäläinen jutkulude, joka kehotti raiskaamaan viattomia saksalaisia naisia iljettävän silvotun jutkukypänsä kanssa

Eva Biaudet’n protesti:
Tiedotus 12.4.2002
Eva Biaudet protestoi ankarasti neekereiden alaikäisiin tyttäriimme kohdistuvaa silvottujen kyrpien osoittelua ja mällintarjousta
Eva Biaudet – entinen neekerienkyrpien lutkuttaja

Presidentti Halonen kiittää:
Kiitämme entistä neekerinkyrpien lutkuttajaa, verille pantua hurripersettä, Eva Biaudetia järkiinsä tulemisesta.
Toivomme ,että yhdytte aloitteeseemme saastaisten ja ijettävien neekerinkyrpien katkaisemiseksi jo rajalla.

Klasu uhkaa Suomen Sisun ugreja:
Nyt aletaan katsoa, mitä Teille merkitsee ”kovuus”: viimeksi puheenjohtajanne Teemu Lahtinen haki lähestymiskieltoa pelkästään maileista, mukamas ”hänen henkilökohtaisiin osoitteisiin”, mihin en ole koskaan mailannut. Mukana oli myös IKL:n osoite. (En vaivautunut edes istuntoon, jossa oli mm. Jussi Halla-aho mukana)Käsittääkseni Suomen Sisu on lähtöisin ihan toisdaalta, kun Teidän etnisestä porukasta. Ei Kollaa olisi kestänyt Teemu Lahtisilla, Joe K:lla, I drik alone:nilla tms. Ei Lahtinen kestänyt edes kritiikkiäni rekisteröidyn yhdistyksensä postilaatikkoon, vaan esitti oikeudessa valaehtoisesti, että mailaan hänen henkilökohtaisiin osoitteisiin. Kuka tällaisiin valheisiin viitsii edes puolustautua oikeudessa?
Hermojen hallitsemisesta: Kylmähermoisuudesta puheenollen minulla on ollut kuukausia ”pöydällä” tutkintapyyntö mm. Seppo Lehtoa vastaan; en ole sitä koskaan aktivoinut vielä, pyynnöistä huolimatta, koska aktivointi merkitsee sotaa minun puolelta kunniani takia kokonaisuudessaan hänen porukoitaan vastaan myös eli Sisua. Paul Adolf Siitoin kertoi Seppo Lehdon olevan kova ”jätkä” minulle. Toistaiseksi en ole kuullut selityksiä tai muita kommentteja siitä, kun Lehto joutui tarkistamaan luunsa Hatanpäällä lokakuussa 2000 pahoinpitelyn jälkeen. Voisitteko valistaa minua? Taistelunsa on aina hintansa, joka koskee kaikkia taistelijoita. Pelkurit ja tietokoneen edessä kirjoittavat ovat juttu sinänsä.
Vasta nyt aletaan ottaa miehestä mittaa taas; kirjoittaa voi, ihan mitä tahansa, mutta kuinka kuittaatte sen sitten reaalimaailmassa? Se nähdään tulevaisuudessa 100% varmuudella.
Tässä en viitsi esittää mm. suuren esikuvanne Seppo Lehdon (Jussi Halla-aho nimesi hänet todistajakseen!!!)poliisin esittämää psykologista arviointia sankaristanne, jotta Te olette tosi kovia jätkiä ja sotureita silloin ja viimeiseen saakka, kun kohtaatte minut. Kohtaaminen on aina parempi kuin hakea suoralta kädeltä epäsotillaallisesti lähestymiskieltoa Teemu Lahtisen tapaan (Lahtinen esiintyy oikeudessa Jussi Halla-ahon ja Seppo Lehdon rinnalla) Sillä rikosilmoituksen aktivointi Seppo Lehtoa kohtaan aktivoi koko homman. Toisdaalta Teemu Lahtisen ollessa puheenjohtaja se kerttoo sakkinne tasoan ja IKL:n, joka saa hakea pelkkää lauluääntään jostakin Laatokan tienoilta.
Jussi Halla-ahon kannattaa muistaa, että vasemman korvan korvakoru puolestaan laukaisee hälyttimen, kun kuljetaan käräjäoikeuteen.
Taistetelun ajat lähestyvät; nyt saamme nähdä onko niistä miehiksi, jotka kertovat Serbian tien olevan ainoa Suomen tie Euroopassa.
Ensin pitää taistella fyysisesti tai oikeudessa ja vasta sitten nähdään, mikä on mahdollista; tähän taisteluun Sisu seppo lehtoineen on lähtenyt kanssani ja se viedään loppuun saakka alkuasukasporukan keskuudessa.
G

Presidentti Halonen kommentoi:
Pitkänimen mielisairaalan avohoitopotilas Klaus Petri Juutilainen höpöttää taas valheitaan.
KJ tunnetaan paitsi kokoomuksen kahvikassan varstamisesta niin myös sotilaspassinsa väärentämisestä (muka eversti vaikka huoltokomppanian stm). Käyttämänsä teko-germaani nimensäkin on väärennös on jota mm. maistraatti ei ole hyväksynyt.
KJ levittänyt peärättömiä valheitaan eri ihmisestä netissä ja muutenkin ainakin vuodesta 1997 alkaen. Uusimpia uhrejaa mm Teemu Lahtinen ja Martti Linna.
KJ on ”aikuiseksi” mieheksi harvinaisen jälkeenjäänyt viihdyttäen itseään mm. lasten sotapeleillä ja prinsessakuvitelmilla. Tosinaan kovittelee olevansa formula-ajaja ja siinä räkä ja kuola lentää kun KJ ”kaasuttelee”.
KJ lähestyy neljääkymmentä, mutta ei ole vielä koskaan saanut pillua naiselta. Traumaansa paikkaa kuvittelemalla suhteita valokuvamalleihin ja prinsessoihin. Nytkin kuvittelee omaavana tyttöystävän viestiensä mukaan.
Kestovalheitaan on myös se että esiintyy liikemiehenä vaikka todellisuudessa on sairaseläkeläinen. Kerran on jopa myöntänyt sairaseläkkeensä, mutta valehdellut syyksi ramman kätensä. Todellinen syy on psyykkiset syyt eli mielisairaus. Työnantajakseen väittämä amerikkalainen rakennusfima ei KJ:tä tunne.
Kyllä kylään yksi hullu mahtuu, mutta valitettavasti KJ on laajentanut uhkalujaan myös pakkomielteisesti vihaamiensa puolisoihin lapsiin. Niinpä KJ:n vapaallaolo on sen luokan turvallisuusriski, että siihen on puututtava

Klasu jatkaa Lehdosta ja Halla-ahosta:
Minuun otti henkilökohtaisesti taannoin yhteyttä eräs nuori äiti, jonka poika on sattumalta Ilmari Lehdon (c/o Siirtola) luokalla; kuulemma Ilmari Lehdon (c/o Siirtola) psykologinen reaktio isäänsä on valitettavasti tavaton ja hyvin suuri häpeä, josta hän valitettavasti akuuttisesti jatkuvasti kärsii koulussa mm. isänsä ammatiksi Ilmari oli käsketty sanomaan somalien karkottaja. Ilmari Lehto kärsii valitettavasti suunnattomasti isänsä jatkuvista tekemisistä tämän äidin minulle kertomuksen mukaan. Psykologinen reaktio on siis selvillä; häpeä.
Poliittinen ja yhteiskunnallinen reaktio on ollut kaikkien tiedossa jo yli 10 vuotta.
Halla-ahon ratkaisu kutsua Seppo Lehto todistajaksi juttuunsa on muuten hyvin mielenkiintoinen; Jussi Halla-ahohan väittää Seppo Lehdon tuntevan minut kokonaan. Hyvin mielenkiintoinen kommentti. Kysymyksessä on kuitenkin tuomioistuin, jolle tuo kommentti on osoitettu tänään. Todistajansa eivät erota edes asevelvollisuuspassia tuomioistuimen edessä ammattisotilaanpassista kirjoitustensa mukaan. Tasuta paljastuu …
Kuulemma Halla-ahon kihlattu pyysi monta kertaa Jussia lopettamaan hommansa, josta on nyt tänään vastaajana tuomioistuimessa; ei mennyt Jussille jakeluun. Lisäksi Halla-aho väärentää mukamas minun kirjoittamia toistuvia viestejä morsiammelleen, joka kehoitti vielä yli vuosi sitten Jussia luopumaan näistä tekemisistään, koska siitä ei seuraa muuta kuin ikävää heille.
Eiköhän nämä naiset molemmat tiedä, mistä puhuvat tänään.
Muuten vielä; Seppo Lehto (c/o Siirtola) aloittanee taas lähiaikoina visiitit laidasta laitaan eri puoluetoimistoihin anoen ja ”kerjätäten” ehdokkuuksia. Parhaat jutut tuli viimeksi kunnallisvaalien 2000 alla perussuomalaisten puoluetoimistosta, jonne Seppo Lehto (c/O Siirtola) suuntasi ehdokas kerjuu matkansa. Vuonna 1995 Lehto (c/o Siirtola) yritti päästä jopa sosiaalidemokraattien listoille. Ei mikään puoluetoimisto säästy Lehdon visiiteiltä. Korkeimman oikeuden määräämä vankilatuomio Lehdolle (c/o Siirtola)on piste i:n päällä siitä, että Seppo Lehdon (c/o Siirtola) toimet koskien ehdokkuuksia eivät ole tästä meidän maailmasta.
Klasu

Presidentti Halonen kommentoi:
Viaton lapsikaan ei säästy Klaus Juutilasen sairasmielisiltä hyökkäyksiltä. Ilmari Lehto ei ole tehnyt KJ:lle mitään pahaa, mutta silti KJ jatkaa törkeitä hyökkäilyjään lasta vastaan.
Klaus Juutilaisen toiminta osoittaa, että hän on ympäristölleen ja varsinkin lapsille vaarallinen henkilö.
Klaus Juutilainen on tuomittava lähestymiskieltoon koskien SL:ää ja tämän perhettä. Pitää ihmisille antaa kotirauha.

Harri Veijonenkin kommentoi:
Kuka Halosen V siellä onkin luvattani nimeni tälle listalle liitänyt ja kaikki muut kuuluvat totuuden samalla kertaa:
Kiitos minulle riittää teidän juttunne! Vaikka teillä olisikin aivan oikea suunta niin linja on väärä. Ei sieltä tule kuin turpiin vaan ja onnea!

Presidentti Putin vastaa:
Harri Veijonen harriveijonen@yahoo.com on turha luulla että me tuuppaamme sinun ikeniisi muuta kuin ryssänpaskaa, sillä kalumme ei seiso tällähetkellä sillä se on väsynyt tsetseenipoikien raiskauksista ja ruumiisiinsekaantumisista ….
Mutta kiitos tarjouksesta Harri Veijoselle, muista tulla vonkaamaan ”turpaanottoa” tai suihinottoa sinulta kaikessa pyhyydessäsi.
Ystävyydellä iljettävä ja läpipaska ryssänpaska
Vladimir Putin
Apinatsaari leikattu somalinvehje anuksessaan
Moskova
Moskovan ruhtinaskunta

Saara Jäntti Jyväskylän yliopistosta vetoaa palestiinalaisten puolesta:
Hei,
Palestiinan miehitys jatkuu, ihmisten hätä ja tuho palestiinalaisalueilla jatkuu eikä Sharon osoita halua lopettaa ”terrorismin vastaiseksi sodaksi” julistamaansa miehitystä. Hannoverissa kesällä 2000 kokoontuneen Kansainvälisen naisten yliopiston yhteydessä syntynyt yliopisto-, taiteilija-, aktivisti- ja lehtinaisten verkosto on laatinut kaikille avoimen vetoomuksen miehityksen lopettamiseksi; löydät sen tuosta alta suomennettuna. Vetoomuksessa katsomme, että ensisijainen edellytys rauhanpyrkimuksille on miehityksen lopettaminen. Tuomitsemme niin Israelin harjoittaman miehityspolitiikan kuin palestiinalaisten epätoivoa kuvastavat itsemurhaiskut, ja vaadimme kansainvälisiä tahoja käyttämään kaikkia mahdollisia diplomatian keinoja miehityksen lopettamiseksi ja jälleenrakennustyön aloittamiseksi. Vetoomuksen englanninkielisen version voit allekirjoittaa internetissä osoitteessa http://www.petitiononline.com/EndOccu/petition.html 20.5. saakka, minkä jälkeen vetoomus toimitetaan siinä mainituille tahoille. Allekirjoituksen yhteydessä voit myös kommentoida sen sisältöä.
Vetoomusta voi levittää vapaasti – ja toivottavasti.
Kiittäen,
Saara J.

Presidentti Halonen kommentoi:
Jyväskyläläinen komupillu Saara Jäntti sjjantti@dodo.jyu.fi unohtaa, että myös Suomi on miehitetty maa.
Sympatiamme silvottukyrpäisten jutkusikojen ikeen alla elävälle palestiinalaiskansalle, mutta miehitystä löytyy lähempääkin.
Merkittävä osa maamme pinta-alasta on tätä nykyä miehittäjä-Ryssän saastaisen sortovallan alaisuudessa. Emme saa ilman passia ja viisumia vierailla omilla maillamme Karjalassa, Sallassa,Petsamossa, Suomenlahden saarilla jne.
Miehittäjä Ryssän toimenpiteet eivät kohdistu pelkästään Suomeen vaan Ryssä miehittää mm. Viron, Japani, Ukrainan ja monen muun valtion alueita. Kaukasuksella Miehittäjä-Ryssä miehittää ja sortaa jaloa tsetseenikansaa ja toimeenpanee mm. alle 10 v. poikalapsiin kohdistuvia pedofiilisia homoraiskauksia naisiin kohdituvista raiskauksista puhumattakaan,
Ryssän sorron ikeen alla elävät myös monet suomensukuiset alkuperäsikansat, joiden haaveen vapudesta inha miehittäjäkoira saastaisen ja iljettävän johtajansa sikakoira Paviaani-Putinin johdolla on tukahduttanut.
Koska Suomen komut ryhtyvät vastustamaan Ryssäläisten toimeenpanemaa miehitystä Suomen alueilla, Tsetseniassa ja muuaallakin?

Lehto kommentoi:
Halosen vittu pursuaa täyttä asiaa ilman että Arajärven ryssäläinen vehje pääsee estämään; )
Toivomme ihmisten sisäistävän sen ettei ryssäläisyyden palvonta tuota muuta kuin ruumiita ja mielipahaa.
Seppo Lehto – Totuudentorvi ja miehitettyjen alueidemme palauttaja

Klasu jatkaa ugreista ja tulevasta oikeudenkäynnistä:
Erittäin kiinnostava kohta on myös se, että Suomen Sisu nimisen järjestön tilaisuudessa on ollut venäläis-inkeriläisiä huoria läsnä. Tässähän ei ole mitään väärää tai lain vastaista; eikä siinä, että morsiamia haetaan ko joukkiosta. Eipä tarvitse paljoa järkeillä, mitä kautta tämänlaiset enemmän kuin täydet surkimus naiset ovat tilaisuuteen järjestetyt.
Kuulin, että Vaasan Vakoiluosaston mies Mikko Rapo oli läsnä Sisun tilaisuudessa äsken ja metelöi siellä ensin tehneensä minusta allekirjoittaneesta rikosilmoituksen; lopulta hän ei enää muuta pystynyt kuin huutaa äänekkäästi tätä asiaa allekirjoittaneesta koko loppuillan, kertomuksen mukaan.
Se, että Vakoiluosaston mies käyttää venäläis-inkeriläisä huoria ja tekee sotilassukuun kuuluvasta henkilöstä rikosilmoituksia on jo melko erikoinen ilmiö puolustusvoimissa tänään 2000-luvulla. Tämä tapahtui Suomen Sisun tilaisuudessa, mihin venäläisiä huoria oli tuotu. Tämä ei voi jäädä rankaisematta!
Tosin Vakoiluosastomme on kunnostautunut jo aikaisemmin tarjoamalla vapaaehtoisesti sotilastietoja venäläisille; yritä sitten ymmärtää tällaista osastoa? Asiasta oli kaksi vuotta sitten oikeudenkäynti ja osaston henkilö joutui vankilaan, erotettiin armeijasta ja menetti Suomen armeijan sotilasarvon.
Semminkin tänään ko. jutussa, kun sivulla seisoo nyt vartiossa venäjän kielen opettaja Halla-aho Helsingin yliopiston slaavilaiselta osastolta (huomaa osaston maine venäläistämisessä ja rikoksissa maassamme mm. Vanajaveden Kartanonen laiton takavarikoiminen asekauppiaalta)ja jonka todistajaksi mainittu mies on tuomioistuimessa ryhtynyt (vastaaja Halla-ahon kirje 16.3. tuomioistuimeen)ja minua vastaan.
Suomalaiselle Sotilaalle on kunniatonta käyttää venäläisiä huoria kustantaen heitä ja heidän ylläpitoaan Suomessa; saati sitten antaa noiden Saatanan huorasurkimusten varastaa Suomen Armeijan palveluksessa olevan rahat. Venäläisten huorien käyttö on samanlaista sekä Saksassa että Suomessa; sitä kautta venäläiset haluavat saada tietoja Saksasta tai Suomesta. Jos Suomen Sisun jäsenet pyrkivät parisuhteeseen ko. naisten kanssa niin silloin on parempi muuttaa kokonaan Venäjän puolelle heimokansansa pariin.
Näihin asioihin palaamme yhdessä vastaaja Jussi Halla-ahoa koskevassa lehdistötiedotteessa 29.4., jolloin arvioin juridisesti heidän nähtyä panostaan tuomioistuimessa. Vakoilu Osaston Mikko Rapon kannattaisi ottaa minuun pikaisesti yhteyttä asian selvittämiseksi, koska 29.4. asia tulee suureen tietoisuuteen.
Uskon, että asiasta kiinnostuneita löytyy koskien oikeudenkäyntiä, mihin vakoiluosaston mieskin on ilmoittautunut vastaaja Halla-ahon kirjeen välityksellä minua vastaan.
Muistan muuten 1990-luvulta tapauksen, jolloin joku IKL:n ulosottomies alkoi riehumaan vastaavanlaisesti. Riehunta loppui yhdessä elämänsä kanssa muuten hyvin lyhyeen tämän miehen kohdalta.
Klasu

