Aineisto 31

Anneli Jäätteenmäki lähestyy Pertti Paasiota ja demareita:
Mitä kansakuntamme rotille kuuluu? Pia Viitanen, Mikko Kuoppa jne.
Olet sinä Pertti änkyttäjäjämä, kun kehtaat tälläisiä minulle lähetellä
Teillä demareilla taitaa olla paskokielisyyden lisäksi myös paskansyöjän vikaa?
Meneppäs ottamaan moloa Esa Auviselta Tampereen demaritoimistolta ja sano että keskittyy seuraavalla kerralla olennaiseen. Viimeksi kun näimme alkoi Esa Auvinen mulkuttelun sijasta kutitella virsarakkoani kunnnes kultainen suihku sihahti naamalleen, sen jälkeen alkoi paskaleikit paineltuaan riittävän kasan omaansa ja vonkattuaan minulta lisukkeita.
Anneli jätevittu KGB
Suomen Komukepulit

Anneli Jäätteenmäen omatunto lähestyy Anneli Jäätteenmäkeä:
Arvoisa Anneli Ryssänketku – voisitko leikata kansakuntaamme nöyryyttävät ryssäavustukset pois valtion budjetista?
”Me entiset kommunistikin paranimme kun kuolimme kuin Jeesus Kristus pääsiäisenä”.
Omatuntosi

Turun Sanomat ottaa kantaa ryssäavustuksiin:
Kannatamme välitöntä ryssäavustusten leikkaamista ja verollepanoa. Jokaiselle Ryssälle annettavasta eurosta pitää maksaa 10 euroa miehitettyjen alueiden palautusrahastoon.
Silvotun tynkä-Suomen Mielipiteet, Turun Sanomat, PL 95, 20101 Turku. Puh. (02) 269 3243, e-mail: ts.mielipiteet@turunsanomat.fi
ryssäläisten kepuluteiden sivusto:
http://www.network54.com/Hide/Forum/230571

Pertti Paasion esikunta kiittää:
Kiitokset TS:lle … nöyryyttävät ryssäavustukset pois valtion budjetista?
Onkin jo aika lopettaa ryssäläisyys maastamme
SKP:n Turkuluteiden päämaja
Pertti ”Petting”-syyhypampun sydänystävät
e-mail: punanyrkki@hotmail.com ( syvällä anuksess`)

Pertti Paasion esikunta vastaa nigerialaiseen bisneskirjeeseen:
Our good friend Pertti Paasio ”Paskokieli” might help you in this business
His e-mail is pertti.paasio@kolumbus.fi
He is very eager do anything, because he devorced just recently.
Yours Sincerely
His Assistant ”Pepe” Käkkäräpää
Somalimulkku pehmiämässä illan upotusleikkejä varten naapurin tuoliin sidotun koiran anuksessa.

Pertti Paasion esikunta ottaa kantaa maamiinakysymykseen:
Pertti Paskokieli Paasio ilmottautuu vapaaehtoiseksi Ryssän miinojenpolkijaksi
… vain suomalaisten tekemät miinat ja levittämät miinakentät tappavat ja silpovat.
Tämä on verinen ryssäläinen ”Pravda” kuten hyvät toverimme ovat oppineet vuosikymmenten saatossa.
Turun viralliset IVY-kannattajat

Herkko Uusitalo lähestyy Lehtoa:
Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että tshetseenian kärsivää väestöä olisi autettava ja tarjota heille turvapaikkoja. Kaikista muista ulkomaailasryhmistä ei valitettavasti voi sanoa aivan samaa. Jotenkin luulen että tulisimme Suomessa toimeen ilman parittavia ja huumeita myyviä ryssiäkin.

Lehto vastaa:
Miehitystä / somppuja kritisoivat eivät lusimalla parane
Vastustin aikani eli tuomioista alkaen kaikilla laillisilla tavoin sakkojenmuuntoa, jättäen mm. valitukseni Srassbourgiin, kansanedustajille, oikeusministeriöön jne. valitettavasti vaan sakkojenmuunnot ovat ed. suoraan toimeenpantavia, toisin kuin auttamani sakkojenmuuntolain uudistus lupaa. .. .joten perhesyistä lapsilisistä tuli sakot hoidettua. … Pärkele.
… mutta kuten sanottu ei vankila paranna ”ajatusrikollisuutta”, eikä huonot lait lainkuuliaisuutta, saati uskoa näihin tekopyhiin monikulttuurisuutta ja kansankunnan rappiota edesauttaviin lakeihin.
Pakon edessä itsekin maksoin ko. kansankiihotusakot 69 vrk:n sijaan, vaikka koville ottikin. ( Pysäyttivät KEKKOSEN TIELLÄ MAIJALLA VAIHTOEHTOINA VANKILA TAI KÄTEISMAKSU, MENI TUNTI POLIISIASEMALLA )
Veteraanien hautapaikat Terijoelle, Viipuriin jne. ilman viisumia ja passia
Miehityksen vastustajat haudattava miehitysalueille, jotta selviää elämäntyönsä taustat ja todellisuus, sekä miehityshallinnon alamaisille, että he ovat vain laittomia vieraita.
Vaatikaamme myös miehitettyjen alueidemme palauttamista, Ryssän sotarikollisten tuomiolle saattamista ja Suomenlahden sulkemista öljytankkereilta
Seppo Lehto, Suur-Suomi r.y.
Isänmaan Asialla r.y.
Penttilänkatu 12D15
33820 Tampere
e-mail: isanmaan_asiall@yahoo.com

Tarja Kantola Ulkoministeriöstä kommentoi:
TUON VANNOO OIKEAKSI MYÖS TARJA KANTOLA FORMIN.RU:STA … kuten koko saastainen UM:n vuotava seulaosasto Helsingissä. Kolera-allas kutsuu meitä joka päivä hukuttautumaan maanpetturuutemme tähden
Tarja Kantola
UM
Tuhkamuna Erkki Tuomiojan visvasyyliä tirisevän elimen silittelijä

Erkki Tuomioja kommentoi:
Kiitos sinulle Tarja Kantola kun olet keskittynyt paljastamaan tuhkamunauteni lisäksi ryssäläisyyteni ja kavaluuteni tätä kansakuntaa kohtaan.
Erkki Tuomioja – Ryssälan vannoutunut pedofiilirotta
erkki.tuomioja@formin.fi
Erkki Tuhkamuna Tuomioja ryssälude SDP:stä

Tarja Kantola jatkaa:
Voisit joskus pestä munasi ja käydä hoidattamassa visvasyyläsi Erkki Tuomioja
Tarja Kantola
UM:n ryssäläisten visvasyylien uhriksi joutunut

Marsalkka Mannerheim ottaa kantaa:
Olemme seuranneet UM:n ryssäläisyyttä täältä taivaasta ja ihmettelemme, kuinka Suomi voi sallia tälläisten loisten loisimisen tärväämässä suomalaisten etua.
Jaakko Blombergista alkaen UM:ssä on haisee pahasti stalinismin ja maanpetturuuden henki.
Sotamarsalkkanne

Lehto kritisoi Matti Wuorta ja Tuomo Tapioa:
Matti Wuori – ryssäläinen vanhustenrahojen kavaltaja, huumehörhöjen ja Ryssän vankkumaton luottomies vailla vertaa
Saa nähdä oliko Kepun Tuomo-Juhani Tapiollakin viimeiset retaleisten alaikäisten ryssien vitunsaannit? Tietävät jo rajankin takana ko. ryssäläisen epaton alaikäisiin oravavittuihin sekaantumisista vuosina 1985-2002, sekä suojaamattomien pedofiiliraiskausten jäljiltä ko. kepuloisen Tuomo-Juhani Tapion levittämien sp-tautien määrän.
Toistaiseksi häntä on suojeltu miehittäjä-Ryssän hengissä olevien komuryssien eli neuvostosotarikollisten toimesta, vaan miten on kun viimeisiltä henki lähtee, joko omin voimin tai toisten auttamana?

Klasu lähestyy Jussi Halla-ahoa:
Terve,
jätin aamulla rikosilmoituksen Teistä, joten ilmoitukset ovat nyt tasan 2-2.
Niin joka asia, mitä minä teen on Teistä väärin. Ihan kuin olisitte vielä minussa napanuoralla kiinni, vaikka en ole tavannut Teitä missään. Rakentaa talo, asua vuokralla, liikkua maailmalla, maaseudulla, asua, siirtyä asumaan pysyvästi Pohjois-Reinille; kaikki on väärin. Jospa keskittyisitte nyt omiin asioihinne, hoidatte oman leiviskänne. Muista, että en ole julkisuuden henkilö, enkö ole pyrkinyt sellaisiin tehtäviin. Toisaalta totaalisen sodan käyminen minua vastaan käräjäoikeuden luvalla edesauttaa ja nopeuttaa uuden ja paremman kansallisuuden saamista.
Huomautan, myös, että jos olette tulossa pyhiinvalellusmatkallenne; murrosikäisten sanomaanne ns. runkkausbunkkeriin, voitte olla ihan varmoja, että tuskin kukaan Sisun jäsen elävänä lähiseuduilta poistuu. Katsos minä tunnen, kuin omat taskuni TV2 alueen 1960-luvun lopusta alkaen jopa maanalaisine tunneleineen Epilässä. Epäilen kuitenkin suunnistustanne. Jos talon kartta on netissä huoneiston löytyminen ei liene kovin vaikeaa? Asuminen ei koskaan ole meille tehnyt ihmistä, niinkuin Teille Sisussa, missä useimmat asuvat vanhempien kanssa; itse olen asunut kaikissa vaihtoehdoissa elämäni aikana. Olen huomannut, että se ei vaikuta mitenkään ihmiseen, missä hän asuu. Siinäkin olette ihan lapsen tasolla edelleen. Niin, ylipainoiset Sisun kaverit huutamassa yhdessä pommeja Bagdadiin! Hah … hah … Ja väittämässä, että kirjoittelen Teille jollakin tunnetulla natsi-kollaboraattori, natseja ihailleen Evola-nimimerkillä!
Mistähän muuten nuo Tampereen oikeusjututkin kirjoituksiisi keksit? Tampereen käräjäoikeus ei ole ottanut syyttäjän vaatimusta vastaan ja he ovat päinvastoin pyytäneet minulta kirjallisen selvityksen koskien kaveriasi Seppo Lehtoa, joka muonittaa tiedoilla itseäsi hyvin. Emme pahemmin olleet väärässä Helsingin käräjäoikeudessa valaehtoisen todistuksen kanssa. Olen huomioinut heidän asenteen ja kertonut syyttäjälle tänään, että minun tuomiseksi oikeuteen pitää minut ensin paikallistaa ja sitten sotilaallisesti nujertaa. Käräjäoikeudelle olen antanut täyden selvityksen Teistä, asiasta ja samat; ensin paikallistaa ja sitten sotilaallisesti nujertaa. Tämä on mustaa valkoisella ja käy ilmi oikeassa elämässä. Aseet ovat nyt vedetty esiin.
En tule enää Teidän kanssa henkilökohtaisesti oikeuteen. Enkä liiemmin ole käyttänyt penniäkään julkisia rahoja oikeudenkäyntiin, niinkuin Te tse, sillä sehän korvasi sinulle kaikki Jussi Tampereella.
Suomen Sisu lensi Turun tiloista ulos, sama voi toistua Teille vielä verbaalisesti! Itse olen huomannut, että ei edes Lehto ole ottanut haastetta vastaan ja tulla selvittämään välit. Se on aina kunnianmenetys ha häviäminen, saati jonkun lähestymiskiellon hakeminen vrt. Lahtinen.
Tästä edes selviämme palkka ja ammattisotilaiden taidoilla eteenpäin. Katsotaan, mistä olemme todella lähteneet ja tulleet ja tämä kaikki konepistoolin piippua myöten. Lopettaa ajoissa, jos vielä voitte edes lopettaa!
Helsingin hovioikeus on toinen juttu vielä, mutta tästä eteenpäin vain palkkasotilaiden taidoilla. Ja lisäksi se oikeustiekin loppuu pian, Jussi! Vain palkkasoturien taidoilla.
KvG

Klasu samasta aiheesta Germaanisella keskustelupalstalla:
Hyvät ystäväni, helvettiin kirotut viholliseni, kunnon ihmiset ja kansalaiset!
Teen nyt täyden poikkeuksen ja kirjoitan ko. palstalle ukriksi, koska olen poistumassa maasta vähäksi aikaa. Sitä ennen aamulla jätin rikosilmoituksen slaavien ja ryssien asiamiehestä nimeltään Jussi Halla-aho, joka tunnetaan venäjän kielen opettajana ja slavistikkona maassa; eli slaavilaisen kultuurin tarjoajana. Edesottamuksinaan hän julistaa allekirjoittaneelle ryssäläistä totaalista sotaa ensin.
Katsokaa miestä! Katsokaa Suomen Sisun porukaa!!! Se lienee viimeinen kerta. Oikeustaistelut päättyy pian ja asia vaihtuu sotilaalliseksi. Sen vannon vaikka valalla!
Hänen Halla-ahon valheensa puhuu jo itsessään; mukamas olen syytteessä Tampereella Seppo Lehtoa vastaan. Se ei pidä paikkaansa ja voit lukea avoimen kirjeeni Halla-aholle aamulta alhaalla. Lehto potee avointa neuroosia ja näkee minut joka paikassa! Miksi! Miksi? Onko kysymyksessä alkukantainen eloonjäämisvaisto?
Halla-aho itse ja Suomen Sisu ovat vaikeuksissa ja jolleivat he lopeta asiaansa se lopetetaan, niinkuin Turussa kävi.
Vielä yksi juttu sukumme ei ole mitään varakreivillistä tms. ainesta, niinkuin täällä jälleen kerran valheellisesti ja asioita tuntematta kirjoitetaan. Aina, kun se on paha olo ja mikään toisen asia ei ole silloin hyvä. Asiat muuttuu silloin kummasti; katsokaa itsenne kehitystä ja pitäkää itsestänne huoli, minä en tarvitse Teidän yksipuolista napanuorayhteyttänne. Varakreivilliset yms. ottivat sukuni meriitit itselleen, mutta se on jo toinen juttu.
AAMUINEN KIRJE SUOMEN SISUN JUSSI HALLA-AHOLLE: (ennekuin hän julkaisee sen nimissäni täällä vrt. sukellusveneasia ja siihen palataan ko. slaavilaisen osaston kanssa syksyllä laajemmin)
Lähestymiskiellon hakijoille ei voi enemmän nauraa!!! Menkää nyt jonnekin muualle, kuin kuulolleni! Teidänlaisella aineksella ei ole mitään asiaa ja arpaa Euroopassa ja seuratkaa pääministerinne linjaa.
Möllemannin murhan jälkeen kuviot ovat selvät; tappaa tai tulla tapetuksi! Tämä on nuotti keskenämme Saatanan häiriköt!
KvG
Lehdon tukijoukot raportoivat uudesta oikeudenkäynnistä:
Tapasin Seppo Lehdon Voionmaan patsaan luona 24.6.03
Klaus J saa haasteen kunnialoukkauksesta tulevana syksynä. Kuulemma syyttäjä oli päättänyt syyttää 19.6.03 Klaus Petri Rainer Juutilaista kotisivuaineistostaan Lehtoa ja perheenjäseniään koskien.
http://www.halla-aho.com/tesoma/spesiaali.html
Kalevalasta voimaa: )