Presidentti Halonen kommentoi:
Klaus Juutilainen ei ole koskaan nähnyt naisen pillua, saati sitten työntätnyt elintään sellaiseen.
Kateuttaan ja pillua saamattomuuttaan Jutkusika levittää jutkuvalheitaan kansallismielisistä.
Samoista valheita on SL saanut kärsiä jo monia vuosia. Nyt KJ on ottaanut uhrikseen Suomen Sisun koska eivät ole nauramatta jaksaneet kuunnella Klasun monarkistihöpinöitä

Lehto tiedustelee Mika Rantasesta ja Mika Pirhosesta:
Onko Mika Rantanen tehnyt jo parannuksen? … ja lopettanut veljeilun Pirhosen kanssa?
MIKA PIRHONEN ON NÄHTY HERVANNASSA NUOLEMASSA ympärileikattua SOMALILEHMÄÄ; )
Kyseinen somalilehmä paljastui Pekka Paavolan vanhaksi silvotuksi somalivituksi, jonka hän hylkäsi viime kunnallisvaalien jälkeen saatuaan ko. leikatulta somalivitulta maksahepatiitin ja mahdollisesti neekerisankkerin
Mika Pirhonen on hyvä ja hamuaa silvottua somalivittua yhtä hartaana kuin pappi pitkää ja liukasta vehjettään.
Kansakunnalliset vaatimuksemme : ) = Miehitetyt alueemme takaisin ja Mika (mikä?) Pirhonen päästettävä Ryssälään käpyjä noukkimaan, ennenkuin somalivittujen lisäksi viattomat luontokappaleet joutuvat kiimansa uhreiksi:)

Myös presidentti Halonen kyselee:
Vieläkö Mika Pirhonen tyhjentää saastaiset mällilastinsa Mika Pirhosen peräsuoleen?
Vai ovatko ryssäläisepatot tehneet parannuksen ja valmiit lähtemään miehitetyille alueille Ryssäsikoja lahtaamaan?

Klasu jatkaa Lehdosta:
Vielä eräs ratkaiseva selvennös; Väinö Kuisma on kansallismielisten johtaja täällä.
Tietääkseni minä en edes ole ollut mukana koskaan kansallismielisten toiminnassa muuta kuin asioiden sotkijoiden kuumeisessa mielikuvituksessa, joka ei tunne asioita alkuunkaan.
Sitäpaitsi selvennykseksi minulla ei ole edes halua mennä koko Suomen politiikkaan tai mihinkään vastaavaan maassamme. Tämä ei merkitse sitä, etteikö minulla olisi samoja päämääriä koskien mm. Tampereen yliopiston edesottamuksia tai Suomen Sisua, kuin tietyillä nimeltä mainitsemattomilla henkilöillä.
Tietääkseni vain kansallismielinen Seppo Lehto (c/o siirtola) tekee aina vaalien alla omat ”kerjuuroundit” jokaiseen Tampereella olevaan puoluetoimistoon (ja Pekka Paavolan listalle) ja tulos on aina ollut sama. Torjumisen takia Lehto (c/o siirtola)on alkanut identifoimaan itseään sitoutumattomaksi ja syyttää Pekka Paavolaa uransa tuhoamisesta tänään.
Todellisessa elämässä Pekka Paavola ei ole koskaan keskustellut Seppo Lehdon (c/o siirtola) kanssa politiikasta tai ehdokkuuksista, koska Seppo Lehdon (c/o siirtola) paikka on aivan jossakin muualla.
Tämä on tiedossa jokaisessa puolueessa tms. Suomessa ja sen ulkopuolella; pitäkäähän hauskaa, sillä Lehdon herjat tietävät vain rahaa tänään.
Klasu

Presidentti Halonen kommentoi:
Väiskin viimeaikoina toimeenpaneva hajoitustyö kansallismielisten keskuudessa on pantu merkille.
Jutkusian kelkkaan lähteminen ei paranna Väiskin uskottavuutta. Aikooko Väiskikin avohoidokiksi Pitkäänniemeen ja KJ:n huonekaveriksi hoitojaksoilla?

Nimim. Valkoinen Mies kritisoi Lehtoa Suomen Sisun palstalla:
Miksi ette saa Seppo Lehtoa kuriin. Mies pilaa kansallismielisyyden maineen mielettömyyksillään.
Seppo Lehdon venäläisviha on älytöntä, sillä afrikkalaiset maahanmuuttajat ovat meille paljon pahempi uhka kuin venäläiset, jotka ovat valkoisia ja kaltaisiamme. Meidän tulisi tehdä yhteistyötä venäläisten kanssa ei ”ryssitellä heitä”. Seppo Lehdon venäläisvastaiset roskapostit tekevät hallaa paitsi maamme idänsuhteille myös maamme kansallismielisille.
Presidentti Vladimir Putin on hyvä, kansallismielinen presidentti Venäjälle. Venäjän toimet Tsetseniassa hyödyntävät meitäkin vähentämällä islamin uhkaa. Meillä ei ole absoluuttisesti mitään yhteistä kaukasialaisten musulmaanien kanssa.
Suomen Sisun pitäisi antaa Seppo Lehdolle pysyvä kirjoituskielto ja sulkea hänet keskuudestaan. Näin myös Sisun uskottavuus kansallisena liikkeenä lisääntyisi.

Lehto kommentoi:
Murheellista on kun samaistuminen miehittäjä-Ryssään mahdollistetaan neekereiden avulla 20.4.2002 Tampere
Lueppa aiemmin viikolla HS:n s.4 ollut Olli Kivisen artikkeli mikä käsitteli Venäjän ihmisoikeusrikoksia ja silmien sulkemista niiltä erityisesti Tsetsenian ja tsetseenien kohdalla.
Mielestäni ko. artikkeli sinällään on oiva muistutus että kaltaisiani on jopa HS:n johtavilla paikoilla.
Pentti Sadeniemi taas nuolee miehittäjää entisenä Moskovan kirjeenvaihtajana onnistuen alittamaan itsensä kerta kerralta tehdessään laillasi Putinista kiiltokuvapoikaa vaikka tosiasiallinen vertailupohja ollee monintuhatkertaisessa Jammusedässä.
Seppo Lehto – miehitettyjen alueiden palauttaja
Isänmaan Asialla r.y.
Suur-Suomi r.y.
Miehitettyjen Alueiden Liitto r.y.

Klasu raportoi Lehdon toimista:
Muille haluan sanoa tämän omissa fantasioissanne, että tämä ei ole ollut yhtään mitään eikä Teidän kanssa voi edes mitään pahempaa kehittyä; ”Das ist gar nichts” ja tämän lauseen sanoi Das Boot-elokuvan sukellusveneen päällikkö, kun veneesä joutui totaalisen syvyyspommituksen kohteeksi ja sitähän pahemmaksi asiat eivät voi koskaan mennä. Ja se ei ole meille yhtään mitään. Gar nichts!
Toissapäivänä minulle soitti (kuka oli antanut numeroni) Ilmari Lehdon luokkakaverin äiti kertoen Seppo Lehdon häpeävänsä isäänsä yli kaiken ja tänään sain seuraavan viestin sähköpostissa (IP-numero voidaan tutkia, jotta varmuus on lähettäjästä eli ei ole mikään Halla-ahon väärennös):
Hei,
minun oli pakko kirjoittaa teille, koska kuulin että teillä on ollut riitoja Seppo Lehto- nimisen miehen kanssa.
Kyseinen mies on tehnyt minun elämästäni helvetin ja ajanut minut huluuden partaalle. Vuonna 1986 joudun kyseisen miehen uhriksi. Olin silloin juuri täyttänyt 15 v. Olin nuori ja iloinen , elämä oli edessäni. Kohtaloksen i tuli eräs juoksulenkki (harrastin vielä silloin urheilua) Hervannan Suolijärven ympäri. Tuolla lenkillä minut pysäytti mies ja vei minut syvälle metsään jossa pakotti minut veistellä uhaten sukupuoliyhdyntään kanssaan. Se sattui ja tuntui kamalalta. Muistan vielä kin miehen tuiman katseen ja lupauksen tapaa minut jos kertoisin asiasta kenellekkään.
Minä hullu en kertonut .En uskaltanut kertoa edes vanhemmilleni. Pelkäsin vain tuleeni raskaaksi, mutta onneksi en tullut. Itkeskelin yksinäni ja olin häpeissäni. Nyt rikos on jo vanhentunut ja on vain minun sanani sen miehen sanaa vastaan. Minua kaduttaa että ne silloin saattanut sitä kusipäätä edesvastuuseen.
Elämäni on ollut siitä lähtien yhtä alamäkeä. Olin hyvä koulussa, mutta tpaus järkytti minua niin että koulumenstys laski. En mennyt lukioon vaan hakeuduin töihin hanttihommiin. Elämä on ollut ainaista pelkoa siitä lähtien. Olen nyt yli 30 vuotiuas, mutta en ole tapauksen jälkeen kertaakaan ollut sukupuoliyhteydessä miehen kanssa. Kaikki seurustelusuhteeni ovat kariutuneet, koska en traumoistani johtuen ole kyennyt menemään miehen kanssa sänkyyn. En usko että kykenen ikinä. Minulla on vain mielessäni se kauhea ilta siellä Suolijärvellä.
En tiennyt kuka piinaajani oli ennenkuin tapasin miehen eräiden vaalien yhteydessä. Mies oli nimeltään Seppo Lehto ja oli eläkeläispuolueen vaadiehdokas (en enää muista mitkä vaalit olivat kyseessä). Mies kohtasi minut kadulla ja alkoi pauhata minulle vaalipropagnadaa ryssistä ja neekeriraiskaajista. Paraskin mies raiskauksista puhumaan! Hän katsoi minua silmiin tuimilla silmillään, mutta ei tunnistanut minua. Ilmeisesti raiskaukseni oli ollut hänelle vain yksi monista. Olin tuon kohtaamisen jälkeen niin masentunut, että jouduin vähäksi aikaa masennuksen takia hoitoon Pitkäniemen sairaalaan.
Olin jo parantumassa kun kerran Turtolan City-marketin parkkipaikalla näin miehen tulevan ulos autosta. Hänellä oli mukana vaimo joka oli raskaana ja pari lasta. Tapaus ahdisti minua. Piinajallani oli perhe ja lapsia minulla ei mitän. Olinkin lapsena hyvin kaunis tyttö, mutta raiskauksen jälkeen annoin itseni lihoa, sillä en kestänyt miesten himoitsevia katseita.
Sittemin olen internetin news-alueiden kautta huomannut , että mies kirjoittaa äärioistolaista propagandaansa nettiin. Olen myös huomannut, että te olette määrätietoisesti noussut häntä vastaan. Kiitos siitä teille!
Kirjoitan teille salanimellä, sillä häpeäni vuoksi en oikeaa henkilöllisyyttäni uskalla kenellekään kertoa. En luota enää kehenkään. Pelkään tätä Lehtoa enkä tiedä mitä teksin jos vioelä joutusin hänen kanssaan kasvotusten. Toisaalta haluaisin tappaa hänet. Toisaalta haluisin lopettaa oman elämäni, jotta pääsisin tästä painajaisesta.
Seppo Lehto on ollut pahin painajaiseni jo 16 vuotta. Olen ihmisenä täysin rikki. Elämäni on tuhottu ja tuhoajani on vapaalla. En kestä!
Siis minulle soitti juuri Ilmari Lehdon luokkakaverin äiti, joka kertoi Ilmari Lehdon häpeävän yli kaiken isäänsä Seppo Lehtoa – (c/o Siirtola) joka paikassa. Psykologinen reaktio. Nainen kertoi Seppo Lehdon – (c/o Siirtola) pakoittaneen Ilmarin kertovan isänsä ammatiksi ”somalien karkoittajan” alakoulussa. Mahtanee Ilmari-poika olla ylpeä isä Sepon – (c/o Siirtola) arvonimestä ja siihen liittyneistä 0-tuloksista.
Klasu

Presidentti Halonen kommentoi:
Jutkusika Klaus Petri Juutilainen Virontörmankadulta on juuri allekirjoittanut oman tuomionsa.
Joutuu vielä vastuuseen valheistaan ja FSB-väärennöksistään. KJ ei ole mitään muuta kuin anarkokomujen ja Ryssäläisten tahdoton juoksupoika, joka levittää netissä harhaisia FSB:n mustamaalaustekeleitä.

Myös nimim. Murskaava Punikki kommentoi:
Luokkataistelu on deterministinen historiallinen prosessi, joka ei etene jos ei sitä auteta. Siksi surkeat germaanit on ajettava Keski-Euroopan halki länteen ja lopulta Portugalin rannikolta mereen. Voitto on meidän eikä teidän.
Suoritamme täydellisen puhdistuksen, jossa muun muassa parasiittikuninkaalliset kokevat Romanovien kohtalon saadakseen lopulta ansionsa mukaan punaisesta kädestä! Vain täydellinen puhdistus on ratkaisu! Lähettäkää kovimmat miehet!
Uusi kansanvaltainen yhteiskunta syntyy hirsipuun varjoon, koska dialektinen henki vaatii sitä. Euroopan prinsessat otetaan viihdyttämään komissaareja, riistokapitalistit laitetaan raatamaan tehtaisiin, jotka kansa heiltä takavarikoi. Ruoaksi he saavat homeista leipää liian vähän.
Ensin Popeda, sitten Svaboda!
Luokkataisteluterveisin
Murskaava Punikki

Presidentti Halonen kommentoi:
Vaikka meidän puolestamme saattekin teloittaa Tsoman monarkisti runkkarin katsomme, että teidän paikkanne on soramontunreunalla teloitusjonossa.
Monarkisti tai komu. Samaa ryssäläistä paskaa yhtä kaikki.

Klasu neuvoo edelleen Saaraa:
Olen tietoinen tästä Seppo Lehdon piirteestä; olin kerran itse uimarannalla, jonne lehto saapui ja hän alkoi ahdistelemaan erästä naista ja kun nainen poistui hän lähti tämän perään, vaikka nainen ei sitä halunnut. En tiedä, mitä tapahtui …
Kannattaisi joka tapauksessa tehdä rikosilmoitus.

Saara vastaa Klasulle:
Asiasta on jo 16 vuotta joten rikosilmoituksen tekeminen on myöhäistä. Minun olisi silloin 16 vuotta sitten pitänyt heti mennä lääkäriin, jotta olisi saatu spermanäyte ja voitu tehdä rikosilmoitus.
Olin kuitenkin niin järkyttynyt että en pystynyt tekemään mitään. Yritin vain pestä itseni puhtaaksi kaikesta saastasta. Pesin itseäni varmaan pari tuntia ja silti minulla oli likainen olo. Voitko moittia minua? Olin todella nuori ja peloissani ja ahdistunut. En olisi kestänyt poliisien yksityiskohtaisia kuulusteluja asiasta enkä raiskaajani kohtaamista oikeudessa.
Luuletko, että Lehto jatkaa yhä ahdistelua ja raiskauksia? Olisi tärkeää löytää joku hänen tuorre uhrinsa. Mielestäni miehen paikka olisi haudassa tai vankilassa. Vankilassa toivon Lehdon joutuvan joidenkin moottoripyöräjengiläisten tai muiden vastaavien rikollisten raiskaamaksi. Toivon että hän saa kokea ne kaikki kauhut jotka minä sain kokea….