Klasu kertoo isästään ja kritisoi ugreja:
Isäni (os. Grewendorp, tässä puhun vain oikeista nimistä, en ukrien naurettavista nimi väärennöksistä, mitä udmurtti-ugrit käyttivät sisareni suvun kohdalla määrittäen hänen sukuaan täydellisessä pseudo-kirjanpidossa) oli Yleisradion ammattijohtaja, joka tuli tässä asemassa vastaamaan kaikista asioista Tampereelle (kaksi virkasihteeriä ja kokopäiväinen henkilökohtainen autonkuljettaja), kun Tampereen Tamvisio meni konkurssiin.
Hän laittoi yhdessä pioneerina myöhemmin pääjohtaja Lemisen kanssa Tohlopin TV2 pystyyn (teki osaksi talon sähkösuunnitelmat ja otti osaa talon arkkitehtoniseen suunnitteluun) ja myös tuottamaan; siis 100% tuotolliseksi valtion virassaan. TV2 oli jälkeenpäin helppo johtaa, kun kerran vaikein työ oli jo tehty eli saattaa tuo laitos ns. kuoleman laakson yli. Isäni ja Leminen tekivät tämän!
Te Saatanan ukrit solvaatte isääni. Miksette kerro omilla sivuillanne, mitä itse olette tehneet ja millaisia asuntoja itsellänne on tai missä olette kirjoilla, kun niistä paskaa jauhatte! Isälläni oli hieno villa Tohlopin rannassa (Epilänkatu 57), missä se vaihtoi omistajaa viimeksi 1998 8,8 miljoonalla FIM. Te, suomalais-ukrit ovat tulleet liian kalliiksi Suomelle aina Vapaussodasta alkaen, jolloin ukrit menivät ryssien puolelle.
Hoitakaa omat asianne ja katsokaa vain nykyisiä omianne mm. YLE:n johtajia vaikka Olli-Pekka Heinosta, joka vastaa ns. UMTS-kaupoista, jotka rahallisesti menivät mm. sotakorvausten ohi. Miljardeja ja miljardeja tappiota! Isäni hoiti TV2 tuottosaksi! Ukrien porukka hukuttaa miljardeja! Saatana ukrit, Teillä ei ole mitään oikeutta puhua tällaisella taustalla yhtään mitään.
Siinä on Teillä ukreilla oma YLE:n johtaja Heinonen, joka saa jatkaa virassaan, koska mitä enemmän rahaa hukkaat sen parempi johtaja olet ja velkaa aina pitää olla. Kykypuolue, jonka ryhdikkään puheenjohtaja rihtniemen tytär ylpeilee puolaisen marsalkan miekalla, jolla oli tarkoitus vetää Puolan rajat Reinille!
Saksa puolestaan antoi Puolalle täyden 100% itsenäisyyden Brest-Litowskissa 1918, niinkuin Baltialle, Suomelle ja Ukrainalle. Ryssä kun sai tuolloin turpiinsa ja Saksa teki rauhanehdot; germaanien takia puolet Eurooppaa vapautui ryssän miehityksestä.
Klasu

Klasu jatkaa samasta aiheesta:
Klasun isän serkun, todellisen herrasmiehen ja upseerin sanojen tarkoituksen todellisessa merkityksessä, Marokon Kauhun näytelmä vetää hyvin runsaasti yleisöä. Marokon Kauhuhan asui Klasun Kylätien naapurissa Kustaan Kartanossa Helsingissä 1960-luvulla, jolloin isänsä YLE:n johtajana tarjoutui tukemaan taloudellisesti kuuluisaa soturia. Näytelmä esityskerrat jatkuvat myös vuoden 2004 puolella menestyksen yleisö takia. Näyttelijä Pauli Poranen on onnistunut enemmän kuin loistavasti Marokon Kauhun persoonan tulkinnassaan ja näytelmän päätyttyä on tullut ohjaajan Kimmo Lavasteen toimesta vakiintuneeksi tavaksi soittaa jääkärinmarssi, jolloin näytelmän katselijat ovat nousseet seisomaan ja taputtaen samalla käsiään Pauli Porasen onnistuneelle rooli suoritukselle.
Näytelmä on aiheuttanut myös keskustelua: Näytelmän suosiosta syvästi kateellisena eräät tunnetut ns. ukrilaiset tahot ovat alkaneet väittää, että Klasu kirjoittaa Evola-nimerkillä kertoen ja väittäen Kauhun kuuluvan hänen sukuun. Näin kun ei ole heidän mielestään asian laita heidän kateudessaan. Eräs yhteiskunnallinen kommentaattori on taas jo ehtinyt kertomaan vastapuolen välittömistä reaktioista tämän valheen suhteen: Näin hoidellaan häirikköukrit ja muut nollamiehet: Ensin kommandopuukolla kutitellaan kylkiluita, kaasupistoolilla päin hengitystä ja lopuksi oikealla suoralla päin näköä. Suvusta ei voine tässä erehtyä aksentin suhteen.
Itse asiassa näytelmän esityspaikan yleisön osastot ovat täyttyneet joskus sinne järjestetyistä ja organisoiduista useista hallamaisista kirjoituksista, missä ollaan erittäin ja kovin huolestuneita isänmaallisuuden uudesta noususta maassa. Porukka koostuu aineksesta, mitä Marokon Kauhu itse kommentoi: Sodan jälkeen maahan tuli tavaksi antaa se ilmaiseksi, mikä sodassa pidettiin.
Klasun DI-isän upseerin kronikassa lukee selvästi kuitenkin näin: Suku oli suurta itse Marokon Kauhun juurta …
Se, mistä valitettavasti vaietaan ahtaan nationalismin kontekstissa on se, että ko. suku oli palvellut aikaisemmin Tanskan armeijassa ja se, että Kauhu yritti ottaa jo muodossa jos toisessa osaa myös Suomen Vapaussotaan. Suvun jäsenet eivät ole kuuluneet vanhoisiin sotilaallisiin ns. Hird-sukuihin Tanskassa, mikä taas viittaa asiana siihen, että Klasun ja Marokon Kauhun yhteinen kanta-isä astui Tanskan armeijaan Tanskan valtakunnan alueelta, ei siis itse Tanskan. Nimi Grewendorp viittaa kielitieteellisesti, se on ns. ripu-arisch aksenttia saksan kielessä, keski ala-saksalaiseen osavaltioon ja samaa murretta esiintyy monella eri alueella mm. Pohjois-Reinillä.
Tanskan kuningashuone vahvistaa edelleen suvun olemassaolon.

Klasu oikoo käsityksiä Tesoman kaupunginosasta:
Eräiden mielestä: ”Tesoma on rupukaupungin osa”
Näin väittää eräs tyypillinen marginaali kirjoituspalsta omissa tyypillisissä kirjoituksissaan, joita vain nämä kyseiset henkilöt lukevat keskenään omassa piirissään, sillä samanlaiset hakeutuvat samanlaisten ja samantason seuraan; palstalla esiintyvät ns. nuoret suomalais-ukrilaiset piirit, jotka mm. huusivat kiihkeästi pommeja Bagdadiin äsken.
Kyseisellä palstalla esiintyvät valitettavasti itseään kaiken maailman napoina pitävät ja marginaali maailmanparantajat keskinäisessä kirjoittelussaan, kuten mm. Helsingin slaavilaisen osaston venäjän kielen opettaja Jussi Halla-aho, joka edustaa Venäjän sidosryhmiä maassa ja jonka kanssa käyn oikeustaistelua, (muuten yhteiskunta on joutunut maksamaan hänen teoistaan tapahtuneita maksuja oikeudenkäynneissä, mutta minä olen selvinnyt ilman yhteiskunnan tukea oikeustaistelussa) Tampereen kuuluisa Seppo Lehto ja Suomen Sisun eri kirjoittajat. Tämä Suomen Sisun puheenjohtaja Teemu Lahtinen (-77) esiintyi Helsingin käräjäoikeudessa äskettäen kertoen todistajan paikalta, että mehän kaikki olemme ukreja ja sanoi ihmettelevän, että allekirjoittanut ei vain asiaa ymmärrä, siis että me kaikki olemme ukreja. Tämän yhdistyksen ensimmäinen ja ylitsepääsemätön päämäärä on poistaa ruotsin kielen asema pois kokonaan perustuslaista. Porukka edustaa myös vaaleissa erilaisia ryhmiä, jotka ovat täydessä marginaalissa.
Tämä porukka tunnetaan monista muistakin marginaalimielipiteistä, sillä Tesomahan on nykyään hyvin moderni asuinkeskus, joka on syntynyt Tohlopin TV2 viereen ja pääväestön muodostaa nuoret lapsiperheet tänään. Alueella on mm. tehdas, joka toimittaa tuotteitaan ympäri Eurooppaa ja maailmaa; Euroopassa melkein täysin monopoli-asemassa. Alueella on kaikki tarvittavat toiminnot ja palvelut, mitä alueen ihminen voi tarvita; posti, apteekki, pankit, legendaarinen Länsitori, terveyshoitokeskus jne. Itse asiassa alue on kasvanut, niin että ns. vanhaa Tesomaa ei enää ole, vaan on Länsi-Tesoma, Itä-Tesoma, ns. Kohmankaari jne. Alue kasvaa edelleen, koska sieltä löytyy runsaasti tilaa, joka kyllä luonnon puhtauden takia on muutettu ulkoilualueiksi, jotka voivat kilpailla ihan hyvin ensimmäisestä sijasta laadultaa Pohjoismaissa.
Olipa hyvä saada tämän porukan ko. mielipiteet esiin julkisuuteen; porukan, joka koostuu kiihko Venäjään uskovista (jonka elämäntehtävä on opettaa venäjää ja slaavien slavistiikkaa ja kertoa ihmisille, kuinka esim. tämä sivu on täynnä virheitä) ja kertovat, että yhdessä Venäjän kanssa Suomi voi päästä pois Euroopan yhteydestä. Tässä joitakin dominoivia ajatuksia heiltä, jotka kertovat Tesoman olevan rupukaupunginosa. Venäjän kansallismieliset ovat ko. ryhmälle pelastus, jonka kautta he suunnittelevat pääsevänsä Suomessa valtaan. Strategia on täsmälleen sama, kuin muinaisella ns. etujoukolla. Itse asiassa aines on täysin samaa mielipiteiltään. Mehän olimme sukuina jo sodan jälkeen rupusakkia, joka piti tämän maan sodassa itsenäisenä.
Miten sitten tosielämässä menee ja kuinka mielipiteet kestävät; kyselin tässä heidän päämäärästää poistaa germaanien oikeudet perustuslaista taannoin ja ko. porukanjohtaja haki sen perusteella minuun lähestymiskieltoa! Tämä kertoo mille intensiviteetillä he seisovat asiansa takana.

Haastemies raportoi vuoden takaisista tapahtumista:
Juutilainen huuhailee housut puolitangossa
Tampereen käräjäoikeuden työntekijät sanovat muistavansa kuinka Kalus Juutilainen marssi rehvastellen oikeussaliin 31.4.2002 huousut puolitangossa yläpersustan putkahtaen esiin takin ja housujen välistä. Tämä sanoinkuvaamaton tapaus jää Tampereen käräjäoikeuden muistiin pitkäksi aikaa.
On myös suorastaan pöyristyttävää, kuinka aristokraatiksi sekä jalosukuiseksi itseään kutsuva Kalus Juutilainen voi käyttäytyy kuin alimmat maalaisugrit minkäkin naima -tai ryyppyreissun jälkeen.

Aimo Minkkinen Lenin-museosta kommentoi:
Pitääkä paikkansa että ”Kustoksen” vaippasaumat pilkottivat?
… vai paljas pesemätön karvavako?
… oliko vielä haistettavissa yleinen pesemättömyytensä?

”Klasu” tekee tunnustuksen:
Olen siirtynyt tämän palstan päätoimiseksi vetäjäksi sossun rahoittamana; )
Nykyään toimeentulotukeni maksetaan eläkerahani päälle ilman jonottamista:)
Kiitos Tampereen sosiaalitoimistolle
Klaus von Barbaranraiskaaja ja sorsapillujen hätyyttäjä
PS;) Kaipaan kuitenkin uutta tekovittua Barbaraani, jos mahollista niin lahjoitukset suoraan … luukkuuni Runkkubunkkeriin Tesomalla

Klasutologi tiedustelee Klasun suunnitelmista:
Klasu tutkimusretkelle Etelä-Amerikkaan Andeille?
Onko kukaan tarkemmin tietoinen tästä?
Viikinki tutkimusretki Andeille? Klasun tutkimusretki? Hänhän on ollut aktiivinen Baltiassakin. Turkissa? Tietääkö kukaan tarkemmin? Oikein Baltian Shakelton!Tai Sven Hedin!
Muuten olin Klasuun juuri GSM-yhteydessä, eikä hän ole kuollut missään auto-onnettomuudessa, ja hän valitteli vain näppiksen tilannetta, joka pahasti reistailee.
Kertoi meille, että sukellusvene Kurskin oli upottanutkin ns. Kolmas Mahti, koska Taifun-veneissä on täysin idioottivarma pelastuskapseli. Näillä ns. kolmannen mahdin kavereilla oli ollut laitteet, joilla lamauttaa ko. pelastuskapselin akkukäyttöinen sähkösysteemikin. Ja se symboliikka: Kursk -43 ja nyt upotettu! Kuka upotti?
Etelä-Amerikan saksalaiset!
Klasutologi III

Syyttäjä Kokkonen kommentoi:
Mahtaa kumiräpyläinen runkkari heittänyt useammat satsit jälleen kumiankkaan?
Barbarahan lienee nylkytettynä rikki kesän jäljiltä?
Jorma Kokkonen
Tampereen syyttäjä

Lehto kritisoi ulkoministeriön toimintaa:
ULKOMINISTERIÖMME JATKAA HÄPEÄMÄTÖNTÄ STALININ PERINNÖN VAALIMISTA … OLISIKO NISKALAUKAUKSEN PAIKKA? (18.8.03 klo 21:30 UUTISTEN MUKAAN UM:N RYSSÄÄ HÄPEÄ-MÄTTÖMÄSTI NUOLEVAT RYSSÄLÄISET LUTEEMME um:SSÄ OLIVAT TYRMÄNNEET ALUEPALAUTUKSET HILJATTAIN ”PERUSTEETTOMINA”. VOIKO SUUREMPAA RYSSÄLÄISYYTTÄ OLLA ILMAN PIIPPALAKKIA JA RYSSÄNOKSENNUSTA?

Luoteis-Venäjän Tullihallinnon tiedote:
Luoteis-Venäjän tullihallinto
Kutuzova 20
Pietari, Venäjä
Helsingin Suurlähetystön loisivat kgb-edustajat määräämme karkoitettaviksi allaolevan listan mukaan:
K.N. MOZEL Hallinnon johtaja, ulkoministeriö V.V. TUTSHNIN Lähetystöneuvos, Venäjän suurlähetystö (tunnettu Juri \”Komissarov\” Derjabinin munanlutkutin ) S.A. OTRESHKO Lähetystöneuvos, Venäjän suurlähetystö

Klasu kertoo kesäkuulumisistaan:
kesäkuulumisia
Kesän edettyä painoni on pudonnut samalla n. 15 kg. Syyt painon nousuun oli se, että tässä iässä alkaa aineenvaihdunta merkittävästi hitaantua ja jos syöt samaan tahtiin kuin ennen niin lihot ihan pakosti. Ilmiö on ihan kaikille täsmälleen sama. Oikeastaan minulla ei ollut mitään laihdutuskuuria tai dieettiä, vaan olen käynyt mm. kaksi kertaa päivässä tekemässä n. tunnin uimalenkin.
Lisäksi olen jättänyt kaiken turhan ruuan pois ja alkanut käyttämään tanskalaisen Ferrøsan – tehtaan Multi-tabs monivitaamiini ja hivenainetablettia. Aikaisemmin olen käyttänyt jo pitkät vuosikaudet saman tehtaan C+E vitamiiniyhdistetuotetta; miehillä on todettu olevan hyvin paljon etua ko. vitamiiniyhteydessä koskien mm. verenkiertoa. Vitamiiniyhdiste suojaa täysin myös solukalvoja ja itse soluja hapettumistuotteiden synnyltä eli peroksidien haitalliselta ja hyvin vahingolliselta muodostumiselta. Ns. ylipainoa ei ole yhtään.
Itse asiassa pyrimme valmistamaan kaiken mahdollisen tarvittavan kotona ja pyrkimään perinteelliseen hyvään ns. maaseudun omavaraisuuteen, niinkuin maalla; valmistamme leivän itse, teemme hillot itse, mehut, juomat jne. Säilömme sitten ylijäämä tuotteet mm. pakastimeen odottamaan tulevaa mahdollista parempaa käyttöä.

Klaus Hautnah kommentoi:
Tiedän tyypin hyvin ja Halla-ahon vastustajan suvun maine on ollut melkolainen sekä Tanskassa että myös Suomessa. Että ei kävisi nytkin niinkin kuin taas Suomi-Ruotsi maaottelussa eilen; lopulta herra Grewendorp venyy ja voittaakin?
Legenda kertoo jo Tanskasta ko. suvusta aikamoisen paljon, että kuuluisaa Grewendorpia ei kukaan ikinä tapa, ole tappanut, tai pysty tappamaan, taistelussa. Se, että näin on käynyt oikeasti toteen Suomessakin, pitää myös hämmästyttävästi kutinsa ja paikkansa. Klasun edesmenneen isän kuuluisia serkkuja olivat mm. niinikään edesmenneet Marokon Kauhu ja Tupla Marskin Ritari I. Juutilainen.
Epäilemättä myös Klaus luetaan jo ”kuuluisiin” Grewendorpeihin pysyvine suvun ominaisuuksineen, ei tarvitse kun lukea ”kirjoituksiaan”, joten sanoisin Halla-aholla on enemmän kuin nyt kova työ edessä selvitä lopultakin huumori asiassaan voittajaksi, melkein täysin mahdoton, vaikka itse niin henkilökohtaisesti toivonkin.
Klaus Hautnah

Lehto kritisoi tupakkalakia:
Tupakkalakiin tiukemmat sanktiot – kiitos!
Tupakkalain hampaattomuus riesanamme
Käytin tytärtäni Hatanpään lääkärissä koulusta saamansa silmätulehduksen takia.
Oviaukko sankkana syöpäkääryleiden myrkystä. Vieressään kyltti ”tupakointi kielletty”.
Protestoin asiasta – tuloksetta … ja samoin nostivat kätensä pystyyn ko. vahtimestarit: ”Ei voida mitään”.
Kysyn onko tämä ns. oikeusvaltiossa totta ja hyväksytty tosiasia, että pieni vähemmistö eli ne jotka haluavat myrkyttää itseään altistavat jopa sairaaloiden oviaukoilla toisia viattomia kanssaihmisiään syöpää aiheuttaville tekijöille, ilman että toimeenpanokoneisto / sairaalan ylinjohto virkansa puolesta reagoisivat tupakkalakien?
Seppo Lehto
Puhtaan ilman puolesta, ei mahorkkaa, eikä muitakaan myrkkyjä pilaamaan puhdasta ilmaamme, oli se sitten silvotussa tynkä-Suomessa tai miehitetyillä alueillamme Laatokalla tai sen rannoilla, Petsamossa, Salla-Kuusamossa tai Suomenlahden saarilla – kiitos!

Terra-X kritisoi Klasun nimellä spämmäämistä:
Klasun nimellä spammaaminen törkeätä!
Aivan, Klasun nimellä on kirjoitettu ja taas spammattu aamulla. Se on rikos, jonka ryssäläiset tahot toistuvasti tekevät. He spammarit uskovat vakaasti edelleen, että ryssäläisiä tahoja ei tuomita koskien rikoslakia Suomen maassa (alla)
Ei ihme, että meillä on jotakin tämän lain soveltajille jo valmiina, kun hetki lyö, unohtamatta sukellusveneiden maalittajia.
Kolmas Mahti sanoi jo jotakin Barentsin merellä hetki sitten … muistelkaa tarkasti. Vuosi 2000 ja Taifun Kursk.
Terra-X

Terra-X kiistää Klasun olevan Germaanisen Keskustelupalstan ylläpidoksi epäilty Suoukko:
Klasu ei ole mainio suoukko:
http://www.geocities.com/suoukko/sepeli.htm
Klasun kotisivuilla ei lyödy myös geneettinen-sanaa. Olisikohan taas ukrien juttuja; luokkaa eri koukut jne.
Etelä-Amerikassa hoidellaan paikalliset yö-hallat & kumppanit, totaalisen sodan julistajat, niin, että kurkku on heti auki molemmista korvista toiseen päähän asti ja ruumis kiskaistu lähimpään lampeen. Poliisi katsoo läpi sormien, kun on kysymys germaaniyhteisön häiritsijästä.
Älkää halveksiko suoukkoa! Suoukko muistuttaa ja varoittaa, mitä on tulossa; hän on Jokeri, perinteen kantaja, joka on syytä ottaa vakavasti, mutta ei koskaan narri. Hän vartioi germaanista suota, johon sotaan ryhtyneet ukrit upotetaan Beowulf-legendan mukaan.
Terra-X

Terra-X kritisoi Irakin-sotaa:
Lasten murhaajat!
Lukekaapa Iltalehden naurettavia juttuja (alla); Saddamin poikien kuolemassa unohtui vain se sanoa, että 14-vuotias Mustafa Hussein eli Saddamin pojanpoika kuoli samalla. Mikä on se sotilasmahti, joka järjestelmällisesti murhaa kirjallisesti perustellen lapsia? Lisäksi Saddamilla on ollut yhteensä neljä omaa poikaa, joista siis kaksi vielä jäljellä.
14-vuotiaan Mustafa Husseinin ampuminen on hyvin kiusallista, josta pitää vaieta, vaikka se oli harkittua, kuten vaikeneminen. Niin vaimoja ei jahdata, mutta koko miespuolinen väestö tapetaan.
Lukekaa juttu mielessänne eilen 100% onnistunut operaatio YK:n Bagdadin päämajaa vastaan. Kukaan ei uskalla sanoa, että asialla on ollut Irakin itsenäisyystaistelijat.
Terra-X

Rudolf Riivinrauta uhkaa Jussia:
Via Dolorosa!
Onko Halla-aho jälleen syytteessä Tampereella?
Klasu on näin ollen tasoittanut rikosilmoitusten määrän. Veikkaan, että Klasu tulee voittamaan koko jutut, kun ovat päättyneet. Ryssä on ryssä, vaikka voissa paistas, ja meillä on paikat Teille osoittaa.
Eli Halla-ahon joka ainoaan Saunalahden paltastalle kirjoittamat jutut vastapuolen häviöstä ovat olleet naurettavaa ennenaikaista toimintaa.
Halla-ahon uusi Dolorosa alkaa keväällä 2004. Mies taitaa olla syytteessä kahdessa paikassa ja Klasun Helsingin käräjäoikeuden tuomio puretaan, koska hän on toimittanut raportin Sisun puuhailusta Turussa; seurauksena oli ko. yhdistyksen irtisanominen toimitiloistaan. Ei Turun vesijohtovesien myrkyttämispuuhilla pitkälle mennä!
Vieläköhän kirjoittelee sivuilleen, että pää tarkoitukseni on oikeudenkäynnit Klasun kanssa?
Rudolf Riivinraura

Jussi kommentoi:
Se, että sinä teet rikosilmoituksia, ei tarkoita, että kukaan olisi syytteessä.
Sinä sen sijaan olet oikeudessa tuomittu rikollinen. Hovioikeus ei tuomioitasi pura, mutta lisää on tulossa.

Rudolf Riivinrauta vaatii syytetoimia:
Elisabeth Rehn Belgiaan syytteeseen!
Elisabeth Rehn itse olisi hyvä asettaa jo syytteeseen Belgiassa; nythän hän puhuu eri rikoksista koskien YK:n Bagdadin päämajan tapahtumia elokuussa 2003. Miten on omien rikostensa laita? Miksi niistä ei puhuta, kuten ei 14-vuotiaan Mustafa Husseinin murhasta?
Aikoinaan A.D. 1991 ja sama seutu Irakin kuulu Bagdad; suomalaisvalmisteinen Amiria-Bunkkeri ja Saddam-City. Täynnä naisia ja lapsia operaatio Aavikkomyrkyssä. Koko ajan.
Puolustusministeri Rehn ilmoittaa ulmoministeri Paasion suostumuksella amerikkalaisille paikan ja sen, että se on täysin sotilaskäytössä.
Seuraus: Bunkkerin pommitus ja siviiliuhreja n. 1500., jotka kaikki kansainvälinen Punainen Risti vahvistaa tänään. Vastuussa Bunkkerin rakentajafirma, Suomen hallitus ja USA:n hallitus.
Aikaisemmin jo Holkerin hallitus oli turvaneuvoston jäsenenä ollut täysi Amerikan hovinarri ja laittamassa pystyyn YK:n pakotteita, jotka maksoivat n. 1,5 miljoonan lapsen hengen. Tämän vahvistaa kansainvälinen Punainen Risti.
Summa Summarum: Kun puhutaan oikeista rikoksista, niin tältä pohjalta katsottuna YK:n Bagdadin toimitilojen hävittäminen oli kunnon ihmisten tekemä oikea operaatio, joka onnistui. Se ei muutu miksikään, vaikka Kofi Annan huutaa USA:ta, Venäjää ja Iso-Britanniaa palauttamaan YK:n aseman Irakissa Tukholmassa eilen. Muistakaa Kofi Annan ei tuominnut laitonta sotaa, ABC-joukkotuhoaseita ei olla löydetty, terroriyhteyksiä ei olla pystytty osoittamaan oikeiksi.
Näin ollen moraalin kannalta: Saddam Hussein tulee palaamaan valtaan ja me kaikki, jotka emme kuulu tuohon Kofi Annan rikolliseen koplaan rakenamme Irakin yhdessä uudelleen. Siihen tarvitaan koko maailman apu ilman naurettavia USA:n hovinarreja, joilla ei tule olemaan mitään osuuttaa asiassa. Siinä saavat suomalaiset liikemiehet nenilleen, nyt kun vain jenkkien perässä juoksevat ei:tä kuulemassa. Eikö mieleen tule se, että Irak kuuluu irakilaisille, eikä kansainvälisille rikollisille, jotka ovat yhä vapaana!
Elisabeth Rehn syytteeseen Amiriasta Belgiaan!
RUDOLF RIIVINRAUTA

Etelä-Suomen sanomat uutisoi eräästä oikeudenkäynnistä:
Etelä-Suomen Sanomat
Petri Koivisto
Lahti
Lahtelainen Suomi-Isänmaa -puolueen puheenjohtaja Väinö Kuisma ei saanut vaatimaansa lähestymiskieltoa turkulaista kaupunginvaltuutettua Olavi Mäenpäätä vastaan. Lahden käräjäoikeus hylkäsi tiistaina Kuisman hakemuksen, jolle ei katsottu löytyneen laissa määriteltyjä perusteita. Mäenpää vastusti lähestymiskiellon määräämistä.
Oikeus tosin piti näytettynä, että Mäenpää oli heinäkuussa lähettänyt Väinö Kuismalle sisällöltään epäselvän ja uhkaavan tekstiviestin.
Toisaalta myös Kuisma oli lähettänyt vastapuolelle useita tekstiviestejä, jotka olivat alatyylisiä ja aggressiivisia. Miehet olivat provosoituneet toinen toistensa käytöksestä.
Kuisma esitti lisäksi uhkailuista ja häiriköinnistä todisteena tontilleen toimitetun valkoisen puuristin sekä kirjeitse tulleen pilapiirroksen. Siten hän koki turvallisuutensa ja kotirauhansa vaarantuneen.
Mäenpää kiisti olleensa ristin tai pilapiirroksen takana. Heinäkuinen tekstiviesti ei puolestaan hänen mukaansa ole voinut säikyttää niin kovien arvojen miestä kuin Kuismaa.

Riidan syyt
Välirikon syystä osapuolet esittivät poikkeavia näkemyksiä. Kuisman mukaan Mäenpää katkeroitui, kun ei kelvannut eduskuntavaaliehdokkaaksi hänen puolueelleen. Mäenpää puolestaan kertoi käynnistelleensä aikanaan poliittista yhteistyötä Kuisman kanssa, mutta luopuneensa siitä tämän fasististen ajatusten vuoksi. Siitä taas Kuisma olisi suivaantunut.
Osapuolet esittivät toistensa edesottamuksista niin laveaa todistelua, että käräjätuomari Anne Halme joutui ajoittain palauttamaan keskustelun itse aiheeseen.
Kummallakin poliitikolla on värikäs tausta. Suomen kansan sinivalkoiset -puoluetta vetävä yksityisetsivä Olavi Mäenpää on aikanaan tuomittu sakkoihin rasistisista kannanotoistaan. Yo-merkonomi Väinö Kuisma puolestaan on luotsannut takavuosina avoimen natsimielistä Arjalainen Germaaniveljeskunta -järjestöä. Sittemmin hän sanoutui irti natsi-ideologiasta.
Kuismalla on edelleen vireillä rikosilmoitus Mäenpäätä vastaan laittomasta uhkauksesta ja kotirauhan rikkomisesta. Esitutkinta on kesken.