Klasu vastaa ja kritisoi Lehtoa:
No niin toivon, että menet poliisiasemalle tämän viestin kanssa alta (Saara Saara), koska IP-numerot ratkaisee ei väärennökset ja minulla ei ole aikaa sellaiseen … tee tämä sillä aikaa, kun odotat haastetta. Autenttisen viestin saat minulta; puhelin keskustelua en ole nauhoittanut, mutta eiköhän senkin syynä ole omat ”viestisi” nestissä-
Itsehän olet täysi pelkuri poliisin psykologin mukaan; myös Seppo Lehdon tappaja viestien toimittamine poliisille mukamas minun lähettämänä on sitä, missä järkesi liikkuu yhdessä poikasi, ”puolisosi” jne. kanssa. Germaaninen palstakin oli minun tekemä poliisille tekemän kantelun mukaan. Teet asian vain vaikeammaksi itsellesi ja sakkoja alkaa tulemaan ja merkintöjä rikosrekisteriin ja ne riittävät minulle täysin hyvitykseksi. Oikeudessa tavataan. Pian; nuo motiivit riittävät minulle jutun nostamiseen Lehtoja & Siirtoloita vastaan.
Käsittääkseni Lehto & Siirtola-porukalla ei ole mutta kun joukko tappioita ja niiden ylläpidosta ja jatkuvuudesta huolehditaan elämänne loppuajan. Niin kauan kun annamme sen kestää —
MIKÄ ERO ON SUOMALAIS-UGREILLA ( LEHDOT JA SIIRTOLAT) ja puhtailla GERMAANEILLA: luepa alta ennen rangaistuksen toimeenpanoa.
Tanskan kansallismieliset, germanistiikka ja juutit.
Lyhyt yhteenveto teemasta
Mediassa ollaan yhdistetty väärin puolivillaisesti tanskalaisuus ja juutit tarkalleen samaksi asiaksi keskusteltaessa teemasta tanskalainen kansallismielisyys. Tämä on hyvin paha erehdys. Germanistiikassa tanskalaiset (die Dänen) ja juutit (die Jüten) ovat kaksi täysin eri asiaa, joita ei pitäisi koskaan sekoittaa toisiinsa. Ensin mainittu on kansalaisuus ja toinen etninen; yksi vanha päägermaaninen heimo.
Germanistiikko Felix Dahn (1834-1912) määritti myös juutit ja tanskalaiset erikseen (Dahn: die Goten .S. 32); alueella (aluetta ollaan kutsuttu mm. Juutinmaa, Jütland, Jutland ja rajat ovat olleet väljät, koska alue määritettiin etniseltä germaani-pohjalta), joka oli meidän Itämeren (Mare Germanicum; kannattaa huomata roomalaisten alkuperäinen germaaninen nimi nykyiselle Itämeri nimitykselle) vieressä. Lisäksi saman Dahn-tutkijan mukaan juuttien mukana (hän itse käyttää unter-sanaa eli alla) kulkivat myös mm. teutonit ja kimbrit kansainvaelluksissa (Dahn: die Goten .S. 31.) Lisäksi Etelä-Englannin Kentin suunnan asumattoman alueen juutit täyttivät yli tuhat vuotta sitten.
Saksassa on lisäksi juuteilla (die Eutten) oma osavaltiokin; Nordrhein-Westfalen, jossa tämä etninen ryhmä muodostaa eutteina etnisen enemmistön. Deutsch-sana eli saksalainen muodostui vasta yhdeksännellä ja kymmenennellä vuosisadalla ajanlaskussamme. Saksan ja Tanskan raja on ollut muuten ydin germaanisuuden ”polttopiste” ja kansallisuus teema oli aikaisemmin täysin kadonnut. Näin myöhemmin mm. sotamarsalkka Helmut von Moltke kävi tanskalaisen kadettikoulun ennenkuin liittyi preussilaisiin. Wilhelm II ensimmäinen vaimo kuului etnisesti juutteihin. Jne.
Etelä-Ruotsin väestö on myös enimmäkseen vahvasti juutti peräistä; Dahnin mukaan Kaukasuksen ”kansojen portista” olisi Suomen kauttakin kulkenut jotakin tarkemmin määrittämätöntä germaanista väestöä. Suomeen juutteja saapui jopa kantavästöön saakka aikana, jolloin he johtivat Ruotsi-Suomea. Kuitenkin germaanit, kuten kaikki muutkin arjalaiset kansat määrittävät polveutuvansa jumalista (die Götter) (Dahn: die Goten .S. 25.). Tämä ei ole kuitenkaan teologinen viittaus ja ei kuulu näin ollen siihen teemaan, vaan perimään. Darwinismi ei kuulu näin ollen germaanisten kansojen ”uskomuksiin” ja darwinismia ei olla koskaan tuomioistuimessa todistettu tieteellisesti. Germaanisilla heimoilla ja kansoilla on myös samat piirteet. Myös Wandaalit, jotka perustivat Afrikkaan kuningaskunnan lähtivät liikkeelle alkujaan Juutinmaalta.
Gootit muodostivat myös yhä pysyviä käsitteitä omilla luonnonlahjoillaan: Legendaarinen ”sininen veri” – käsite syntyi Iberian niemimaalla ja jo keskiajalla, kun tummahipiäisempi alkuperäisväestö – kelttiläis-latinalainen väestö, mihin ilmeisesti myös sekä maurilaiset että juutalaiset olivat antaneet elementtinsä rodullisina vaikutteina, – ihaili kansainvaellusaikana Pohjoisesta saapuneiden germaaniherrojensa, siis visigoottien rotupuhtaiden jälkeläisten, vaalean ihon läpi kuultavia ranteiden ja käsien hyvin sinisiä verisuonia. Tästä juontaa tarkalleen ”sinisen veren -myytti”. Alueen rahvas uskoi aivan todessaan, että germaaniherroilla virtasi sinisen väristä verta suonissaan. (John H. Kautsky: Politics of Aristocratic Empires. S. 206)
Useat väittävät, että geenit eivät vaikuta meissä tänään; tosin Suomen televisiossakin nähty hyvin kiinnostava Keltit-ohjelma kertoi siitä päinvastoin, että geenit voidaan jäljittää tieteellisesti jopa tuhansien vuosien takaa Britannian tutkimuslaitoksissa. Näin mm. Walesissa asuu kelttiperäistä väestöä geenien mukaan ja itä Etelä-Englannissa Kentin suunnalla juutteja; muualla Englannissa sitten angleja ja sakseja. (KvG)
© 2002 Klaus von Grewendorp. Alle Rechte vorbehalten. All Rights Reserved.

Presidentti Halonen kommentoi:
Jutkusika Klaus Petri Juutilainen Tesoman Virontörmänkadulta teeskentelee viatonta.
Oikeus tulee ohjaaman jutksian pakkohoitoon, mutta syyntakeettomuus ei vapauta korvauksista kunnian-loukkausjutussa

Km-tietotoimiston lisäys:
Täten todistamme 26.4.2002 Tampereella
Klaus Jutkusika Tesomalta on tunnettu sotilaspassinsa väärentäjä ja pumpattavaa jyystävä tekogermaani kaikessa ryssäläisyydessään – mitäpä siihen muuta kuin terveiset anuksesta svekomaanihurrien tapaan?
km-tietotoimisto

Presidentti Halonen kommentoi:
Ko. tekogermaanin on kuulemma jopa äitinsäkin hylännyt.
Ei kestännyt katsella kun KJ jahtasi sorsia Sorsapuistossa pumppaus mielessä.

Km-tietotoimisto jatkaa:
Klaus Juutilaisen ”Pumppuhaulikko oli kuulemma litissyt pelkkää velttouttaan” – mikä oli erityisesti ottanut äitiään päähän, siis molempiin päihin
Ei päässyt vittu kostumaan edes sorsaseksistä. Vain kolme räpylää oli heilunut epätoivoisesti ja ulosteet pitkin housuja.
Osanottomme äidilleen:) aidolle ugille.
”Germaanitoimisto”

Presidentti Halonen kritisoi Suomen kommunisteja:
Maamme kommareista on korkeintaan ryssäsaippuan raaka-aineneeksi – jos siihenkään.
Suomen komut ovat aina kumartaneet Moskovan Oblastin saastaiselle hirmuhallinnolle.
Maamme pitää välittömästio vapauttaa kommunisti-syöpäläisistä sillä heille ei ole tilaa eheytetyssä Suur-Suomessa, jonka aika koitaa kun saastainen miehittäjä-Ryssä saadaan ulostettua pois alueiltamme.

Saara jatkaa raportointia:
Joko kommunistipedofiilit kuten Klaus Juutilainen Tesomalta on laitettu rautoihin?
– Tiedustelu 26.4.2002 Tampere
Femakko Saara
PS; ) En nauranut kun Herra Jutikka eli Lutikka-Juutilainen kouri minua ahtaassa yöbussissa ja hirnui hirveää hevosen nauruaan päälle.
Klaus Juutilasen ramman kynsikäs eläimellinen kynsi tunkeutui emättimeeni sukkahousujen läpi aiheuttaen epämiellyttävän haavauman emättimeeni ja klitorikseeni. Kyseiset vammat eivät meinanneet parantua edes emätinvoiteilla. Jouduin käymään kivuliaan paranemisprosessin läpi gynegologin tarkistuksen ja lääkehoidon jälkeen.
Luulin ensin, että sirkushevonen on karannut pilttuustaan, mutta asian tosiasiapohja paljastui, kun karvaton rampa käsi alkoi hamuamaan teinitytön jalkoväliäni. Tein asiasta aikoinaan ilmoituksen poliisille, mutta asia ei edennyt, koska ei ollut muuta näyttöä kuin oma todistukseni.
Saara Tampereelta – nyt 25 vuotias yliopisto-opiskelija

Presidentti Halonen kommentoi:
Ennen kaltaisensa paskakasat nyljettiin elävältä ja hirtettiin munusta.
Tesoman rammalla hevosnaamalla ei kuitenkaan taida olla munia joista ripustaa?
Vai kuinka?

KM-tietotoimisto kommentoi:
Ryssäläisten koirien julkinen nylkeminen Rikoslakiin – kiitos – ja oikein hyvää vappua vähemmän ryssäläisille
Pertti Paasio, Paavo Väyrynen, Esko Aho voitaisiin nylkeä malliesimerkkeinä maatamme ryssittäneistä ryssäläisistä lieroista ja maanpettureista Vapun kunniaksi.
Km-tietotoimisto

Presidentti Halonen antaa ehkäisyneuvontaa:
Suosittelemme vahvasti kumisuojeuksen käyttöä vakisuhteen ulkopuolella HIV:in ja muiden tautien ehkäisyn vuoksi.
Lesboja voi kansakuntamme lisäämismielessä vetäistä ilman suojausta, koska ei HIV sormi ja lätttäpillussa tartu. Jos on syytä epäillä että jakelutoimintaa on harjoitettu neekereille tmv. on kondomia ehdottomasti käytettävä.

Presidentti Halonen kritisoi Väinö Kuismaa ja Olavi Mäenpäätä:
Onko Väiskistä tullut erään ramman varkisen tahdoton apupoika?
Olan ja Väiskin harjoittama kansallismielisten hajoitustoimisnta ei voi olla kuin Moskova-vetoista, vai kuinka?
Kuinka paljon Tehtaankatu maksaa Olalle ja Väiskille Che- yms. pelleilystä?
Tesoman pulunnussijahan on jo kauan ollut pelkkä Ryssien aivoton juoksutettava.

Ville Lammela lähestyy Lehtoa:
En tiedä miksi olen postituslistallasi, mutta poistathan minut sieltä, koska runkkaan parhaillaan paviaanikoira Putinin kuvien päälle ja e-mailisi häiritsevät mällien irroitusta.
Olen nykyään ryssäläisen vasemmiston miehiä.
Ville

Presidentti Putin vastaa:
Arvoisa Ville
Emme voi vaikuttaa poikamiesleikkiesi mällileikkeihin, saati shampanjakorkkiesi irroittamiseen milläänmuotoa.
PS:( Suoraan sanoen oksettavaa ryssänpalvontaa, jonka voisit lopettaa. En halua laajempaan tietoisuuteen sitä että runkkaat kuvieni päälle.
Presidentti paviaanikoira Putin
Kreml
Moskva
Ryssälä

Presidentti Halonen kritisoi Yahoo!:n sensuuripolitiikkaa:
Yahoon jutkut pyrkivät sensuroimaan asiallista keskustelua miehitetyistä alueista.
Silvottukyrpäiset Amerikan jutkut eivät ymmärrä suomalaista huumoria

Presidentti Putin kritisoi Kepua ja Väyrystä:
Kepun Pohjantähti opiston tausta on pedofiilikepun Väyrysen takia kaikkea muuta kuin yleissivistävä
Mm. hyvä ystävämme Tehtaankadulta sai tippurin viime saunavierailunsa jäljiltä.
Paviaanikoira Putin
Kreml

Lehto kommentoi:
Tosiasiaa tunnutte virkkovan kepuryssäläisistä – mutta älkää unohtako komupaskoja jotka loisivat keskuudessamme aivan aivottoman avoimesti
Suomen Sotamarsalkka
PS:) Kuula kalloon sille joka kenkkuilee;)

Presidentti Halonen täydentää:
Kaikki eduskuntapuolueet kokoomusta ja perussuomalaisia myöten ovat ryssäläisyyden saastuttamia.
Tarvittaisiin kansallista tuholaismyrkyttäjää, joka hävittäisi ryssän syöpäläiset keskuudestamme. Ryssään tehoavat vain kovat myrkyt.

Presidentti Halonen raportoi Klasun vaiheista:
Veisun maatalousoppilaitokset lehmät kuuluvat kertoneen,että Tesoman ryssäläislude Klaus Petri Juutilainen kärsii ennenaikaisesta simensyöksystä

Jutkusian Paljastaja tiedustelee:
Onko isänmurhaaja Klaus Petri Juutilainen jo raudoissa?

Presidentti Halonen esittää vaateen:
Jutkusika Klaus Petri Juutilaisen rikoksella hankittu omaisuus on julistettava hukkauskieltoon.
KJ:n perintö tosin lienee jo huvennut barbaroihin ja matkoihin ryssäläisiin sikabordelleihin.