Lehdon lisääntymispoliittinen tiedote:
Se on sillälailla että suomalaiset eivät lisäänny kuin nussimalla ja varmoja päiviä karttamalla, siemenet on tarkoitettu vittuun eikä vattanahalle: http://www.ncp.fi/seksuaalikasvatus/ajankoht.htm Sopii kuitenkin muistaa vältää mustaa kuin kapista koiraa, ettei ”Vaasan veri” vapise ja puukko heilu Leijonalipun tahdissa.
Miehitysasiaamme: http://www.mil.fi ja http://www.prokarelia.net

Lehto tiedustelee yhdistyksensä rekisteröimisasiaa:
Haluamme tietää vastuullisen virkamiehen UM:ssä, joka panttaa miehittäjä-Ryssän velkomisyhdistyksen rekisteröintiä
Viite: Välipäätös 16.01.2002 Dno 2000/000016Y
( Tarkastaja Ismo Luoma puh. 09-6939 5277 )
UM panttaa jo toisen kerran 1999 yhdistysrekisteriin laittamaani velkomustani:
Moskovan keskushallinnon eli Neuvostoliiton ja Venäjän federaation kansanmurhien ja sotarikosten korvaus- ja totuus r.y:n rekisteröintiä
Tavoitteena on saada miehittäjä-Ryssän sotarikolliset vastuuseen ja ko. Kremlin hallinto vahingonkorvausvastuuseen niin suomalaisille, saksalaisille, balteille, kuin tsetseeneillekin.
Mikäli haluatte tutustua ja toivottavasti saada UM kiirehtimään päätöstään jälleen kerran ja yhdistysrekisteri rekisteröimään tämä niin kiitos; )
Aatteellisen kansainväliseen oikeudenmukaisuuteen ja kansainvälisten lakien noudattamiseen pyrkivän yhdistyksen säännöt:
1§ Nimi:
Moskovan keskushallinnon eli Neuvostoliiton ja Venäjän federaation kansanmurhien ja sotarikosten korvaus- ja totuus r.y.
Kotipaikka: Tampere
2§ Tarkoitus ja toiminta:
1) Vaadimme tunnettujen ja tiedettyjen ”neuvostopartisaanien” luovuttamista Suomeen tuomioharkintaa varten epäillyistä sotarikoksistaan Suomea ja suomalaisia kohtaan.
2) Vaadimme Suomelta ryöstettyjen ns. sotakorvausten eli ryöstösaaliin takaisinmaksatusta kaikkine pääomineen laillisine korkoineen, sekä miehitettyjen alueidemme palautusta välittömästi ja siinä yhteydessä 14.10.1920 Tarton rauhansopimuksen uudelleen ratifioimista kaikkine artikloineen.
3) Vaadimme Moskovan alueen edustajilta eli Kremlin hallinnolta täysimittaista sotakorvausrahastojen synnyttämistä, siinä mittakaavassa kuin mitä Saksa ja Itävalta ovat tehneet toisen maailmansodan jäljiltä.
4) Vaadimme Tsetsenian kansanmurhaan 1994-1996 ja vuodesta 1999 uudelleen käynnistetyn kansanmurhan ja joukkotuhon Moskovan Kremlin hallinnon vastuullisia kuten esim. Vladimir Putinia Haagiin syytettäviksi samoilla perusteilla, kuin Slobodan Milosevicia esikuntineen. Viittaamme mm. Jelena Bonnerin lausumiin Timo Hämäläisen artikkelissa ”SIVUSILMIN” HS:ssa 1.3.2001 s.B7: ”Jelena Bonner ja Venäjän demokratia”: ”Uuden Venäjän suurin turmio ja häpeä ovat kaksi Tsetsenian sotaa ja Tsetsenian kansan tosiasiallinen kansanmurha”. Mahdollisuuksien mukaan pitää Tsetsenialle taata sen kansalliset rajat sen mukaan mitä ne olivat ennen Stalinin hirmutöitä ja etnisiä karkoituksia 1940-luvulla, sekä korvauksia ko. silloisista ihmisoikeusrikoksista nykyiseltä Moskovan oblastin eli alueen Kremlin hallinnolta vähintään samassa mittakaavassa, kuin Saksa on maksanut Kolmannen Valtakunnan vainokohteille ja heidän omaisilleen.
5) Kremlin hallinnoimat ulkomaiset rahavarat ja sijoitukset vaadimme jäädytettäviksi, kunnes sitova poliittinen ja juridisesti pätevä sopimus on tehty korvausrahastosta eri kansallisuuksien hyväksi vastaavallalailla, kuten ns. Kolmannen Valtakunnan ajan pakkotyöläisille v. 1999. Neuvosto-Venäjän perikunta ei ole maksanut vielä mitään sotarikoksistaan ja miehityksistään, vaan on päätynyt tekemään uusia Tsetseniassa.
6) Kulttuuriperinnön vaaliminen tuleville sukupolville kokonaisessa ja ehyessä Suomessa, samoin kuin muillakin Kremlin rikoksista kärsineillä kohteilla ja kansoilla ilman leninismi-stalinismin ja isovenäläisyyden rikosten hyväksyntää ja miehitystä.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys järjestänee kokouksia, näyttelyitä, juhlia, koulutus-, ohjelma- ja keskustelutilaisuuksia, sekä julkaisu- ja tiedotustoimintaa. Lisäksi yhdistys järjestää aiheesta tietopuolista opetusta, tutkimustoimintaa, sekä järjestää jäsenilleen matkoja ja kulttuuritilaisuuksia eri puolille maailmaa vastaavista ongelmista kärsiviin kohteisiin. Toimintansa tukemiseksi yhdistys järjestää jäsenilleen matkoja sorrettujen ja miehitettyjen kansallisuuksien ja kansojen alueille, myyjäisiä, arpajaisia, rahankeräyksiä, huvitilaisuuksia, bingoa ja raha-arpajaisia asianmukaiset luvat saatuaan, harjoittaa toimintaa tukevaa julkaisu-, kustannus-, grilli-, kioski-, kahvila-, ravintola- ja klubitoimintaa kutakin yhdessä liikepaikassa, sekä sellaista elinkeinoa, mikä liittyy välittömästi yhdistyksen tarkoituksen toteuttamiseen. Yhdistys voi ottaa vastaan avustuksia, lahjoituksia ja testamentteja, sekä omistaa ja hallita kiinteää omaisuutta ja arvopapereita.
3§ Jäsenet
Yhdistyksen jäseneksi voivat liittyä hallituksen hyväksymät Suomen kansalaiset ja sellaiset ulkomaalaiset, joilla on kotipaikka Suomessa, sekä rekisteröidyt yhdistykset, jotka täyttävät yhdistyslain 10 pykälän 2 momentissa mainitut vaatimukset. Hallitus voi yhdistyslain 14 pykälässä mainituin perustein erottaa jäsenen. Liittymis- ja vapaaehtoisesta jäsenmaksusta päätetään yhdistyksen vuosikokouksessa vuosittain. Kunniapuheenjohtajaksi tai kunniajäseneksi voidaan hallituksen esityksestä yhdistyksen kokouksessa kutsua henkilö, joka on huomattavasti edistänyt ja tukenut yhdistyksen toimintaa.
4§ Hallitus
Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu vuosikokouksessa valitut puheenjohtaja ja kaksi jäsentä. Hallituksen jäsenten toimikausi on vuosikokousten välinen aika. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan, sekä ottaa sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt. Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun he siihen katsovat olevan aihetta tai kun vähintään kaksi hallituksen jäsentä asiaa vaatii. Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan luettuna on läsnä. Asiat ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan mielipide, vaaleissa kuitenkin arpa.
5§ Yhdistyksen nimen kirjoittaminen
Yhdistyksen nimen kirjoittavat puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja yksin.
6§ Tilit
Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi. Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava tilintarkastajalle viimeistään kolme (3) viikkoa ennen vuosikokousta. Tilintarkastajan tulee antaa kirjallinen lausuntonsa hallitukselle kaksi ( 2 ) viikkoa ennen vuosikokousta.
7§ Yhdistyksen kokousten koollekutsuminen
Yhdistyksen kokoukset kutsuu koolle hallitus. Kokouskutsu on toimitettava viimeistään ( 7 ) seitsemän päivää ennen kokousta, joko lähettämällä kutsu kirjallisena kullekin jäsenelle tai julkaisemalla kutsu yhdistyksen kotipaikkakunnalla ilmestyvässä sanomalehdessä..
8§ Yhdistyksen kokoukset
Yhdistyksen vuosikokous pidetään vuosittain hallituksen määräämänä päivänä tammi-toukokuun aikana. Ylimääräinen kokous pidetään, kun yhdistyksen kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään yksikymmenesosa ( 1/10 ) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii. Yhdistyksen kokouksessa on jokaisella jäsenellä äänioikeus ja sen myötä yksi (1) ääni. Yhdistyksen päätökseksi tulee, ellei säännöissä ole toisin määrätty se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä. Äänten mennessä tasan ratkaistaan vaalit arvalla, muutoin päätökseksi tulee kokouksen puheenjohtajan kannattama mielipide.
9§ Vuosikokous
1. Kokouksen avaus
2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys
5. Esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja tilintarkastajan lausunto
6. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä
7. Vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio, sekä liittymis- ja vapaaehtoisen jäsenmaksun suuruus
8. Valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet
9. Valitaan yksi tilintarkastaja hänelle varahenkilö (= mies tai nainen ) varatilintarkastajaksi.
10. Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat. Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen vuosikokouksen käsiteltäväksi, on hänen siitä kirjallisesti ilmoitettava niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.
10§ Sääntöjen muuttaminen ja yhdistyksen purkaminen
Päätös sääntöjen muuttamisesta ja yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan ( ¾ ) enemmistöllä äänestyksessä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta. Yhdistyksen purkautuessa tai jos se lakkautetaan, yhdistyksen kokous määrää tavan, jolla varat käytetään yhdistyksen toimintaan läheisesti liittyvän tarkoituksen edistämiseen.

Oikeusasiamiehen kanslia vastaa:
EDUSKUNNAN OIKEUSASIAMIEHEN KANSLIA
Helsinki 25.8.2003    Dnorot 1211/4/03 ja 1648/03
Seppo Lehto
Miehitettyjen Alueiden Liitto
Penttilänkatu 12D15
33820 Tampere
Viite: Kirjeenne eduskunnan oikeusasiamiehelle 20.5.2003 ja 1.7.2003
VASTAUS KANTELUUN
Arvostelitte kirjeissänne ulkoasiainministeriötä yhdistyksen (Kremlin hallinnon ja sen alaisia sotarikollisia jahtaava yhdistys) rekisteröitymiseen liittyvän lausunnon antamisesta. Kerrotte, että yhdistysrekisteri lähetti yhdistyksenne rekisteröimiseen liittyvät asiakirjat ulkoministeriöön lausunnolle vuoden 2002 syksyllä. UIkoasiainministeriö on mielestänne viivytellyt lausunnon antamista. Toivotte oikeusasiamiehen edistävän sotarikollisia jahtaavan yhdistyksenne rekisteröimistä.
Kirjoituksenne johdosta on hankittu puhelinselvitystä sekä ulkoasiainministeriöstä että patentti- ja rekisterihallituksesta.
Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunion pyynnöstä ilmoitan Teille seuraavan.
Ulkoministeriöstä saadun tiedon mukaan kantelussanne tarkoitettu lausunto lähetettiin ulkoasiainministeriöstä patentti- ja rekisterihallitukseen 7.8.2003. Asianne on siten tältä osin korjaantunut. Patentti- ja rekisterihallituksesta saadun tiedon mukaan siellä tullaan jatkamaan hakemuksenne käsittelyä ulkoasianministeriön lausunnon jälkeen normaalin menettelyn mukaisesti.
Saatujen tietojen perusteella oikeusasiamies katsoi, että asiassa ei ole ilmennyt oikeusasiamiehen toimenpiteitä edellyttävää lainvastaista tai virheellistä menettelyä. Myöskään lausuntoasianne käsittelyssä ei oikeusasiamiehen mielestä tapahtunut sellaista viivästystä, joka edellyttäisi hänen toimenpiteitään. Tästä syystä oikeusasiamies ei puutu asiaan enemmälti.
Oikeusasiamiehen tehtävistä ja toimivallasta saatte lähempiä tietoja liitteenä olevast esitteestä.
( allekirjoitus )
Oikeusasiamiehensihteeri Jari Pirjola
Osoite: 00102 Eduskunta
Puhelin: 09-4321, telefax: 09-4322268
Sähköposti: eoa-kirjaamo@eduskunta.fi
Internet: http://eduskunta.fi

Lehdon lehdistötiedote aiheesta:
Lehdistötiedote Riitta-Leena Paunion Helsinki 25.8.2003 Dnorot 1211/4/03 ja 1648/03 päätöksistä
Eduskunnan oikeusasiamies Paunio suojelee yhdistysrekisterin sotarikollisia suojelevaa hidastelua
Eduskunnan oikeusasiamiehen ja apulaisoikeuskanslerin päätökset yhdistysten rekisteröintien viivyttelystä ristiriidassa identtisissä tapauksissa
Vaadin Yhdistysrekisteriä ja Ulkoasianministeriötä toimimaan päätöksen Dnro 849/1/97 mukaisesti myös nytkin
Väitän: Yhdistysrekisteri, UM ja oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio suojelevat tunnettuja ja tiedettyjä sotarikollisia yhteistyössä muiden vastaavien viranomaisten kanssa.
Sain tänään 28.8.2003 UM:n viivyttelyä koskevan Eduskunnanoikeusasiamiehen Riitta-Leena Paunion puolesta sihteerinsä Jari Pirjolan ”Vastaus kanteluun”

Lehto esittää vaatimuksen:
Ryssän loiset on ulostettava hevonvittuun valtakuntamme alueelta. Kotimaset ryssäläisemme (jaakko.laakso@eduskunta.fi , ilkka.kanerva@eduskunta.fi jne) on salvottava ja toimitettava Tampereen saippuatehtaan raaka-ainehuoltoon.
Tusutustukaa kansallismielisiin sivustoihin:
http://www.prokarelia.net ja
http://www.suomensisu.fi

Marsalkka Mannerheim kommentoi:
Kiitoksia viestistänne : )
… täällä homehtuneessa ja romahtaneessa haudassani onkin ollut tylsää viime aikoina.
Keihästäkää saastaiset ryssäläiset kuin koirat konsanaan, näihän paviaanikoira Putin toivoo tehtävät uljaille tsetseeneillemme.
Marski

Erkki Tuomioja kommentoi:
Terveiset täältä UM:stä
Kannatamme ajatuksianne
Erkki Tuomioja
PS:) Kadun aiempaa maanpetturuuttani

Lehto vastaa:
Toivottavasti lähiaikoina saadaan lisää kuolleita ryssiä Moskovan tapaan ryssien tappamina
Kommenttimme oheiseen tiedotteeseen OK jatkakaa kauhomista! Toivottavasti kuolleita ryssiä piisaa vast`edeskin ja suolensa ovat täynnä kuten tavallista

Presidentti Putinin tiedote:
Odotan teloittajaani ryssäläinen anukseni supistellen
Tomb Raider iskee tsetseenien ryssäläiset kansanmurhaajat matalaksi – kiitos! 25.8.03
Angelina Jolie tshetsheenien apuna
Tomb Raider -elokuvien Lara Croftia esittävä Angelina Jolie on ryhtynyt taistelemaan sodan runteleman Tshetshenian pakolaisten puolesta. YK:n hyväntahdon lähettiläänä toimiva Jolie tutustui tshetsheenipakolaisten karuihin oloihin leirillä Ingushetiassa ja järkyttyi pakolaisten oloja.
Ja (mie) ryssänulostekasa paviaaninaamainen ryssänulosteläjä Vladimir Putin odotan teloitustani lähiaikoina

Lehto saa anonyymiä palautetta:
Tervehdys Seppo Lehto,
Teet minusta hienoa työtä ja kaltaisiasi pitäisi olla enemmän. Kuitenkin Prokarelia ajaa Karjalan, ym. varastettujen alueiden palautusta hyvin maltillisesti ja kiihkottomasti vain 1 asian puolesta, haluamatta sotkea muita asioita mukaan. Näin ainakin kuvittelen, sillä en kuulu Prokarelian tai Kokosuomenliiton miehistöön.
Suomi tarvitsee kaltaistasi ”ruusunpiikkiä, joka suojelee koko puskaa”!! Suomessa vain ihmiset tuntuvat olevan hyvin välinpitämättömiä ja keräävät valtavasti poliittisia/sosiaalisia irtopisteitä olemalla aina kaikille mukava, sekä muodostavat mielipiteensä ilman omaa persoonaa muiden mielipiteiden mukaan. Munakastahan ei voi tehdä rikkomatta munia. TÄTÄ Suomalaiset eivät (ehkä orjakansan tausta huomioiden, siis viittaan hurrien ja ryssien miehitysvaltaan historiamme aikana) kykene sulattamaan. Suomalaiset ovat liian ”kivoja” kyetäkseen tekemään kovia päätöksiä tai sitten ihmiset ajavat omia etujaan. Tätä voidaan ehkä käyttää myös hyväksi, joten taistelkaamme omilla rintamillamme, älkäämme KOSKAAN luovuttako. Minusta on mukava, jos tulet Prokarelian sivuille keskustelemaan, mutta sinne eivät sovi sanat neekeri, hurri, ryssä, jne. (tiedät mitä ajan takaa) Minusta pakolaiset ja muut somalikakat ovat neekereitä ja kaikille olisi parempi jos ne mutakuonot pysyisivät omassa maassaan (myös heille itselleen). Ei Suomi tarvitse mitään kieliä osaamattomia, arvonlisäveron ja muiden verojen kiertäviä pizzanpyörittäjiä tai muuten vaan rikollisia neekereitä. Valitettavasti pesäpallomailakaan ei ratkaise, jos pesäpallomailoja on liian vähän.
Mitä useammalla rintamalla muutoksia ajetaan/halutaan, sitä todennäköisemmin muutoksia tulee.
Tsemppiä Seppo!!