Lehto lähestyy taloyhtiönsä isännöitsijää:
28.4.2002
Seppo Lehto
Penttilänkatu 12D15
33820 Tampere
palaute: seppo_lehto@yahoo.com
HUOMAUTUS JARI TYVIMAALLE JA HUOMAUTUSTENNE MITÄTÖINTIVAATIMUS, SEKÄ JATKOSSA VAATIMUS ETTÄ ASIOIDESSANNE NOUDATATTE HYVÄÄ ISÄNNÖINTITAPAA Vastinehuomautus YH-rakennuttajien isännöitsijä Jari Tyvimaalle asiattoman yksisilmäisiin ja yksipuolisiin huomautuskirjelmiin. Viimevuotisenhan kiistin aikanaan suullisestikin.
Alkuun vastaisten väärinkäsitysten välttämiseksi – Olkaa hyvä ja tarkistakaa kuten hyvään moraaliin ja tapakäyttäytymiseen oikeusjärjestyksen lisäksi kuuluu myös kaikkia asianosaisia koskevat tiedot kuulemalla ensin kaikkia asianosaisia, eikä vain kirjaamalla selvästi ärsytysmielessä tunnetuilta vihamielisiltä tahoilta tulleita väitteitä. Kiitos. Ilmoitan ensinnäkin että kirjelmänne on laadittu joko tahallisen tai/ja tahattoman loukkaamisen hengessä, sillä huomautuksia voitaneen laatia ymmärtääksemme tasapuolisen kuulemisen ja katselmuksen jälkeen, eikä taloyhtiössä olevien tunnettujen ja tiedettyjen parin vihamielisen tahon ilkeämielisten väitteiden perusteella.
( Tiedossa ja tarvittaessa todistettavissa ovat lukuisat erilaiset leimaamiset ja perättömät väitteet kohdistuen allekirjoittaneen henkilöön ja kunniaan ). Tiedoksi: Kulkupuheiden levittäminen ja niiden totenaottaminen ei kuulu taloyhtiön hallituksen eikä isännöitsijän toimenkuvaan ( Todisteet on ).
VÄITTEIDENASETTAJAT OVAT HELPOSTI ARVATTAVISSA. NÄIDEN TODENNÄKÖISESTI KAHDEN NS. ”proletariaatin diktatuuri” eli ns. itse itsensä nimittäneiden hallituksen jäsenten ENEMMÄN TAI VÄHEMMÄN PEITTELEMÄTÖN VIHAMIELISYYS JA KATEUS SEPPO LEHTOA KOHTAAN ON HYVIN MYÖS JARI TYVIMAAN TIEDOSSA. …ja sellaisten lausumiin pitää aina suhtautua varauksella.
Tiedossa on myös talosta muuttaneiden parin perheen jatkuva ahdistelu ja ahdistaminen erilaisilla käytöshäiriöillä, joiden seurauksena mm. 5-lapsinen perhe joutui muuttamaan pienempään vuokra-asuntoon säilyttääkseen järkensä. Taloonjääneistä lienee ainakin vielä 1-2 perhettä näiden tiedettyjen ns. satunnaisnokittavana.
Tuoreita muistikuvia vihamielisyydestä, joissa myös Jari Tyvimaan on ollut paikalla:
1) Mm. Jari Tyvimaa oli itse paikalla v. 2001 asukaskokouksessa, missä Seppo Lehto torjuttiin hallituksesta käyttäen jopa arveluttavia keinoja. Kyseenalaista oli jopa Jari Tyvimaan asennoituminen ko. ehdokkuuteen. Ymmärtääkseni oma kannatukseni olisi riittänyt ko. jäsenyyteen. Jari Tyvimaa sensijaan kokouksen pj:na ohitti itse itseni kannatuksen ( taloyhtiön maantapa muidenkin kohdalla ) ja valitutti vastoin ko. henkilön omaa halukkuutta poismuutostaan ilmoittaneen henkilön.
2) Seppo Lehdon vaatiessa pihakiveyksensä täydentämistä varastossa olleesta pihakivikasasta 120 tiilellä, niin asia kääntyi selkosuomella ”vittuiluksi” ns. hallituksen jäsen ”herra” Rantalan solvaavan perättömän väittämän pohjalta: ”Ettet vaan tartte kukkapenkkeihisi?” … ( Kaikkien hyvin tietäen että olen liki kaikki ko. kukkapenkkikivet kerännyt rakennuksen valmistumisen aikaan ennen kuin mitkään pihatyöt oli tehty. )
– Jari Tyvimaa näytti yllättyneeltä kuitenkin ko. pihakivien määrästä ja siitä että niitä on varastossa. J.Tyvimaa kuitenkin kirjasi että hallitus antaa valtuutuksen/ vastauksen juhannukseen mennessä. – VASTAUSTA EI OLE KUULUNUT TÄHÄN PÄIVÄÄN MENNESSÄ. Jollei määräaikaa noudattamaton vastaamattomuus ole avointa hallituksen vihamielisyyttä ja hallituksen pöytäkirjaan merkittyjen tehtävien laiminlyöntiä, niin mikä sitten?
– Sen sijaan hetki ko. asukaskokouksen 2001 jälkeen pj. Eija Törmä teki uuden kukkapenkin ko. pihakivistä omalle takapihalleen. Vastaavasti varastossa pihakivien määrä silmämääräisesti väheni huomattavasti. … Joten johtopäätöksiä arvoisa omistajan edustaja/t.
– Samoin ko. asukaskokouksesta poistumisen jälkeen haluaisin selvityttää pitääkö paikkansa Eija Törmän henkilööni Seppo Lehto liitettyjen perättömien herjojen ( joiden törkeyden takia niiden oikea paikka olisi käräjillä ) määrä ja runsaus ( samoja perättömiä perhekunniaani loukkaavia väittämiä hän oli edelleen esittänyt julkisesti taloyhtiön pihalla, mutta koska minulla on edelleen elämässäni parempaakin tekemistä kuin juosta tunnettujen vihamielisten tahojen väittämien perässä, olen toistaiseksi asian jättänyt haastamatta käräjille. Asia tietysti saanee uuden luonteen mikäli vastaavat väittämät toistuvat edelleen ).
– Saamani palautteen mukaan asukaskokouksessa mukana olleen jopa Jari Tyvimaa olisi vain vaiennut ko. perättömien herjojen edessä ja rohkaissut näitä tunnettuja vihamielisiä tahoja vaatimuksissaan Seppo Lehdon savustamiseksi taloyhtiöstä suunnilleen seuraavaan tapaan: ”Koittakaa saada tarpeeksi huomautuksia niin asia voi järjestyä”.
– Kysyn arvoisa Jari Tyvimaa : Oliko menettelynne oikea kaikessa tasapuolisuudessaan ja objektiivisuudessaan, mikäli toimitte näin? ( Samoin kuin tekään ette ole nimenneet perättömien väitteidenne esittäjiä, en minäkään nimeä todistajiani ko. tilanteista toistaiseksi ). Anglosaksissa oikeuskirjallisuudessa puhuttaisiin jopa salaliitosta ja syrjinnästä kohdallani. Suomen lainsäädännössäkin lienee tarvittaessa oikeat pykälänsä ko. asiattomuuksille RL:ssä.
– Toivon, ettei enää tarvitse ko. asiaan palata ja Jari Tyvimaa sovinnoneleenä tukemiinsa vääriin syytöksiin aloittaisi esim. päättämällä pihakivien 120 kpl. luovuttamisesta omistajan edustajana asukasviihtyvyyttyvyyttä edistävänä tekijänä lähiaikoina, jotta ko. laatoitusasia hoituu. Minua ei kiinnosta riitely, vaan kohtuullisen mukava asuminen, toisin kuin tiettyjä toraisia ihmisiä. Väitteet roskienpoltosta ovat posketonta ja perätöntä väittämää ja näin ollen huomautuksenne on kulkupuheisiin nojautuvaa mautonta ja asiatonta nälvimistä. Olen ulkotakassani tasan tarkkaa polttanut kotimaisia puulajeja, enkä mitään roskia. Samoin tuotteet ovat olleet elintarvikeosastolta lunastettuja kabanossituotteita, eikä edelleenkään mitään roskia. ( Tulentekoja on tasan kaksi pääsiäisen jälkeiseen aikaan )
Satunnaisia hajuhaittoja on tullut huoneistoomme varsinkin kevät- ja kesäaikaan samassa rivistössä asuvien mm. pj. Eijä Törmän ja poikansa, sekä vieraittensa pihatupakoinnista. Siitä emme ole tehneet tähän asti valituksia. Samoin satunnaisia hajuhaittoja tulee satunnaisesti tien toisella puolen olevan asutuksen ulko- tai muista tulista. Emme valita siitäkään, vaan suljemme tarvittavat sisäilman lävet tarpeen mukaan.
Mauttomuuden huippu oli mainintanne kaikilla tapaa istutuksistani ja eritoten auringonkukista. Olen kolmena vuonna istuttanut auringonkukkia piha-alueelle ja saanut niistä vain kehuja ohikulkijoilta ja naapureilta. Naapurimme Sari totesi 24.4.2002: ”Kummaa pelleilyä, luulisi ihmisillä olevan muutakin tekemistä”. Aikanaan naapuriksemme muuttaessaan kiitteli istutuksiani kukkaparatiisiksi. Naapuriksi en laske taloyhtiön toisessa päässä näköyhteyttä pihaani omaamatonta pahan sananlevittäjää ja riidanhaastajaa. ( Kehtasi tässä vuosi sitten kesällä venkoilla netissä kirjoiteltuja ja olla niin tietävää. Tiedoksi olen tehnyt rikosilmoitukset nimissäni esiintyneitä ja netissä solvauksia henkilööni ja perheeseeni kohdistaneita kohtaan, asian tutkinta on kesken ).
Loukkaava vaatimuksenne: ”meluvallista on poistettava … auringonkukat” 15.4.2002 siis huhtikuussa on mieltä vailla, verrannollinen lähinnä satuun ”Keisarin uusista vaatteista”, joita ei todella ollutkaan. ( Paljas keisari = paljas rinne ). Erittäin satunnaisten vieraitten ennustavaksi autopoliisiksi en ole ryhtynyt, sillä yleensä kun vieras on tullut niin se on tapahtunut lastemme syntymäpäivien aikaan näin keväällä. Kun vieras on pakettiensa kanssa ovella, niin ei siinä ensimmäisenä ala ovella kuikuilemaan, että mihin on autonsa jättänyt. Kun asia on selvinnyt normaalissa yhteydessä kahvikupin ääressä, niin olen kertonut auton oikeasta pysäköintimahdollisuudesta. Tietääkseni ei näin ole käynyt kuin pari kertaa, joilla molemmilla kertaa ns. mahdollinen haitta oikaistiin liki välittömästi. Itse pyrin kohteliaisuuteen ja hyvään käytökseen vieraitani ja naapureitani kohtaan, mikäli se vain on mahdollista. Tätä samaa toivoisin myös vastapuolilta. Oikeuskirjallisuuden mukaan jokainen aikuinen ihminen vastaa vain itsestään, ei vieraistaan, heitäkin voi vain enintään neuvoa tai opastaa. Puhdasta perätöntä väittämää ovat väitteet myös ns. ”nurmikolla ajosta” ja nurmikosta. ymv:sta pihatuomen takaisesta maastosta. Tiedossa on että ko. alue on ollut pelkkä turpeenkaatopaikka peräkkäisinä keväinä. Tätä kuralätäkköalueeksi sateilla muodostuvaa aluetta on pidetty hallituksen toimin (maankaato-) nurmettomana alueena. Lisäksi ko. mutasavivellialueelta ovat puiksi istutetut pihlajat tuhoutuneet liki kokonaan. – Ko. nurmikko- ja pihlajaistutusten tuhoutumista ei ole mitenkään paikattu tai korjattu hallituksen toimin. Ainoat korjaavat toimet ovat olleet taholtani: Omilla toimillani viime loppukesästä ”koristin” muutamilla auringonkukkaistutuksilla ko. maankaatoaluetta, tarkistaen kasvaako siinä ylipäätään mikään. Maaperä osoittautui erittäin köyhäksi. Edes ko. auringonkukat eivät onnistuneet muuta kuin kitumaan ko. alueella. Joten voinemme päätellä että ko. aluetta pitäisisi lannoittaa maankaatojen jäljiltä asianmukaisen nurmikon saamiseksi alueelle. Ko. koeviljelmä pyrki peittämään ko. alueen kuraisuutta, mutta alueen jättäminen silleen keskeisellä ja näkyvällä paikalla taloyhtiön hallituksen epäpätevyyttä ja tahallisuutta alueen muodostamiseksi epäviihtyisäksi ja epämieluisaksi katsella. Sitä samaa ei voitane sanoa kukkaistutuksistani, mitkä ovat pyrkineet tuomaan valoa ja varjoa muuten ankeaan ja saviseen ja sateilla niljakkaaseen pihaamme. Sen sijaan todistettavasti Hervannan huolto jätti ainakin 17.4.2002 talon päätynurmikollemme rumentavat painumat renkaanjälkinä saviseen päätyymme. Lisäksi ko. maankaatopaikka-alueelle on viimeisen parin viikon aikana muodostunut lisää rumentavia renkaanjälkiä mitkä eivät korjaantune muuten kuin asianmukaisen nurmikon perustamisella. Samoin ”pj”. Eija Törmän autoilu on todistettavan vilkasta piha-alueiden läpi ovellensa liki tyhjien kassien kanssa. Samoin hän on satunnaisesti tyhjäkäyttänyt autoansa ikkunoidemme alla. Myös 27.4.2002 HH:n autopartio ajoi piha-alueen läpi lasten läsnäollessa illasta kello 19 jälkeen lipunnoutonsa yhteydessä. Joten Seppo Lehdon syyllistäminen yksinomaisesti saisi loppua hänen erittäin satunnaisten huoltoajojensa takia. Useana vuonna olen esittänyt toivomuksia YH:n suuntaan salaojaputken vetämisestä takapihamme perään – Tuloksetta. Viimeksi talvella YH:n Laurila lupaili jtkn asialle. Saa nähdä toteutuuko tänä kesänä. Taloyhtiön hallituksen tietyt edustajat ovat esittäneet kovakorvaisuutta henkilökohtaisena vihamielisyytenä alusta alkaen, mikä on myös YH:n tiedossa, mutta jostain naivistisesta syystä jätetty huomiotta.
HUOLTOYHTIÖN HUOLELLISUUDESTA ISTUTUSTEN HOIDOSSA:
Omilla toimillani olen pyrkinyt suojelemaan taloyhtiön kohdalla olevia istutuksia, siinä aina onnistumatta, koska Hervannan huolto on pääsääntöisesti käyttänyt kokemattomia kesätyöläisiä lankaleikkureineen jo useampana vuonna. Jälki on ollut istutusten kohdalla kuin vuohten jäljiltä. Viime kesä näytti sujuvan pienillä vahingoilla mutta viimeisillä leikkauskerroilla meluvallin tienpuoleiset pensasaroniat ymv:t saivat jälleen kyytiä. Seurauksena ko. pensaat ovat vain murto-osa siitä mitä ne voisivat olla. Mielestäni HH:ta voisi huoltoyhtiönä vaatia taloyhtiön pensaiden huomioimista asianmukaisella leikkuukalustolla ja osaajilla, kun todistettavasti isot lankaleikkurit tuottavat vaikeuksia hallita ja suunnata vain heinikon leikkuuseen. Vinkki: Kädetkin on keksitty, jos vaarana on liian läheltä leikattaessa oksien silpoutuminen risutyngiksi kuten HH:nkin aikana on käynyt.
Vuonna 2000 koko alarivin puskaistutukset menivät järjestään huoltoyhtiön kesätyttöjen leikkuunjäljiltä menneisyyteen. Vaatimuksestani ko. pensaita alettiin uusimaan, mutta jälleen taloyhtiön ”kateuden kukka on kaunein kukka” – taho ”rouva” Rantala alkoi käyttäytymään ala-arvoisesti huutamalla ja mesoamalla riidanhaluisesti, sekä allekirjoittanutta, että HH:ta ( paikalle taimia tuonut traktorimies ) kohtaan. Seurauksena istutuksia ei uusittu kuin kohdaltani. Näin voitaneen todistaa, että huolellisuusvelvoite on kohdaltani ollut vähintäänkin toteennäytettyä toisinkuin näissä parjaajatahoissa, jotka esittävät toistuvasti sellaista mihin itse syyllistyvät.
Yhteenveto: Mielestäni toistuva perättömien väitteiden ja huomautusten laatiminen herjaavassa hengessä on kotirauhan häirintää ( RL) ja mahdollisten muidenkin RL:n kohtien kanssa ristiriidassa olevaa ja vahingonkorvauksiin oikeuttavaa, joten jatkossa toivomukseni on että arvoisa isännöitsijä Jari Tyvimaa toimii asiamukaisen kuulemisen periaatteita noudattaen, eikä nojautuisi yksipuolisiin ja herjaaviin väittämiin. Kiitos.
– Tarkennuksena v. 2001 ”pj”. Eija Törmä ajoi syrjivästi poikani pois kohdaltaan meluvallilta, vain muut pojat saivat jäädä. Joten savuttoman poikani (10v) karkottaminen kertonee myös hänen / taloyhtiön yleisestä /julkisesta tilasta ja suhtautumisestaan siihen. Joten se ”pj”:n/ taloyhtiön reviiristä.
Pidän edelleen pihani ja siihen rajoittuvan alueen kauneutta vaalimisen arvoisena, enkä suvaitse huolimatonta huoltoyhtiötoimintaa erilaisine kytkyineen. Jos palvelusta maksetaan asumisvastikkeina, niin toivottavaa on myös huolellisuus ko. varojen allokoinnissa. Ymmärtääkseni kunkin alueen asukkaan oikeudet lähimpään piha-alueeseensa ovat suuremmat kuin siihen näköyhteyttä omaamattomien ihmisten satunnaiset läpikulut vihamielisessä hengessä. Toivottavasti seuraava yhteydenottonne on rakentavammassa ja objektiivisemmassa hengessä?
TOIVOMME VASTAISUUDESSA ETTÄ YHTEYDENOTTONNE PERUSTUVAN AVOIMEEN MOLEMPIA OSAPUOLIA KOSKEVAAN KUULEMISEEN: ASIALLISEEEN, OBJEKTIIVISEEN JA SUHTEELLISUUSPERIAATETTA NOUDATTAVAAN TASAPUOLISEEN KOHTELUUN, ENNEN KUIN LÄHETTELETTE LOUKKAAVIA JA EPÄKUNNIOITTAVIA PERÄTTÖMIÄ HUOMAUTUKSIANNE. KIITOS.
Tämänkokoisen taloyhtiön hallintahan ei voine olla vain parin tunnetun toraajan oikkujen noudattamista? Omistajan edustajana voi myös sulkea korvansa ja antaa palautetta perättömien väitteiden esittäjille, vai onko helpompi uskoa jopa mielipuolisia väittämiä, kuin tarkistaa asioiden tosiasiapohjaa edellä mainituin keinoin? … myös ja erityisesti ko. henkilön lähinaapureilta, joilla on myös suora näkyväisyys allekirjoittaneen pihaan ja istutuksiin. Saamani naapuripalautteen mukaan vain Eija Törmä (omaa pahansuopaisuuttaan ) tai lähipiirinsä ( joilla ei ole näkyväisyyttä istutuksiini ) voinee olla ko. mainitsemienne yksipuolisten väitteiden ja panettelujen takana.
Joten onko niin, että jos minä vaatisin paloturvallisuuteen vedoten palonturvaväylät vapaaksi ja palotarkastaja havaitsisi mahdollisia esteitä yleisellä pihaväylällä niin Eija Törmän ”kotka on laskeutunut” jouduttaisiin siirtämään? Ko. teostakaan ei näkökulmasta riippuen voine pitää muuta kuin pahennusta herättävänä kun iso kotkanpuo on törröllään kotiovellemme päin.
Miten olisi jos laitettaisiin ”pahennukset” omaan arvoonsa ja omistajan edustajana antaisitte kunkin asukkaan vaalia omia kauneus- ja viihtyisyysarvojaan? … kuten jo kävi ilmi minun arvoni ovat vihreät, eikä linnunpyrstöpuolella.
Istutuksistani olen kysynyt niin edellis-, kuin viime kesinä lähinaapurini Juntusen ja puolisonsa mielipidettä. Hänen mielestään: ”Sen kun istutat, ei minua haittaa”. Asiattoman loukkaavan kirjeenne jälkeen kysyin asiaa myös autokatoksessaan remonttia tekevältä lähinaapuriltani Mika Rontilta. Hänen mukaansa on hyvä jos joku viitsii ja jaksaa tehdä pihanparannustöitä. Hänen mielestään saamani huomautuskirje oli kummeksuttava. Joten jatkossakin uskon mieluummin sellaisia, joilla on välitön näkyvyys pihaani, kuin sellaisia jotka peruskateuttaan valittavat valittamisen vuoksi. Se näkökulma pitäisi mielestäni myös isännöitsijän ja omistajan huomioida. Palannette asiaan tämän huomioiden?
Yhteystietoni ovat tiedossanne käyttäkää niitä asialliseen viestintään jatkossa. Jättäkää puolisoni ja minut rauhaan solvaavilta väittämiltänne. Kiitos.
Kunnioittaen kaikessa ystävyydessä asukas
Seppo Lehto
Seppo Lehdon exraterveiset:
PS: Vuorotyöläisenä sairaanhoitaja Tanja Siirtola ei töiltään ole jaksanut leikkiä kännykkäkälättäjää tmv:ien perättömien ilmiantojen stasisoittelijoiden ilmiantojen arvaajatelepaatikkoa, eikä osallistua naapureidensa puutteiden ruodintaan. Eikä halua vastaisuudessakaan osallistua vastaaviin kisailuihin. Joten jättäkää perhe Siirtola / Lehto rauhaan. Taloyhtiössä liikkuu ja asuu todistettavasti myös sellaisia pj:n lisäksi, jotka oikeastikin tekevät kaikkensa toisten viihtyvyyden pilaamiseksi. … kuten heittelevät lasten pyöriä jorpakkoon ja tuhoten niitä samalla. Eräs naapurimme kävi aiheesta antamassakin palautetta huhtikuun alussa. ( Koska pyörä ei ollut meidän ja herra jätti palautteensa jälkeen asian silleen, niin en minäkään sitten tekijää näin nimeä, koska kyseessä on alaikäinen ).
Pyöräsuojassa ei tosin ole Tanja Siirtolan lastenistuimella varustettu pyöräkään ole saanut olla rauhassa, vaan siitä on talven aikana rikottu kello ja irrotettu lampun johdot ymv. Kyllähän näitä rutinoita asiattomuuksista piisaa, vaan kun ei ne tällä pelin lopu, se olisi hyvä isännöitsijänkin / omistajatahojen edustajien ymmärtää. Mikäli tekisin listan niistä kaikista asiattomuuksista mitä tämän yhtiön asukkaista vain ja liki ainoastaan parin perheen edustajat ovat tehneet, niin kyllä siinä naamat venähtäisisi. … Mutta kuten sanottua elämässä on tärkeämpääkin aikaa kuin vinguttaa pirunviulua vastaavaan tyyliin, kuin ko. tahot.
PS: Seppo Lehto ei myöskään halua osallistua parin joutavan aloittamaan DDR-tyyliseen Stasikisaan, vaan toivoo, että aina kun näitä vastaavia louskutus-/ perättömiä ilmiantoja tulee niin teette asianmukaisen katselmuksen kaikkia asianosaisia kuullen kuten hyvään oikeusjärjestykseen kuuluu, eikä perättömiä merkintöjä todeksi mukaten. Emme myöskään usko, että tämän yksipuolisen ja selvästi oikeusjärjestyksen vastaisen mauttomuuksien laajempi paisuttelu olisi myöskään omistajayhteisön etu. Lienette samaa mieltä? .. joten toiminette oikein?
Palautteena toivoisimme vahvistuksen siitä että asia on käsitelty omistajayhteisön taholla ja todettu huomautuksenne perättömiksi ja aiheettomiksi. Tarvittaessa olen valmis esittämään todisteita. Perättömiä esittäneet eivät oikeusjärjestyksen mukaan esteellisinä voine osallistua enää ko. lausuntojen antamiseen hallituksen nimissä, saati asukkaiden edustajina?
Taloyhtiön asukaskokouksen esityslistalle keväälle 2002
Esitän seuraavat kohdat:
1) Lannoitteet yleiseen saantoon taloyhtiön varastoon. Lannoitteita ei ole ollut sitten kesä 2000 näkyvissä, eikä tiedossa, että niitä hankittaisiinkaan. Eli tarvittavat lannoitteet on taloyhtiön istutuksia / juurille varten hankittava pikimiten kevät- ja syksylannoituksia varten.
2) Nykyisen huoltoyhtiön velvoittaminen huolellisempaan ns. nurmien / rinteiden ajamiseen, niin ettei istutuksen vuosittain silpoudu edes osittain, saati siinä määrässä kun on tähän asti tapahtunut. Jollei ko. asia onnistu niin ehdotan huoltoyhtiön palveluiden vaihtamista, kunnes saamme sellaisen, joka ymmärtää, että istutettua on tarkoitus vaalia, eikä silpoa.
3) Salaojaputken vetäminen D-asuntojen takapihalle. Omalta kohdaltani olen joutunut jo viime syksynä ko. saviliejuisuuden takia avaamaan avo-ojan, ettei ihan lilluun astu ja lennä.
4) Uusi melu- istutusvalli asukas Niemelän aiempien vuosien puheiden ja myös omasta mielestäni sijoittamiseksi taloyhtiömme sisäänkäynnin reunaan siihen missä talven seisoi murskekasa. Siihen ehdotan istutettavaksi kunnon kokoisia allergiattomia lehtipuita tai mäntyjä.
5) Lisäksi talkoot olisi syytä järjestää ajallaan, eikä jo lumien jo tultua. Viime talkoot olivat lähinnä vitsi 10.11.2001. ( D-päädyn siivosimme itse siltä osin kuin se oli järkevää ). Syys- ja kevättalkoisiin kuuluu myös tarvittavien lannoitteiden hankinta, jotta niitä voitaisiin käyttää. Talkookutsussa mainittu kompostikehikon purkukin jäi virallisen talkoon jälkeiseksi oma-aloitteisten tahojen kierrätykseksi. Onneksi se pahennusta herättävä hiirtenpesä poistui pihasta.
6) Lisäksi taloyhtiön hallituksen pj. Eija Törmää velvoitetaan pysymään totuudessa, kuten Jumalan sanassakin sanotaan: ”Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi”. Seppo Lehtoon kohdistuneet kunnianloukkaukset viime asukaskokouksen jälkeen keväällä 2001, joita aktiivisesti saattoi myöhemminkin muiden asukkaiden tietoisuuteen aktivoidaan tarvittaessa rikosilmoituksella vahingonkorvausvaateineen, mikäli parjaukset eivät lopu.
7) Loppukevennys: Taloyhtiön talkoojuomiin ehdotan lisättäväksi Karjala 1:n jollei sitä siellä enää ole.
Ystävällisesti sopuisa naapurinne
Seppo Lehto
28.4.2002
Tampereella
( vähemmän sopuisa ei jaksaisi yrittää ymmärtää jopa asiattomuuksia, joita on kohdalle sattunut )