Lehdon huumepoliittinen kannanotto:
Ryssäläiset huumekauppiaat ainakin saa tappaa!
Huumeita maassamme kaupittelevat lähinnä ryssät ja ja marokkolaist sätkänvetäjät. Molemmat ovat tahoja jotka voisi ampua armotta nuorisomme turmelemisesta huumneiden avulla.
Tupakka ja viina (lievät huummet) ovat vaarallisia, mutta mikä logiikka on siinä, että sillä perustella vaaditaan kovien huumeiden laillistamista.
Anarkomujken piirissähän erilaisten ”aineiden” käyttö on normaali käytäntö. En esim tiedä yhtään komua joka ei vetäisi sätkää.
Suomi raittiiksi ja ryssäläisiltä ja marokkolaisilta huumekauppilailta nirri pois!

Mikko Ellilä kommentoi:
Ymmärrettävistä syistä en yleensä kommentoi Seppo Lehdon juttuja, mutta tällä kertaa hänen houreensa voivat olla laajemminkin relevantteja: Lehdon puheenvuoron kaltaisia huumepoliittisia kannanottoja esiintyy yllättävän runsaasti laajemmassakin julkisuudessa. Esimerkiksi Ritva Santavuori, Ville Itälä, Jan-Erik Enestam ja kaikki kristillisdemokraatit ovat käytännössä lähes samoilla linjoilla kuin Lehto, vaikka ilmaisevat näkemyksensä hieman toisenlaisella diskurssilla.
P.S. 1.) En käytä, en ole käyttänyt enkä aio ruveta käyttämään mitään laittomia huumeita. Laillisista huumeista käytän vain kahvia, alkoholin käytön lopetin absoluuttisesti reilu vuosi sitten. Tupakointia en ole milloinkaan harrastanut.
P.S. 2.) En ole anarkokommunisti, vaan anarkokapitalisti.
What the %#*@ is an Anarcho-Capitalist?
http://raylehmann.tripod.com/politics.html
Mikko Ellilä

Lehdon mielenosoituskutsu:
Isänmaa kutsuu tyttäriään ja poikiaan 6.9.03 Eduskuntatalolle; )
KGB-vitukkeille ja muille selkärangattomille yhteenveto: Olette itse huuhaata, kuten sensurointi tällä palstalla, joka sallii kaltaistesi selkäänampujien kgb-tyylin nimettömät perustelemattomat mylvinnät ( puhumatta edes siitä, että Kalevankangas ja muut sankarihaudat eivät ilmeisesti ole koskaan sinua puhutelleet?)
Asian tiimoilta on taisteltu jo jääkärilliikkeen ajoista ja viimeaikoina:) 1992 vuoden alussa: Mielenosoitus aluepalautusten puolesta ja ei uudelle Venäjä-sopimukselle (YYA-henkinen) ilman aluepalautuksia ja Stalinin vääryyksien korjaamista Paikalla mm. tamperealaisia opetuslapsien verran lisäkseni, sekä Erkki Sinkko, Tarton rauha-liike jne. Osallistujia n. 60-70 henkeä.
1997 aluepalautusten puolesta suunniteltu mielenosoitus päätyi siihen omalta osaltani siihen, että minut haettiin jo kotoani 3 vrk:si eli siksi aikaa kun Clinton ja Jeltsin oli silvotussa tynkä-Suomessa. (aiheeton pidätys 4000 mk:n koppikorvauksiin vuorokaudelta 5 vuoden odotuksen jälkeen ) 1998 (tai 1999) kesäkuussa Mikko Mikonmaa, Tarton rauhaliike jne. Eduskuntatalon luona 2001 aluepalautusten puolesta ja Tsetsenian kansanmurhaa vastaan Paviaanikoira-Putinin neuvotteluasema kyseenalaistaen
Kaikissa näistä tapahtumista on ollut ajassa lehdissä ja muissa uutisvälineissä tiedotteet ja uutisoinnit.
Kyllähän näitä on ollut:) Ei yhtä ilman toista eli eli aluevaateissahan on hyvä muistaa Ryssän lähetystörakennuksesta alkaen kaikkia miehitettyjä alueita, sekä perusteettomia ryöstösaaliita korkoineen, sekä henkisine kärsimyksineen ja ihmishenkien menetyksineen, kaikkine sotaorpoineen ja Ruotsiin joutuneita lapsia myöden, jotka menettivät kielensä ja sukuyhteytensä Moskovan koirien uhon ja ryöstöhalujen takia.
Seppo Lehto – Samusirkka

Komisario Jari Kinnunen antaa tukensa:
Tuomme muutaman maijallisen räjähteitä ja autamme asennuksessa.
Nyt kaikki eduskuntatalolle 6.9.2003
Tämä on käsky! Väkeä on värvätty paikalle jopa seksillä houkuttelemalla:) … kaikki keinot käyttöön kyr´pä ojossa ja vittu levällään.
Kaikki mielenosoitukseen Ryssää vastaan
http://www.prokarelia.net
Ryssäntappotalkoot kutsuvat
Jari Kinnunen komissario

Lehto ryssän sotarikoksista ja aluepalautuksista:
Omaa Maata ja sen vesistöjä syväsatamineen kannattaa aina vaatia
… kyllä niitä voi sitten kaavottaa ja / tai jättää luonnonsuojelualueeksi.
Eipä tartte maksaa viisumimaksuja miehittäjälle
Tutkimusapua kaivataan neuvostopartisaanikysymyksen pöyhimiseksi kunnolla – Kiitos! / spasiba
Osoittamalla neuvostopartisaanien syyllisyys myös tiedemaailman kautta, eikä vain kirjallisuuden kautta, voimme vahvemmin vaatia myös muiden sotarikosten seurausten peruuttamista esim. aluepalautuksina + kompensaatioita rahana tai alueina näistä muista tuhoista ja laittomasta miehityksestä.
Neuvostopartisaanit armahdettiin kansainväliseltä Interpol-etsintäkuulutukselta ja laajemmalta historitutkimukselta – MIKSI?
Vielä v. 1999 oli oheinen uutinen niin HS:ssa, kuin muissakin lehdissä. Asia kuitenkin hivutettiin syystä KGB ja sen Punaiset vuorineuvokset / Suomalainen Mafia-kontaktien takia piiloon, toivossa että ko. tiedetyt ja tunnetut sotarikolliset kuolevat kuitenkin lähiaikoina.
Oliko / onko tämä kestävää oikeuspoliittista kehitystä Silvotun tynkä-Suomen ja Moskovan suuriruhtinaskunnan eli Kremlin tulevien hallintojen välillä?
17.9.2003 Tampereen yliopistolla ilahduttavasti entinen suurlähettiläs Vladimir Stepanovits oli ilahduttavasti valmis avoimeen keskusteluun niin miehitettyjen alueidemme palauttamisesta, kuin muustakin, mutta kgb:n kulta-aikana valitut toimittajat eivät antaneet lausumiaan julkisuuteen. Paikalla Stepanovitsin rohkaisevia kannanottoja kysymyksiini olivat todistamassa paneelin pj. Hannu Rautkallio (Kekkostraumaatikko), Jyrki Käkelä (Kgb:n käskyläinen), Martti Valkonen ( HS:sta v.1996 poispotkittu Tsetsenian/Suomen asian yhdistäjä ).
Olavi Lehto – Historioitsija
Tampere
Aion lähiaikoina pönkiä tätä unohdetettua sivua, jottei erilaiset Kremlin koirat ja ”juri derjabin”-kytköksissä olevat tsuhnat ja viralliset FSB/KGB-tahot perikuntineen luule, että tämä asia on painettu villaisella.
Ko. tutkimukset tiimoilta kommenttinne ja vinkkinne ovat tervetulleita, kiitos etukäteen. Spasiba!

Werewolf politiikan tiimoilta:
Missä on IKL?
Missä muuten on saksalaismielinen IKL? Mustapaitamme? Kaivakaas paitanne esiin kaverit ja tulkaa mukaan. Aika on tullut! Vallankaappaus! Ei varmasti löydy helpommin kaatuvaa hallintoa kuin Halosen hallinto maailmassa. Verta pakkiin ja miehet esiin!
IKL olisi hyvää vastaseerumia Presidentti Halosen täyteen sekoiluun; vrt. sotaveteraanien syyskeräyksen avajaispuhe, jossa asiaa tietämätön olisi luullut, että Suomi soti II maailmansodassa Saksaa vastaan.
Käsin kosketeltavissa olevat reaaliset tiedot Halosella sotilasasioista. Säälittävää on nähdä tuomarien ja tuomioistuimien lojaalisuus Haloselle, joka nimittää tuomarit.
Urho Kekkonen ja maalaisliitto yritti lakkauttaa IKL:n. Ajatelkaa mm. Klasu koetaan sellaisena uhkana, että venäläis sidosryhmät saavat käydä häntä vastaan totaalista sotaa ja tuomioistuin päätöksellä.
Mitä sitten, jos pääministeri Matti Vanhasen sihteeri näkee hänet Saksan laskuvarjojääkärien maastopuvussa (!), jossa on hihoissa Saksan liput. Mitä tapahtuu? Seuraako uusia konsultaatioita rajasopimuksen puitteissa Suomen ja Venäjän välillä? Nimittäin saksalaisen kahdeksan hengen lääkintäryhmä NATO:n sotaharjoituksissa Norjassa 1979 aiheutti konsultaatio tunnusteluja.
Tarja Halonen ja Vanhasen hallituksen jyrkkä ei NATO-kysymyksessä ja Euroopan turvallisuuspoliittisesta ytimestä tunnetaan hyvin. Näiden henkilöiden myötä Suomi on palannut henkisesti n. 25 vuotta taaksepäin.
IKL:llä olisi uutta tilausta! Nyt yhdessä vallankaappaukseen.
Aika on tullut!
Werewolf

Nimim. Tarkkailija tiedustelee Olli Heikkilältä:
Onkohan Olli Heikkilä tietoinen, että Klasu pitää tämän kuvaa esillä sivuillaan. Klasuhan antaa ymmärtää, että Klasu ja Olli ovat läheisissä tekemisissä keskenään.

Olli Heikkilä vastaa:
Kyllä
Asia on kyllä tiedossa, ja olin todellakin Tanskassa teknologiakoulutuksessa liittyen työhöni langattoman viestinnän parissa. Minut on tänään myöskin nimetty todistamaan Klasun puolesta oikeudessa.
Klasu myöskin kertoi minulle tänään puhelimessa ettei hän ole saanut Halla-Aholta mitään sovinnontarjousta, ja ehdotti että Halla-Ahon pitää lähettää sovinnontarjouksensa hänelle esim. kirjeenä.
Ymmärtääkseni Klasu on myöskin valmis sovintoon Seppo Lehdon kanssa, joten eiköhän olisi aika ottaa härkää sarvista ja lopettaa antifa-henkisten nettiprovokaattoreiden aiheuttamat turhat oikeusprosessit, joissa eivät voita muut kuin juristit.

Anneli Jäätteenmäki esittää vaatimuksen Vanhasen hallitukselle:
Vaadimme uutta hallitusvastuullista Matti Vanhasta käynnistämään somalien kierrätysohjelman
http://www.network54.com/Hide/Forum/230571
Syrjäytetyt Kepuliluteet

Myös Lehto esittää vaatimuksen:
Ulotamme vaatimuksemme koskemaan ryssäläisiä UM:n virkailijoita … Eritoten vastuullisia päällikkötason virkamiehiä ja heidät poliittisin perustein eli vahvimman paskaryssän naatan omanneiden naulitsemista Viipurin kirkon seinään. … ai sellaistako ei enää ole .. ryssien vika sekin.

Lehdon siirtolaispoliittinen kannanotto:
Tiedän että mm. turvapaikkakeskusten sosiaalitantatkin suosittelevat vierasperäisille raskaaksitekeytymistä, jotta varmistaisivat sinänsä aiheettomankin turvpaikkansa.
Esim. 100 000 tsetseeniä loisi oivan perustan laajemmalle Suur-Suomelle aina Kaukasusta myöden.
100 000 + 100 000 = on enemmän kuin 2-3 lasta pariskunta, sillä tsetseenit lisääntyvät paremmin kuin suomalaiset. Tällä menetelmällä saisimme varmemmin sinisilmäisiä ja aatteellisesti oikein Ryssään asennoituvia suursuomalaiskaukaasialaisia.
Seppo Lehto – suurperheiden puolesta

Jukkis kommentoi:
laitoin kopion tästä viestistä keskusrikospoliisille.
voisitko ystävällisesti poistaa osoitteeni postituslistaltasi, vaihtoehtoisesti voin tulla hakkaamaan sinulta kädet irti. sen jälkeen viestien kirjoittaminen on sinulle huomattavasti vaikeampaa.