Klasun lehdistötiedote koskien alkavaa oikeudenkäyntiä:
Suomen Sisun puheenjohtajan Teemu Lahtisen kannattaa sitten tarkasti muistaa, että Espoon käräjäoikeuden määräämä lähetysmiskielto koskien allekirjoittanutta ei ole voimassa mm. Kelloportin alueella, jos Lahtinen saapuu sinne.
Lisäksi Espoon käräjäoikeuden syyttäjätoimisto ilmoitti oman juttuni Suomen sisun puheenjohtajaa olevan yhä ”syyttämisharkinnassa” koskien kansakiihoittamista Suomen germaanisperäistä väestöä kohtaan (vrt. ruotsin kielen täydellinen poistaminen päämääränä, ei vapaaehtoisuus), kun kyselin asiasta dokumnettina Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimeen.
KvG
LEHDITÖTIEDOTEENI KOSKIEN TUOMIOISTUINKÄSITTELYÄ
Olen toimittanut seuraavan lehdistötiedotteen mediaan ja asiassa on mukana 16.3. kirjeen mukaan Suomen Sisun puheenjohtaja Teemu Lahtinen vastaaja halla-ahon todistajana.
Thema: LEHDISTÖTIEDOTE TAMPEREEN KÄRÄJÄOIKEUDEN ALKAVASTA OIKEUDENKÄYNNISTÄ 29.4.
ASIANOMISTAJAN LEHDISTÖTIEDOTE TAMPEREEN KÄRÄJÄOIKEUDEN OIKEUDENKÄYNNISTÄ 29.4. klo 10.00.
Tampereen käräjäoikeudessa alkaa asiassa R 02/389 oikeudenkäynti Helsingin yliopiston slaavilaisen osaston venäjän kielen opettajaa ja vastaaja Jussi Halla-ahoa vastaan, joka oli kerännyt Seppo Lehdon nimisen häirikön sähköpostikirjoituksia 90 eri lukuun kansioon (yli 300 sivua erikseen vielä eri kirjoituskilpailujen tuotosten kanssa), joka oli muutamalla parilla yksittäispalvelimella kymmenien tuhansien ihmisien nähtävänä (laskurin mukaan) ja kokonaisen vuoden ajan alkukeväästä 2001 aina 18.2. 2002 saakka naamioiden mm. asianomistajan ikäänkuin käyvän aktiivikeskustelua Seppo Lehdon kanssa netissä. Kirjoitukset paljastivat Halla-ahon ja Seppo Lehdon toimineen yhdessä puuhin rakentaessaan herja-kansiota. Osoitteet ovat yhä auki, koska Halla-aho uskoo Lehdon kanssa palauttavan materiaalin sinne takaisin oikeudenkäynnin tuloksen mukaan.
Lisäksi vastaaja Halla-aho piti kaikenlaisia eri hyvin halventavia kirjoituskilpailuja allekirjoittaneesta, josta mm. suomalais-ugrilainen Suomen Sisu äärioikeistolainen yhdistys kirjoitti kaikenlaista roskaa, johon kunnianloukkaus pykälän sovellus laissa sopii ja josta syyttäjä Esa Aho vaatii täyttä rangaistusta. Suomen Sisu vaatii mm. ruotsin kielen täydellistä poistamista maastamme.
Kansiossa on ollut myös sekä eri presidenttiemme nimien mm. Mannerheim, Koivisto, Halonen alla paljon eri kirjoituksia, joita on väitetty täysin oikeiksi jatkuvasti ja aivan vakavasti mm. kansion keskustelupalstalla että ministeri Eva Biaudetin kirjoituksia, vaikka kukaan ei ole näistä palstalle koskaan mitään kirjoittanut. Saati sitten Marskin Ritari Illu Juutilainen. Lisäksi Seppo Lehto sähköpostaa koko ajan Presidentti Tarja Halosen nimellä ja hyvin. hyvin halventavasti. Nämä mailit olen toimittanut Tampereen poliisiin sikäli kun niissä on ollut minun henkilöön liittyviä solvauksia; Mannerheim-museoon olen lähettänyt Mannerheimin nimellä kirjoitettuja viestejä marsalkan omaisille nähtäväksi. Myös Tellervo Koiviston nimellä on levitetty halventavaa sähköpostia, jotka oli kirjattu kansioon hänen lähettämikseen täysin vakavasti ja eräs kirjoitus monien eri tukikirjoituksieen yritti uskotella muille Törnin jääkäri Mauno Koiviston lähettelevän koko ajan sähköpostia kansioon jne. Puhumattakaan sitten YLE:n väestä, jota Seppo Lehdon kirjoitukset ovat jatkuvasti kunniaaloukanneet.
Tilanteen asetelma on hyvin kuvaava, symbolinen ja kiinnostava, sillä Suomen äärioikeisto pitää keskuudessaan keskenään Venäjän kansallismielisiä ”pelastuksenaan” tänään ja ainoa vakavana strategisena vastatekijänä Eurooppa integraatiota vastaan; vrt. vastaajan etninen tausta, mihin hän itsensä omatoimisesti identifoi. Halla-aho on kutsunut todistajakseen mm. Suomen Sisun puheenjohtajan Teemu Lahtisen ja sitten rikollisen Seppo Lehdon, jolla on korkeimman oikeuden määräämä vankeustuomio kesältä 2001 vielä suorittamatta ja mies on tuomittu lukuisista eri väärentämisasioistaan aikaisemmin liittyen mm. taloudelliseen toimintaansa. Lehto on tunnettu myös yleisenä telefax häirikkönä, jona hän lähetteli Zhirinovski nimellä Suomeen Venäjän sodanjulistuksia vuosia sitten; nyt tulee sähköpostia ja tietoliikenteen häirinnästä voi jopa saada kolmen vuoden vankilatuomion tänään (uusi laki voimaan joskus marraskuussa 2001).
Mielenkiintoista asiassa on, että Halla-aho oli merkinnyt myös tarkalleen Vaasan Vakoiluosaston Mikko Rapon puolustusvoimista 16.3. päivättyyn kirjeeseen jonkinlaiseen todistajan ominaisuuteen tuomioistuimelle; kysymyshän on osastosta, joka on yrittänyt myydä Venäjälle sotilastietoja hyvinkin aktiivisesti aikaisemmin äsken ja sen eräs jäsen jo tuomittu vankilaan asiasta menettäen sotilasarvonsa ja virkansa.
Oikeudenkäynnin puolustuksen 1. kohdan kirjeessään tuomioistuimelle 16.3. jonkinlaisena sivarina tunnettu Halla-aho on rakentanut varusmiesaikaiseen standarni 330 vuorokauden sotilaspassiini, jonka hän väittää olevan väärennetyn ammattisotilaan passiksi, vaikka mitä minä olen sitä itse nähnyt heillä kysymyksessä on ollut standardi varusmiespalveluksen suorittaneen normaali sotilaspassi. Asevelvollisuuden suorittaminen siis mahdollistaa allekirjoittaneen kunnianloukkaamisen; tyypillisiä suoraan sanottuna selvästi ryssäläisiä mielipiteitä. Tulee mieleen vakavasti, että Halla-aho ja Lehto eivät ole koskaan nähneetkään edes muuten ammattisotilaan sotilaspassia, koska väittävät varusmiespassia ammattisotilaan passiksi tuomioistuimessa. Lisäksi hän on tuonut mukamas minun kirjoittamia toistuvia kirjeitä hänen morsiammelleen Hilla Salovaaralle tuomioistuimeen jne. (kirjeet on päivätty niin, että en edes tiennyt silloin tällaisen rouvan olemassaoloa) Mainitsemisen arvoiseksi asian tekee vain Vakoiluosaston Mikko Rapon merkintä papereihin, koska luulisi edes nykyisen vakoiluosaston erottavan asevelvollisen ja ammattisotilaan passit toisistaan. Liian vaikeata? Käräjäoikeudelle olen jättänyt seuraavanlaisen vastineen näistä Halla-ahon ja Lehdon väärennöksistä myös senkin takia jo, että puolustusvoimien vakoiluosasto ei nyt joutuisi yhä vaikeampaan tilanteeseen julkisuudessa ja oikeuskäsittelyssä, missä se jo on muutamamien henkilöiden töppäilyken ja edesottamuksien takia , koska Halla-aho oli merkinnyt Vaasan Vakoiluosaston jäsenen nimen papereihin ”todistajaksi”: ”Arvon Käräjäoikeus, pyydän tuomioistuinta hylkäämään vastaajan kaikki seitsemän todisteen suullisen tuomioistuin edelleen käsittelyn 29.4.2002 niihin tarkasti tutustuttuanne, koska ne ovat samaa aksenttia ja luokkaa, mitä Halla-aho on yhdessä Seppo Lehdon kanssa jo aikaisemmin nettiin herjakansioon jo yhdessä tuottaneet, mistä syyttäjä vaatii Halla-aholle rangaistusta.”
Olen myös kutsunut tai paremmin minulla on ollut hyvin suuri kunnia kutsua itse Suomen Marsalkka Mannerheimin luottomiehen; 1930-luvun Hämeen ratsuväkirykmentin pitkäaikaisen komentajan eversti M. Tiiaisen valtiotieteen maisteri Kai-Henrik pojanpojan todistamaan detaljina mm., että minä henkilökohtaisesti upseerisuvun suvereenia jäsenenä ja suvun haaran päämiehenä kyllä erotan asevelvollisuus ja ammattisotilaan passit täysin toisistaan, enkä esittäisi varusmiespalveluspassia ammattisotilaan passina. Hän on lupautunut ystävällisesti mm. tähän asiaan ja saapuu oikeuskäsittelyyn 29.4. Marsalkka Mannerheim nimitti muuten isoisä Tiiaisen Suomen sotainvalidien veljesliiton ensimmäiseksi puheenjohtajaksi, missä tehvässä hän oli 29.8.1941 kaatumiseensa saakka Viipurin takaisinvaltauksessa. Näitä ei voi koskaan unohtaa. Kiitokseni ei voi korvata asiaa.
Muita henkilöitä tai ryhmiä en ole kutsunut tuomioistuimen 29.4.istuntoon, vaikka puhelinkuulusteluja ontehty ja mitä tulee yleisiin ja julkisiin mainintoihin kansallismielisten Väinö Kuismasta ja Mäenpäästä tilaisuudessa, niin ne eivät liity minuun ja en ole käynyt heidän kanssa mitään keskusteluja paikalla olostaan. Vaikka yleisössä olisi tällaisia lieviä häiriöherkkiä tyyppejä, niin minusta itsestäni ja apulaisistani on ehdottoman enemmän kuin tärkeää noudattaa mitä suurinta asiallisuutta oikeusprosessissa, eikä provosoitua sen enempää vastapuolen kikkailusta kuin myöskään omien ”tukijoukkojen” läsnäolosta.
En ole kutsunut heitä. Päinvastoin: Oikeudenkäynti ja tilanteen asettelu kertoo sen, että kaikkien konservatiivien voimien on sanounuttava täysin irti tulevaisuudessa Suomen ko. äärioikeistosta, joka identifoi oman kulttuuripohjansa itäänpäin. Se on meille vierasta. Tämä on minun henkilökohtainen mielipiteeni. Kaikki tekniset vaaliliitot tai ehdokasasettelut näiden äärioikeisto voimien kanssa on torjuttava mm. Suomen eduskuntavaaleissa keväällä 2003. Kansallismieliset saavat jäädä odottamaan pelastustaan Venäjältä yksin …
Olen toimittajien käytössä, jos juridispitoiset ylläesittämäni kommentit kiinnostavat mediaa sitten enemmän tuomioistuin käsittelyn jälkeen. Kiitos.
Asianomistaja: KvG
klaus.grewendorp@sci.fi
kotisivu: http://www.saunalahti.fi/vaino2

Presidentti Halonen kommentoi:
Ryssän Tehtaankadun suurlähetystön inhottavat ryssäläiset panivat Klaus Petri Juutilaista iljettävillä ja haisevilla ryssänkyrvillään porukalla perseeseen kiitokseksi Suomen kansallismielisiin kohdituvasta mustamaalauksesta.
KJ kuulemma huusi kun lahtiin vietävä sika kun iljettävää ryssäläismakkaraa höylättiin luonnonsuolessa. Tehtaankadulta hevosnaama oli lähtenyt mielipuolinen virne naamassaan.

Klasu jatkaa oikeudenkäynnistä:
Tampereen Oikeustalolla on valaisutarkastus ennen istuntoa, jolloin kaikki metalliesineet paljastuu paljastimessa, jonka alta kuljetaan. Kaikki osanottajat vastaajat ja asianomistajat joutuvat kulkemaan tuon ”raamin” läpi.
Annan näin Seppo Lehdolle huomattavasti etumatkaa kaikkien edessä, koska hän ei tule osallistumaan ko päivämäärän istuntoon ja voi tuoda aseitaan mukanaan toisin kuin minä; yritän kyllä saada hänet Lassilan tapaan vastuulle samassa prosessissa myöhemmin, tosin vain näin aluksi Nuivaniemen psykiatrisen sairaalan neljän kuukauden tutkintaan, jonka tulosten mukaan yhteiskunta päättää sitten hänen tulevasta kohtalostaan. Lehdolla on jo yksi mielentilatutkimus takana tuomioistuimen määräyksestä.
Kannattaa huomata kuitenkin tässä tärkein eli Seppo Lehdon soturimaine eli jos hän ei ota taistelukutsuani vastaan hänen puheet voidaan kuitata enemmän kuin täysin siksi, mitä koko mies itsessään jo on täysin …
KvG

Oikeutta Eläimille Ry. tiedustelee:
Onko sikoja ja lehmiä nussiva Klaus Petri Juutilainen Tampereen Tesomalta jo pidätetty eläinsuojelulakiin vedoten.
Oikeutta eläimille ry.

Lastensuojelun Asialla tiedustelee:
Olemm kuulleet että Klaus Juutilainen tunnettu eläimiinsekaantuja ja pedofiili olisi yhteistyössä Olavi Mäenpään ja Väinö Kuisman kanssa – Pitääkö paikkansa
Lastensuojelun Asialla

Presidentti Halonen kommentoi:
Nussivatko Väiski ja Ola toistensa lisäksi myös Klaus Petri Juutilaista, tunnettua eläimiin sekaantujaa ja pedofiilia?
Hämmästelemme syvästi

Klasun raportti oikeudenkäynnistä 29.4.2002:
Oikeusprosessi on yhä pahasti kesken, mutta joitakin hyvin yleisluontoisia huomioita voimme kuitenkin tehdä tapahtuneesta; mm. poikkeuksellisen vahvat poliisiosastot olivat aktiivisesti liikkeellä 29.4., koska joitakin uhkauksia oli tehty. Itse en ole tutustunut sähköpostiini, eikä siitä ole annettu minulle vielä analyysiä ja en osaa näin ollen vielä arvioida syitä poliisien vahvaan läsnäoloon.
Ketkä olivat todennäköisten uhkauksien takana? Ketkä spammaavat jatkuvasti?
Teemu Lahtisen ei valaehtoisen lausunnon mukaan allekirjoittanut spammaa jatkuvasti …
Oskari Lehtinen ei ollut tästä varma tuomioistuimen edessä. Oskari oli posiitivinen yllätys; kohtasin hänet ensimmäisen kerran siellä ja mies ainakin kertoi totuuden tuomioistuimen edessä, eikä valehdellut. Hyä, Oskari!!! Aina totuuden puhijia arvotetaan, Oskari.
Poliisit olivat kuitenkin vain vastaajan joukoissa läsnä ennen prosessin alkua. Yhteensä kolme poliisia sisällä. Ulkona näin yli viisi poliisia, mahdollisesti heitä oli ainakin 10 kpl. valmiina, koska en voinut nähdä maijan takapenkeille niin selvästi kuin vain yhden tunnistaen. (Olen likinäköinen, toisaalta en tarvitse laseja näkötestien mukaan mm. auton ajoon) Prosessin siirtyessä poliiseja ei ollut enää läsnä, koska eräs suur-suomalainen häirikkö pidättyi pois todistamasta, vaikka Halla-aho oli kirjannut hänet mukaan.
Seppo Lehto ei uskaltautunut todistamaan ja eräs tuttavani tiedusteli asiasta tauolla, mutta jo tuttua ja tunnettua syytä en tahdo toistaa tällaisessa yhteydessä siitä, että Lehto ei ollut paikalla. Se Tahdon Riemuvoitto …
Prosessi on vielä hyvin pahasti kesken; Halla-aho sanoi lopuksi puolustuksessaan tuomioistuimelle (jonka sai täysin häiriöttä esittää kokonaisuudessaan), että älkää ikinä antako tällaisten miesten, niinkuin minä voittaa asiassa tuomioistuimessa; oikeudessa hän toisti samat valheet, joita tullaan myös muista yhteyksissä myöhemmin käsittelemään niiden keskuudessa joiden psyyke on laskenut parapsyykkeen tasolle …
Ehkä juuri se Halla-ahon ”Isänmaallinen Sota” jatkuu ja minä käyn hänen mukaan tapaamassa Hitleriä, vaikka en ole kansallissosialisti (Hän väitti avoimesti oikeudelle, että tapaan Hitleriä)
Halla-ahon sitkeydestä vastustaa minua loppuun saakka ansaitsee arvostukseni. Siinä miehessä on ideologiaa ja sitä on arvostettava, vaikka se käy armotta minun päälle vaikka puhtailla valheillaakin. Kiitos.
Klasu

Presidentti Halonen kommentoi:
Onko oikeudessa valehtelevan Klaus Petri Juutilaisen näkö heikentynyt liiaallisen runkkaamisen seurauksena?
Klus-Rotta kun ei ole koskaan päässyt pillun päälle.

Legioona Grewendorpin lehdistötiedote:
TODELLINEN VAPAAJOUKKOTIEDOTE
Tämä on Teille Legioona Grewendorpin yleinen sotilaallisen lyhyt tiedotus internet-aalloilla suomen kielellänne; me vapaajoukkolaiset taistelemme täysin hallituna voimana ja perinteellisenä eurooppalaisena sotilaallisena Vapaajoukkona täyden järjestyksen, lain, turvallisuuden ja kurin puitteissa koko Euroopassa. Turvallisuus on pääteemamme ja tarjoamme Teille sitä. Tarjoamme sitä yhteiskunnalle, joka kärsii voimattomana häiriöherkistä tyypeistä ja ei voi lopultakaan tehdä mitään heidän ojentamisekseen. Hierarkiamme on täysin 100% sotilaallinen ja pyrimme poistamaan ne eri vaikuttavat häiriötekijät keskuudessamme, kuten erään enemmän kuin täysin kurittoman suur-suomalaisen äärioikeisto aktivistin keskuudestanne, koska ns. normaalikeinot eivät yhteiskunnassa sovi ko. tehtävään tai sen suorittamiseen, mutta päinvastoin legioonalaisten henki sallii tämän syöpäsolun täsmä poisleikkaamisen. Muiden kanssa menettelemmme tarkasti oikeudenkäynneillä, kuten on tunnettua.
Legioona ja Vapaajoukkokomentajamme on Klaus von GREWENDORP.
Häntä seuraa jo näissä vapaajoukoissa täysin lojaalisisti mm. moni kuuluisa maamme upseerisuvunjäsen, niinkuin tiedätte. Ehdoton tavoitteemme on saada myös jokainen entinen Ranskan muukalaislegioonalainen omaan uuteen legioona Grewendorpiin maassamme. Moni muukalaislegioonalainen on joukosamme jo ja yhä useampi informoitu meistä. Vapaajoukon tehtävät ovat pääasiallisesti sotilaallisia ja yhtymämme on toistaiseksi hierarkisesti itsenäinen; valtio valtiossa. Poliittinen päämäärämme on Saksan ja Ranskan johtaman poliittisesti täysin yhtenäisen demokraattisen Eurooppa turvaaminen, jota johtaa saksalainen monarkki maineikkaammasta Saksan hallitsijasuvusta, joka tavoittelee aktiivisesti valtaa Euroopan asioiden järjestämiseksi tänään.
Legioona Grewendorp tulee liittymään yhtä tiiviisti kuvaan mukaan kuin saksalais-ranskalainen Kaarle Suuri Panssaridivisioona tulevaisuudessa.
Uskomme myös täysin varmuudella Iso-Britannian liittyvän tähän voimaakseliin, kun maata tulee hallitsemaan kuningas Kaarle (Charles) pian tulevaisuudessa. Liittiminen akseliin on enemmän kuin toivottua, kun poliittinen tilanne selkiytyy yhä enemmän.
Ideologiamme on tarkasti eurooppalaisissa ritarikunnissa, joiden kautta aina ja toistuvasti Euroopan suuruuden hetket ovat koettu. Kannatamme myös hyviä suhteita suureen Arabian maahan; mm. Saudi-Arabian kuningashuoneeseen, jolle hankimme haukkoja eurooppalaisen tradition mukaisen metsästyksen jatkamiseen. Kannattavan haukkojen välitys-liiketoiminnan jatkamiseksi voimme käyttä haukkojen pyydystykseen erään suur-suomalaisen perheen raaka-ainetta.
Varoitamme samalla avoimesti myös sekä USA:ta että Israelia vakavasti sodanlietsomisesta Lähi-Idässä. Tilanne siellä ei ole asein ratkaistavissa, kuten edelliset tahot esittävät nähdyillä toimillaan ja valmistelevat suurta muuta sotaa Lähi-Itään. Eikä kaksi suurta sotaa jo Euroopassa riittäneet? Jos kolmas syttyy me ammanne sen heidän käyvän sekä Lähi-Idän että USA:n maaperälle. Ulkoeurooppalaiset voimat eivät tuo enää kolmatta sotaansa mantereellemme.
Me olemme paljon viisastuneet ja esitämme tänään, että joukkojamme ei lähetetä Euroopasta Lähi-Itään. Me emme ole ja emme ole olleet sodan valmistelijoita. Asialle on täysin poliittinen tuki sekä Ranskan (Chiracin konservatiivit) ja Saksan konservatiiveissa (CDU/CSU), jotka ovat ilmoittaneet selvän kantansa, että euroopplaisia joukkoja ei lähetetä missään olosuhteissa ja koskaan Lähi-Itään. Tilannetta ei voi ratkaista asein.
Toisin on kuitenkin erään suur-suomalaisen aktivistin kohdalla; asia ratkaistaan vain asein ja joka tunnetulta suunnalta meidän puolelta. Suur-suomalainen syöpäsolu tullaan poisleikkamaan yhteiskunnasta; juurineen myöten.
RISTO HIETALA
(tiedottaja)
Legion Grewendorp

Jarmo Manner tiedustelee Klasusta:
Mikähän tämän Juutilaisen taistelukokemus ylipäätään on? Mies lievästä maanpuolustushenkisyydestään huolimatta ei mainitse sanallakaan omista armeija-ajoistaan.
Jake

Klasu vastaa:
Armeijassa ei saada oikeata taistelukokemusta; sitä saadaan kun vedetään Kolumbian ”vasemmistosissejä” kunnolla turpiin! Tulkaa vaan mukaan, jos uskallette pikku-bubit?
Hah…hah … armeijassa oltiin 15-vuotta sitten; ajat ovat sitten paljon muuttuneet ajan myötä! … Olkaa Te vain alikessuja tai vastaavaa! Hah … hah … tai sitten jopa Mannerheim-ristin ritarin perillinen niinkuin herra Berg. Minä en ole mikään perillinen … saati Mannerheim-ristin ritarin …. Minä sain kenraalilta ohjeita tänään! Saitko itse? Saiko Suomen eversti taso? Tai tyytyikö puolustusministerin tiedotteisiin? Joten se siitä pikku lapsukaiset. Opettelkaa ensin kantamaan korkeita kunniamerkkejä, kun tulette tänne suuntaan vähääkään isottelemaan sen enempää, sillä on niitä armeijoita muitakin kuin pikkuruinen, mutta sitäkin tulisempi Suomen armeija Euroopassa. Vai? … Eikö olekin? Vai?
Minä nauran Teille niinkuin useimmille, jotka väittävät olevansa ”jotakin” muiden edessä …. Eniten nauran mm. tämän päivän ”lentäjille”, jotka väittävät olevan jotakin nykyään lennostoissa. Ette Te ole kuin pikkupoikia; bubeja, niikuin sanoin eräälle …

Klaus von Grewendorp

Jarkko Huttunen kommentoi:
Kansalainen Juutilaisella ei taida olla käytännön kokemusta sen enempää Kolumbiasta kuin Perustakaan, kun näyttävät menevän sekaisin. Kolumbiassa 90-luvulla vasemmistosissejä suurempi ongelma on ollut huumekuninkaat ja heidän yksityisarmeijansa. mm. kirja Gabriel García: Noticia de un secuestro kertoo aiheesta.

Jarmo Manner kysyy Klasulta:
Kysymyksiä Klaus Juutilaiselle alias von Grewendorp
a) Olitko armeijassa?
b) Missä joukko-osastossa ja minkä koulutuksen sait?
c) Mikä on kuntoisuusluokkasi ja sotilasarvosi?
Mielenkiinnolla
Jarmo Manner
Reservin korpraali
Kirjuri ja hätätilassa kiväärimies

Presidentinkanslia kommentoi:
Poikamies Klaus Petri Juutilainen Tampereen Tesoman Viröntörmänkadulta on hyvä ja vastaa Jarmo Mannerin esittämiin asiallisiin kysymyskiin.
Vai eikö ”eversti pumppuhaulikolla” ole rohkeutta kertoa totuutta?

Presidentinkanslia jatkaa:
Rampa varis Klaus Juutilainen voisi samalla kertoa myös kuinka monta kertaa on työntänyt pienikokoisen elimensä ihmisnaisen emättimeen – Veisun lehmien ja sikojen vittuja ei lasketa, eikä myöskään gummibarbaroita.
KJ on jossain ”tiedotteissaan” kertonut omaavansa tyttöystävän. Epäilemme vahvasti että ko., tyttöystävän nimi Mansikki, Mustikki tjmv.
Tynkäelintään KJ olisi kuulemma kovasti aikoinaan halunnut näytelllä SL:lle saunassa, mutta varovaisena mihenä SL kieltäytyi selvästi miesseksiin taipuvaisen KJ:n saunakutsusta ja katkaisi muutenkin yhteydenpitonsa ko. seksuaaliseen ahdistelijaan. Sem jälkeen onkin Tesoman rampa varis jatkanut itsepintaista SL:n ja tämän perheen vainoamista.