Hannu Uurasjärvi Tampereen poliisista vastaa:
Arvoisa Jukkis ja muut rotupetturit ja kommunismin ikeessä roikkuvat läjäpaskat
Tule toki naimaan mätänevää anustani
Olen eronnut joskus vähän tosikko virkamies, mutta yleensä sisäsiisti paitsi silloin kuin sitoudumme pissaleikkeihin yhteisymmärryksessä. Ottakaa yhteyttä rohkeasti luottamuksella
Hannu Uurajärvi Tampere
PS: ) Piiska ja SM-leikeillä pääsen hyvin vauhtiin, persekarvojen nyppiminen on myös mieliharrastukseni.
PS: ) Mennään suoraan asiaan; ) Olen tosin käynyt aids-testeissa viimeksi 10 v. sitten mutta se ei haitanne?
Kuka on nopeampi saa myös minut aukkoineni ja lersseinini käyttöönsä nopeammin.
Hanuri-Hannu
hannu.uurasjarvi@tampere.poliisi.fi ( luottamuksella )

Lehto kommentoi Anna Lindhin puukotusta ruotsalaiselle medialle:
Detta mordsaket var väntad – Wi tackar : ) och frågar mera dessa saker som kunde vara mycket fina … trevliga timmar : ) THIS IS OUR DEMANDS: ) ALIKE IN FINLAND YOU MUST PUT FINNISH LANGUAGE INTO SAME KIND OF SITUATION LIKE SVEDISH SHIT LANGUAGE IS IN FINNLAND. THE SWEDISH GOVERNMENT is pure untermenchliche sheisse; )

Myös Anna Lindh kommentoi puukotustaan:
Mielestäni puukotukseni oli ihan OK; ) … sillä tämä on kaikkien rotupettureiden kohtalo Toistan: ) … naurusta vääntelehtien: ) Mielestäni puukotukseni oli ihan OK; ) … sillä tämä on kaikkien rotupettureiden kohtalo Uskoisin, että myös Suomen ulkopoliittinen johto on ansainnut kaltaiseni kohtalon
Anna Lindh

Anna Lindh jatkaa samasta aiheesta:
Detta var mycket trevligt happening – Vi hoppas att next case is Paskanen Persesonni Göran so called Primeminister
Anna Stinking Bloodyfittan och Mutiaisten kyrpienlutkutin, sekä suomalaisten sortajapuolueen edustaja

Lehto kommentoi:
Anna Lindhin haamu kummittelee vittu veristä visvaa levittäen internetissä – katkera paikka demareille kun Pohjolan Ryssälä ei saanut euroa läpi

Lehto jatkaa aiheesta:
Kuka kertoisi ruottalaisille… ? Anna Lindh oli vain yksi ….
Wi hoppas att ni förstår att Anna Lindh var endast en kvinna, inte mer!
Hur många finska/tyska/baltiska etc. kvinnor var döda av ryska soldater i 1939-1945 eller i Tsetsenenia 1700 – 2003 året?
Wi tycket att dessa skrivnigar är (de flesta) typisk hysteriska blaablaa.
Men överallt ni måste förstår att finska soldater hjälpte mer era nation 1939 – 1945 än era poliser.
Därför kunde ni också diskutera på finska och polemisera också.
Ni ser hur practical är detta tvångsvenska? … Så hur kunde ni skriva tvångfinska?
Ert med vänliga greetings Olavi Lehto
Någonting att läsa till svenska folket:) … Stoppa era hysteriska blaablaa!

M.L. tiedustelee Riefenstahlin hautajaisiin liittyen:
Onko Tesomalta matkustettu tummelipurkin kanssa Saksaan kuivettuneen natsivosu Leni Riffenstalin ruumiinvalvojaisiin. Kyseinen vainajoitunut germaaniharppuhan herätti eläessään gerontofiilisiä intohimoja eräissä piireissä?

Lehto vastaa:
Minulle on kerrottu että Riesenthalin uloste syrjäytti KJ:n etanan vaivatta
… ollaksemme tarkkoja sairaalan vahtimestari nipsasi loputkin etanastaan:)
… kun yritti epätoivoisesti tunkea iljettävää elintään kuolinkouristuksissa vääntelehtivään Riisigermaaniin.

Hiski Haapoja kertoo seminaarista:
Olin seuraamassa Tampereen yliopistossa järjestettyä YYA-seminaaria, keskustelijoina mm. Juri Komissarov-Derjabin, Vladimir Stepanov, erinäiset vuorineuvokset sekä yleisön joukossa Seppo Lehto (Derjabin Lehdolle tämän viimein muistaessa esittäytyä: ”Minä olen elossa sinun kirjeistäsi huolimatta!”). Stepanov kertoi mm. kuinka hänen ensivierailullaan Kekkosen luokse 1964 K. tiedusteli Karjalan palauttamista. S. oli järjestänyt hänelle keskustelutilaisuuden aiheesta Brezhnevin kanssa kesällä 1968, jolloin B. oli toivonut nyrkkiä pöytään lyöden ettei aiheeseen enää palattaisi, koska silloin menisivät kaikki toisen maailmansodan jälkeiset rajat uusiksi.
Kulttuuripoliittisesti oireellista on, että Kalevalan juhlavuonna 1985 suomalaiset olivat torjuneet Stepanovin ehdotuksen suomalais-karjalais-neuvostoliittolaisesta juhlasta. Kalevalan itäiset juuret ovat Suomessa monille vaikea asia, olen nähnyt todistellun kuinka runot muka olivat syntyneet Länsi-Suomessa.
Martti Valkosen kysyessä KGB:n toiminnasta neuvostovieraat vastasivat vältellen, että työtään ne kai tekivät, ei me mitään tiedetä. Ja kai Suomessa ja muissa maissa tiedustelupalvelu toimii samoin. Alpo Rusi olisi varmaan samaa mieltä.
Saa nähdä pääsinkö lehtiin ja televisioon. Huomenna tulee aiheesta ohjelma klo 18.45 tai jotain.
Hiski

Lehto samasta aiheesta:
KGB-upseerit ja ex-suurlähettiläät olivat yliopistolla 17.9.03 – palautetta
KYSYMYS RYSSÄLÄISILLE VIRKAMIEHILLE JA TOIMITTAJILLE?
Kysyn saatteko palkkaa levittämistänne valheista?
…. vituttaako, että jopa entinen kgb-kenraali on valmis palautuskeskustluihin?
Kuka katsoi eilisen Atlas ohjelman 18.9.03 kello 18:45? … tai oli paikalla keskiviikkona Tampereen yliopistolla – kommenttejanne kaivataan
Kehun kun on aihetta ja moitin tarvittaessa:) … Niin nytkin
Ex-suurlähettiläs Stepanovits oli avoin ja ”hyvä ryssä” ottaessaan avoimen ennakkoluulottoman kannan aluepalautushankkeisiimme, kuten tilaisuudessa totesinkin … sääli vaan ettei sitä tunnu muut arvostavan kuin Seppo Lehto Tampereelta. Derjabinhan sai hirveän päänpudistelukohtauksen, kun entinen esimiehensä ei nähnyt mitään ongelmaa, siinä että aluepalautukset otettaisiin avoimesti esiin. Mielestäni eilinen 18.9.2003 kello 18:45 Atlas TV 1:llä jätti tarkoituksella myönteisen aluepalautuksia tukevan ryssälausunnon tarpeettomasti huomiotta.
Ylen hallintoneuvoston päällikkönä on jopa Karjala Liiton pj. Markku Laukkanen (kepuli), vaan mikä on johtajuutensa, kun myönteisiä kommentteja ei päästetä läpi eikä neuvottelukontakteja julkisteta, vaan piilotetaan kuin parhaaseen (lue = pahimpaan) sovjetaikaan? .. Palveleeko mitäänsanomattomuus ns. Moskovan ruhtinaskunnan ja silvotun tynkä-Suomen etuja?
Olin tänään kuulusteltavan Hkin poliisin virka-apupyynnön perusteella kunnianloukkauksesta epäiltynä helsinkiläisen Vesa Oittinen nimisen nimeämänä. Kysyn julkisesti onko tämä sama kuin google.com:n kautta löytämäni henkilö. Rikosilmoituksen mukaan Vesa Oittinen asuu Haahkakujalla Hkissä ja rikosepäily oli että Seppo Lehto olisi hänen nimissään tehnyt 2/03 Tehokontaktit lehteen hänen nimissään parrua sisään-tyylisen homoilmoituksen.
Julkinen tiedusteluni – Onko tämä anarkistien KGB:n masinoima yhteistyöprojekti Seppo Lehtoa kohtaan?
Vesa Oittinen
Vesa Oittinen. FT/FD/Ph. D. Filosofian historian … Aleksanteri-Institute. Puh./Tel. (09) 621 5675. Sähköposti/E-post/E-mail: vesa.oittinen@helsinki.fi. … http://www.helsinki.fi/filosofia/filo/henk/oittinen.htm

AKS:n valajäsen kommentoi:
Jopa arkkiryssä Juri Komissarov nauroi paskaisesti Veisun visvasyylälle
Siellä oli Lehto takarivissä nyökkimässä, kuten nähtiin telkkarissa. Derjabin alias Komissarov naureskeli Lehdolle ja Suur-Veisu yhdistykselle ja Lehto eikun nyökki. Taisi olla taas ryssäläiset ripulipaskat vilttihousuissa?

Vladimir Stepanovitsh vastaa:
Taisi olla enempi iloissaan kun Lehto oli vaivautunut häntä vielä muistamaan?
Olihan se yllättävää, että ns. Venäjän turvallisuusneuvoston pj. Jeltsinin aikana ja vielä aktiviieläkkeellä muistaa suuren Moskovan ruhtinaskunnan ystävän, siinä kuin tsetseni asiamiehenkin.
… Mutta olinhan paikalla minäkin,joka olin samaa mieltä Seppo Lehdon kanssa avoimista ja ongelmattomista suhteista, kun aluepalautukset hoidetaan ”Petsamoa unohtamatta”
Vlamir Stepanovitsh
Derjabinin ex-esimies

Aamulehden raportti Lehdon ja Klasun oikeudenkäynnistä:
Törkeä kunnianloukkaus internetissä toi sakkoja ja vahingonkorvauksia
23.09. – 19:44
Käräjäoikeus: Syytetty väitti, että muut ovat kirjoittaneet hänen nimellään, oikeus ei määrännyt vaadittua lähestymiskieltoa
Internetin välityksellä tehty perheen törkeä kunnianloukkaus toi sakkorangaistuksen tamperelaiselle miehelle. Tampereen käräjäoikeus tuomitsi 40-vuotiaan miehen 50:een kuuden euron päiväsakkoon eli maksamaan 300 euroa.
Vastaajan on korvattava aiheuttamistaan kärsimyksistä asianomistajana olleelle naiselle 1 000 ja miehelle 500 euroa.
Kihlakunnansyyttäjä Jorma Kokkonen olisi halunnut vastaajalle ehdollisen vankeusrangaistuksen ja oheissakon. Asian käsittely jatkuu hovioikeudessa, sillä osapuolet valittavat tuomiosta. Syyttäjä sen sijaan tyytyy päätökseen.
Syytetty väitti toisen häiriköineen
Asianomistaja vaati syytetylle myös lähestymiskieltoa. Vastaajan sanottiin uhanneen miehen turvallisuutta internet-tekstissään. Oikeus hylkäsi tämän vaatimuksen, koska ei ollut varma, kuka tämän tekstin oli kirjoittanut.
Syytetty on tuomittu aikaisemmin samanlaisesta internet-rikoksesta Helsingin käräjäoikeudessa.
Oikeudessa kävi ilmi, että vastaaja ja asianomistaja toimivat aktiivisesti aatteellisissa järjestöissä ja ottavat usein näkyvästi kantaa muun muassa poliittisiin kysymyksiin.
Miehet ovat todennäköisesti aikaisemmin olleet parempia kavereita kuin nyt.
Keskustelu pursui kiihkeänä oikeudessa Syytetyn todettiin kirjoittaneen internetiin asianomistajaperheen jäsenistä lapsia myöten poikkeuksellisen törkeästi. Tekstejä julkaistiin ainakin syytetyn kotisivulla ja ”Germaanisella keskustelupalstalla”.
Vastaaja kiisti syytteen. Mies sanoi, ettei hänen toimintansa ollut tuottamuksellista. Hän väitti toisen osapuolen häiriköineen jatkuvasti.
Syytetty sanoi toisen osapuolen kirjoittaneen hänestä samanlaista tekstiä. Mies piti toista julkisuuden henkilönä, jonka tulee kestää tällainen.
Oikeuden puheenjohtaja, käräjätuomari Mirja-Leena Mäkinen totesi, ettei julkisuuden henkilöidenkään tarvitse sietää itsestään ja perheestään sellaista tekstiä kuin josta tässä on kyse.
Syytetty sanoi yrittäneensä rakentaa sovintoa vielä ennen oikeuden istuntoa, mutta vastapuoli ei ollut halukas.
Vastaaja väitti, ettei hän ole kirjoittanut kaikkea, jota verkkoon on ilmestynyt hänen nimissään. Asianomistaja taas epäili, että syytetty esiintyy internetissä hänen nimellään.
Keskustelu pursuili ajoittain poikkeuksellisen kiihkeänä, kunnes oikeuden puheenjohtaja sai tarpeekseen.
– Nyt tämä höpötys saa loppua, napautti käräjätuomari.
Verkkokirjoittajia usein vaikea jäljittää, sivujen valvonta on ylläpitäjän vastuulla
Verkkorikosten määrä on kasvanut internetin leviämisen myötä. Myös kunnianloukkauksia on enemmän kuin aikaisemmin.
– Kynnys kirjoittaa verkkoon on alhainen ja siinä voi toimia myös anonyyminä, toteaa ylikomisario Arto Hankilanoja sisäasiainministeriön poliisiosastolta.
Internetissä voi esiintyä toisen henkilön nimellä, kuten Tampereen kunnianloukkausjutussa väitettiin. Tekstien todellisia alkulähteitä on vaikea jäljittää. Henkilöiden kotisivuille eivät pääse kirjoittamaan muut kuin niiden haltijat, mutta hakkerilta tämäkin onnistuu.
Sivujen valvonta on niiden ylläpitäjän vastuulla. Jos ylläpitäjä ei ole tähän kyennyt on sivuja joskus jouduttu lakkauttamaan.
Voiko ylläpitäjä syyllistyä rikokseen, jos sivuilla tehdään rikoksia?
– Jos saadaan näyttöä siitä, että ylläpitäjä edistää tahallisesti esimerkiksi solvauskirjoitusta, hän voi joutua korvausvastuuseen. Tämä tarkoittaa sitä, että ylläpitäjä vaikkapa tietää kirjoituksen solvaavasta sisällöstä ja antaa toiminnan silti jatkua, sanoo Hankilanoja.
Internetin kautta voidaan tehdä monenlaisia rikoksia. Sähköisen kaupankäynnin siirtyessä yhä enemmän verkkoon tulee esiin petoksia. Hakkerointi mahdollistaa esimerkiksi teollisuusvakoilun ja lapsiporno lieveilmiöineen on ollut viime aikoina julkisuudessa.
Suomen poliisilla on erityistutkijoita, jotka ovat keskittyneet pelkästään internetrikollisuuteen.
Erkki Pajula