Jussi lähestyy Klasua 2.5. 2002:
Terve, Klasu!
Koska tämä keskinäinen riitelymme alkaa mielestäni mennä liian pitkälle ja koska en mitenkään välttämättä halua vaikeuksia sen paremmin itselleni kuin sinullekaan, ehdotan sovintoa.
En ryhdy spekuloimaan sillä, mitä Tampereen käräjäoikeus päättää, enkä myöskään sillä, mitä myöhemmin tänä vuonna tulee tapahtumaan Helsingin käräjäoikeudessa, mutta näissä prosesseissa on tietty riski sekä sinulle että minulle. Jos vedät syytteesi pois Tampereelta niin, että minä saan asiasta ilmoituksen ennen tiistaita, minä vedän oman ilmoitukseni pois Helsingin syyttäjältä.
Tätä riitelyä on mielestäni turha jatkaa. En lähetä tätä viestiä kinastelumielessä. Jos tarjous kelpaa sinulle, ilmoita siitä ajoissa. Uskon, että molemmat hyötyvät siitä. Keskinäisen suunsoittomme voimme sopia lopettavamme tähän.
Terveisin
Jussi

Klasu vastaa:
Tervehdys Jussi!
Ehdotuksesi ansaitsee kunnioitukseni samaten kuin esiintymisesi (jos tipauttaisin valheet pois)
– Kysymys on nyt siitä kuka korvaa sen, että olen menettänyt edustussopimukseni rakennustehtaan kanssa (?), joka oli sovittu pikkukohtia (!) myöten keväällä 2001 (Siis se, että alamme käyttämään tehtaan tuotteita rakentamisessa) Kun tarpeeksi jo muutenkin anti-germaaneille sinne kertoo, että tapaan Hitleriä jne. epäilyiden herääminen on enemmän kuin varmaa.
He kun eivät osaa edes erottaa kunnolla, mikä ero on Wilhelm II ja Hitlerillä; katsoivat, että Preussi oli syynä II maailmansotaan ja se leikattiin sitten pois. Hitlerin syyllisyys ei riittänyt. Kun tämän päälle tulee sellaisia kirjoituksia, että tapaan Hitleriä niin asia lienee siellä selvä; ei liikesuhdetta sellaisen kanssa. (Tapaamisista Hitlerin kanssa informoit taas oikeutta 29.4. ja niinkuin Sisun parasivut informoivat yleisöä; voi tulla vielä kalliiksi)
Toiseksi WSOY:n opintomateriaalikeskus on laittanut kirjoittamani opintomateriaalin pois.
Kerrannaisvaikutuksia on edes vaikea arvioida … vielä nyt.
Mielestäni kysymyksessä on ollut kohtuudella törkeä kunnianloukkaus ja tulet näin ollen saamaan hyvin lievän tuomion siitä, mitä haittaa nyt on tapahtunut. Reaali elämässä.
Ilman näitä todella tapahtuneita haittoja ja mahdollisia kerrannaisvaikutuksia olisin sopinut asian kanssasi nyt, koska minulla ei ole persoonaasi vastaan; paitsi se, että valehtelet melkolailla vrt. kirjeeni morsiammellesi, tapaamiset Hitlerin kanssa jne.
Ystävällisin terveisin
Klasu

Klasu jatkaa:
USA:n uutispalvelin:
http://www.Grewendorp.smokescrack.net/
http://www.Grewendorp.pieceofshit.net/
http:// www.Grewendorp.isalesbian.net/
Totean yhä tässä, että laissa on myös kohta jatketusta ja törkeästä kunnianloukkaamisesta.Professori Mustajokikin ilmoitti minulle kerran tämän asian olevan kunnossa, mutta seuraavana päivänä aineisto oli yhteensä kolmella serverillä?
Seppo Lehdon kielitaito ei riitä asiaan; enkä väitäkään että olisit ottanut itse yhteyden WSOY.hyn, vaan sitä, että väität minun tapailevan Adolf Hitleriä ainakin oikeudessa 29.4., Suomen Sisu tekee sitä omilla parasivuillaan. Lisäksi saman asian olet esittänyt rakennustehtaalle, jonka tuotteita minun piti alkaa myymään ja joista sovimme rahoituksen, tyypin jne. osalta. Kaikkia kerrannaisvaikutuksia en pysty vielä toistaiseksi arvioimaan tapahtuneesta häiriöistä; todistajasi Teemu Lahtinen väitti tai vahvisti mm. oikeudessa, että minun kautta tulee kymmeniä tuhansia häiriöposteja …
Oikeudenpäätöksellä ja tuomion suorittamisella me olemme vasta sujut; koskien yhtälailla minun tekemisiä, jotka ovat olleet kotisivulla ei sellaisilla, jossa päätoimisesti keskustellaan (niinkuin herjasivusi), koska jonkinlainen krooninen valehtelusi jatkuu ”parhaan ymmärrykseni mukaan en ole valehdellut” Mahdollista tietysti on, että päätöksenkin jälkeen asia jatkuu toimestasi ,,,
Minä en ole alunperin odottanut voittoa, vaan huomautin jo prosessissa, että voit saada vapauttavan tuomion.
Ystävällisin terveisin
Klasu

Klasu raportoi oikeudenkäynnistä:
Periaatteessa asian I erä nähdään Tampereella huomenna 7.5., jolloin tulee Käräjäoikeuden päätös. Katsotaanpa nyt tarkasti Helsingin yliopiston slaavilaisen osaston puoleen vieläkö järjestävät voiton tanssejaan vai mitä sitten tekevätkään siellä huomenna.
Minähän olen lähtenyt tähän taisteluun maassamme altavastaajana vrt. kyseenäolevaan osastoon ja sen historiaan. Hehän täällä ovat määränneet ja takavarikoineet omaisuutta lain vastaisesti.
Sama juttu myös toisella rintamalla: II erä käynnistyy pian liittymättä tuohon edellämainittuun oikeusprosessiin; asiaa on jo valmisteltu ja täysin pohjustettu. Siinä on kysymys ehdottoman vankilatuomion järjestämisestä eräälle suur-suomalaiselle aktivistille. Tästä en neuvottele ja kohteen roskaposti vaikeuttaa vain tämän asemaa.
Ja jos presidentinkansliakin postittaa kymmeniä Lehdon viestejä takaisin vihaisena hänen lähetyslistalleen niin eiköhän jotakin voida pian järjestääkin? Varma en ole, koska järjestelmässämme tuomioistuimet ovat riippumattomia ja hyväpä niin, koska muuten järjestelmä ei edes toimisi.
III erä käydään siitä sitten onko germaaneilla Suomessa täydet etniset oikeudet Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimessa; jos ei ole niin siitä tulee aika suuret korvausvaatimukset. Tosin monet muutkin maat katsovat asian niin olevan, että heillä ei ole etnisiä oikeuksia Euroopassa; vrt Tsekki tai maamme suur-suomalaiset. Etniset perusoikeudet lienevät selvät terveellä järjellä varustetuille.
Kuitenkin indo-germaanit ovat Euroopan määrällisesti suurin etninen ryhmä.
Kuka pilaa mitä kuka sitten ei; eiköhän asia katsota reaalimaailmassa eikä toiveajattelun puitteissa jossakin pieneekin pienemmässä paikallistasolla. Minulta ei tule enää tippaakaan armoa oikeudessa tai muualla koskien Teidän edesottamuksia, joiden kanssa asiat ovat nyt vireillä.
Klasu

Presidentinkanslia kommentoi:
Klaus Petri ”Jakkara” Juutilaiselle on luvassa ehdoton vankeustuomio eläinrääkkäyksestä ja pedofiliasta.
Kantajina toimivat Pyynikin hurrikoulu ja Veisun maatalousoppilaitos.

Eero Kuparinen Turun yliopistosta ilmoittaa vierailuluennosta:
Arkkiherttua tri Otto von Habsburg luennoi Turun yliopistolla 7.5.
Turku 7.5.2002
Turun yliopiston kunniatohtori, arkkiherttua tri Otto von Habsburg pitää Turun yliopiston yleisen historian ja Italian kielen ja kulttuurin kutsumana vierailuluennon aiheesta ”Europe beyond frontiers – Old and new models” tänään tiistaina 7.5.2002 klo 18.30 luentosalissa IX (Luonnontieteentalo I).

Presidentti Halonen tiedustelee:
Aikooko Klaus ”jakkara” Juutilainen saapua paikalle lypsyjakaransa kanssa ja ottaa suihin parasiitti-käppänältä.
Vai kutsuuko jutkusika von Habshomon Teivoon hevosia naimaan tai Veisuus lehmiä jyystämään?

Klasu ilmoittaa tyytymättömyytensä käräjäoikeuden päätökseen:
8.5.2002 Klaus von Grewendorp
Arvon Käräjäoikeus!
Ilmoitan tällä kirjeelläni ja sen rajoitetulla sisällöllä tyytymättömyyteni 7.5. annettuun tuomioon 02/1843 tuomioistuin asiassa R 02/389.
Fokusoin tyytymättömyyteni ilmoituksen seuraaviin kirjeeni kohtiin.
TODISTUS
Tuomiosta nähdään, että todistelun kohdalla asianomistajan todistaja valt.maist. Kai-Henrik Tiiaisen todistuksia arvioitaessa on lyhennetty vain muutamaan lauseeseen ja itse suullisessa pääkäsittelyssä käräjäoikeuden puheenjohtaja käräjätuomari Olli Veneskoski esti todistaja Kai-Henrik Tiiaisen asianomistaja kuulusteluni koskien asianomistajan eli minun pitkäaikaisia ja vakiintuneita yhteiskunnallisia käsityksiä, jotka jäivät suhteuttamatta koko asiaan. Motiivit olisivat selvinneet eikä epävarmille tekijöille ja oletuksille ei olisi näin ollen jäänyt spekulaatio tilaa.
Teemu Lahtisella asianomistajalla on syyteharkinnassa hänen kiihoitus kansanryhmää vastaan prosessi, jossa olen mukana, Espoon Käräjäoikeudessa asiaa tiedustellessani taannoin, joten hänen asioiden setviminen ei liene tämän oikeusprosessin päätarkoitus todistelussa, vaan se kuuluu muualle.
Oskari Lehtisen todistukseen on suhtauduttava vakavammin ja se olisi hyvä ollut oikeuden pöytäkirjoista kirjoitettuna kokonaisuutena todistukseen ja myös keskusteluni todistajan kanssa suullisessa käsittelyssä.
Näin ollen kiinnitänkin tyytymättömyyden ilmoittamisessa huomion Suomen Sisu – nimisen äärioikeistolaisen kansallismielisen yhdistyksen ideologiaan; kaikki Halla-aho todistajat olivat mainitun järjestön jäseniä Halla-ahon kanssa yhdessä. Yhdistyshän on tyypillinen kansallismielinen rasistinen yltiö nationalistinen äärioikeistolainen yhdistys (kansallismielisyys identifoitui suomalais-ugrilaisuuteen yhdistyksessä maassamme), joka vastustaa avoimen uhmakkaasti eurooppalaisia arvoja, kuten demokratiaa, mutta kertoo edustavan työläisiä mm. televisio ohjelmassa. Yhdistys on nähnyt mm.Venäjän tulevan roolin pelastavana tekijänä kansallismielisyyden voittoon Suomessa yli eurooppalaisista arvoistamme. Halla-aho itse on muuten ko yhdistyksen aktiivijäsen, joka käy tilaisuuksissa ja ottaaosaa toimintaan.
Kansallismielisillähän on kokemuksen mukaan ja muuten tosi harvoin ja jos koskaan mitään tarjottavaa meille oikeille konservatiiveille ja sillä tavalla ajatteleville patriooteille, jotka yrittämme restauroida maailmaa yhä väsymättä vanhojen, historian ahjossa useasti ja toistuvasti koeteltujen ja tarkalleen ihmisluontoon ja sen asettamien jatkuvien haasteiden sopivien mallien mukaisesti. Emmekä me konservatiivit yritä tunkea ihan kaikkea elämää joka suhteessa omaan utopistiseen hallintomalliinsa, joka on vaikea toteuttaa itsessään yhteiskuntaelämään ilman vakavia erityisiä sivuhäiriöitä. Kansallismielisten teesit mm. ihmisten liikkumisten rajoittaminen maasta maahan ei ole nykymaailmasta, saati sitten vapaakaupan vastustaninen sekä Euroopan että maailman laajuisena. Tästä on taas seurannut johdonmukainen pääomien jyrkkä vastustaminen kansallismielisessä liikkeessä. Talouselämän vaikuttajien piirissä sanalla talouden kansallistaminen on hyvin synkkä maine, joka ei kuulu eurooppalaiseen arvojärjestelmään Nationalistit esittävät tosin paljon demokratia kritiikkiä, mutta aina on tässäkin muistettava, että heidän oma vaihtoehtonsa demokratialle ei ole meidän konservatiivien tarkoittamassamme mielessä traditionaalinen autoritaaris-patriarkaalinen malli, vaan totalitaarinen konformistinen pakkopaita. Aatehistoriallisesti nationalistit kuuluvat näin ollen selvästi politiikan vasemmallelaidalle. Sen synty liittyy tiiviisti Ranskan vallankumoukseen. Näin ollen onkin luonnollisista, että nationalismi on perinteisesti elänyt kiinteässä hyvinkin symbioosissa erilaisten hämärien vapaamuurarihenkis-antiklerikaalis-demokraattissosialistien vallankumousliikkeiden kanssa. Usein on myös niin, että kansallismieliset jyrkästi vastustavat pääomaa kansantalouden kansallistamisidean takia. Pääoman vastustaminen luo tietysti sivuhäiriköitä taloudessa, jos se on ehdotonta, niinkuin kansallismielisillä on ideologian mukaan.
Jos tarkastelemme nationalismia vaikka Saksassa 1800-luvulla huomaamme, että se on selvästi ollut keskiviivan vasemmalla puolella oleva ideologia. Suomen kansallismieliset eivät vakuuta minua ja eivät myöskään juuri äänestäjiä. Varsinkin kansallismielisten yksimielinen vaatimus germaanien kotimaisten etnisten oikeuksien poistaminen perustuslaista päällimmäisenä päämääränä asettaa ko. ryhmän ei-eurooppalaiseen kastiin maassamme ja Euroopassa.
RIKOKSEN TEKO JA OIKEA TAPAHTUMINEN.
Arvon Käräjäoikeus! Kiinnitän tyytymättömyyden ilmoituksessani myös Teidän huomion rikoksen tapatekoon ja tapahtumiseen; teon jatkuvuus (melkein yksi vuosi) täyttää myös törkeän kunnianloukkaus lakikohdan vaatimukset laissamme. Käräjäoikeus toteaa aivan oikein, että osa teksteistä on asianomistajan kirjoittamaa, kuten olen itse myöntänyt tuomioistuimen edessä, mutta tuomioistuin kiinnittää tuomiossaan huomion, että suurin osa nimiini laitetusta on jonkin muun kirjoittamia viestejä. Todennäköisesti, kantansa mukaan tuomiossa.
Käräjäoikeus esittää kuitenkin väärin ilman mihinkään käräjäoikeuteen toimitettuun todisteeseen perustaen tuomiossaan, että tekstit ovat olleet luettavista keskusteluosoitteista ennen Halla-ahon kansion muodostamista ja Halla-ahokaan ei ole näin ollen toimittanut oikeuteen mitään sellaista todistetta, että tekstit olisi poimittu mm. professori Ari-Matti Nuutilan Lakitieto 2002- kirjan tarkoittamilta keskustelupalstoilta, jotka täyttävät joukkotiedotusvälineitten mitat ja Nuutilan esittämää rikoksenteko tunnusteistoa ei voida näin käyttää. Tapahtunut päinvastoin. Näinhän asia keskusteluosoitteista ei ole koskaan ollut, vaan kirjoitukset ovat lähetetyt sähköpostispammina eteenpäin presidentinkanslian lähettämän kirjeeseeni liittämäni liitteen tavan mukaan häiriöpostina. Syyttäjä oli mm. numeroinut syyteaineistoon kuuluisan lentomestarin ja Marskin Ritarin nimellä kirjoitetun sähköpostispammin, jolla tavalla muutkin viestit ovat kertyneet Halla-ahon päätoimittamaan kansioon. Tämä tapa ei täytä vakiintunutta keskustelupalstaa.
Vielä raskauttavampaa on jäänyt tuomiossa huomiotta: Jussi Halla-aho on pitänyt myös erinäisiä aktiiveja kirjoituskilpailuja, jolloin hän on pyytänyt lähettämään hänelle kirjoituksia kansioonsa julkaistavaksi asianomistajasta. Kaikki Halla-ahon itsenäisesti ylläpitämän kirjoituskilpailun kirjoitukset ja tuotokset olivat numeroitu yksityiskohtaisesti syyttäjä Esa Ahon syytteeseen tuomioistuimelle nähtäväksi. Mielestäni tuotokset täyttävät törkeän kunnianloukkausen vaatimukset laissa; tuomioistuin itse viittaa, että itse syyttäjän esittämät tekstit ovat loukkaavia tuomiossaan. Ei mikään näistä teksteistäkään ole ollut aikaisemmin missään Nuutilan tarkoittamilla keskusteluryhmissä nähtävillä, vaan itse Halla-aho oli tilannut ne näytteille kansioon omalla henkilökohtaisella ilmoituksellaan toimeenpantavasta kirjoituskilpailusta. Kirjoituskilpailunkaan tulokset eivät ole olleet siis näytteillä missään keskustelupalstalla aikaisemmin, vaan ne toimitettiin ei sähköpostispammina Halla-aholle- Tässä viittaan tarkasti Halla-ahon toimittamaan todistusaineistoon käräjäoikeudelle, missä ko kirjoituksia ei ole keskustelupalstoilla aikaisemmin ollut..
Arvoisa Käräjäoikeus uskoo myös, että itse Halla-aho ei ole kirjoittanut mitään kansioon. Näin asia ei ole ollut ja hän on jopa pitänyt omaa itsenäistä keskustelupalstaa kansiossa, jonne hän kirjoitti ja jota palstaa hän itse päätoimitti; palstalle kirjoitettiin hyvin aktiivisisti. Näin ollen Halla-ahon omia kirjoituksia on ollut erittäin paljon allekirjoittaneesta ja monia ehkä satoja muista, jos lasketaan hänen henkilökohtaiset kommenttinsakin eri kirjoituksiin palstan hyvin aktiivisena ylläpitäjänä. Muistan erityisesti mm. hänen siellä pitämät saksan kielen ”oppitunnit” koskien prepositioita ja niiden jälkeen datiivia sekä substantiivin ja proniminin kohdalla. Muistan asian erityisen tarkkaan, koska Halla-aho ei itse taitanut asiaa. Eli käytin siellä julkaistussa kirjoituksessa nach Ihrem Raum, eli der Raum. Siis im Raum, nach eigenem Raum etc. – Allekirjoittaja käyttää yleensä aus, bei, mit, nach, seit, von ja zu – prepositioiden jälkeen datiivia sekä substantiivin ja pronominin kohdalla. Koomisemmaksi asian tekee vielä se, että olen seurustellut naisen kanssa, joka puhuu äidinkielenään saksaa ja isäni suku on tullut Tanskan saksankieliseltä alueelta maahamme aikaisemmin.
Kiinnitän myös vielä erikseen tyytymättömyyden ilmoituksessani huomion Käräjäoikeuden tuomion kohtaa, jossa se lainaa sanatarkasti profesori Nuutilan Rikosoikeuden perusteosta WSOY Lakitieto 2002, jossa keskustelupalsta, jossa on paljon kävijöitä vastaa tarkalleen joukkoviestintä, joten esittämäni korvaussummat kunnianloukkaamisesta ovat olleet hyvin paljon alaspäin verrattuna Helsingin käräjäoikeuden päätöksiin.
Sen sijaan todistusaineistossa toteennäytetty sähköposti spammi ei vastaa joukkotiedotusvälinettä, koska sellainen ei ole mikään keskustelupalsta; näin ollen Halla-aho ei ole toimittamassaan todistusaineistossa viitannut yhteenkään keskustelupalstaan, josta hän olisi tekstit poiminut. Näin ollen tuomioistuimelta puuttuu kokonaan perusta tai arvioltaan, koska todisteita ei ole toimitettu keskustelupalstasta, josta kirjoitukset ovat poimitut kansioon. Päinvastoin. Kaikki julkaistut tekstit ovat olleet sähköpostispammia, mihin Halla-aho itsekin on viitannut. Näin ollen Nuutilan rikoksen määritykseen esittämä tunnusmerkistö ei täyty käräjoikeuteen toimitetussa todistusmateriaalissa.
Halla-ahon olisi pitänyt myös varmistua tietojen oikeellisuudesta ottamalla allekirjoittaneeseen yhteyttä ennenkuin julkaisi tekstit. Tuomioistuimen kanta, että Suomen Sisun tilaisuuksissa käyvä jäsen Halla-aho ei ole tuntenut tai nähnyt minua aikaisemmin ei riitä perusteeksi asian varmistamisen laiminlyöntiin. Pikemminkin teossa kuvastuu vahingonteko päämääränä sellaista kohtaan, jonka ideologia on toinen. Tuomioistuin jättää asian auki olisiko Halla-ahon pitänyt tarkistaa tekstit, tai sitten jopa hyvin loukkaavat tekstit, jotka olisin itsestäni kirjoittanut, mutta kyllä hyvien tapojen mukaista olisi ollut varmistua asiasta semminkin, koska olin tehnyt asiasta rikosilmoituksen ja asia jatkui muuttumattomana.
Asiassa laadittu toimituskirja voidaan toimittaa postitse ilmoittajalle.
Kunnioittavasti
Klaus von Grewendorp

Presidentinkanslia kommentoi:
Onko saksalainen tyttöystäväsi lehmä vai emäsika? Vai onko kyseessä peräti jalosukuinen tamma?
P.S. oikeuden tuomio oli oikeudenmukainen ja vastasi täysin odotuksia, joten lopeta pulunnussija melskaamisesi tai voi itsekin päätyä perse edellä Sorsalampeen.

Myös Rommel kommentoi:
Pitää kyllä järjestää se M1-lähete. Ihanko tosissasi uskot jonkun loukanneen ”sotilaskunniaasi”? Kerronpa sinulle muutamia tosiasioita:
-Sinulla ei ole sotilaskunniaa, sillä palvelusta B-miehenä huoltokomppaniassa ei lueta erityisen kunniakkaaksi.
-Kuumatkasi eivät ole todellisia.
-Oikeuslaitos ei ole kiinnostunut suvustasi tai kuumatkoistasi.
-Olet mielisairas.
-Olet loinen: elät yhteiskunnan varoilla, vaikka sairaat eläimet tulisi lopettaa.
-Olet ärsyttävä: typerät vuodatuksesi eivät kiinnosta ketään.
-Olet tyhmä, sillä et millään tunnu tajuavan edellä lueteltuja asioita.

Klasu kiistää hävinneensä oikeudessa:
Mitähän juridisesti voittoon viittaavaa vastaaja Halla-aho näkee jutussaan? Kerrotko edes yhdenkin asian?
Käräjäoikeus ei ole edes kirjannut vastaaja Halla-ahon puolustuksen 1. kohtaa (vrt. kirje 16.3. käräoikeudelle) tuomioon saati sitä sitten oikeuden pöytäkirjoihin. Huomaa, että asia tutkitaan suurennuslasin alla hovioikeudessa myöhemmin.
Halla-ahon puolustuksen kohta 2. oli viesti Pekka Siitoimelle; Siitoin on luvannut tulla todistamaan valaehtoisesti puolustustasi vastaan, että en ole lähettänyt hänelle mitään viestejä ja vahvistamaan osaltaan käräjäoikeuden vahvistaman tuomion, että vain osa kansion viesteistä on kirjoitamiani. Siis, mitä Halla-aho voi laittaa sitä vastaan?
Oikeuden pöytäkirjoissa lukee myös Oskari Lehtisen suhteen tarkkaan, että hän ei voi olla varma spammista. Siis pöytäkirjoissa, jotka luetaan hovioikeudessa. Teemu Lahtinen on hovissa pitkälle jäävi toisin kuin Oskari Lehtinen.
Mitä tulee Halla-ahon sotilaskunniani rikkomiseen, josta tuomioistuin halusi pysyä täysin erossa käsken jokaista laittamaan Halla-ahon A-mok juoksulle (tästä A-mok juoksusta tulen antamaan täysin erillisen vapaajoukkokäskyn lähiaikoina), joka on seurauksena sotilasasioissa väärästä kunnianloukaamisesta (tuomioistuin ei edes kirjannut Halla-ahon esityksiä pöytäkirjaan tai saati tuomioon)
Asia jatkuu hovioikeudessa … Halla-ahon pysyessä vastaajana ja juridisesti näin ollen altavastaajan, jos siis on kysymys Suomen oikeusjärjestelmästä eikä entisen N-liiton.
Klasu

Presidentti Halonen kommentoi:
Kaltaisesi mielisairaalan avohoidokki ei voita yhtään oikeus juttua.
Olet hullu ja sinusta mikä tahansa oikeus näkee sen heti kun avaat suusi.
Kuulemma sinä Klaus Jutkusika itkeä pillit oikeudessa kun höpinöitäsi ei otettu vakavasti

KM-tietotoimiston lehdistötiedote Tampereen oikeudenkäynnistä:
Lehdistötiedote
11.5.2002
Jutkusika Juutilaiselle kirvelevä tappio Tampereen käräjäoikeudessa
Klaus Petri Rainer Juutilainen, lehmiä perseseen nussiva sikakoira joutui nöyrtymään kansallismielisten edessä, jälleen kerran. Tesoman pulunnussijan (tunnetaan myös Rampana Kätnä) naurettavat syytteet Suomen kansallismielisiä vastaan 10 000 euron vahingonkorvusavaatimuksineen menivät kolisemalla nurin. Käräjätuomari ja lautamiehet höröttivät 29.4. vedet silmissä hebrealaista sukujuurta olevan ryssäläisen spermamonarkin ympärileikatuille avaruusseikkailuille ja tarvitsivat viikon lepoloman ennen kuin pystyivät julistamaan tuomion 7.5.
Klaus Petri Rainer Juutilainen, rampakätinen ja tynkämunainen ryssykkä, mies joka ei ole koskaan saanut pillua (jos sianpillua ei lasketa) joutui vetäytymään rajusti onanoiden Tesomalla sijaitsevaan runkkubunkkeriinsa. Kellertävät homekassit heiluivat kevätsäässä ja silvottu tynkä suihkutti epäkelpoa seemiläistä mälliä Tesoman oravien naamoille mitkä vajosivat heti koomaan. Surunvalitteluadressin toimitti kyynelehtivälle Jutkupaskalle Suomen Eläimiinsekaantujat Ry:n hallitus (pj:t Olavi Mäenpää ja Väinö Kuisma, vaseliinivastaava Gideon Bolotowsky). Lohdutusta Jutkurutkulle soi myös tyttöystävä eli gummibarbara.
Klaus Petri Rainer Juutilaisen Espoon ja Tampereen käräjäoikeuksista alkanut tappioputki jatkuu syksyllä Helsingin käräjäoikeudessa missä tuo negrofiili, pedofiili, homo ja eläimiinsekaantuja joutuu vastaamaan kansallismielisiin kohdistamistaan imuttelutarjouksista ja uhkauksista.
Onnittelemme Suomen Sisua ja kiitämme Tampereen käräjäoikeutta Elias Simojoen muistoa vaalivasta suur-suomalaisesta päätöksestä.
KM-tietotoimisto

Presidentti Halonen kiittää:
Kiitämme KM-tietotoimistoa Klaus Petri Juutilaista koskevasta asiallisesta tiedottamisesta.
Kertokaa meille jatkossakin jakkaramiehen toimista
Halosen vittu (e-mail)

Lehto ratkoo Palestiinan kysymystä:
Ratkaisu ”Palestiina-ongelmaan” miehitetystä Karjalalasta 10.5.2002
Veretön ratkaisu ”Palestiinasta”
Suomelta miehitetyt alueet ovat huomattavasti isommat, kuin ns. säälittävä hiekkalaatikko Palestiina kokonaisuudessaan.
Suomen vasurileninistiseemit ja naurettavat kätyrinsä voinevat saada haastavamman palan yhtymällä vaateisiin suuremman omenan vaatimuksesta eli Suomelta miehittettyjen alueidemme palauttamiseen.
Pikkuomppuna voinemme kysyä Saudi-Arabialta ymv:lta tukea poliittisesti ja taloudellisesti, kun lahjoitamme esim. Metsäpirtin seemiarabien uudeksi Palestiinaksi.
Näin voinemme myös liittyä OPEC:n öljykartelliin ainoana EU-maana.
Tässä sytykkeitä:) … antakaa palautetta, kiitos
Seppo Lehto – miehitettyjen alueidemme palauttaja
PS:) Jospa tällä tempulla saisimme myös Israelin / USA:n tuen sotakorvauksien saamiseksi esim. Kuolan ja Itä-Karjalan liittämisellä Suomeen, koska olemme auttaneet aukaisemaan Lähi-idän ongelman verettömästi?

Presidentti Halonen jatkaa:
Uus-Palestiina voitaisiin perustaa vaikkapa Veinanmeren itärannalle Ryssän luovuttamille korvausalueille.
”Länsirannalta itärannalle” olisi hyvä nimi palestiinalaisten suojeluoperaatiollemme, jonka hedelmänä miehitetyt alueemme palautuisivat ja palestiinalaiset seemit saisivat uuden kotimaan Karjalasta itään.
Ryssäläisten koirien asuttamassa Moskovan oblastissa riittää maata jaettavaksi myös muille sorretuille kansoille. Ratkaiskaamme maapallon kaikki kansalliset konfliktit Moskovan oblasti hävittämällä!

Presidentti Halonen tiedustelee Gideon Bolotowskysta:
Onko jutkuvalehtelija ja paviaani-Putinin kätyri Gideon Bolomolo jo vedetty hirteen silvotusta ja silsaisesta elimestään?

Klasu kiistää väitteet prinsessa Stephanien syyllisyydestä äitinsä kuolemaan:
Asetunpa tässä nyt hyvin jyrkkään puolustukseen, niinkuin uljas jalo ja hyvin taistelunhaluinen ritari, Prinsessa Stéphanien kunnian, aseman ja maineen vuoksi; viimeksi sivusin tätä asiaa tuttava perheen kutsuilla, jolloin he olivat palanneet turisteina Monacosta, jossa suomalaisen matkafirman opas lähti esittämään vastaavaa valheellista kantaa julkisesti Monacossa viime kesänä. Usein lehtimiehet ja paparazzit levittelevät valheita, mutta myös näköjään matkafirmatkin tänään.
Mielestäni juuri tällaiset täysin perusteita vailla olevat väitteet ja niiden jatkuva ylläpito ovat aiheuttaneet Prinsessa Stéphaniessa vakavia syyllisyyden tunteita ja vaikeuttaneet hänen velvollisuuksien täyttämistä; ne ovat vahingoittaneet myös itse Monacoa. Prinsessa Stéphanie on itse julkisesti sanonut asiasta, että ”ihmiset osoittavat aina minua ja minun on täytynyt aiheuttaa onnettomuus, koska äitini oli liian taidokas tehdä mitään tuollaista kuin tapahtui. Jokainen katsoo minua ja tiedän mitä he ajattelevat; kuinka hän on yhä ympärillämme ja Grace on kuollut. Kukaan ei ole sanonut tätä minulle, mutta tiedän kuinka he ajattelevat.” Vähemmän tunnettu tosiasia on, että Prinsessa Stéphanie oli saanut vakavan murtuman selkänikamaansa, joka oli vähällä halvaannuttaa hänet niskasta alaspäin loppuelämäksi.
On olemassa selvät seuraavat dokumentit, jotka todistavat juridisesti 100%, että Prinsessa Stéphanie ei aiheuttanut tuota auto-onnettomuutta 13.9.1982:
1) – Prinsessa Grace ja Prinsessa Stéphanie lähtivät ruhtinasperheen Roc Agel talosta klo 9.30 Monaco-Villeen ja heiluttivat vahtisotilaille talon maiden rajalla; vahtisotilas on virallisesti todistanut Prinsessa Gracen ajaneen. Eräs poliisi näki myös auton La Turbiessa ja hän on todistanut virallisesti saman, että Prinsessa Grace ajoi autoa.
2) – Prinsessa Grace oli hyvin huolehtivainen äiti, joten tuskin hän olisin antanut alaikäisen tyttären ajaa tuota tietä kiireisenä maanantai aamuna.
3) – Onnettomuuden jälkeen tohtori Chatel, joka tutki Prinsessa Gracen, on sanonut, että osa Prinsessa Gracen vammoista oli aiheutunut hänen iskeytyessä voimakkaasti ohjauspöyrää vasten onnettomuudessa. Prinsessa Grace ei koskaan käyttänyt turvavöitä, koska tunsi olonsa epämukavaksi niissä.
Roverin valmistaja British Leyland lähetti ryhmän tutkimaan onnettomuusautoa. He totesivat, että jarrut ja kaikki muutkin laitteet olivat kunnossa. Vain Stéphanie tietää, mitä autossa tapahtui eikä hän ole kertonut enempää kuin tuolloin isälleen Ruhtinas Rainierille hysteerisessa tilassa sairaalassa. Jotakin outoa on se, että jarrut eivät todellakaan toimineet tukimuksissa, koska Prinsessa Stéphanie itse on kertonut tarttuneensa voimakkaasti käsijarruun pysäyttääkseen auton. Näin ollen on olemassa paljon avoimia kysymyksiä, mutta yhdestä asiasta ei: Prinsessa Stéphanie on 100% syytön tapahtuneeseen auto-onnettomuuteen.
Olen täysin vakuuttunut, että jos jotkin meidän omat matkailufirmat levittelevät edelleen Prinsessa Stéphanieta loukkaavia väitteitä siellä ja täällä julkisesti ko asian tiimoilta saavat varautua varmasti kohdaltani jonkinlaisiin vastatoimiin. Olen tutustunut myös aiheen tiimoilta moneen salaliittoteoriaan, joita en ala tässä keskustelemaan; niitä ollaan myös esitetty, mutta vaikeaa se on ollut näyttää niitä toteen.
_____________________________________________________________________
Klaus von Grewendorp | In bonis rebus – 1963 –
incipt ©

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s