Lehto lähestyy toimittaja Pajulaa:
Moro Erkki Pajula / Aamulehti
Miksi asianomistajan ja syytetyn nimeä ei voitu julkaista, sillä näin pitkään netissä roikkuneista herjoista ja niihin vastuullisesta olisi tullut selkeämpi kuva ja viaton osapuoli ja hänen nimensä olisi myös Aamulehden kautta puhdistettu?
… vai onko vain niin että vain negatiivisten uutisten kohdalla allekirjoittaneen Seppo Lehdon nimi julkaistaan?
Oikeutta myös nimelleni; )
Seppo Lehto
PS: ) Kelpaako vastineeni Aamulehteen

Erkki Tuomiojan tiedote:
An initiative for partition of Kingdom of Sweden
The following proposal has been accepted by Government of Finland and the chairman of The Association for Greater Finland Seppo Lehto. Seppo Lehto has gained fame as verbal butcherer of swedish-russian pigs.
Prime minister Göran neekerinmulkku perseessään eli ”Persesonni” Pärsson must be kosher-butchered just like Anna ”the pig-cunt” Lindh for promoting non-white immigration to the Nordic nations. This swedish policy also presents an imminent danger to the finnish people as cutthroat somali rapists and other mud filth parasites also come to Finland across our western border.
Promoters of compulsory forced swedish language education if Finland please notice that you will get your share of future stabbings too. Alternative is axing to the head as we did to a swedish rapist and thief called Henrik the Bishop. All the major parties in the present mutilated finnish territory back this policy of butcher of russian and swedish bastards. Russia is just an another pig nation founded by swedes.
For advancement of Nordic cooperation and mutual frienship we propose the following. Swedish royal family of slavic origin will be evicted back to Russia. The present territories of Sweden will be partitioned among Finland, Denmark and Sweden. Negroes and ofher groups of non-nordic ethnicity will be shipped out to America. The russian navy will be asked to sink these ships in the middle of the Atlantic. The finnish language will the instated as the official and compulsory language of the new finnish territories. The new finnish citizens who are unwilling or unable to lear the finnish language will be denied of elementary, professional and university education and they will be uneligible for even the lowest government post. This policy will be completely fair since the current swedish goverment promotes similar policy regarding the swedish language in present day Finland.
We recommed the following web pages to expose and cure yourselves of the swedo-russian disease. http://www.mil.fi http://www.prokarelia.net
P.S. Finnish prime minister Matti Vanhala is preparing a government program including the invasion of Sweden to free all the Nordic nations of the forced swedish language. The partition of Sweden will guarantee our access to the North sea, and the return of the finnish territories currently occupied by Russia will restore our access to the Polar Sea with its oil and natural gas resources.

Pena Punkku kommentoi Klasun kotisivuja:
Luin Grewendorpin laajat kotisivut ja tarinat olivat mitä olivat. Kaikkea en ymmärtänyt ja tuskin niin on tarkoitettukaan. Eräs kohta meni täysin yli hilseen.
”Euroopan tuomioistuin jo kiinnostunut
Euroopan tuomioistuin on myös ilmoittanut kiinnostuksensa tilanteeseen. Asia onkin laitettu siellä vireille ja Klaus von Grewendorpille vaaditaan kohtuullista korvausta eli 10.000. euron suoritusta Suomen valtiolta ilmenneestä syrjinnästä, mihin Valtakunnansyyttäjänvirastokin on päätöksellään puuttunut ja todennut syrjinnän.
Kaksi lehtileikettä ”
latasin nuo lehtileikkeet enkä löydä mitään yhteyttä niiden ja kyseisen artikkelin väliltä. Tämä on oltava jotakin sisäpiiri huumoria tai muuten on Grewendorpin pään isoratas heittänyt volttia ja pahasti.

Jussi kommentoi:
Ongelma ei niinkään ole asioiden toisiinsaliittymättömyys vaan se, että konteksti on niin käsittämättömän laaja. Klasun toimintaa on seurattava pitkään, ennen kuin mihinkään tulee tolkkua. Aloita vaikka osoitteesta http://www.halla-aho.com/tesoma.

Joe K lisää:
Edes näkevä kana ei löydä jyvää sieltä missä se ei ole. Tolkun hakeminen voi olla turhauttavaa puuhaa, jos varsinainen substanssi puuttuu kokonaan.
Klasun puuhat pitää ottaa ihan sellaisinaan, au naturel. Asioiden pitää antaa virrata ylitseen ja itse säilyttää luotaamaton tyyneytensä kuin mikäkin zen-munkki.
Kun vastaanottaja on täysin clear, alkaa asioita tapahtua. Kaikki on totta ja kaikki liittyy kaikkeen.

Lehdon Europarlamenttivaaliavaus:
SEPPO LEHTO
EUROPARLAMENTTIIN 2004
Tervetuloa tekemään kampanjatyötä Seppo Lehdon kokonaisen Suomen, valkoisen Pohjolan ja Euroopan puolesta (Lumihan on tunnetusti valkoista Pohjolassa ja sen muuttuminen tummemmaksi on merkki merkittävistä ympäristöongelmista ja saastumisesta ravintoketjuja vahingoittaen, kuten mm. miehitetyn Kuolan alueella on käynyt )
Me uskomme että jokaiselle kansalle ja yksilölle on tarkoitettu ”ansionsa mukaan” ( uskonpuhdistajamme ja tiennäyttäjämme Martti Luther ja aseveljemme Suuressa yleiseuroopalaisessa monikulttuurisessa sodassa ja vapautustaistelussa Stalinin ihmisoikeuksia rikkovaa kommunismihallintoa vastaan Adolf Hitler ”gegen Bolsevismus”-hengessä: ”Seinem das jedem” )
Suuremman Suomen ja mahtavamman Suur-Euroopan puolesta
2003 eduskuntavaaleissa Seppo Lehto ainoana eduskuntavaaliehdokkaana vaati Bagdadin ja Moskovan pommituksia, Irakin alistettujen kansallisuuksien vapauttamista ja Irakin kansanmurhahallinnon kukistamista voimakeinoin. Vaatimus toteutui täydellisesti Irakin osalta ja johti Saddamin hirmuhallinnon syrjäytymiseen ja alueella olevien kansojen vapautumisena niskalaukauksen odotuksestaan tai kidutusselliin joutumisestaan. Samalla Bushin toimet turvasivat pakolaisvirtojen ehtymisen lähteelleen samoin kuin Kosovonkin pommituksissa ja Slobo Milosevicin syrjäyttämisessä aiemmin.
2004 europarlamenttivaaleissa Seppo Lehdon vaatimukset ovat samat Moskovan kansanmurha- ja miehittäjä (tässä kohtaa korjaus … puuttui ”jä” )hallintoa kohtaan ja Kaukasuksen kansojen vapauttaminen sortajastaan, siinä kuin muillakin tsaari-, kommunismi- ja nyky-Moskovan hallinnon syrjäyttämillä ja ihmisoikeusrikoksin raskauttamilla kansallisuuksilla.
Seppo Lehdon mielestä kansaivälisen politiikan voimatekijöiden: EU:n, Naton, YK:n, Japanin, USA:n on pyrittävä vapauttamaan eri sorretut kansat ja miehitysalueet koko Euroopan ja Aasian alueilla, aina Tiibetiä, Uiguriaa ja Indonesiaa myöden

Klasun verkkosoturi kommentoi oikeudenkäyntiä Lehtoa vastaan:
Klasun mukaan Seinem das Jedem – miehen juridinen asiamies ojensi vain ja täysin syyllistävässä mielessä ko. dokumentin Tampereen käräjäoikeudelle ja tuomari Mäkiselle:
http://www.beepworld.de/members37/mannerheim/
… ja perustellen sen lain vastaisuutta vain kirjaimellisesti siten, koska se oli ”saksan kielellä” ja me emme ymmärrä mitään asiasta ja kielestä. Näin he sanoivat tuomioistuimen edessä: ”Emme ymmärrä saksaa ollenkaan.” (Kyllä vain vrt. Seinem das Jedem – kommentit Lehdon 2004 Eurooppa Parlamentti sivuiltaan)Pauli Kiviharju on Lehdon asiamies.
Klasu yritettiin asenteellisesti ja täysin puolivillaisesti syyllistää tuomioistuimen edessä, koska se Mannerheim-dokumentti oli saksan kielellä! Mannerheim-suvun edustajiahan asuu mm. Sveitsin saksan kielisellä alueella Sveitsissä. Seppo Lehdon porukka yritti syyllistää saksan kielen käytön käräjäoikeuden edessä! Eihän Seppo Lehdon & co:n Seinem das Jedem saksaa muuten olekaan! Eikö ole jo selvinnyt Seppo Lehto & co.? Takaa pilkistää slavistiikko ja venäjän kielen opettajan surkea siviilipalvelus hahmo! Fanaattinen Lehdon kannattaja!
Muita vastaajan syyllistäviä tuomioistuimen edessä esitettyjä dokumenttejä oli mm. telefaxi, jossa vuonna 1994 Erik Mannerheim vaati Vanajaveden kartanon palauttamista sodan jälkeisen takavarikoinnin jälkeen jo oikeille omistajilleen, jotka asuvat Ruotsissa. Sanottakoon, että ko. kartanon omisti suomalainen, jolla oli myös saksan kansalaisoikeudet ja hän toimi asekauppiaana, joka toimitti sotilasmateriaalin, jolla Ryssän kesän 1944 kesähyökkäys torjuttiin. Erik mannerheim on Mannerheimin veljen poika. Tämän takia Suomi on edelleen miljardeja vanhoja Saksan D-markkoja velkaa Saksalle. Ja Suomi esitti Saksalle korvausvaatimuksen vuonna 1972 Lapin tuhojen takia. Lapin ”tuhoaminen” pelasti muuten strategisesti Lapin suomalaisille, koska ilman miinoitusta puna-armeija lisi miehittänyt ko. alueen. Tuomari Mäkinen oli oikeassa; kansainvälistä politiikkaa ei pidä lähteä arvioimaan; sitähän Suomessa ei taideta.
Tämä Mannerheim-sivuhan on erään asiamiehen tekemä autenttinen dokumentti Mannerheim-suvulle siitä, että tämä Seinem das Jedem – mies esiintyy jatkuvasti Mannerheimina Suomen tietoverkossa.
Samainen oik.kand. pitää tätä täällä esiintyvää Seinem das Jedem – miestä liikkuvana mainoksenaan palveluistaan. Emme ole kysyneet, mistä palveluista? Yhteiskunnan varojen avoimesta rahastamisesta mielisairaalapotilaan nimellä? Vai hänen asiakirja väärennöksistään, mistä on tuomittu vankeutta, ehdollista sellaista tosin.
Tämä tapaus on herättänyt meissä vain puhdasta naurua, kun olemme sen saaneet tietää tämän kaiken, Klasun kertomuksissa. Halla-ahon höpinät häirikkösivuillaan ovat Seppo Lehdon ja Kiviharjun palkkaaman sivarin höpinöitä netissä. Halla-aho on kertonut esiintyvän Klasun kaatajana, kuten Seppo Lehto esiintyi Paavo Väyrysen kaatajana 1993.
Eipä ole turhaa juttu kertoa, että Klasu on varustanut ja varustaa verkkosoturien armeijan, joka tekee tietä uudelle vapaalle germaaniseen kansanryhmään kuuluvalle Suomelle; ei sellaiselle, joka ajaa avoimesti Venäjän asiaa Euroopassa tai sen Unionissa. Tämä verkkosoturiarmeija toimii Suomen ulkopuolella, niinkuin mannerheim sodan jälkeen Sveitsissä. Tämän takia Klasukin kantaa vain sveitsiläisiä kelloja osoittane uskollisuutta germaanien asialle.
Klasun verkkosoturi armeija hyökkää! Sivusta ja takaa; ja kolmannesta ulottuvaisuudesta. Kansalaiset ovat täysin turvassa ja tulevat saamaan bonuksia. Sen jälkeen Tarja Halosella on tasan tarkkaan kaksi tuntia aikaa poistua maasta Chilen mallin mukaan (Kai olette huomioineet Klasun muodolliset suhteet Pinochetin porukkaan?) ja sen jälkeen Pohjolan rouva Allenden kuljettava kone ammutaan alas kätyreineen! Tai sen annetaan laskeutua Udmurtiaan muiden kaltaisten kanssa. Halosella on aikaa postua maasta, kun soturimme verkossa ja kentällä alkavat toimia. Sen jälkeen mm. tuomioistuimet ovat meidän käsissä, eivätkä jonkun pikkumaisten suomettuneiden Seppo Lehdon ja Pauli Kiviharjun käytyreiden!
Klasun Verkkosoturi

Klasun verkkosoturi jatkaa:
Klasun uusi Domain:
http://www.klaus-von-grewendorp.de.vu
De.Vu = Deutsche Volks Union —
Klasun verkkosoturi armeija toimii taas Helgolandista käsin, jos tarvetta on lähteä Teitä ugreja vastaan. Jos hyökkäys alkaa se alkaa lamauttamalla Halosen yhteydet. Muut ovat täysin 100% turvassa Klasun verkkosotureilta ja kenttä-armeijalta. Tämä ei koske ns. kalavelkoja, jotka maksetaan

Syyttäjä Kokkonen samasta aiheesta:
Lauri Juutila uudestaan syytteeseen!
Olen saanut Tampereen johtavalta syyttäjältä Jouko Nurmiselta ehdottoman määräyksen, että Lauri Juutilaa vastaan on nostettava jälleen syyte, joten tehkää rikosilmoituksia, ystäväni.
Johtava syyttäjä Jouko Nurminen on saanut määräyksen SUPO:lta eli siis Tarja Halosen henkilökohtaiselta poliisilta, että Lauri Juutila pitää saada vankilaan.
Yritin jo vankilatuomiota jo 22.9.2003, mutta tuomari Mäkinen oli jatkuvasti ko. Lauri Juutilan puolella ja asia ei onnistunut puoleltani, vaikka kuinka yritin. Voin nyt kertoa, että SUPO on moittinut Tarja Halosen toimesta ko. käräoikeuden henkeä ja voi olla, että kaikki, jotka puhuvat ko. Lauri Juutilan puolesta joutuvat erikosikäsittelyymme. Halonen mahdollisesti nimittääkin oman tuomarinsa seuraavaan erikois oikeudenkäyntiin, missä Juutila tuomitaan.
Nyt yritänkin asiaa vielä kerran uudelleen SUPO:n ja Jouko Nurmisen tuella, Lauri Juutila on saatava vankilaan; tehkääpä ystäväni rikosilmoituksia, niin että yhteinen vaivamme ja uhkamme saadaan vankilaan.
Vetoan teihin; tehkää rikosilmoituksia!
Tehkää rikosilmoituksia!
Ystävällisin terveisin
Jorma Kokkonen

Jouko Nurminen samasta aiheesta:
Tuomari Mirja-Leena Mäkinen pantava viralta!
22.9.2003 Lauri Juutilaa paaponut tuomari Mäkinen on pantava heti viralta, SUPO on minua jo asiassa painostanut! Tämä on SUPO:n ja syyttäjäviraston yhteinen vaatimus! Halonen … HALONEN!
Juutila vankilaan ja Mäkinen viralta.
-Jouko Nurminen
P.S. Muuten kannatamme Seppo Lehdon 2004 Europarlamentti kamppaniaa ja teemme kaikki sen eteen!

Klasun verkkosoturi uhkaa presidentti Halosta:
ROUVA ALLENDE AIKA ALKAA KÄYMÄÄN VÄHIIN … HORNETTIEN ENSIMMÄISTÄ ISKUA ODOTETAAN JO!
Pohjolan rouva Allende eli Tarja Halonen kantaa 100% henkilökohtaisen ja täyden vastuun kerrannaisvaikutuksineen siitä tänään, mitä hänen henkilökohtainen poliisinsa eli SUPO tekee. Seppo Nevala eli ko. presidentin poliisin päällikkö kertoi mediassa, että ”menetelmiltään me käytämme tuomioistuinta” työssämme. En tiedä, missä määrin he pystyvät vaikuttamaan itse tuomioistuimiin, mutta se on joka tapauksessa hyvin suuri poliittisissa oikeudenkäynneissä, syyttäjien aktivoiminen on tosiasia. Tuomioistuimet itse vesittävät itsensä myös lähtiessään SUPO:n vasalleiksi. Vasalleuden määrää on vaikea arvioida, mutta se on kuitenkin selvä tekijä ja otettava sellaisenaan huomioon.
Tarja Halosen Nevala, joka ei ole poliisimies, eikä upseeri- tai poliisisukua, mutta pitkä aikainen puoluetoveri kuitenkin, ei muistanut kuitenkaan ko. haastattelussa mainita, että he käyttävät äärimmäisen kovaa painostusta yhtälailla työssään. Painostus on melkoinen ja Suomessa painostus johtaa aina tulokseen. Toisin sanoen epäilyt, syytteet tms. pitää keskittää tiettyihin avainhenkilöihin, joihin kohdistetaan sitten tätä yleismaailmallisesti vainona tunnettua tekijää. Tämä on osa vaiettua sosiaalidemokraattista politiikkaa, joka mm. 1918 veti yhtä köyttä samoissa riveissä ja joukoissa bolsujen kanssa. Esimerkkinä mainittakoon mm. Tampereen teknisen opiston opiskelijoiden teloitus vuonna 1918
Eipä ole myös sattumaa, että mm. Klasulle kerrottiin vuonna 1996, että hänen kotinsa kotietsintä tehtiin SUPO:n painostuksella poliisien toimesta, jotka asiaa hoitivat, kun valtuuksia asiaan kysyttiin. Vastaus oli vain SUPO:n painostuksesta. Näin poliisimiehet kertoivat valittaen. Kysymyksessähän oli siis täysin laiton kotietsintä, mihin SUPO poliisia ajoi. SUPO yritti saada myös oikeudenkäynnin Klasua vastaan, mutta kun yhtään mitään todistetta ei ollut asia jäi kuulusteluun ja kotietsintään Kysymyksessähän oli tuolloin Seppo Lehdon viemä Tampereen Lenin-museon kyltti, joka varkautena laitettiin täysin ilman syyttä Klasun piikkiin. Kaupungille tuli siitä lasku n. 70.000. FIM. Ilmeisesti tässä oli ensimmäinen kerta, jolloin Lehtoa käytettiin tekemään jotakin, joka yritettiin lavastaa Klasun tekemäksi täysin virallisella tasolla.
Toinen juttu on käytävät nykyiset julkisuutta saavat Lehdon osalta julkisilla varoilla käytävät oikeudenkäynnit, missä SUPO käyttää mm. Seppo Lehtoa ja Jussi Halla-ahoa vain välikappaleena menetelmissään ja tietty Klasua vastaan. Esim. Seppo Lehdon tekemä rikosilmoitus, jonka aktivoitiin tuomioistuimeen kesäkuussa 2003 oli lokakuussa 2002 jo vanhentunut, kun ko. ilmoituksen kohtaloa tiedusteltiin poliisiasemalta. On hyvin erikoista, että syyte nousee jo vanhentuneeksi merkittyyn asiaan. Tuomari Mäkinenhän ei ollut halukas ottamaan tuomioistuimeen asiaa, mikä kertoo, että ko. henkilö oli osaksi immuuni painostukselle, mutta taipui myös lopuksi. Toisaalta ko. oikeudenkäynti oli palkkio Seppo Lehdolle, joka oli kertonut kaiken tietämänsä Klasusta SUPO:lle, joka on ollut taannoin äärimmäisen kiinnostunut hänestä. Seppo Lehdon, asiakirjaväärentäjän juttuja, jotka Halla-aho kirjaa tosiksi, on aina mukava kuulla; pääasia on, että ko. jutut täyttävät poliisin päämäärät, että on edes jotakin tehtävää mahdollista ideologista vastustajaa kohtaan. Asiaa valittiin hoitamaan sitten syyttäjä Jorma Kokkonen tuomioistuimeen, koska ko. syyttäjä tuli taloon vasta 1998, eikä tunne asian yksityiskohtia ja hänen on helppo syyttää väärennettyjen asioiden perusteella, koska uskoo niihin tuntematta taustoja. Eipä ollut Jorma Kokkosen vaikea tarttua tehtäviinsä painostuksen alaisena. Oikeuden periaatteilla ei ollut mitään tekemistä asian kanssa, kun väärennetyt paperit tuotiin Kokkosen eteen. Klasu oli myös jo poliisitutkinnassa suostunut kertomaan vain nimensä Seppo Mattilalle viitaten ”sotavangin” statukseen ko. asiassa. Kaikki tämä tullaan kostamaan ajan kanssa.
Yksi toinen syy asian myöhempään aktivoimiseen oli kuitenkin muodollisesti selvä, koska Klasu vastusti Irakin sotaa, mitä taas kaiken maailman kollektiivitaju myötäjuoksijat puolsivat ja olivat sodassa täysin paniikkitilassa; siinä heidän näyttävät johtajankyvyn näyttönsä kriisitilanteessa. Ei tämäkään eli vakava paniikkitila jäänyt keneltäkään huomiotta. Asiaa ei pidä sen enempää vatkata, koska jopa paperin palaisten toimesta kaatui Suomen hallitus koskien Irakin sotaa. Keltään asia ei jäänyt huomiotta.
Rouva Allende kantaa tästä kaiken täyden 100% vastuun ja tämä kostetaan, mitä tulee SUPO:n painostukseen ja siitä kerrannaisvaikutuksina syntyneisiin asioihin. Siitä ei ole enää epäilystäkään. Myrkkyampulit, Habsburgien perinteen mukaan on jo kaivettu esiin ja niitä käytetään. Syöpäsoluille on varattu myrkkyampulien sisältö. Kunhan salaliitto pääsee alkuun ja vauhtiin, niin selvää on se, että Pohjolan rouva Allendella on aikaa poistua maasta tasan kaksi tuntia yhdessä sosiaalidemokraattisen SUPO:nsa kanssa. Chilen mallin mukaan. Vasta taistelussa miehet testataan puolin ja toisin. SUPO:n näkyvät apurit ovat toiseksi olleet luokkaa aseistakieltäytyjät, entiset bolsujen pojat, jotka on potkittu aliupseerikouluista nuoruudessaan ulos jne. Me käytämme taas verkkosureita, myrkkyasiantuntijoita ja palkkasotureita; mahdollisesti ilmavoimia, jos saamme heidöt salaliittoon, jota valmistamme. Siellä on tyytymättömyyttä ja lentäjät saavat bonuksia tuplaten lennoista rouva Allenden kimppuun. Tämä asia kertoo selvästi, että koko paska kaatuu samallalailla, kuten Jäätteenmäen hallitus keväällä 2003, jos salaliitto onnistuu. Rouva Allenden kannattaisi alkaa pakkaamaan jo laukkuja, kun lento Udmurtiaan alkaa. Näihin asioihin tullaan vielä palaamaan, koska yhteiskunnan jatkuvaa häiriköintiä rauhallisia yksilöitä ja kunnollisi akansalaisia vastaan ei voi katsoa välinpitämättömänä, koska se jatkuu vuosi kaudet, eikä loppua näytä tulevan. Uskallan sanoa jo, että rouva Allende joutuu vastuulle, tai jos ei tee samaa, mitä kollegansa Chilessä 11.9.1973
Korostan vielä kerran, että kansalaiset ovat täysin turvassa tässä asiassa ja heidän turvallisuuden tunne tulee kasvamaan kun nämä rouva Allenden syöpäkasvaimet kitketään ja leikataan pois yhteiskunnasta tekemästä omaa myyräntyötään enempää Euroopan kulttuurivaltoja kohtaan vastustaessaan mm. Euroopan ydinpuolustusta, mistä sovittiin jo 1994 kansanäänestykessä, koska Unionin sopimuksen II pylväs on yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka ja kansa hyväksyi tämän.
Hornetit tekevät vain iskuja, jotka ovat kuin kirurgin veitsen jälkeä eli eivät aiheuta mitään ulkopuolisille. Vastustajamme on tähtäimessä ja on ajan kysymys, jollon painamme liipasinta!
Klasun Verkkosoturi

Karsten samasta aiheesta:
Analogia 11.9.1973 – päivämäärästä
Tutkikaapa Halosen jengi ja SUPO näitä kuvia tarkemmin. Vielä kerran ajatuksen ja ajan kanssa. Hasta la Vista, punikit. Arpa on heitetty!
http://www.geocities.com/CapitolHill/Congress/1770/11-september-1973.html
Nautittavaa? Tehkää johtopäätöksenne nopeasti: Ampukaa jo itsenne toveri Allenden tapaan ennenkuin alkaa tapahtumaan! Siihen tilanteeseen tulette joutumaan pian eli tapaa tai tulla tapetuksi.
Kenties näyttelette tulevissa tapahtumissa pääosaa analogiana tilanteessa, missä Pohjolan rouva Allende kaatuu samalla tavoin. Ketään punikki SUPO:n jäsentä ei säästetä ja poliisivoimat oikeine poliisimiehineen vastaa asiasta poliisien arvon häpäisemisestä, mitä SUPO harrastaa politiikassaan.
Meillä on Chilen maailman laajuisen ja anti-kommunistisen anti-kommunisti Liigan täysi tuki ja se koskee mm. ase- ja rahalähetyksiä.
Karsten

Lehto selvittää ”ryssä”-termin käyttöä:
Unsere Freunden – bitte lesen Sie auch ein bichen finnischen im Norden? Wir danken mit unsere Hakenkreutz danken
http://home.thirdage.com/politics/seppolehto/
Ryssä-termistä ja väärinkäsityksistä termin tiimoilta:) 2.11.2003
Mannerheimista on saatavissa netinkin kautta tietoa aina esivanhempiaan myöden, joten en siihen asiaan enempää puutu. Nimensäkin jo tosin kertoo, että kyseessä suomenruotsinkielinen
Ryssä-termistä jouduin viimeksi vuosi sitten kuulusteltavaksi .. ja mikä huvittavinta ”Markus Lehtipuuksi” epäiltynä Joensuun yliopiston professori Vesa Puurosen tutkintapyynnön takia. Oli epäilty, että tällä prokarelia-palstalla ”Markus Lehtipuu” on vain yksi nimimerkeistäni ja että olisin syyllistynyt ko. nimellä venäläisten vastaiseen kiihotukseen ja Vesa Puurosen kunnianloukkaukseen jossain toisessa yhteydessä Seppo Lehto – tyylisenä kirjoituksena, jossa hän muka olisi seikkaillut päissään Viipurin puistossa juopuneen Sirpa Pietikäisen kanssa.
Tuli tässä lokuulla 2003 ilmoitus Joensuun poliisista, että ko. tutkinta on keskeytetty.
Tässä yliopistolla juuri meni hurmaavan lerpattava ja isoperseinen venakko ½-blondi ohi tätä kirjoittaessani, jonka tilanteen ollessa sopiva olisin valmis laittamaan tiineeksi, jotta kasvattaisi ½-tsuhnaryssälapsia, puhtaiden isovenäläisten sijaan. … siis: Jos on sallittu näin sunnuntaina ajatella käskyä: Lisääntykää ja täyttäkää maa.
Ja mikäpä sitä parasta suomalaisryssäläistä yhteistyötä on kuin lisääntyminen (:) .. ai ai niitä harjoitusnautintoja ) niin että ko. jälkikasvu siirtyy kasvamaan Laatokan rannoille Suomen lipun alla, kas kun sekin on alkuaan kovin ryssäläinen tsaarin laivastolippu. Ko. lippu oli avoin kapinahaaste Leninille ja Stalinille ja perinkunnilleen, sillä ko. lippu oli kielletty nationalismina NL:n loppuun saakka.
Mm. Jukka Kuoppamäen laulu Puolan laulukilpailuissa 1970-luvun alussa (Sininen ja valkoinen ) oli liian tsaristinen ja nationalistinen, silloiselle NL:lle.
(Muuten se mainitsemani venakko meni taas ohi, niinkuin olisi ollut jotain muutakin kuin omenaa saanut ohitseni jälleen ).
Tämä kenties avoimen rietas suhtautuminen venäjänkielisten muuttaminen suomalaisia tuottavaksi palautettavilla alueillamme aiheutti aikanaan Karjalajuhlilla Tampereen Sampolassa 1994 suurlähetystön lähetystöasiamies Tutsinille verenpurkauksen ja sai hänet änkyttämään, ettei häntä ole ikinä näin loukattu koko n. 20-vuotisen Suomessa olonsa aikana. … Taisinpa siihen todeta, että jo oli aikakin, mikä sai yleisöstä lisänaurunpurkaukset hänelle ja edustamalleen taholle. Silloinen Karjala Liiton pj. Rauno Meriö meni esittämään pahoittelunsa tälläisten kenties rajujenkin mielipiteiden johdosta, mutta naamasta näki että Rauno Meriö oli täsmälleen samaa mieltä. .. ja kyllä sitä sai taputteluja ko. tapauksen johdosta tilaisuuden niin mies- kuin naispuolisilta yleisönä olleilta.
Ydin lausuma, millä ko. lähetystöasiamies Tutsin sai minut reagoimaan oli se, ettemme saa syyllistyä samaan rikokseen nyt venäläisiä kohtaan, kuin mitä Stalin syyllistyi suomalaisia kohtaan.
Kommenttini oli jotakuinkin se, että: ”Ei ole mitään ongelmaa siinä jos alueella on hampaattomia vanhoja mummoja ja muutama djevuska, sillä miehethän makaa ojien pohjalla, joko päissään tai ovat kuolleita. Naiset taasen soveltuvat lisääntymiseen suomalaisten poikamiesten kanssa vaikka pystyssä puuta vasten. …. SILLOIN ALKOI KOKO SAMPOLAN KARJALAYLEISÖ NAURAA JA TUTSIN IKÄÄNKUIN LYYHISTYI. Mies takanani alkoi takomaan selkääni kommentein ”Hyvä poika, hyvä poika sillä lailla, jo oli aikakin laittaa ryssälle luu kurkkuun”:).
Tulikohan tässä tämän ketjun epätietoisille vastattua .. edes suuntaa-antavasti:)?
Seppo Lehto – Omalla nimellä
(Onkohan tässä vaarana samaistua Ryssän edustajaan, koska Juri Derjabin käytti omassa 1996 julkaistussa kirjassaan samantapaista terminologiaa?)
http://home.thirdage.com/politics/seppolehto/ HAKENKREUTZ FUR ALLE LEUTE: )

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s